Lähes neljäkymmentä esitystä sisältävä kokonaisuus on viimeisiä Kulttuuriareena Gloriassa järjestettäviä burleskitapahtumia ennen tilan menemistä remonttiin. Samalla Xmas Xtravaganza oli Helsinki Burlesquen viimeinen mittava kansainvälinen tapahtuma ennen tuotantotaukoa. Kaksipäiväinen pakettiparaati jatkoi komeasti viime vuonna alkanutta Xmas Xtravaganza -perinnettä suurista burleskipikkujouluista.
Tapahtuma mainosti itseään sillä, että iltojen aikana käydään läpi kaikki jouluun liittyvät kliseet – ja mikäli katsoja on onnekas, on mahdollista vapautua jouluun liittyvistä traumoista. Suoranaisia jouluesityksiä oli kuitenkin ennakkomarkkinointiin verrattuna melko vähän; mutkia ja aasinsiltoja haettiin joskus läheltä, joskus turhankin kaukaa. Asetelma siis antoi odottaa, että esimerkiksi Armi Von Vep esittäisi uunituoreen Neitsyt Mariasta inspiroituneen numeronsa, mutta sen sijaan Von Vep toi lavalle vanhemman numeronsa ”The Cold Show” puhuvine peräsuolineen.
Jouluun tai sen odotukseen liittyi suoraan etenkin Gigi Pralinen Lucia-neidon ja dragin yhdistävä numero ”Lucia, faithfully” sekä Dick Tatorin ”Sibelius”, joka juhlisti Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää säveltäjän viulukonsertin (Op. 47) ensimmäisen ja viimeisen osan tahtiin. Lisäksi joulun tunnelmaa edusti juontaja-tuottaja Bettie Blackheartin ihmisjoulukuusi. Numerossa kuusen valitseminen ja puun suhteen esitetyt vaatimukset vertautuvat aikuisen naisen kokemuksiin ulkopuolelta tuleville paineille ja parasta ennen -päivälle.
Välillisemmin joulunaikaan viitanneisiin numeroihin kuului esimerkiksi kummankin illan aloittanut Thee Dizzy Daisies -duon (Gigi Praline ja Pepper Sparkles) ”Ice Fairies”, jonka soittorasianomaiset ballerinat tanssahtelevat Pjotr Tshaikovskin Pähkinänsärkijästä tutun ”Dance of the Sugar Plum Fairyn” tahtiin. Useat esitykset oli mahdollista joko tulkita joulun näkökulmasta tai sitten ei. Blackheartin mielestä joulu itsessään – kaikessa ylenpalttisuudessaan – on täyttä burleskia.
Matkoja ajassa ja paikassa
Kumpanakin iltana oli sama esiintyjäkaarti muutamia pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Illan juontajana toiminut Blackheart oli selkeästi paremmassa vedossa lauantai-iltana – samoin yleisö. Osin nähtiin esityksiä tuplana, etenkin ulkomaisilta artisteilta – mikä on ymmärrettävää esimerkiksi logistiikan kannalta. En voinut olla pohtimatta, kuinka New Yorkista lentäneen Gin Minskyn jättimäinen jäätelötuuttipuku on oikein kuljetettu.
Jo kymmenen vuotta burleskia tehnyt Gin Minsky on kuin nimensä perikuva: iloista ja kepeää showgirl-viihdettä taiturimaisin askelin. Toisessa esityksessä hän kuoriutuu jättiläismäisestä jäätelötuutista, ”The Saints” taas rakentuu klassisen keppi ja hattu -steppauksen ympärille, minkä päätteeksi niellään miekka. Suloisen naivistiset esitykset yhdistivät iloista kabareeviihdettä steppaamiseen. Gin Minsky on esityksineen kuin aikamatka Manhattanille Minskyn veljesten luomaan burleskidynastiaan. 1910-luvulta lähtien veljekset loivat vastakulttuurin Ziegfeld Follies -teatterin hienoskaisemmalle nakubaletille ja hallitsivat eteläisen New Yorkin burleskiskeneä niin suvereenisti, että Minskyn nimen käyttäminen kiellettiin burlesque-sanan ohella 1940-luvulla.
Myös Suomen oma art deco -kuningatar Pepper Sparkles vei aikakoneella 1900-luvun ensimmäisille puoliskolle ”The Golden Era”-numerossa. Sparkles on täydellinen katseenvangitsija: eleet, liikehdintä ja energia sulautuvat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Hän tekee ihailtavalla kehonhallinnallisella taidollaan vahvasti omaa juttuaan ja toteuttaa estetiikkaansa rohkeasti ja pieteetillä. Erityisesti charleston-tanssi numeron loppupuolella ihastutti menolla ja meiningillään – ja muistutti kouriintuntuvasti, etteivät naiset sata vuotta sitten tanssineet kauniisti vaan villisti jalkojaan heitellen ja vispaten, kun korseteista oli viimein päästy. Sparklesin esitys oli kuin sukellus suoraan huippusuositun Babylon Berlin -tv-sarjan maisemiin.
Illan hurmaava yllättäjä oli sveitsiläisintialainen tuli- ja burleskitaiteilija Misty Lotus, jonka ”Hommage to India” kunnioittaa hänen intialaisia juuriaan. Lotuksen esitys loppui kauniiseen riikinkukkopyrstöön ja tulitasseleiden pyörittämiseen. On hienoa nähdä aidosti ja taidolla intialaisuudesta ammentava esitys. En aio väittää tai esittää, että tuntisin intialaista kulttuuria saati symboleja paljoakaan. Mutta tiedän sitäkin paremmin, että tällaisia esityksiä ja esiintyjiä tarvitaan enemmän; kulttuurinen omiminen ja kaikenlaiset ”kansallisuusvarkaudet” sekä valheelliset identiteetit ovat olleet osa burleskia kautta sen historian. Näin ollen suurimmalla osalla Intiasta ammentaneilla esiintyjillä ei ole ollut mitään tekemistä itse maan kanssa. Jostakin syystä tästä vääristyneestä ”traditiosta” on todella vaikea irrottautua, mistä kielii vähän väliä esiin nousevat skandaalit asian tiimoilta.
Sideshow’ta ja sirkusta
Nautinnollinen ilta sai yllättävän käänteen Lontoossa asuvan Tommaso Di Vincenzon esityksestä. Hänen käärmemiesmäistä akrobatiaansa teki suorastaan pahaa katsoa, kun vartalo kerta toisensa jälkeen venyi lähes mahdottomiin asentoihin hymyn pysyessä suorastaan jähmettyneenä kasvoilla. Vincenzon esitys toi mieleen entisaikojen sideshow’t: esitykset, joissa ihmiset taituroivat alati omilla äärirajoillaan etsien katsojista esimerkiksi kauhun ja hämmästyksen sekaisia tunteita. Vähemmän diplomaattisena nimityksenä tällaisille esityksille on aiemmin käytetty sanaa friikkisirkus. Di Vincenzon esitykset jäivät vaivaamaan mieltä eniten: miksi numeron katsominen ei tuntunut hyvältä, jos kyseessä on kuitenkin viihteeksi tarkoitettu esitys? Missä määrin shokeeraavan efektin hakeminen esityksessä on muuttunut burleski- ja sirkustaiteen historian aikana? Entä missä kulkee positiivisen ja negatiivisen shokeerauksen raja – astuuko tässä kohden katsojan tausta ja tilanne määrääväksi tekijäksi?
Lisää sirkusta ja etenkin sirkuksen ja burleskin liittoa esitteli Miss Acrolicious ja Handsom Stark sekä yhdessä että erikseen. Kaksikon tanssia ja akrobatiaa sekoittava nimikkonumero ”Dazzling Tangobatics” ei sisältänyt riisuutumista. Muutenkin esitykset, jotka eivät olleet luokiteltavissa ihan puhtaaksi burleskiksi, toivat sopivia hengähdystaukoja monituntiseen riisuutumismatineaan. Kaksikon yhteistyö on sulavaa ja heidän välisensä kemia nautinnollista katsottavaa; Starkin ja Acroliciousin pitäisi esiintyä ehdottomasti enemmän duona. Vaikka lavalla nähty numero on jo tullut kymmenen vuoden kiitettävään ikään, se toimi ja sai yhdet illan raikuvimmista aplodeista.
Iltojen todellinen helmi oli belgialaislähtöinen Laurie Hagen, jonka legendaarinen ja palkittu ”Reverse Striptease” tarjoaa onnistuneen ja täydelliseksi hiotun esityksen lisäksi töitä aivoille. Esitys perustuu yksinkertaiseen ideaan tehdä kaikki käänteisessä järjestyksessä aina musiikkia myöten. Näin ollen Hagen saapuu lavalle, jossa riisuutumisen sijaan pukee mekon, kengät, takin ja hatun nurinkuriseen musiikkiin. Hagenin esityksestä ei ole pitkä matka eri yhteyksissä ja instituutioissa esitettävälle nykytanssille. Onkin kutkuttava ajatus, ettei yleisö luultavasti edes mieltäisi Hagenin teosta burleskiksi nähdessään sen eri kontekstissa.
***
Kymmenen vuoden aktiivinen tuotantokokemus näkyi tuottajien osaavassa ohjauksessa ja kokonaisuuden hallinnassa. Mikäli haluaa etsiä jonkinlaisia kielikuvia, joilla kietoa yhteen Pakettiparaatin tarjontaa, mieleen pulpahtaa herkästi burleskin luonteeseen kuuluvalla liioittelulla huonoja, äklösentimentaalisia, kliseisiä tai muuten vain myötähäpeää herättävän kömpelöitä vertauksia. Iltojen voi esimerkiksi kuvata olleen
a) suomalaisen boylesquen kruunaamattoman kuninkaan Bent Van Der Bleun esityksestä inspiraatiota hakien monipuolinen kuin konvehtirasia, josta löytyy jotakin joka makuun ja jonka voi syödä joulun pyhinä yhdeltä istumalta – ja saada ähkyn!
b) joulukuusen alla oleva pakettiparatiisi, josta löytyy koko suvun lahjat vaarista koiraan paketeissa, jotka avautuvat ja paljastavat burleskille tyypillisesti kilokaupalla rintaa ja pakaraa – taaskin joka makuun!
Tapahtuma sai laajuudessaan ja kovatasoisuudessaan jo nyt ikävöimään Helsinki Burlesquen spektaakkeleja, joita ei hetkeen nähdä tuotantotauon takia. Erityisesti tuottajia voi kiittää lavalla nähtävän esityskavalkadin monipuolisuudesta: Glorian lavalle mahtui mainiossa harmoniassa täysin erilaista estetiikkaa edustavia esiintyjiä, kuten monstroosimaisen karismaattinen Lady Clapback, hersyvä Gin Minsky, Pepper Sparkles sekä Intian oma riikinkukko Misty Lotus. Ainakaan näiden tuottajien käsissä burleskin kenttä ei pääse yksipuolistumaan saati missiytymään, mikä on ollut ulkomailla suoranainen ongelma.
Teksti: Marissa Mehr
Kuvat: Bernhard Miettinen
Kirjoittaja on kirjailija ja kriitikko, joka työstää parhaillaan kirjaa burleskitaiteesta.
***
Xmas Xtravaganza – Pakettiparaati
7.–8.12.2018, Gloria Helsinki