Sain joululomalla kuulla karmivia uutisia lähipiirin lähipiiristä. Eräs tuttu ihminen, pitkän uran paikallisessa joukkoviestimessä tehnyt eläkeikää lähentelevä konkari, oli menettänyt onnettomien sattumusten seurauksena useamman sormen. Elämä menetti hetkeksi makunsa myötäeläessäni painajaista. Mitä jos minulle kävisi noin, miten voisi toimia. Kuinka syödä, huolehtia hygieniasta, avata ovia? Tai kirjoittaa ja piirtää? Oli liian karmeaa edes kuvitella.
Sami Korjuksen ja Mikko Väyrysen sarjakuvakirja Omissa käsissä palautti painajaiseen. Päähenkilö Arto Rissala, Artsi, on keski-ikäinen suomalainen sahuri. Vapaa-ajallaan tämä harmiton tossukka on silkka heittopussi vähemmän hyvin elämänsä järjestäneiden sukulaisten puristuksissa. Veli haluaa lainaa, isä viinaa ja sisko yösijan kun kumppani on pahoinpidellyt ja sitten viskannut kadulle. Vaikuttaa siltä, ettei Artsi hallitse elämää, ei omaa eikä etenkään läheistensä. Artsin elo etenee tasaisena liukuna kohti vääjäämätttömänä häämöttävää päätöstä.
Verkkaisehkon alkupuoliskon jälkeen Omissa käsissä kiihdyttää loppuun saakka intensiivisenä sattumusten ryöppynä. Ihmiset Artsin ympärillä tuntuvat saavan haluavansa, oli sitten kyse ilmaisesta ateriasta tai kyydistä yötöistä kotiin. Tarinan keskushenkilö on olemukseltaan ja toimiltaan tutunoloinen oman elämänsä sivuhenkilö, jonka vieteriä sukulaiset venyttävät äärimmilleen. Selkäranka joustaa muttei katkea, vaikka puhdistavaa raivoa Artsille nimenomaan toivoisi.
Omissa käsissä on kahden mainosalan konkarin tuote. Käsikirjoittaja Sami Korjus työskentelee tekstisuunnittelijana mainosalalla. Hän on tehnyt palkittuja mainoksia muun muassa Lidlille, Kansallisoopperalle, Hartwallille ja matkailubrändikiihdyttämö Visit Finlandille. Pehmeämpiä saavutuksia Korjus on korjannut kuululla Sundancen elokuvafestivaalilla vuonna 2007, jossa hänen ohjaamansa lyhytelokuva Elonkorjuu valittiin kilpasarjaan.
Piirtäjä Mikko Väyrynen on tekijänä töitään näkymättömämpi. Työkseen Väyrynen laatii mainonta- ja muita kuvituksia, joita on nähty esimerkiksi Vepsäläisen, S-ryhmän ja Säästöpankin kampanjoissa sekä Tiede-lehdessä ja Kodin Kuvalehdessä. Hän on tyylin ja muodon mestari, jonka kyky venyy värikylläisestä mainontanaivismista realistiseen ihmiskuvaukseen. Taito on myös noteerattu. Väyrynen on palkittu mainosalan kansainvälisessä Epica Awards -kilpailussa sekä hopealla ja kullalla Grafian järjestämässä Vuoden huiput -kisassa.
Sarjakuvaa Väyrynen on aiemmin tehnyt esimerkiksi Glömp-antologiaan ja Kuti-lehteen sekä Kutikuti-sarjakuvayhdistyksen Aakkostoukkaan ja Tempora mutanturiin. Lyhyillä sarjakuvillaan Väyrynen on profiloitunut kokeilijaksi. Hän on toteuttanut sarjakuvaa muun muassa valokuvaten paperiveistoksiaan ja makeisia sommitellen. Ensimmäinen oma kirja on ollut työn alla vuosia. Kutikutin työhuoneella satunnaisesti vierailleena olen kiinnittänyt huomion eräällä pöydällä silloin tällöin lojuviin herkkiin ja huoliteltuihin lyijykynäpiirroksiin. ”Väyrynen tekee kirjaa”, jostain kuiskattiin. Ihalin kauniita arkkeja, varoin hengittämästä niihin päin ja toivoin joskus voivani hypistellä niitä painettuina sivuina.
Ilmiasultaan Omissa käsissä onkin verraton. Väyrynen hallitsee grafiitin paperille levittämisen yhtä suvereenisti kuin muutkin käyttämänsä tekniikat. Harmaan sävyt hohtavat niin harmaina kuin kuuluukin. Eritoten pidän Väyrysen tavasta kuvata kasvoja: henkilöhahmojen naama on kalpea kuin Roy Anderssonin myöhemmissä elokuvissa korvien, silmien seudun ja nenän hohtaessa tummina ja muodokkaina. Laajakulmaisemmissa kuvissa on käytetty isometristä esitystapaa. Se vie ajatukset yhdysvaltalaiseen vakavikkosarjakuvaan, esimerkiksi samanoloista sosiaalista eristyneisyyttä kuvaavaan Chris Wareen. Kirjan kansikuva on vuoden iskevimpiä. Siinä puuväreillä piirretty päähenkilö katsoo lukijaa sohvalle pedatulta vuoteelta käsin puhki polttavan auringonvalon ja tummien varjojen rajamailta. Luulen, ettei ikkunassa ole verhoja, tai jos on, tankoihin on ripustettu pari virttynyttä pussilakanaa. Kämmenet ovat auki kohti kattoa kuin sanoen: ”antaa tulla”. Artsin lannistuneilla kasvoilla saattaa kareilla pieni hymynhäivä, ainakin syrjäsilmin vilkaistessa.
Artsin tarina kerrotaan eleettömästi, selittämättä. Tunnelma on esittämistavasta johtuen ajoittain suorastaan epämiellyttävän raaka harmaiden pintojen korostaessa sieltä täältä pilkahtelevan huumorin tummuutta. Täydellisen koherentti Omissa käsissä ei ole. Tarina olisi voinut hyötyä hieman vähäeleisemmästä ja terävämmästä tekstistä, nyt dialogi on välillä hieman löperöä. Yhtä kaikki, Korjuksen ja Väyrysen sarjakuva on kuluvan vuoden parhaimmistoa. Artsin kohtalo jää hiertämään.
Omissa käsissä
Sami Korjus ja Mikko Väyrynen
Zum Teufel
64 s.