Kolmen sepän köyhyys. 11.9.2010

11.9.2010 Marko Gylén

Kerjäsin sitä, ja ansaitsin sen mitä sain. Hämmentyneitä eleitä ja supatteluja. Hymyjä, valokuvia, kysymyksiä ja väittelyjä. Osallistuin taiteilija Fredrika Biströmin järjestämään Kerjäämisperformanssiin Vanhan ylioppilastalon edustalla 10.9.2010 klo 16-18.

Biströmin performanssikutsu levisi ainakin facebookissa, josta sen itse äkkäsin. Hän tähdensi, että kyse ei ole tietyn poliittisen sanoman julistamisesta, vaan tarkoituksena on “herättää ajatuksia köyhyyden näkyvyydestä yhteiskunnassamme ja katukuvassa”. Ärsykkeenä oli kyllä eräiden poliitikkojen kuningasajatus laista, joka kieltäisi kerjäämisen. Todennäköisesti kaikki performanssiin osallistujat olivat sitä mieltä, että tällainen laki ei mitenkään voi poistaa kerjäämisen aiheuttavaa köyhyyttä, vaikka heillä saattoikin olla muuten erilaisia näkemyksiä asiasta. Monet ilmaisivat solidaarisuuttaan ja vasemmistolaisuuttaankin.

Aluksi taiteilija ohjasi osallistujat väljään puoliympyrän muotoon korostaen, että jokainen kerjää vain itselleen, sillä yhteinen rahankeräys vaatisi luvan. Meitä oli vajaat kolmekymmentä. Kirjoitan kuitenkin vain omasta kokemuksestani, sillä en ollut tarkastelemassa ja kokemassa teosta vaan osallistumassa siihen ja performoimassa.

Kerjäläisoperaatio

Istuminen alkoi. Sopivan asennon löytämisessä oli pieniä vaikeuksia. Jälkimmäisen tunnin taisin olla suurimmaksi osaksi polvillani. Kun lopulta nousin ylös, paikat olivat melko puutuneet. Lisää harjoitusta ja karkean paikan leirejä!

Useat toimittajat kävivät haastattelemassa ja kuvaamassa performanssia. Monet ohikulkijatkin kyselivät, alkoivatpa väitelläkin suhtautuen tapahtumaan ennemminkin mielenosoituksena ja kannanottona kuin taiteena. Tietysti sekin oli sallittua, sillä keskusteluahan juuri oltiin synnyttämässä.

Useimmille sommittelin vastaukseksi jotain ajatuksia taideteoksen filosofiasta, teoksen eri merkityksistä ja kerjäämisen poliittisesta haastavuudesta. Jaoin näkemystäni siitä, miten teos levittyi auki meistä osallistujista tuohon katutilaan, jossa kiireiset ihmiset kävelivät. Kysymys kerjäämisestä ja sen näkyvyydestä ja ylipäätään maailman köyhien asemasta ammotti kadulla, ohikävelijöiden läheisyydessä ja tallottavana, ja heidän ilmeistään päätellen he myös kompastelivat siihen. Vauhti hiipui, askeleet aprikoivat, kiveykseen tuli kitkaa.

Ero kerjäämisen ja kerjäämisperformanssin välillä on tässä. Kerjääminen avaa lähiympäristön, jossa joutuu suoraan eettisen haasteen kohtaamaksi, ottamaan kantaa siihen, mitä tehdä toisen rahanpyynnölle, millä verukkeella sen voisi ohittaa. Seurauksena on usein vain pieni väreily itsensä kovettamisen ja heltymisen välillä. Performanssi taas tuo esille tämän ympäristönavaustapahtuman, pidättää siihen, keskeyttää sen ja saa sen tuntumaan, kaivelemaan. Ei ole kyse rahanpyynnöstä vaan rahanpyynnön äärelle pysähtymisestä, sen paljaan tosiasiallisuuden ja tempaavuuden avautumisesta, omien verukkeiden ja vallitsevien diskurssien esiintulosta. Kadun arkinen liikkumatila oli hetken köyhyydestä sakea. Inhimillinen vapaus ilmeni haastavana kerjäämisen ja kiiruhtamisen vastakkaisuudessa. Biström itse mainitsi, että hänelle tärkeää oli se, että performanssi ulottui lähelle rajaa, jonka toisella puolella olisi kerjäämisen tekeminen naurettavaksi. Tällaisen rajan läheisyydessä asia ilmenee kutkuttavimmillaan.

Vasemmalla allekirjoittanut, oikealla performanssitaiteilija Fredrika Biström

Niin, olin pukeutunut frakkiin. Olin jo hieman aikaa leikitellyt ajatuksella tehdä tämän suuntainen frakkiperformanssi, joten tartuin tilaisuuteen. Pyysin toki ensin luvan taiteilijalta, koska en halunnut vaarantaa hänen teostaan millään ylimääräisellä merkityssikermällä.

Filosofina halusin tuoda esille ihmisyyden ja sen, ettei kukaan meistä pärjää ilman toisten pyyteetöntä apua. Frakki antoi ihmisarvolle ulkoisen tunnusmerkin ja korosti näin, että vaikka frakki onkin kontrasti kerjäämiseen, ihmisiä me kaikki olemme – on väkivaltaa abstrahoida ja yleistää joku vain “kerjäläiseksi”. Frakki sopi myös tuomaan esille akateemisen ja kulttuurialan työttömyyden, syrjäytyneisyyden ja pätkätyöläisyyden. Köyhyyttä on monenlaista.

Halusin myös kysyä, millaisilla verukkeilla jätämme auttamatta. Jos olemme aidosti sitä mieltä, että rahan antaminen vain ylläpitää koko kerjäämissysteemiä, niin emme silti voi lähteä purkamaan systeemiä syventämällä ahdingossa olevien ihmisten kärsimystä. Jos siis emme käytä tätä ajatusta pelkästään verukkeena olla antamatta rahaa, niin meidän pitäisi aktiivisesti puuttua systeemiin politiikan ja viranomaisten kautta. Ja kuitenkin juuri siltä taholta on ehdotettu kerjäämisen kieltävää lakia. Frakki viittasi tähän päätöksenteon ja eliitin suuntaan.

Lainasin myös kristillisen tradition ajatusta, että köyhät meillä on luonamme aina, ja me voimme tehdä heille hyvää milloin tahdomme, mutta tätä performanssia meillä ei aina ole (Mark. 14:7). Frakki oli samankaltainen kontrastoiva ele köyhyyteen kuin alabasteripullon rikkominen ja nardusöljyn vuodattaminen.

Eräs toinenkin herra oli sonnustautunut samansuuntaisesti. Vanhempi mies oli valinnut liituraitapuvun ja hänellä oli myös samppanjaa ja pari lasia. Herralla oli selvästi poliittis-ironinen yllyke, sillä hän mainosti kerjäävänsä vaalirahaa Vanhaselle. Tarkoituksena oli osoittaa poliitikoille, että kerjäämistä on monenlaista, joten lailla kielto osuu omaan nilkkaan. Tätä herraa kävi tervehtimässä myös eräs kansanedustaja, joka oli kyllä hyväntahtoisen oloinen mutta myös ilmeisen kiireinen.

Eräs nuorehko nainen otti asiakseen selvittää, miten hän oli kymmeniä tunteja yrittänyt opettaa romanikerjäläisille englantia ja auttaa heitä löytämään työpaikkoja. Hän oli kuitenkin selvästi pettynyt, etteivät nämä viisi romania olleet valmiita näkemään vaivaa, vaikka aluksi ilmaisivatkin halunsa englannin oppimiseen. Hän olikin aluksi sitä mieltä, että tapahtumamme on absurdi – mitä se tietysti olikin, mutta (jos näin voi absurdista sanoa) absurdi toisessa mielessä. Hän kuitenkin jaksoi keskustella kiitettävästi ja pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.

Joku hyväntahtoinen lahjoitti kaksi kassillista täytettyjä sämpylöitä koko joukolle. Rahaa sain 70 senttiä. Rikkautta toisenlaistakin, kai kaikilta teiltä.
Jonkun kävi sääliksi: panem et performationes