Kun todellisuus pelottaa, salaliittoteoriat auttavat

Kapinallisuuden kulttuurikuvastoon lukeutuva entinen Sex Pistols-solisti Johnny Rotten valahti jo pari vuotta sitten Alt Right-ukoksi MAGA-paitoineen kaikkineen. Aiemmin lähinnä Yhdysvalloissa ilmennyt jooga- ja hyvinvointiskenen osittainen imeytyminen QAnon-salaliittoteoriaverkostoon on nyt rantautunut Suomeenkin. Taannoin skarppina tyyppinä pitämäni tatuointiyrittäjä ja toimittaja, nykyään ”valtaisaa globaalia heräämistä” saarnaava Yazka Love on poistunut sekä Facebookista että Youtubesta, koska niissä ei saa rauhassa levittää valheita (tai ainakaan valheita, jotka eivät ole mainoksia).Samoja oireita huomaan keskustellessani esimerkiksi New Age -henkisten hippien tai paljon Googlea käyttäneiden elämäntapahiisaajien kanssa. Maailma näyttäytyy monille suunnilleen Weimarin Saksan ajan kauhuelokuvana, jossa pahantahtoisesti käkättävä valtias tummien silmänalustensa takana vetelee naruista uskotellen ihmisille heidän olevan vapaita ja elämän normaalia.

Henkisyys- ja hyvinvointipiireihin kuuluva australialainen toimittaja ja tietokirjailija Sarah Wilson kirjoitti syyskuussa The Guardianiin:

Nykypäivän henkisyys on tupannut poimimaan käyttöönsä eri perinteiden myhäilevät ”rakkautta ja valoa”-osuudet, jotka korostavat henkilökohtaista vapautta ja yksilöllisyyttä ja jättävät pois vastuun, palvelukset ja uhraukset suuremmalle hyvälle.

Luomme yhteyden joogamattoihimme ja matkaamme sisäänpäin luodaksemme yhteyden itseemme, pidämme huolta suolistobakteereistamme, mutta kartamme politiikkaa ja raskaita aiheita. Kun nämä aidon asian kevytversiot yhdistyvät, käskyt eristäytyä tai käyttää maskia näyttäytyvät loukkauksena omalle ilmavalle vapaudelle – joten kyseessä on oltava salaliitto pikemmin kuin jalo kansalaistoiminta. (1)

Wilson huomauttaa myös, että henkistymisperinteiden ja äärioikeiston tiet ovat kohdanneet ennenkin, kun moni natsi intoili astrologiasta ja vaihtoehtolääketieteestä.

QAnon-tarra autossa
Qanon-tarroja ja muita oheistuotteita saa jo monista nettikaupoista.

***

Mikä mainittuja tahoja yhdistää?

Yksilöllisyyden ja vapauksien korostaminen, auktoriteettivastaisuus ja jonkinlainen hähmäinen instituutiokriittisyys. Laiska ajatus siitä, että kaikki politiikkaan liittyvä on ”sitä samaa paskaa”.

Entä miksi nämä oman elämänsä yksilökapinalliset valuvat juuri syväoikeistoon, eivätkä vaikkapa radikalisoidu korpikommunisteiksi? Miksi toistuu sama draaman kaari, jossa auktoriteettivastaisuus jalostuu populistioikeistosympatioiksi?

Siksi, että kyseessä on pakeneminen – tarkemmin ottaen pakeneminen politiikasta – Wilsonin kuvaamalla tavalla. Korpikommariksi pärähtäminen merkitsisi ajattelun syvää politisoitumista, kun taas uusoikeisto salaliittoineen yrittää hädissään epäpolitisoida todellisuutta. Mitä muuta kertomus ihmiskauppaa harjoittavasta, lapsia hyväksikäyttävästä saatananpalvojaglobalistien eliitistä ja sitä vastaan salaa taistelevasta presidentti Donald Trumpin hallinnosta on kuin vimmaista kaipuuta politiikan tuonpuoleiseen tilaan, jonnekin Keski-Maan naapuriin?

Kyseessä on oppikirjaesimerkki torjuntareaktiosta kapitalistisen globalisaation aiheuttamalle, hysterisoivalle kokemukselle kaiken kaoottisesta mutta raudanlujasta yhteen kietoutuneisuudesta. Salaliitto-oikeistoa ajaa niiden tosiasioiden hylkääminen, jotka vasemmistolainen ja osittain vihertävän liberaali ajattelukin hyväksyy: että yksilöllisyys on hyvin rajallinen osa ihmistä, ja että toimimme aina ja kaikkialla osana resurssien, tuotannon, lainsäädännön, poliittisen ohjauksen, kulttuurin, kehollisuuden, irrationaalisten reaktioiden, tiedonvälityksen ja pääoman muodostamia supermonimutkaisia verkostoja.

Varsinaisesti poliittista, ja sellaisena realistista, onkin vain ajattelu, joka ei vain tunnusta näitä tosiasioita, vaan on myös kiinnostunut niiden syy-yhteyksistä ja miettii, miten ne voisi järjestää mahdollisimman kestäväksi kokonaisuudeksi luonnon, hyödykkeiden ja hyvinvoinnin jakautumisen, mielenterveyden ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Kun yksilöä ei käsitellä abstraktina ja erillisenä olentona, ei yksilön vapauskaan voi merkitä esimerkiksi vapautta tuottaa lapsiorjatyövoiman ja hikipajojen voimalla valmistettavia, ongelmajätteiksi päätyviä leluja, joiden funktio on olla uudempia kuin naapurilla.

Vapauden kokemuksen täytyy löytää muita reittejä kuin tuotannon ja kulutuksen – tämän ainoan planeettamme luonnollisten ja inhimillisten resurssien käytön – rajattomuus. Kun tämä hyväksytään, hyväksytään todellisuus ja sen poliittisuus, ja voidaan keskittyä rakentamaan yhteiskunnasta siinä määrin rationaalinen ja kestävä kokonaisuus, että sen sisällä ihmiset voivat sitten friikkeillä vapaina yksilöinä tavoin, jotka eivät edellytä ekologisen tai sosiaalisen haitan tuottamista ja määrittele esimerkiksi perustuotannon malleja ja valtasuhteita.

Alt Right- ja QAnon-ajattelussa kaikki tämä suljetaan ulos: kaikki politiikka pelkistetään laskelmoivaksi, pahantahtoiseksi eliittien juoneksi. Tämä sopii ihmisille, jotka eivät kestä ajatusta, että elävät yhteiskunnassa muiden kanssa. Heille salaliitot täyttävät sen aukon, jonka päämäärätön ”auktoriteettien” ”vastustaminen” jättää. Sen sijaan, että pyrkisi kohti vapautta sovittamalla sen todellisuuden asettamiin reunaehtoihin, suuri pilliin viheltäjä haluaa tuottaa vapauden ja yksilöllisyyden kokemuksen tässä ja nyt. Hän ei etsi totuutta vaan vastauksia. Tällainen vapaus on myrkyllistä ja vaarallista siksi, että se on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Oikeassa vapaudessa nämä on sovitettu yhteen, ja vapaus lähtee nöyryydestä tosiasioiden edessä.

***

Sigmund Freud esitti aikanaan, että taiteilija on neurootikko, joka korvaa tosimaailman omilla kuvitelmillaan, joita voi itse hallita ja joissa on paljon jännempää. Toisin sanoen taiteilijan kohdalla lapsuuden mielihyväperiaate ei kunnolla korvaudu aikuisuuden todellisuusperiaatteella, ja tavallaan hän siis jättää kasvamatta aikuiseksi. Freudin näkemys ihmisyydestä, kuin myös taiteilijuudesta, on vähintäänkin epäajanmukainen, mutta tätä nimenomaista ajatusta voi hyvin soveltaa salaliittoteorioista viehättyneisiin ”wake up sheeple” -ihmisiin: he ovat suuresti kiintyneet hienoon luomukseensa, joka on monitahoisuudessaankin ehyt ja yhtenäinen – kuin klassinen taideteos, joka kristallisoi itseensä maailman merkityksellisyyden.

Siksi he myös pitävät niin kovaa meteliä. Heidän viestintänsä paineisuus ei johdu turhautumisesta siihen, että muut eivät pidä heidän ajatuksiaan totena, vaan siitä, että he itse eivät usko siihen. Nalkuttava, täyttymätön puolitietoisuus siitä, että oma kaunis malli ei istu todellisuuteen, vaan korvaa sen, ei jätä rauhaan, joten epävarmuutta kompensoidaan edgyllä kielellä ja kohkaamisella.

Todellinen turhautuminen siihen, että totuus vaiennetaan, näyttää ja kuulostaa aivan toisenlaiselta – eikä se koskaan saa yhtä suuria seuraajajoukkoja hyvinvoivasta keskiluokasta, sillä ytimeltään poliittisena totuus asettuu heidän vapaudentunnettaan vastaan.

Yksi tämän kaiken traagisimpia puolia on se, että niin paljon sinänsä jaloa totuudennälkää menee hukkaan. Jättäessään Facebookin Yazka Love kirjoitti: ”Herääminen todellisuuteen tulee olemaan rankka ja luoja tietää että tulemme tarvitsemaan paljon terapiaa ennen kuin tämä on ohi. Valoa ja rakkautta tunneliin, nähdään sen toisessa päässä.”

Tervetuloa vaan! Moni meistä onkin jo siellä päässä, eikä täällä näytä yhtään siltä kuin luulet.

Teksti: Petteri Enroth

 

 

Viite:

(1) Sarah Wilson, “The wellness realm has fallen into conspiritualism – I have a sense why”, The Guardian 14.9.2020.