Eläköön kymmenvuotias Stop töhryille- kampanja ja Helsingin kaupungin rakennusviraston sitkeä toiminta kaiken katutaiteen kitkemiseksi! Töhrykampanja on nauttinut kyseenalaista mainetta koko historiansa ajan. Nyt kymmenvuotiaana se näyttää kasvaneen jonkinlaiseksi taidevihamieliseksi äärikonservatiivisuuden ilmentymäksi, jonka parissa toimivat ihmiset eivät niin sanotusti ymmärrä kulttuuria. Juhlaseminaarin suljettuus vain lisää nyt jo ainakin vakiintuneen rahoituksen puolesta viimeisiään vetelevän kampanjan yksisilmäistä ilmettä. Töhryihmisten juhlaseminaariin eivät Paavo Arhinmäen ja Kimmo Helistön ohella olleet tervetulleita myöskään Nuorisoasiainkeskus tai Nuorisolautakunta, jotka kuitenkin ovat graffiti-kiistassa keskeisiä toimijoita.
Miksi operaatiosta ja sen budjetista tuntuu olevan niin vaikeaa saada tietoa? Kuka alun perin on antanut siunauksensa kyseiselle fanaattiselle kampanjalle ja kuka saa taloudellisen hyödyn esimerkiksi vanhojen, laillisesti tehtyjen ja yleensä suojaisissa paikoissa olleiden graffitien putsaamisesta? Kenen edun mukaista oli esimerkiksi taannoinen massiivinen operaatio pieniä, viehättäviä Let me love-tarroja liimanneiden kiinniottamiseksi?
Wien 08
Wien 08
Seminaarista ulosjätetyn Nuorisotoimen johtaja Lasse Siurala kertoo Helsingin Sanomissa, etteivät kampanjan vastuuhenkilöt halua toimia yhteistyössä Nuorisotoimen kanssa, koska se puolustaa graffiteja ja koettaa löytää asiaan kaikkia edes jollakin tavalla tyydyttävää ratkaisua. Töhry -kampanjan kannan voi todellisen sotkemisen ja omaisuuden vahingoittamisen nimissä helposti ymmärtää, mutta mistä johtuu raivoisa vastustus kaikkea katutaidetta ja eritoten graffiteja kohtaan? Hurmahenkinen projekti kiistää koko genren olemassaolon, kieltäytyen mm. käyttämästä graffiti-sanaa. Siitä vaan taidehistoria ja -teoria uusiksi: Basquiat oli siis alunperin töhrijä ja tällä hetkellä britti-töhrijä Banksy ansaitsee töhryillään miljoonia. Ja mitenkäs ne töhryt siellä Lascaux’n luolassa?
Wien 08
Pelottaako valvottujen yhteiskunnallisten järjestelmien ulkopuolella operoiva graffitikulttuuri ehkä enemmän kuin meluvalliin tai sillan alle spreijatut kuvat tuottavat harmia? Toisaalta graffitit ja tarrat ovat nimenomaan vastakulttuuria ja niille ominaisen estetiikan lisäksi niissä on kyse myös kansalaistottelemattomudesta ja kritiikistä yhteiskuntaa kohtaan. Vastakulttuuri on kuitenkin tärkeää moninaisuutta, uusia mahdollisia vaihtoehtoja. Graffitit symboloivat jonkinlaista kuilua paitsi ikäluokkien ja erilaisten elinkulttuurien, myös järjestäytyneen yhteiskunnan ja kansalaistoiminnan välillä. Kuinka oleellista on, että graffitit pysyvät ”lainsuojattomina?” Muuttaako niiden hyväksyminen ja taidelaitoksiin tuominen ne osaksi valtavirtaa ja samalla kitkee niiden erityislaadun?
Kaupunkitilan tulisi kuulua kaikille, mutta tilasta taisteleminen saa toisinaan varsin epämielyttäviä muotoja Töhrykampanjaa vetävät virkamiehet eivät uskalla esiintyä omalla nimellään ja ainakin toinen heistä mainitsee kärsineensä uhkailusta ja häirinnästä tehtävänsä johdosta. Joidenkin tahojen tapa kapinoida kampanjaa vastaan kuten uhkailu, pulloilla heittäminen tai liikennemerkkiin piirtäminen tuskin edesauttavat katutaiteen asemaa Suomessa. Anarkia on parhaimmillaan hieno aate, mutta anarkistit valitettavan usein sen jälkeenjääneitä äpärälapsia. Ehkä kampanjaan syydetyt varat olisi mahdollisesti voinut käyttää paremminkin, vaikkapa nuorisokulttuurin ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen sen sijaan, että tietyt nuorisoryhmät on leimattu yhteiskunnan ulkopuolelle kuuluviksi lainsuojattomiksi?
Jena 08
Anna Jensen ja Terhi Varonen
Kuvat I. Hautamäki