Kansallisen identiteetin kyseenalaistaminen kompastui kansalliseen identiteettiin.
Teksti: Sakari Laurila
Kuvat: IHME / Veikko Somerpuro
Tosi suomalainen – True Finn on IHME-nykytaidefestivaalin pääteos tänä vuonna. Se on israelilaisen videoartisti Yael Bartanan (s.1970) dokumentaarinen elokuva kahdeksanhenkisestä ryhmästä etnisesti eritaustaisia suomalaisia, jotka viettävät yhdessä viikon Kirkkonummen maaseudulla. Tavoite on festarin ohjelmalehtisen mukaan tutkia ”millaisin tunnuksin moniääninen Suomi näkyisi maailmalla?”
Elokuva haastaa lähtökohtaisesti monumentaalisia kysymyksiä. Mitkä ovat nykypäivän rasistiset stereotypiat? Mikä on kansallinen identiteetti? Mihin perustuu tarpeemme kuulua johonkin laajaan ihmisryhmään, josta emme lopulta tiedä juuri muuta kuin median antaman kuvan?
Elokuva onnistuu kysymään mitä on suomalaisuus nykypäivänä, mutta ei haastamaan itse suomalaisuutta. Kansallisen identiteetin kyseenalaistaminen tapahtuu kansallisen identiteetin sisällä.
Rajat ja identiteetti
Elokuva alkaa rajojen vetämisellä. Valtio määrittyy visuaalisesti Edvin Laineen Tuntematon sotilas -elokuvan (1955) armeijan kautta. Tottakai, ilman armeijaa valtio on vain kilisevä kulkunen. Kirkkonummelaisen järven jäällä lumeen vedetään rajat, jotka määrittävät ihmisten erottelun teennäisten (kansallisvaltioiden) rajojen kautta. Tämä rajojen keinotekoisuuden huomaava ensiasetelma lupaa vahvaa kyseenalaistavaa tutkimusta identiteetin ja sen takana olevien pelkojen maailmaan. Varsinkin kun seuraavaksi liitytään illalliskeskusteluun seurueen mukana, ja luiskahdetaan heti asian ytimeen, eli uskontoon identiteetin määrittäjänä. Valitettavasti keskustelu katkeaa hyvin nopeasti ja se leikataan pinnalliseksi raapaisuksi.
Yael Bartana
Mihin kansallinen identiteetti perustuu? Mihin perustuu tarve tuntea itsensä osaksi jotain niin suurta ja abstraktia kuin Suomen valtion, median ja kultturihistorioitsijoidemme määrittämä mystinen suomalainen kulttuuri? Mitä on suomalainen kulttuuri? Onko sitä olemassa? Elokuva lähtee liikkeelle perinteisestä kulissista: vastaukseksi annetaan kliseiset stereotypiat, kuten sauna, metsä, alkoholi, melankolia, karhu, (puuttuu vain ruisleipä ja salmiakki).
Odotin Tosi suomalainen – True Finn elokuvan hajottavan nämä stereotypiat, mutta se tuntui moneen otteeseen vahvistavan niitä. Kansallisten kliseiden todellinen luonne ilmenee eri valossa, kun niitä verrataan todellisuuteen kuvallisen representaation sijaan. Suomessa on alle 5 % luonnomukaista metsää, loput ovat puupeltoja teollisuuden käyttöön. Merkittävä osa ihmisistä pelkää petoja ja haluaa ampua villit eläimet. Alkoholin käyttömme on määrällisesti huippuluokkaa, mutta satojenkaan vuosien aikana emme ole onnistuneet luomaan laadukasta alkoholikulttuuria, pitkälle kehittyneistä laatujuomista puhumattakaan. Olemme jopa ylpeitä teollisesta massaoluesta tai jenkkeihin myydyistä brändivodkista – toisin sanoen kulttuurittomuudesta. Nykysuomalainen melankolia tarkoittaa masennusta – puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä – jonka syyt ovat vahvasti kiinni teollisessa kapitalismissamme. Ruisleipämme on yleensä puolalaisesta viljasta. Salmiakkikin on kemiallinen yhdiste.
Kun elokuva tarkastelee suomalaisuutta kuvaketodellisuuden kliseiden kautta, ei identiteettimme todellisesta luonteesta ilmene mitään uutta. Tätä illuusiota elokuvassa vielä vahvistetaan odottamattomilla vertailukuvilla kulttuurikliseiden monumenttielokuvista kuten Erik Blombergin Valkoinen peura (1952) ja jo aiemmin mainittu Tuntematon sotilas.
Rajaton identiteetti
Eräässä kohtaa elokuvaa saamelainen vieras tulee tapaamaan elokuvan varsinaisia päähenkilöitä. Asetelma on lupaava. Saamelainen tuo oman tason kansallisen identiteetin kysymyksenasetteluun. Saamelaisuus ei määrity valtion tai kansallisvaltion rajojen kautta. Ei myöskään passin omistamisen kautta – kuten päähenkilö Mustafe vastasi eräässä elokuvan kohtauksessa, kun toinen päähenkilö Anna kyseenalaisti, että mitä oikeastaan on suomalaisuus.
Tosi suomalainen -osallistujat
Saamelaiset asettavat identiteetin rajan muualle, mutta eivät kuitenkaan hylkää rajaa. Kun kansalaisuus ja sitä kautta identiteetti ei riipu ykstyisomistuksen säilyttämisestä, (jota edustaa maan rajat ja valtio), niin mistä se koostuu? Emmekö silloin ole kaikki maahanmuuttajia? Vai perustuuko se pääasiassa kieleen ja paikallisen luonnon määrittämän elinmallin sisäistämiseen? Eikö identiteetti itsessään ala silloin ilmentyä kuin työkaluna luoda niitä rajoja, jotka yksityiomaisuuden menettämisen, ja muiden itseämme määrittävien pelkojen vuoksi tarvitsemme?
Saamelaiskohtauksen lopuksi ohjaaja kompastuu vielä vanhaan kristinuskon vallanvälineenä käyttämään kliseeseen. Saamelaisesta leikataan Valkoisen peuran shamanirumpukohtaukseen. Tapahtuu juuri se, mitä kristinusko teki saamelaisuudelle: yritti typistää kokonaisen kulttuurin yksioikoisiin mielikuviin pakanallisesta shamanismista. En tiedä onko nämä kulttuurisesti vaaralliset kliseet tulosta siitä, että käsittelemänsä kulttuurin ulkopuolella pysyttelevä ohjaaja ei ymmärrä kuin pinnallisesti paikallisia kulttuurisia suhteita, vai onko se yritys luoda kliseiden kritiikkiä niitä vahvistamalla?
Kansallisen erottelun väkivalta
Eräs elokuvan päähenkilöiden käymä keskustelu kuvastaa hyvin miten kysymyksenasettelu jää kansallisen identiteetin sisään. Pääosan esittäjät kertovat mielipiteitään siitä pitäisikö venäläisten rikkaiden antaa ostaa maita Suomesta. Keskustelu on kansallisen erottelun tasolla, jumissa identiteetin kysymyksessä, eikä kykene kyseenalaistamaan laajempia kysymyksiä, kuten pääoman eriarvoistavaa suhdetta. Eikö kysymyksen pitäisi olla, että miksi kenelläkään ihmisellä on yksityisomistuksen suhteen kautta mahdollisuus ostaa suuria määriä yhteistä omaisuutta? Niin kauan kun emme kyseenalaista kansallisen identiteetin ulkoisia suhteita, emme myöskään näe ulkoisia merkkejä pidemmälle. Tuloksena on kansallismielisyys, joka nousee kun talouskriisi pahenee ja pelko kasvaa.
Kuvat, joissa päähenkilöt ovat vuorotellen kuvattu suomen lipun läpi, ovat karmaisevia. Niissä yksilö kääritään valtion, ja kansalaisuuden määritteen alle. Lippu edustaa kansallisella tasolla juuri kaikkea sitä mahdottomuutta millä kansallista identiteettiä ja sen mukana tulevaa väkivaltaa yritetään rakentaa. Vasta kun kansalliset liput vedetään salosta, kaikenmaailman olympialaiset toteutetaan ilman kansallisia kuvitteellisia rajoja, niin voidaan puhua edes alkuasetelmasta uudelle väkivallattomalle solidaarisuudelle, joka hylkää kansalliset ja roduliset rajat. Niin kauan kun kannamme kansallisia lippuja, emmekö kanna myös kansallisen erottelun väkivaltaista lähtökohtaa harteillamme ja hapankaalia taskuissamme?
Yael Bartana on aikaisemmissa teoksissaan tutkinut muun muassa juutalaisen identiteetin suhdetta kansallisiin rajoihin. Mita tapahtuu, kun identiteetti perustuu uskontoon, eikä kansallisvaltion rajoihin? Uskonto ylittää valtioiden rajat, mutta perustuu keinotekoiseen erotteluun ja pelastuksen ajatukseen. Jos olet osa meitä, pelastut, jos satut jäämään aidan toiselle puolelle, käristyt milloin missäkin.
Kuten True Finn elokuvassa, Yaelin näkökulma on monikulttuurisuudesta johtuen hänen töissään kansallisesta identiteetistä ulkopuolisen näkökulma. Onko hänellä kuitenkaan ulkopuolisuutta juutalaisuuden tarkasteluun, jonka rajat ovat vaikeamin tunnettavissa? Israelin juutalaiselle Baranalle tämä ei liene edes mahdollista, todennäköisesti identiteetin ulkopuolelle astumisessa tarvitaan silloin ajattelua, joka täräyttää pois oman identiteetin sisältä.
True Finn
Parhaimmillaan elokuva saavuttaa monia inhimillisen kohtaamisen hetkiä päähenkilöiden välillä. Erinomainen on kuin vahingossa tapahtunut kohtaus keittiön pöydän ääressä, jossa alkuperältään somali, romani, ruotsalainen ja saksalainen kertovat ristiinrastiin rasistisia vitsejä. Sosiaalisen pakkopullan normisto sekä identiteetin mielikuvat nyrjäytetään yhteisellä väkivallalla paikoiltaan. Tämä synnyttää hetkellisen tunteen ihmisten välisestä solidaarisuudesta. Jo tämän kohtauksen ansioista elokuva on katsomisen arvoinen.
Kyseenalaistavan keskustelun lupaus
Elokuvasta jäi vahva tarve nähdä lisää tämän keskenään hyvin erilaisen ihmisryhmän keskusteluja. Varsinkin kun jonkin aikaa on vietetty aikaa yhdessä, alkaa kyseenalaistava keskustelu aukeamaan. Ihmisyyden laajat teemat alkavat ilmentyä eri lähtökohdista pöytään istuvien ihmisten vapaassa keskustelussa, ainaisen asiantuntijoiden akateemisen yksinvallan sijaan. Lopputuloksena on vilpittömyyden kurkkaus väkivallattoman yhteisön rakennusmaalle.
Keskusteluihin pysähtymisen sijaan elokuvassa keskityttiin suurimmaksi osaksi suunniteltuihin yhteisiin harjoituksiin, kuten maammelaulun kirjoittamiseen, draamaharjoituksiin, kansallispuvuissa poseeraukseen jne. Haaveeksi jäi, että tekijällä olisi ollut kärsivällisyyttä pitää kamera pöydässä niin kauan, että kyseenalaistava keskustelu pääsee vauhtiin. Teknisestä toteutuksesta se ei jäänyt riippumaan. Kameratyöskentely oli keskittyessään ihmisten läsnäoloon elokuvan herkkäkätistä ja tarkkanäköistä mahdollistaakseen keskustelun aukeamisen. Tai sitten kysymys on rohkeudesta jättää keskustelut leikkausvaiheessa kaikessa pituudessaan elokuvan keskiöön, jotta elokuva olisi päässyt kiinni kansallisen identiteetin juuriin ja mahdollisesti tuonut sieltä esiin jotain erinomaisen tärkeätä, tänä kasvavan pelon, rasismin ja kansallisen identiteetin aikana.
Kunnioitan suuresti elokuvan ohjaajan ja tekijäporukan tarkoitusperää haastaa Suomen rajojen sisällä elävän väestön umpirasistista suhtautumista, ja toivon, että siinä elokuva onnistuu provosoimaan keskustelua. Kuitenkin olisi olleellista jatkaa keskustelua kansallisen identiteettimme ydinrakenteista. Siellä tulevat vastaan väkivallan pohjimmaiset mekanismit psyykkeessämme, jotka oireilevat rasistisena vihana, kulutushysteriana, masennuspandemiana, uskonnollisena väkivaltana ja/tai kansallisen identiteetin tarpeena.
Kirjoittaja on Vallilan kaupunginosan nöyrään ja jumalaapelkäävään väestöön kuuluva kansalainen ja kulttuuriduunari.
IHME-nykytaidefestivaali Vanhalla ylioppilastalolla 4-6.4.2014. Ilmainen sisäänpääsy.
IHME-teos Tosi suomalainen – True Finn on nähtävissä Yle Areenalla 31.7. asti.