4.11.2008 Sirpa Jokinen
Arvio Terike Haapojan näyttelystä Suljettu joukko-Avoin kesto Forum Boxissa 10.10.- 2.11.2008
Vuorovaikutteisessa installaatiossa Dialogue näyttelyvieras voi hengittää tai viheltää CO2 sensoriin. Tästä seuraa ketjureaktio. Puihin kohdistetut valot syttyvät. Valo saa puut yhteyttämään ja tuloksena syntyvä hiilidioksidi mitataan puissa olevilla mittauskammioilla. Hiilidioksidi muutetaan kuultavaksi ääneksi. Tämä tapahtuma ei ole luonnollinen, sillä hiilidioksidi ei oikeasti saa aikaan kuultavaa ääntä (sama pätee Inhale-Exhale kestollisten veistosten synnyttämään ääneen). Siksi näyttelyn installaatiot, joihin kuuluu osana lehtiä, puita, kasveja sekä eläimiä, voidaan nähdä erillisinä pienoisnäyttämöinä, joissa tapahtuu taiteilijan ohjaamia luonnon reaktioita. Teokset muodostavat puutarhamaisen kokonaisuuden galleriatilassa, jossa näyttelyvieras voi kulkea.
Terike Haapoja
Terike Haapoja 2
Interaktiivinen taide ymmärretään yleensä kuvataiteen osa-alueena, mutta ainakin tässä näyttelyssä voisi ajatella sen lähestyvän teatteri-ilmaisua. Teatteri perustuu ruumiillisempaan vuorovaikutukseen kuin perinteinen kuvataide ja se tarvitsee yleisön reaktiot ja mielenilmaisut ollakseen elävä esitys. Näyttelijöinä toimivat näyttelyvieraat ja kasvit tekniikan mahdollistaessa vuoropuhelun.
Taiteilijan välineenä on tekninen laitteisto, joka muuntaa luonnon omia prosesseja interaktiivisiksi. Käytössä oleva laitteisto kuten mikroskooppi ja lämpökamera sekä tapa, miten installaatiot ovat järjestelty tuovat mieleen tieteellisen luonnontutkimuksen. Näyttely eroaa ympäristötaiteesta, jossa usein luonnon materiaa käytetään teoksien raaka-aineina työstämällä sitä esim. veistäen tai rakennellen. Nyt puut, kasvit ja eläimet ovat tarkkailun kohteena kuin tieteellisessä tutkimuksessa. Mitään varsinaista tutkimusta ei kuitenkaan suoriteta, vaan tarkkailun päämääränä on nostaa sen kohteet ja niiden luonne esille, kuin niille annettaisiin puheenvuoro.
Subjekti-objekti suhde vai sulautuminen maailmaan ?
Terike Haapoja nostaa esille tohtoriseminaarissaan kysymyksen onko nykytaide vain inhimillisille olioille tarkoitettua. Tämän käsityksen mukaan taide olisi pyrkimystä ihmisolemuksen ymmärtämiseksi ja ei-inhimillinen rajautuisi ulkopuolelle. Vain ihmiset olisivat kykeneviä ymmärtämään mimiikkaa; vain heille taiteella olisi merkitystä. Näin ajateltuna taide muuttuu kuiluksi muiden kuilujen joukossa, joka erottaa inhimillisen ja ei-inhimillisen.
Samaa kysymystä on käsitellyt myös Tuija Kokkonen esimerkiksi installaatiomaisessa performanssiesityksessä Helsingin Kivikossa
’Esitys merinäköalalla (koiran kanssa)’ tänä syksynä.
Ihmisen etuoikeus taiteen ymmärtäjänä perustuu maailmankuvaan, jossa subjekti eroaa erillisenä entiteettinä maailmasta ja josta tämä poimii kiinnostavia tielleen osuvia kohteita. Vastakohtana tällaiselle näkemykselle – esim. Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiassa – olemme ihmisinä osa maailmaa ja jaamme konkreettisesti sen massan. Ympäröivän tilan koordinaatit ovat ruumiimme jatkeita. Tehdessämme havaintoja ympärillä olevasta katseemme sulautuu tähän maailman massaan ja alkaa heijastaa sitä. Kun katsomme, myös meitä katsotaan.
Katkelma Marguerite Durasin Kirjoitan teoksesta sanoo gallerian seinälle projisoituna :”Ympärillämme kaikki on kirjoitusta, meidän on vihdoinkin tajuttava tämä. Kaikki on kirjoitusta.”
Jäljittely eli mimiikka
On olemassa rikkaruohoja, jotka pystyvät muuntautumaan vierellä kasvavan viljalajikkeen kaltaiseksi: Pellon kitupellava (Camelina linicola) muistuttaa Kuitupellavaa (Linum usitatissimum) ohuen vartensa ja lehtiensä vuoksi.
Monet eläimet ja hyönteiset, jotka eivät ole myrkyllisiä pystyvät muuntautumaan ulkonäöltään samankaltaiseksi myrkyllisen lajin kanssa. Myrkyllistä Koralli- käärmettä (Micrurus frontalis) ei pysty erottamaan vale-Korallikäärmeestä (Simophis rhinostoma) elleivät ne ole rinnakkain. Monet kampelalajit pystyvät muuttamaan väriään. Meriantura eli kielikampela (Solea solea) pystyy muuntamaan nahkansa pintaan shakkilaudan ruudut, jos sen laittaa shakkilaudan päälle.
Kirjailija Roger Cailloisin ajattelua seuraten, kaikki tämä on taidetta (tai teatteria), josta ihmisen teot eivät erotu suurempiarvoisena.
Caillois lausuu kirjassaan Kivien kirjoitusta:’ Tuntuu kuin kivissä esiintyisi selvästi jotain täydellistä, sellaista mitä ei koskaan ole ollut keksinnöissä, käsien taidoissa, teollisuudessa tai mitään mitä sanalla sanoen olisi esiintynyt inhimillisissä teoissa tai vielä erikseen taiteen tuotannossa.’
’Lähes aina kiven lumous piilee sen yllätyksellisessä ja epätodennäköisessä silti luonnollisessa tavassa muistuttaa jotakin. Kivet hurmaavat puhtaalla itsevarmalla kauneudella, joka ei kysele lupaa.’
Taiteen prosessi
Psykoanalyytikko Jaques Lacan vertaa taidemaalaria joka on maalaamassa puihin, jotka pudottavat lehtensä tai lintuun, joka pudottaa sulkia. Tätä taidemaalarin määritelmää voi laajentaa koskemaan taiteilijaa yleensä. Lacan kuvaa näitä tapahtumia rauhoittaviksi eleiksi, aseiden maahan laskemiseksi, tietynlaisiksi antautumisiksi tapahtumien kulkuun, joka myös lopulta pysähtyy paikalleen. Lisäksi hän kuvaa näitä tapahtumia motiivina, joka ei enää pyri määräämään tapahtumien kulkua, vaan vastaamaan siihen samalla uudistaen regression käsitteen. Tämän tapahtumaketjun katsoja kokee impressiona tai teatraalisena taistelukenttänä, eleiden sarjana.
Yhteys eläimiin
Näyttelyn videoinstallaatiossa Community 2007, nähdään eri eläinten ruumiiden kuolemanjälkeinen jäähtyminen lämpökameran kautta havaittuna.
Käytämme joka päivä tuotteita, jotka ovat valmistettu eri tavoin eläimistä saaduista raaka-aineista. Tämä videoinstallaatio saa katsojan kuitenkin löytämään yhteyden eläimiin uudella tavalla: ihmiset ja eläimet molemmat kuolevat elämän hitaasti jättäessä ruumiin.
Uskonto, kuten taide koetaan ihmisen yksinoikeutena. Ei-inhimillistä maailmaa voidaan pitää jumalan ilmentymänä, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla osallisena tästä.
Robert Bressonin elokuvassa Au hasard Balthasar pääosassa on aasi Balthasar ja Marie-tyttö, jonka lemmikki eläin on. Elokuvassa, joka seuraa aasin ja tytön elämänvaiheita Bresson ei ole tehnyt Balthasarista kuitenkaan ihmisen kaltaista, se on joka tilanteessa selkeästi olemukseltaan eläin.
Elokuvassa lapset hyväksyvät aasin tasavertaisekseen, ei-inhimilliseksi toverikseen, he kastavat sen ja leikkivät sen kanssa. Vaikka aasi on ”vain” eläin, tässä elokuvassa sekin kuuluu uskonnon suoman armon vaikutuspiiriin. Symbolisella tasolla tunnelma on voimakkaan uskonnollinen.
Aasi ja tyttö joutuvat elämässä toisistaan erilleen, molemmat joutuvat kärsimään tahoillaan. Balthasar ottaa kärsimyksensä ihmisten sitä rääkätessä kuin eläin, ilmaisten kivun, mutta samalla alistuen ilmaisematta tunteita tai kapinoimatta. Sairas tyttö elokuvassa itkee ottaessaan lääkettä surren kohtaloaan ja kärsiessään. Hän ottaa lääkkeen, koska aasillekin annettiin makupala.
Lopussa kuka tahansa katsoja on valmis eläytymään Balthasarin väkivaltaiseen kuolemaan rajavartioiden luodista, sen kuljettaessa salakuljettajien lastia selkäänsä sidottuna. Onneksi Balthasarin ei tarvitse kuolla yksin niityllä sillä lauma lampaita ympäröi sen hiljaisen kuolinkamppailun aikana.
Nobel kirjailija J.M.Coetzee on sanonut:’ Eläimet ovat täällä maailmassa siksi että ne näyttävät meille, etteivät eläminen ja kuoleminen ole niin vaikeaa kuin luulemme’.
katso klikkamalla linkkiä:
Au hasard Balthazar (Robert Bresson, 1966) The Opening
Kirjallisuutta:
Wolfgang Wickler: Mimickry in plants and animals, World University Library
Jaques Lacan: The Four Fundamental Concepts of Psycho-Analysis, WWNorton
Roger Caillois: L’Écriture des pierres, Flammarion
Maurice Merleau-Ponty: Silmä ja mieli, Taide