Teksti: Nuppu Koivisto 24.2.2015
Helsingin Sanomien toimittaja Suvi Ahola raportoi pari viikkoa sitten (HS 9.2. ja 10.2.) naisten heikosta asemasta koulujen historianopetuksessa. Aholan kritiikki kohdistuu voimakkaimmin nimien näkyvyyteen oppikirjoissa: naispuolisia henkilöitä mainitaan niissä prosentuaalisesti huomattavasti vähemmän kuin miespuolisia. Syy tälle löytyy kirjoittajan mukaan vanhentuneesta historiakäsityksestä, jossa painottuvat voimakkaasti ”hallitsijat ja sodat”. Artikkeleita varten haastatellut historianopettajat sen sijaan korostavat, että asiaan on kiinnitetty huomiota ja että naisia on pyritty nykyisessä opetusmateriaalissa tuomaan esille esimerkiksi kuvituksen keinoin ”aktiivisina toimijoina”.
On ehdottomasti oikein ja hienoa, että aikamme historiakuvan sukupuolittuneita kaanoneita pyritään kritisoimaan jo kouluopetuksessa. Keskustelun retoriikassa on kuitenkin jotain, joka särähtää väkisinkin korvaan. Juttuja on nimittäin mahdollista tulkita siten, että nimenomaan sotapainotteinen historiakäsitys olisi naisnäkökulmalle uhka, jota on sukupuolittuneisuuden vähentämiseksi täydennettävä esimerkiksi sosiaali- ja arjen historian ulottuvuuksilla.
Ajatus on kummallinen siksi, että se avaa rakenteellista kuilua historiatieteen eri osa-alueiden välille – ikään kuin sotahistoria olisi sisäsyntyisen maskuliinista ja vaikkapa arjen historia feminiinistä. En tietenkään tarkoita, ettei esimerkiksi viimeksi mainittu ansaitsisi huomiota ja arvostusta kouluopetuksessa: kansainvälisiin suhteisiin, poliittisiin suurmiehiin ja metodologiseen nationalismiin juurtunut 1800-lukulainen historiakuva on kulttuurissamme aito ongelma.
Kysymys on ennemminkin siitä, miten arvolatautuneesti ja ahtaasti tiettyjä käsitteitä julkisessa keskustelussa käytetään. Sotahistoria ei nähdäkseni rajoitu aseellisiin kahinoihin, vaan pitää sisällään myös laajan kirjon naisten aktiivisia osallistumismuotoja ja uudenlaisia yhteiskunnallisia rooleja. Maailmansotien poikkeustilat mahdollistivat esimerkiksi Yhdysvalloissa naisten aiempaa monipuolisemman pääsyn miesvaltaiseen orkesterikulttuuriin ja vaikuttivat Suomessa nuorten naispuolisten kuvataiteilijoiden nousuun.
Nimimäärän mittaaminen on metodina yksipuolinen, jos todella halutaan selvittää, kuinka hyvin sukupuolten tasa-arvoa kirjojen historiakuvassa tuodaan esille. Tilastollisella datalla on helppo vakuuttaa lukijat merkkimäärältään rajatun lehtijutun puitteissa, mutta kyseessä on silti vain yksi indikaattori asiaintilasta. Olennaista olisi kysyä, kuinka paljon palstatilaa naisille yksilöinä tai yhteisöjen jäseninä omistetaan ja – ennen kaikkea – millaisina heidät tekstissä esitetään, ja näihin näkökulmiin Ahola artikkeleissaan osin viittaakin. Omilta lukioajoiltani nimittäin muistan tietyt, jälkiviisaasti ajateltuna jähmeät lokerot, joihin kirjoissa käsitellyt naishenkilöt helposti sujautettiin: suurnaiset, uhrit ja arkielämän kasvot, joihin pureuduttiin tekstiin sirotelluissa tietoiskuissa.
On tietenkin syytä pitää mielessä, että historian oppiaineelle on pyhitetty opetussuunnitelmassa rajallinen määrä viikkotunteja. Toisin sanoen yksinkertaistuksia ja priorisointeja on oppimateriaalissa mahdotonta välttää. Suotavaa olisi silti, että naiset ensinnäkin esiintyisivät siinä näkyvästi kaikilla historian osa-alueilla. Toiseksi aihetta koskevassa keskustelussa olisi syytä noudattaa varovaisuutta sekä retoriikan että käsitteistön suhteen. Kuten Marko Gylén Mustekalan blogitekstissään muutama viikko sitten toi esille, sanojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta tuskin voi julkisen sfäärin piirissä aliarvioida.
Kirjoittaja on feministi ja yleisen historian jatko-opiskelija, joka työstää väitöskirjaa naisorkestereista 1800- ja 1900-lukujen taitteen Suomen kaupungeissa.
Kirjallisuutta:
Ahola, Suvi. ”Suomalaisissa historian oppikirjoissa naiset jäävät yhä miesten varjoon”. Helsingin Sanomat 9.2.2015.
Ahola, Suvi. ”Koulukirjoissa historia on yhä vain miesten”. Helsingin Sanomat 10.2.2015.
Fried Block, Adrienne ja Stewart, Nancy. ”Women in American Music, 1800–1917”. Julkaistu teoksessa Pendle, Karin (toim.): Women in Music: A History (Bloomington: Indiana University Press 1991), s. 123–140.
”Naistaiteilijat kotirintamalla”. Yle Teema, Sininen laulu.