Korona-ajan aktiivinen elämä

Hannah Arendtin (1906-1975) ajatukset työstä ja valmistamisesta eivät ole muuttuneet yhtään vähemmän ajankohtaisiksi koronapandemian kurittaessa maailmaa, työtä ja työntekijöitä. Työn käsite on muuttunut radikaalisti viimeisen sadan vuoden aikana siirtyessämme teollisesta yhteiskunnasta post-teolliseen yhteiskuntaan. Myös suhteemme työhön ja valmistamiseen on tänä aikana muuttunut.

Toiminta auttaa ihmisen yksilönä näkymisenä. Vaikka ihminen voisi elää ilman työtä, ilman toimintaa hänellä olisi vaikeaa. Toiminta pitää ihmisen julkisen sfäärissä, toteuttamassa sosiaalista perusluontoaan. Toiminnan kentällä ihmisistä syntyy tarinoita, joita he eivät itse luo ja jotka eivät ole heidän hallinnassaan. Ihmiset muuttuvat esityksiksi, representaatioiksi.

Toimintaa ei ole olemassa ilman julkista näyttäytymiskenttää. Julkisen alueella ihmiset ovat sosiaalisissa suhteissa, ja heidän välilleen muodostuu valta-asetelmia. Vallan vastakohtana on väkivalta, jota alkaa muodostua ihmistenvälisissä suhteissa. Korona edustaa uudenlaista luonnon taholta tulevaa ja yllättävää väkivallan muotoa. Väkivalta hajauttaa ajatuksiamme uudella tavalla, samalla yhtenäistäen niitä. Uhkakuvasta ainakin olemme varmoja.

Luonto vs. ihminen

Uudella ajalla ihminen on muuttunut pelkästä elämästä välittävästä animal laboransista esineitä valmistavaksi homo faberiksi. Tämä valmistamisen taito on muodostunut samalla uhkaksi toiminnalle.

Ihmisen halu laajentaa hallintakenttäänsä toimimalla myös luonnon alueella on kostautunut. Koronavirusta on aina ollut olemassa, mutta Wuhanin torilla sulassa sovussa olleet villi- ja tuotantoeläimet eivät olleet hyvä yhdistelmä. Virus levisi lepakosta sivettikissan kautta ihmiseen laajeten lopulta globaaliksi uhkaksi. SARS, MERS ja uusin koronavirus SARS-COV-2 tulevat olemaan seuranamme eri muodoissa vielä pitkään.

Virusten synty todistaa, että ihmisen luonnon rauhaa kunnioittamaton toiminta ja valmistaminen eivät ole vailla seurauksia. Ihmisen pitäisi jättää luonto toiminnalta ja valmistamiselta rauhaan, jotta luonto puolestaan jättäisi ihmisen luonnolle tekemän väkivallan huomiotta.

Pluralistinen toiminnan kenttä

Arendt oli ennen muuta poliittinen filosofi, vaikka Heideggerin oppilaaksi ja entiseksi rakastajaksi epäortodoksinen sellainen. Totalitaristisen politiikan sijasta Arendt haluaa suosia pluralistista, ihmisen ja ajatusten moninaisuutta juhlistavaa politiikkaa.

The Human Condition -kirjassaan (1958) Arendt pohti politiikka-käsitettä Platonista ja Aristoteleestä lähtien. Politiikka syntyy, kun moninaiset ihmiset ratkovat keskenään yhteisiä ongelmia parasta mahdollista järkeään käyttäen. Se on totalitarismin vastakohta: ihmisten moniäänisyyttä vapaudessa.

Totalitarismin synty -kirjassaan Arendtin pyrkimyksenä oli paljastaa mahdolliset yhtymäkohdat kahden näennäisesti erilaisen totalitaristisen järjestelmän välillä ja pohtia, millaisissa olosuhteissa voisi kukkia vapaa, ei-totalitaristinen politiikka, joka juhlistaa vapautta ja moninaisuutta.

Taiteilija, yhteiskunnan viimeinen valmistaja

Arendtin näkemyksen mukaan taiteilija on yhteiskunnan viimeinen valmistaja. Valmistamiseen liittyy toistoon perustuvaa työtä enemmän tekijän mielessä oleva mielikuva, jota hän tavoittelee. Näin ollen valmistaminen on työtä, vaikka siinä monistetaan.

Taideteos on eliniältään kestävämpi kuin tavallinen esine. Runoilija ja taiteilija tarvitsevat tuekseen utilitaarista homo faberia, käsityöläistä, joka tekee esineistä vaihdon välineitä ja tuoton lähteitä. Taideteokset ovat jopa uniikkeja (kuvataide, kirjallisuus) ja ne ovat luontaisesti ekologisia ja ympäristöystävällisiä.

Korona, post-teollisen maailman suosima kulutuksen huiman nopea sykli ja ilmastonmuutos asettavat ihmiskunnalle ja esineiden kierrolle uusia haasteita. Meidän on kyettävä pidentämään käyttötuotteiden ikää huomattavasti. Kiertotalous on välttämättömyys ilmaston lämpenemisen kanssa kamppailevalle maailmalle.

Koronan työtä ja valmistamista politisoiva vaikutus

Korona-aika teki ihmisistä, heidän elämänpoliittisista ja poliittisista valinnoistaan ja näkemyksistään, entistä julkisemmin poliittisia. Korona politisoi uudella tavalla monia asioita, joita ei ole aiemmin ajateltu avoimesti ongelmallisina. Tällaisia asioita ovat suhteemme uuteen työhön, prekaariuteen, yrittäjyyteen ja tietotyöhön, joista ei aina synny heti välittömästi käsinkosketeltavia lopputuloksia eikä lisäarvoa kuten manuaalisesta työstä.

Miten yhteiskunta huolehtii haavoittuvimmassa asemassa olevista eri alojen tietotyön ammattilaisista uuden globaalin uhkan yllättäessä? Ihmisistä, jotka toimivat usein hybridityösuhteissa, saaden apurahoja, palkkaa ja palkkioita. Monet suomalaiset säätiöt reagoivat onneksi luovan alan ammattilaisten ahdinkoon jakaen nopeasti korona-apurahoja. Miten toimitaan seuraavan uhkan yllättäessä? Kuinka huolehditaan vaihtoehtoisella tavalla ansaitsevien joukosta, joka ei ole suuruudeltaan pieni, Suomessa lähes 150 000 ihmistä.

Koko yhteiskunnan on mietittävä uudelleen suhtautumista sellaisiin asioihin, kuten perustulo ja työttömyysturvan väliinputoajaryhmät. Monen taiteilijan tulonmuodostus on epätavanomaista ja koostuu niin palkkioista, palkoista kuin apurahoista.

Työn näkökulmasta vähän tuottava ihminen irtaantuu työn ja kulutuksen maapalloa ja sen resursseja tuhoavasta noidankehästä, ollen silti vaikka kehitysmaan luovan alan ammattilaiseen verrattuna luultavasti kymmenen kertaa tuhoisampi. Jatkuvan työehtojen ja oikeuksiemme pohtimisen lomassa meidän on mietittävä ilmasto- ja ympäristötuhovoimaamme. Eniten sitä ei pidä miettiä akateemisen, luovan työn prekaarin, vaan tuhovoimaltaan moninkertaisen päivätyön tekijän.

Marxin näkemyksen mukaan vasta vallankumous vapauttaa meidät työn orjuuttavasta voimasta. Se merkitsee siirtymää tuottamattoman työn aikaan. Marxin tapa redusoida työ ja tuottavuus ruumiiseen on tuonut hänelle nimityksen ”historian Darwin”.

Työn käsitteen liudentuminen

Taloustieteen klassikot, näkymättömän käden käsitteen kehittäjä Adam Smith ja Karl Marx jakoivat työn tuottavaan ja tuottamattomaan työhön. Post-apokalyptisellä ajalla tämä kahtiajako on alkanut liudentua. Kuten Arendt huomauttaa, klassisen taloustieteen edustajat eivät pohtineet työtä taito- tai koulutusvaatimusten kautta, eivätkä he huomioineet jakoa ruumiilliseen ja tietotyöhön.

Uuden työn aikakaudella perinteinen vuosikymmeniä kestänyt palkkatyösuhde saattaa jäädä pelkäksi unelmaksi vain, ja todellisuutta ovat sen sijaan erilaiset hybridityösuhteet. Ne perustuvat yrittäjämäiseen työntekotapaan, jossa saadaan palkkioita, palkkoja ja apurahaa.

Korona-aikana työn merkitys perinteisessä mielessä väheni: työtä alettiin suorittaa vaihtoehtoisin tavoin, etätyönä, eikä pomoa ollut enää niskan takana valvomassa. Vastuu toiminnasta ja valmistamisesta oli suvereenilla työntekijäsubjektilla itsellään, joka vailla kellokorttia järjesti oman aikansa niin, että sai tehtyä häneltä odotetun työpanoksen muualla kuin työnantajan tiloissa.

Toiminta vs. valmistaminen

Hannah Arendt edisti uransa aikana erityisesti sionismia ja juutalaisten oikeuksia. Pääteoksissaan hän pohti myös fasismin ja stalinismin juuria. Arendtille nimenomaan poliittinen toiminta mahdollisti modernin kansalaisuuden: aktiivisen elämän.

Arendt kannattaa elämänpolitiikkaa, ja jonkin itselle tärkeän elämänalueen politisoimista. Hänelle se tärkeä alue oli juutalaiskysymys, jonka puolesta hän kamppaili niin kotimaassaan Saksassa kuin myöhemmin maanpaossa Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

Mitä poliittinen toiminta voisi olla korona-aikana? Vaikkapa eettisempää asennetta monenlaisiin asioihin: kuluttamiseen, ruokaan, matkustamiseen. Kun koko maapallo voi pysähtyä lepakonpuraisuun, mitä tulevaisuudessa vielä on odotettavissa? Entä maapallon suuret kohtalonkysymykset: ilmastonmuutos, uuden työn uhkakuvat, robotisaatio ja digitalisaatio, ja niiden vaikutus ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Koronapandemia on selkeyttänyt joidenkin ihmisten suhtautumista työhön. Vuosikymmeniä puurtaneet ihmiset ovat joutuneet lomautetuiksi ja todenneet lomautuksen olleen paras asia heidän elämässään. He ovat joutuneet uudella tavalla miettimään elämänpoliittisia valintojaan. Mikä on työn osuus heidän elämässään? Millaiselle toiminnalle he haluavat elämänsä omistaa?

Postmodernissa yhteiskunnassa ihmisen arvoa on perinteisesti mitattu hänen työpanoksensa tuottaman lisäarvon eli sekä työn että valmistamisen avulla. Näin ollen voisi sanoa, että arendtlaisittain vähemmälle huomiolle on jäänyt erityisesti toiminta. Koronapandemian hyvänä puolena voisikin pitää sitä, että se nosti uudella tavalla huomion kohteeksi toiminnan, joka tapahtuu muulloinkin kuin työajan puitteissa.

Monenlainen perheen ulkopuolinen toiminta lisääntyi koronapandemian aikana, ja osa ihmisistä aktivoitui uudella tavalla elämän- ja aatepoliittisessa mielessä. George Floydin väkivaltainen kuolema sai aikaan mielenosoituksia ympäri maailmaa. Kotimaassa Suomen Sisu uhkaili väkivallalla ”kulttuurimarxisteja”. Rasismin- ja äärioikeiston vastaiset mielenosoitukset täyttivät myös Helsingin keskustan.

Arendt kehottaa pohtimaan ihmisen suhdetta tekniikkaan. Mikä on tekniikan arvo ihmiskunnalle? Mihin sitä halutaan käyttää? Halutaanko sitä käyttää pandemioiden ehkäisyyn – vai onko tahoja, jotka haluaisivat jopa levittää pandemioita?

Työ ja vapaa-aika: jatkuvaa toimintaa

Koko elämänsä sionismiaktivismille omistanut Hannah Arendt pohti erityisesti Vita activa -teoksessaan (1958) aktiivista elämää. Työ, valmistaminen ja toiminta muodostivat Arendtin aktiivisen elämän keskeiset rakennusainekset. Uudella ajalla perheen ja työn välinen ero on sumentunut. Politiikan elämänpolitiikkaulottuvuus on erityisen aktiivinen korona-aikana. Yksityisen ja julkisen elämän sfäärit kietoutuvat toisiinsa. Korona muutti suhdettamme työhön, valmistamiseen ja toimintaan.

Korona-aikana meidän on mietittävä kokonaisvaltaisemmin suhdettamme työhön ja vapaa-aikaan. Haluammeko omistaa koko elämämme työlle, olla 24/7 saavutettavissa? Vai voisiko olla koko yhteiskunnankin kannalta hyödyllisempää antaa mahdollisuus etätyöhön, jolloin häviää moni ylimääräinen stressitekijä: pitkät työmatkat ja niiden vuoksi liikennevälineissä vietetty aika, jonka menetämme vapaa-ajastamme.

Korona ei ollut siis turha vaihe elämissämme. Se politisoi monet tärkeät asiat, joita emme ole ennen miettineet, vaikka olisi ollut tarpeellista. Korona aktivoi toisenlaisen toiminnan ja työn. Se on tuonut myös uusia työmahdollisuuksia. Valmistamisen rintamalla monet tutkimusryhmät etsivät kiivaasti ratkaisua maailmaa koettelevaan kulkutautiin. Uskon, että tämä oli silti vasta alkusoittoa. Jatkoa seuraa, ja uusia haasteita työlle, toiminnalle ja valmistamiselle.

Teksti: Rita Dahl