Ville Laaksonen
Laura Vainikka – Piirustuksia ja telauksia
Brinkkalan galleria
Vanha Suurtori, Turku
4.11.2011–8.1.2012
Kuvitelma I (telaus ja lyijykynä paperille, 2010)
Kun taiteilija syventyy ilmaisussaan esittämään sitä mikä ei selvästi anna viestiä, hän asettaa katsojalle haasteen. Haaste on kuin piilokuva, jonka merkitys syntyy katsojan kohdatessa teoksen. Teoksessa on jälkiä, jotka taiteilija on jättänyt pohdittavaksi. Siinä mielessä Laura Vainikan teokset ovat luonteeltaan filosofisia ja vaativat katsojalta syventymistä.
Vainikan työt ovat merkintöjä, joiden ympärille muodostuu oma kielensä. Hän jättää jälkensä painaen, telaten, sekä piirtäen erilaisilla välineillä, kuten savulla. Taiteilijan tuijottaessa jälkiä teoksissaan, hän kokee merkityksen. Katsojalle tilanne on vaikeampi ja synnyttää tarpeen oppia näkemään merkintöjen tarkoitus.
Näkeminen on näyttelyn avain, ja nykymaailman kuvatulvan keskellä Vainikan näyttely on meditatiivinen mahdollisuus keskittyä havainnoimaan pieniä yksityiskohtia. Osa teoksista on kuin jälkiä tyhjyydestä, kuin tyhjällä painolaatalla painettuja jälkiä. Tyhjyys kiteytyy läsnäoloksi kuin vahinkona, jossa katsoja luulee havaitsevansa jotain, muttei tiedä, onko taiteilija ajatellut tätä, vai olenko se minä itse?
Projection I, offset-telaus, 2011
Teknisesti omaperäiset ja materiaaleilla kokeilevat teokset ovat jotain, mitä kuvataideakatemiassa opiskelevalta voi odottaa. Ne ovat pyrkimyksiä kohti ajattelun kiteyttämistä teknisesti puhtaisiin ja selkeytyneisiin ajattelun muotoihin.
Näyttelykokonaisuus on ehjä, vaikkakin näyttelypaikan puitteet asettavat teoksille epäsuotuisat olosuhteet. Ikkunalaudoilla paistavat jouluvalot johtoineen kierimässä maassa. Halkeilevat ja täplikkäät seinät tuovat mieleen Polanskin elokuvan Inho. Tämä kokemus siirtyy herkästi teosten katsomiseen, sillä niistäkin alkaa etsiä säröä täydellisyydestä, etsien tahattomia virheitä ja ripustuksen kaltevuuksia.
Jokin tässä teosten kliinisessä tyhjyydessä ja aavistuksen omaisten kuvien loputtoman tuntuisessa pohdinnassa ahdistaa. Tämä ei ole huono asia, vaan eräs näyttelyn parhaista anneista. Jos katsoja jaksaa syventyä tuijottamaan Vainikan teoksia, näkee hän heijastuksena jotain itsestään ja sen, kuinka syvälle uskaltaa katsoa.
Ville Laaksonen on Turussa asuva kuvataiteilija ja kuraattori.