Irmeli Hautamäki
Kirjoitin noin vuosi sitten blogissani 6.6.2007 ”Paperiako sen olla pitää?” kritiikistä internetissä. Tuolloin helsinkiläisyleisö oli vaatimassa 2500 nimen adressilla parannusta Helsingin Sanomien kuvataidekritiikkiin. Totesin silloin, että netissä pystyttäisiin kohentamaan kritiikin tilaa melko pienillä summilla, sillä nettilehtien ylläpito ei ole kallista. Tässä kuussa Suomen Kulttuurirahasto onkin Sanomien Saska Snellmanin ehdotuksesta rahoittanut palvelun, jossa eri maakuntalehtien nettisivuillaan julkaisemat kritiikit tuodaan yhteen portaaliin nimeltä www.Kritiikkiportti.fi
Uudistus on oikean suuntainen, mutta ei tyydyttävä ennen kuin Kritiikkiportissa ovat mukana myös nettilehtien kritiikit. Vasta silloin lukijoilla on mahdollisuus päästä vertaamaan eri kriitikkojen tekstejä toisiinsa. Toisaalta Kritiikkiportti.fi, joka kerää yhteen paikkaan etupäässä maakuntalehtien kirjallisuusarvosteluita, ei juuri hyödytä pääkaupunkiseudun näyttelyissä kävijöitä tai taiteilijoita. He muodostavat enemmistön taiteen yleisöstä ja tekijöistä, varsinkin kuvataiteissa ja esittävän taiteen aloilla. Näillä aloilla kritiikin tarve on suurin.
Mustekala perustettiin jo viisi vuotta sitten, koska kritiikissä – ja taidekeskustelussa ylipäätään – kaivattiin moniäänisyyttä, kriittisiä ja vaihtoehtoisia näkemyksiä ja myös pintaa syvemmälle meneviä tarkasteluja. Mustekalan toiminta on vakiintunut ja laajentunut, mutta mielipidelehtituen jaossa sitä ei ole juuri huomioitu. Olemme hakeneet rahaa kritiikkitoiminnan kehittämiseen mm. Suomen Kulttuurirahastolta, mutta tuloksetta.
Kun Kulttuurirahasto nyt avittaa sanomalehtiä Kritiikkiportin muodossa, voi ihmetellä, onko tämä nyt vaihtoehtoisen kritiikkitoiminnan tukemista? Ennemmin tukea tarvitsivat pienillä budjeteilla toimivat ja vapaaehtoistyöhön perustuvat saitit. Nyt tehty uudistus ei lisää kritiikin tarjontaa. En tiedä, demokratisoituuko taidekeskustelu vielä siitä, että sanomalehtien tutut kriitikot ovat netissä? Mustekala, joka on riippumaton foorumi, on tuonut esiin uusia kirjoittajia, joilla on uusia ajatuksia. Demokratia toteutuu silloin, kun katsotaan sitä MITÄ kirjoitetaan eikä, KUKA (tai mikä media) kirjoittaa.
Monet ovat ilmaisseet kyllästyneisyytenä nimettömään chattailuun, jota eri lehdet kulttuurikeskustelu -nimikkeellä netissä julkaisevat. Myös Kritiikkiportti.fi julkaisee, tietenkin, chattia pääkirjoitustensa yhteydessä. Muuta uutta pääkirjoitusten lisäksi uudella saitilla ei sitten olekaan.
Suomen Kuvalehden Susan Heikkinen kaipasi kolumnissaan (SK 25-26/08 s.82) nettiin muutaman pätevän kriitikon keskusteluja. Susan Heikkisen ehdotus on toteuttamiskelpoinen ajatus. Mutta silti on muistettava, että diskurssi kaipaa taustoittamista ja taustoittaminen vaatii tilaa ja myös hieman aikaa. Samalla se vaatii uudenlaisia lukijoita, jotka jaksavat paneutua asioihin. Toistaiseksi nettilukutaito on ollut yksipuolista. Nettiä on pidetty tiedon haun välineenä, sitä ei ole vielä mielletty kulttuurin tuottamisen paikaksi. Juuri perustettu Kritiikkiporttikin on vielä enemmän pelkkä hakukone, ei mikään aito kulttuurisaitti. Ehkä vihdoin on kasvamassa uusi lukijakunta, jolle netti on tuttu muustakin kuin Googlesta (ja pornosta).
Susan Heikkisen ideaa voisi kokeilla. Jos Suomen Kulttuurirahasto on valmis rahoitukseen, voin puolestani luvata järjestää lisää keskusteluja Mustekalassa. Voin luvata myös negatiivisia kritiikkejä, joita Juha-Heikki Tihinen, E.J. Vehmaksen palkinnon saaja Kritiikin Uutisissa 3/08 kaipasi. Tihisen mukaan myönteinen kritiikki on helppo antaa lyhyesti, mutta negatiivisen palautteen antaminen on paljon vaikeampaa ja vaatii tilaa. Olen samaa mieltä.
Sen sijaan on vaikea yhtyä Taava Koskisen Taide-lehdessä 3/08 esittämään määritelmään, jonka mukaan ”kritiikkiä on kaikki arvoasetelmia sisältävä julkinen toiminta painetussa tai sähköisessä mediassa”. Tämä merkitsee, että kaikki kirjoitus ja toiminta on kritiikkiä, jolloin koko käsite menettää merkityksensä.