Sini Mononen 8.8.2013
Antti Laitinen, Galerie Anhava 8.8.-1.9.2013
Geologi Harry Hess kehitti 1960-luvulla vakiintuneen teorian mannerlaattojen liikkeistä. Hitaasti liikkuvien maanosien tutkiminen perinteisin luonnontieteellisin menetelmin oli vaikeaa: Tilanne jossa kova fakta oli lähes olematonta, vaati uusia lähestymistapoja. Hess otti tutkimuksessaan käyttöön taiteen keinot. Mannerlaattojen spekulatiivisia liikkeitä tarkasteltiin runouden (geopoetry) kautta. Hessin geopoetiikka kietoutui mannerlaattojen tutkimukseen, auttoi kuvittelemaan näkymättömän ja havainnollistamaan suunnattoman.
Antti Laitinen: Forest Square III
Hessin geopoetiikka nousee elävästi mieleen Galerie Anhavan syyskauden avaavassa Antti Laitisen näyttelyssä. Venetsian Biennalessakin tänä vuonna Suomea yhdessä Terike Haapojan kanssa edustanut Laitinen on sommitellut Anhavan tiloihin osan Venetsiassa esillä olleesta metsästä. Anhavaa hallitseva teoskokonaisuus Tree Reconstruction sekä Forest Square on esillä valokuvavedoksina, videona ja installaationa. Venetsiassa ei päästy tuntemaan aarin kokoisen, lajitellun, metsäpalan tuoksua. Anhavan lattialle Laitinen on järjestänyt fragmentin valokuvissa näkyvästä metsälajitelmasta. Rinnakkaisuudesta välittyy mittakaava, suunnaton urakka, pikkutarkka mittaaminen, hallittu sommitelmallisuus, metsän anatomia.
Laitisen teokset ovat eräänlaisia ympäristön ruumiinavauksia. Niissä ihminen lähestyy luontoa, mutta tällä kertaa demokraattisessa dialogissa sen kanssa. Metsäaarin rinnalla Anhavassa on esillä valokuva meren jakamisesta (lumen luontia ulapalle) ja käärmeensuomuisiksi nauloin naamioidut puupalat. Laitinen on upottautunut suohon omakuvaansa varten ja seilannut henkensä edestä kaarnalaivalla. Puun pilkottu ja mekanisoitu ruumis seisoo sitkeästi pystyssä omassa näyttelytilassaan.
Erityisen liikkuttavat ja ikään kuin koko näyttelyn teeman kiteyttävät ovat kolme kiveä, jotka Laitinen on kaivanut maan eri kerroksista. Antti Laitinen kaivoi maahan kuopan. Seitsemän minuutin, seitsemän tunnin ja seitsemän päivän kavamisen jälkeen hän on valinnut maakuopasta talletettavaksi pienet kivet. Niiden toisiaan muistuttavassa muodossa toistuu ajan hitaus, tumma väri syventää historian kerrosten moninkertaisuutta.
Antti Laitinen: Bark Boat V
Laitisen työskentely on yksi osoitus siitä, että vaikka luonnon ja ihmisen suhde tuntuu välillä lähes puhkipoltetulta teemalta, sen käsittely ei ole suinkaan vielä loppuun ammennettu. Päin vastoin, näkökulman muutos on vasta alkamassa. Taide sanoo paljon sellaista, jota tiede tai sanat eivät voi ilmaista. Samaan aikaan teologisin ja luonnontieteellisin metodein ympäristöä lähestyvä Laitinen tavoittaa jotain luonnon mystiikasta. Tämä tapahtuu kiehtovasti lajittelun, erittelyn ja järjestämisen kautta. Järki ja tarkkaan katsominen, jonka luulimme karkottavan lumoavan, onkin levittänyt sen Sanomatalon ensimmäiseen kerrokseen, erääseen kulmahuoneistoon.
Harry Hess kiitti taiteen kautta moneen suuntaan kurottavan tieteen lahjaa, joka auttaa nousemaan tiedon harteille myös silloin, kun ihme tekee järjellisen neuvottomaksi:
It must be a gift of evolution that humans
Can’t sustain wonder. We’d never have gotten up
From our knees if we could.
Lähteet:
Kaisa Viljasen artikkeli Laitisen vierailusta Venetsian Biennaalissa