10.2.2008 Antti Sundberg
Marja Kanervon näyttely 1.1.—3.2. 2008 galleria Sculptorissa
Marja Kanervo, Pöytä
Galleria Sculprorissa esilläolevat Marja Kanervon käsitteelliset teokset koskettelevat sanan, merkityksen ja taiteellisen luomisprosessin risteäviä suhteita. Kaikissa nyt nähtävissä teoksissa keskiössä ovat kirjainten figuurit, joihin katsojan huomio ensiksi kiinnittyy. Näyttelyssä on esillä veistoksia, valokuvia sekä videoteos Nimetön, joka ikään kuin ohjaa katsojan tulkintaa näyttelyn muista teoksista.
Nimetön -videoteoksessa kuvataan Kanervon työskentelyä betoniseinäisessä tyhjässä huoneessa, joka tuo mieleen tyhjilleen jätetyn teollisuusrakennuksen tai varastotilan. Kolmiosaisessa teoksessaan hän ensin luonnostelee seinälle muuttamia suuria kirjainfiguureja, minkä jälkeen hän piikaten ja poraten kairaa ne betoniin. Teoksessa korostuu luomisen ja teoksen fyysinen luonne; suuri moottoritaltta ja pora saavat aikaan jotakin pysyvää, jonka voi nähdä ja tuntea ruumillaan.
Vastakohdan teoksessa kuvattavalle fyysiselle työlle luo sen taustalla soiva musiikki, joka jakaa videon kolmeen osaan. Alussa kuvattua luonnostelua säestää Trio Töykeiden kepeä jazz-ilottelu, joka suunnittelun vaihtuessa poraukseen muuttuu gregoriaaniseksi musiikiksi. Tämä vaihdos yhdessä samanaikaisesti hidastettavan kuvan kanssa saa aikaan kontemplatiivisen vaikutelman, joka huipentuu teoksen lopussa, kun kivipöly musiikin lakatessa täyttää huoneen ilman. Lopussa taiteilijan työskentelyn äänet kuuluvat musiikin lakattua ikään kuin etäältä. Teoksen musiikin ja kuvan kertoma tarina herättää – ehkä ironisestikin – pohtimaan fyysisen taiteilijan teon ja intention, idean, toteutuksen ja lopputuloksen välistä suhdetta. Totaaliseen eristyneisyyteen taiteilija ei Kanervon töissä kuitenkaan vajoa, koska hän on jatkuvassa yhteydessä muihin yhteisin merkein, kirjaimin.
Porauksen ja piikkauksen lopputuloksena seinään kovertuvat suuret kirjaimet. Toisin kuin hetkelliset kirjaimet puheessa ja kirjoituksessa, ne ovat jotakin pysyvää, kiveen hakattua, joka ei hälvene olemattomiin merkitysten leikissä. Kirjaimet Kanervon teoksissa voisikin tulkita jonkinlaiseksi yritykseksi vastustaa poststrukturalistista merkitysten rajattomuutta ja hetkellisyyttä: kun kirjaimet ovat olemassa tilassa fyysisinä objekteina, ei niiden olemassaolo ole kiinni yksittäisistä puhe- tai kirjoitusakteista.
Kivettyneet kirjainfiguurit ovat kuitenkin ambivalentteja: pysyvyydessään ne eivät muodosta luettavia merkityksiä, vaikka katsoja tunnistaakin ne kirjaimiksi, jotka ovat kaikille yhteisiä. Konkretisoidut kirjaimet muodostavat oman pysyvän ja suljetun maailmansa, jolloin ne kuitenkin menettävät kykynsä kommunikoida, koska niiden dialoginen luonne – mihin sanojen merkitsevyys Bahtinin mukaan perustuu – lakoaa. Voisikin ajatella, että Kanervon näyttelyn teemana olisi merkitys, joka aina rajautuu joko loputtomaan erojen leikkiin tai toisaalta henkilökohtaiseen, omistettavaan merkitykseen, joka aina kadottaa sanojen kommunikatiivisen luonteen. Kanervon teokset sijoittunevat lähemmäksi jälkimmäistä.
Näyttelyssä on esillä myös valokuvavedoksia videon lopputuloksesta, kirjaimista seinässä. Valokuvien kohteet on rajattu siten, että jokaisessa valokuvassa näkyy ainoastaan yksi suuri kirjain. Tällaista yksittäistä kirjainta, joka yksinään ei kykene viittaamaan itsensä ulkopuolelle, voisi pitää merkitykseltään tyhjänä. Kanervon valokuvista merkitys ei kuitenkaan katoa, vaikka viesti ei niissä välitykään kirjainten välityksellä. Sanojen sijasta ne kertovat kuvin katsojalle jotakin siitä teoksesta, jonka valmistumista videoteos nimetön kuvaa. Ehkä voisi ajatella, että valokuvat kertovat kommunikaatiosta sen jälkeen, kun kirjaimet ja puhe ovat lakanneet merkitsemästä.
Marja Kanervo, Pöytä
Veistos Pöytä kuvaa pöytää, jonka alla siitä irtileikatut irti kirjainmuotit lojuvat kasassa. Visuaalisesti näyttävä teos osoittaa, kuinka kirjaimet, merkit, yhteydestään irtileikattuina lojuvat jalkojen tallattavana. Tämä näkyy myös Kanervon luonnoksien esillepanossa: niitä on levitetty gallerian lattialle siten, että näyttelyn katsoja joutuu teoksia tarkastellessaan kävelemään niiden päällä. Näyttelyn teokset herättävät ajatuksia kirjainten merkkiluonteesta kuvin.
Yhtenä onnistuneen käsitetaiteen kriteerinä voisi pitää sen kykyä tarkastella käsitteellisiä ongelmia. Näin Kanervon näyttely tekee. Hänen teoksensa toimivat oivina ponnahduslautoina ja suunnannäyttäjinä semanttiselle pohdinnalle.