Teksti: Maaria Niemi
Kuvat: Taidehalli
Suomen taiteilijaseuran tuottama Viimeinen Taiteilijat -näyttely on päättämässä pitkää 119 kertaa toistunutta perinnettä suomalaisessa kuvataidekentässä, avoimeen tarjontaan perustuvaa jurytettua näyttelyä. Tämä onkin mielenkiintoinen tapa viettää taiteilijaseuran 150-juhlavuotta; onko viimeiseksi määrittelyllä perustaa, kun traditio on jo muutettu kuratoiduksi näyttelyksi, ja kuka lopulta tietää ja päättää, mikä konsepti näyttelyn sisällölliselle rakentamiselle asettuu tämän jatkumon tilalle? Muutos, eteenpäin meneminen ja dynaaminen reagointi ajassa on tuiki tarpeen erityisesti taiteen alueella, jos ylipäätään työskennellään luovuuden ja avoimuuden merkeissä. Helsingin taidehalliin – ja täsmällisesti myös sen ulkopuoliseen fasadiin – levittäytyvä näyttely on ensimmäinen kuratoitu Taiteilijoiden vuosinäyttely, johon kuraattorit Marketta Haila ja Villu Jaanisoo ovat valinneet 12 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää.
Miltä näyttely näyttää, mitä se ilmentää suomalaisesta kuvataiteesta vuonna 2014 juuri näiden poimittujen kahdentoista ilmaisumuodon välityksellä? Miten koherentiksi sisältö muotoutuu kuraattoreiden jatkokertomukseksi nimeämän metodin avulla? Juuri sellaista oletan näyttelyissä, joissa sisältöä suunnittelevat ammattikuraattorit, joista ainakin Hailan työskentely on aiemmin vakuuttanut. Toinen kuraattoreista on tutumpi taiteilijana, eikä hän sen suuremmin ilmaissut omia kuratoriaalisia näkökulmiaan ainakaan lehdistötilaisuudessa.
Suophanterror, #skrik (2014)
Taiteilijat edustavat hyvää ellei erinomaista tasoa suomalaisessa taiteessa jopa siinä määrin, että jää kaipaamaan yllätyksellisyyttä, uusiakin avauksia. Nämähän ovat järjestään taiteilijoita, jotka ovat jo kannuksensa ansainneet ja joiden tapa ilmaista itseään on vakiintunut jo osaksi suomalaisen taiteen establismenttia taiteilijuuden osalta. Otetaan esimerkkinä taiteilijapari Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger, joiden sinänsä hieno ja merkityksellinen työskentely on kokonaisvaltaista, kiinnostavaa ja sisällöllisiä tekotapoja moninaisuuteen saakka varioivaa. Jukka Korkeilan yhtälailla erinomainen visuaalinen kieli edustaa näissä teoksissa vakiintunutta ja häneltä jo tutuksi tullutta ilmaisua. Korkeilan poikkeuksellisen suvereeni maalaustaiteellinen ote säväyttää. Se sisältää yhtäältä iskevää, jopa päällekäyvän hyökkäävää tilallista värikkyyttä raamatullisine viittauksineen latinankielisinä iskulauseina Ora pro nobis ja Fiat voluntas tua ja toisaalta kevyempää, meditatiivista kuvallista ajattelua. Molempia on nähty, eikä se vähennä niiden taiteellista arvoa, vaan pikemminkin esiin nousee kysymys; mitä Taiteilijat näyttelyn taiteilijavalinnoissa täsmällisesti haetaan? Kansainvälisesti meritoituneita suomalaistaiteilijoitako, kuten Pilvi Takala, jonka Frieze-palkittu videoteos The Committee (2013) on nyt esillä?
Dzamil Kamanger & Kalle Hamm: PRAG, Työskentelyä vapaan liikkuvuuden puolesta (2009–2014), yksityiskohta
Uuden tradition asettuminen omaksi väyläkseen vaatii aikaa ja oman perspektiivinsä, linjan mitä seurata tai miltä poiketa, kuratoituun näyttelyyn päätyminen on osa nykypäivää. Ja nykypäivää ovat myös erilaiset taiteilijaryhmät – kollektiivit, duot ja yhdessä työskenteleminen. Anonyymi kollektiivi Suophanterror käyttää tehokkaasti julistetaiteen iskevää propagandistista kuvakieltä ja liikkuu notkeasti myös tilassa, ei puutu kuin reaalinen interventio kaupunkitilaan. Pohjoisesta tulee voimaa oman olemassaolonsa vahvaan oikeutukseen ja samalla nyrkkiä silmään kovin pääkaupunkikeskeiseen suomalaistaiteeseen. Suophanterrorin taidehistorialliseen kuvastoon nojaava ja kuitenkin erityisen nykytaiteellisen moninaiseksi päivitetty kuvakieli on näyttelyannin kärkeä. Pink Twinsin duo – nyt korostetusti Ars Fennica ehdokkuudellaan – edustaa yhtälailla vakiintunutta visuaalisesti rikasta kuva- ja äänisämpläystä värikkäine manipulaatioineen. Kuvan siirtäminen julkiseen tilaan toimii erityisen hyvin heidän teoksissaan. Taiteilijaparien mukanaoloa lisäävät sellaiset tekijät kuin Pallasvuo & Modig, Kamanger & Hamm, Harrie Liveart sekä yhteisprojektina Mimosa Palen ja Toisissa tiloissa – kollektiivin performanssi.
Elina Juopperin monimuotoinen prosessiteos Perintö (2011-) yhdessä raanujen kanssa keskustelee kuvan monisisällöllisyydestä ja taiteen sisäisestä vastakkainasettelustakin. Pohjoisesta kotoisin oleva taiteilija on ottanut käyttöönsä raanun abstraktion käsityöpohjaisena raaka-aineena, materiaalina kuvatradition yhdestä primaarista olemuksesta. Värikäs tekstiili on yhtäältä siirretty pigmenttivedoksiksi perinteisine raanutankoineen ja toisaalta sen kasaaminen täsmälleen 180 x 180 kuutioksi haastaa minimalismin mykkyyden, kädenjäljettömyyden. Juopperin prosessi sisältää myös nykypäivään kuuluvan osallistavan ulottuvuuden. Raanunsa prosessiin lahjoittaneet saavat nimensä messinkiseen laattaan. Parodia lahjoittajien korostuneesta merkityksestä saa sangen ironisen sävyn.
Kuvanveistosalia dominoi Markus Copperin suurikokoinen uusproduktio. Khyber Passin (2014) tuulimyllyn siivet halkovat ilmaa perinteisen vertikaalisti. Niiden liike aiheuttaa muistuman Martin Creedin horisontaalisesti pyörivään Mothers installaatioon. Naiset ja tytöt ovat molempien teosten sisällöissä, samoin pelko. Copperin tuulimyllyn runko on täynnä läpivärjättyjä betonivaginoita, joiden sävyerot saavat aikaan teoksen suurieleisen voiman ja voimankäytön vastapoolin, herkkyyden. Nimenä Khyber Pass viittaa kapean solan kulkemiseen, josta on mentävä läpi. Maantieteellisesti paikka sijaitsee Pakistanin ja Afganistanin välisellä rajalla; maiden, joiden ihmisoikeudellinen todellisuus ei erityisesti tyttöjen kohdalla ole kohdallaan. Silpomisen traagisuuden kanssa kamppailevat muutkin perusoikeudet. Donquijotemainen taistelu tyylimyllyjä vastaan voi tarkoittaa tyttöjen todellisuudessa vain halua mennä kouluun, oppia.
Markus Copper: Khyber Passin (2014), kuva: Patrik Rastenberger
Näyttely avaa monia merkityksellisiä näkökulmia ja reflektoi suomalaisen taiteen pulssia myös kansainvälisesti. Hallinta ja kontrolli, valtaa pitävät ja vähemmistöt ovat eräitä yhdistäviä lankoja näiden taiteilijoiden ilmaisun sisällöissä. Valta koskee myös niitä taideinstituutioita, joiden näyttelypolitiikat ohjaavat, minkälaiseksi vuosittainen Taiteilijat-traditio määräytyy jatkossa.
Viimeinen Taiteilijat -näyttely Helsingin taidehallissa 29.11.2014 – 4.1.2015