Teksti: Katja Matikainen 12.10.2017.
Kuvat: Julian Rosefeldt and VG Bild-Kunst, Bonn
All that is solid melts into air. Julian Rosefeldtin hätkähdyttävä videoteos Manifesto alkaa historian vaikutusvaltaisimman manifestin sanoilla. Vuonna 1848 Marx ja Engels kutsuivat proletariaattia toimimaan yhdessä ja antoivat tulta sytytyslankaan, jonka palaessa loppuun maailma mullistui.
Näemme kodittoman miehen vaeltamassa rapistuneessa teollisuusmaisemassa ja julistamassa situationismia megafoniin. Proletariaatin onnelaa ei ole, mutta Marxin ja Engelsin teemat elävät tekstissä: uusi aika on tulossa, se raivaa tieltään paikalleen jämähtäneen porvariston ja illuusion siitä, että taiteilijat voisivat pysyä etäällä historiallisista konflikteista. Marx vilahtaa vielä kolmannessa videossa, joka on kuvattu nukentekijän studiossa. Nukke-Marx istuu Freudin vieressä historian suurempien ja pienempien roistojen joukossa ja kuuntelee surrealistien ideoita unesta ja järjen hylkäämisestä.
Kommunistien jälkeen lukuisat taiteilijat ovat kirjoittaneet omia julistuksiaan. Näille teksteille perustuu Manifesto, 13-osainen videoinstallaatio. Sellaisenaan Rosefeldt ei ole manifesteja ottanut osaksi teostaan, sillä hän on kertonut suhtautuvansa kriittisesti klassikkotekstien koskemattomuuteen taideteoksina. Sen sijaan teksteistä on koostettu kollaaseja.
Jokaisen kolmentoista minielokuvan pääosassa on herkkäkasvoinen ja muuntautumiskykyinen Cate Blanchett. Hän on väliin koreografi ohjaamassa tanssijoita, väliin muistopuhuja hautajaisissa, opettaja, koditon mies, pörssimeklari – ihminen tekemässä työtään, arkisissa puuhissaan. Manifestit ovat henkilöiden päänsisäistä monologia, joskus puhetta muille videon henkilöille. Teos perustuu pitkälti muodon ja sisällön jännitteelle. Muistopuheen pitäjä lukee dada-manifestia surijoille, jotka käyttäytyvät kuten muistopuhetta kuunnellessa pitääkin, vaikka heitä solvataan idiooteiksi. Toimitusjohtaja keskustelee luontevasti hienostuneiden juhliensa tyylikkäiden vieraiden kanssa: And the ’Rich’ are bores without a single exception, en tant que riches! Pop-taiteen manifesti on nerokkaasti laadittu muodoltaan konservatiivisen perheenäidin lukemaksi ruokarukoukseksi. Tässä videossa manifestin taso läpäisee hetkeksi filmin todellisuuden, kun äiti sanoo ”ruokarukouksessaan” sanan ’paska’ ja vanhin lapsi hihittää. Oman tasonsa kohtaukseen tuo sekin, että lapset ovat Blanchettin omia ja hänen aviomiehensä esittää perheen isää.
Videoita ei ole tarkoitettu kuvittamaan manifestien tekstejä, mutta yhteyksiä niiden välillä on. Ääni julistaa futuristien rakkautta koneisiin ja nopeuteen – heidän unelmansa on toteutunut satojen pörssimeklareiden tietokonehallissa. Nukentekijän studio muistuttaa surrealistien kiinnostuksesta kaksoisolentoihin ja mallinukkeihin; hautajaisiin sijoitetussa dada-manifestissa puhutaan kuolemasta; pop-taide kritisoi juuri sellaista keskiluokkaista esikaupunkielämää, jota ruokarukousta lukeva perheenäiti edustaa. Konkreettisimmillaan jokapäiväisessä elämässä manifestit näkyvät kaupunkiarkkitehtuurissa. Rosefeldt, joka on itse koulutukseltaan arkkitehti, on sijoittanut 1900-luvun eri vuosikymmenien arkkitehtuurimanifestit osaksi jätteenkäsittelylaitoksen työntekijän arkipäivää. Tämä herää pienessä asunnossaan kaupungin vuokratalossa (And we and all those striding with us see in the distance the early light of the awakening morning!) ja lähtee mopolla töihin laitakaupungin ja teollisuusalueiden läpi. Aamu on harmaa ja ankea, rakennukset eivät ole kauniita tai uljaita, todellisuus ei voisi olla kauempana 1920-luvun modernistisista ihanteista: Glassy and bright, a new world shines out in the early light. Työntekijä saapuu työpaikalleen ja alkaa ohjata roskia nostavaa jättimäistä kouraa: Hurray for everlasting architecture! Materian saturaatiopiste on saavutettu, mutta mikään ei tosiaankaan ole ikuista, kaikki pysyväinen haihtuu ilmaan.
Opettaja neuvoo lapsia oppitunnilla (Nothing is original), uutistenlukija julistaa kaiken taiteen olevan epäaitoa. Manifestit puhuttelevat suoraan meitä katsojia. Kaikissa videoissa on samanaikainen hetki, jolloin Blanchettin esittämä päähenkilö rikkoo neljännen seinän katsomalla suoraan kameraan ja resitoi manifestitekstiä monotonisella äänellä. Jätteenkäsittelylaitoksen työntekijä syö kaikessa rauhassa eväitään, kun häneltä itselleenkin yllätykseksi pääsee manifesti. Cate Blanchettin monet hahmot ovat kuin kanavia, välikappaleita julistukselle ja todistukselle. Vaikutelma on lähes uskonnollinen. Lisäksi jokaisessa videossa sävelkorkeus on eri ja äänet muodostavat kaksi sointua. Kokonaisuus on siis erittäin viimeistelty.
Kuten Julian Rosefeldt on todennut, manifestit ovat yleensä nuorten miesten kynästä. Nuoret vihaiset miehet eivät yleensä välitä jatkuvuudesta, saati arjesta. But after the revolution, who’s going to pick up the garbage on Monday morning? kysyy amerikkalainen Mierle Laderman Ukeles tärkeässä tekstissään ”Manifesto for Maintenance Art”. Hänen tekstinsä tuo manifestien joukkoon maanläheisen ja feministisen näkökulman: elämä on arkea, ei jatkuvaa vallankumousta. Taide on kuitenkin osa arkea ja arki osa taidetta. Naistaiteilijoiden äänen olisi suonut kuuluvan teoksessa enemmänkin.
Manifestit ovat komeaa proosaa ja Julian Rosefeldt on rakentanut niiden ympärille kiehtovia pienoismaailmoja. Cate Blanchett on, tietenkin, ihana ja rooleissaan uskomattoman taitava. Kuuluisan näyttelijän valinta esittämään kaikki roolit ei ole yksinkertainen asia: se on varmasti tuonut projektille paljon näkyvyyttä ja mielestäni tekee hahmoista myös samaistuttavampia. Pohjimmiltaan teos tutkiikin kommunikaatiota ja sen rajoja. Viesti leviää tehokkaammin, jos sen välittää tunnettu ihminen.
Liikkeelle lähdettiin pysyvän räjäyttämisestä, mutta loppujen lopuksi Manifeston välittämä kuva maailmasta ja taiteen mahdollisuuksista on toiveikas ja positiivinen. Epilogi summaa tämän: näemme lapsia leikkimässä koulun pihalla, ääni lukee Lebbeus Woodsin upeaa manifestia. Woods julistaa ensin olevansa sodassa oman aikansa kanssa, olevansa koditon, vailla pyhää paikkaa. I know only moments, and lifetimes that are as moments, and forms that appear with infinite strength, then ‘melt into air’. Marx, jälleen kerran. Woods kutsuu tuntematonta lukijaansa yhteistyöhön: Tomorrow, we begin together the construction of a city.
______
Julian Rosefeldt: Manifesto. Taidehalli 15.10.2017 saakka.
Manifesto tulee ensi-iltaan elokuvateattereissa 27.10.2017.
Manifesto on nähtävissä Julian Rosefeldtin nettisivuilla:
https://www.julianrosefeldt.com/film-and-video-works/manifesto-_2014-2015/
Kattavasti erilaisia manifesteja:
http://manifestos.net/titles/
Lebbeus Woods kirjoittaa manifestistaan:
Mierle Laderman Ukelesin Manifesto for Maintenance Art:
https://www.arnolfini.org.uk/blog/manifesto-for-maintenance-art-1969
Avantgardeen liittyvää aineistoa, myös taiteilijamanifesteja:
www.ubuweb.com