Teksti: Jane Vuorinen
Kuvat: Designmuseo & Johnny Korkman
Parijonossa päämäärättömän näköisinä kulkevat poikahahmot vaikuttavat ensi näkemältä samasta muotista tulleilta. Lähempi tarkastelu paljastaa enemmän. Halkeamia ja säröjä, kulumia, kolhuja. Yksilöllisyyttä. Taidemaalarina tunnetun Jarmo Mäkilän teos Peiliin piirretty unikertomus eli Kärpästen herra V (2012) toimii johdatuksena näyttelyn teemoihin saaden katsojan pohtimaan, miten se tulisi luokitella. Onko se kuvataidetta vai keramiikkaa?
Keramiikka tilassa – Keramiikan tila on Designmuseon, Teollisuustaiteen liitto Ornamon ja Suomen Kuvanveistäjäliiton yhteistyössä tuottama suomalaisen nykykeramiikan näyttely. Se on toteutettu avoimella haulla, jonka tuloksena nelihenkinen jury sai valita lähes viidensadan teoksen joukosta edustavimmat. Näyttelyyn on valittu 43 tekijää ja työryhmää varsin erilaisista taustoista. Mukana on keraamikkoja, taiteilijoita ja muotoilijoita.
Näyttelyssä on esillä sekä perinteisempää taidekeramiikkaa että nykytaidetta, jossa on käytetty keramiikkaa materiaalina. Tämänkaltaisten luokittelujen älyttömyys muodostuu kuitenkin näyttelyn keskeiseksi teemaksi. Missä menee raja keramiikkataiteen ja taidekeramiikan välillä? Ehkä vastausta tähän kysymykseen voitaisiin ajatella janana, jonka yhdessä päässä on taide ja toisessa päässä käyttökeramiikka. Mutta onko pakko?
Esille on asetettu niin veistoksia, installaatioita kuin esineitäkin. Myös videotaidetta löytyy. Taiteilija ja tutkija Priska Falinin hypnoottinen videotriptyykki The Rhytm of Time (2013) naulitsee paikoilleen tuijottamaan keramiikkatehtaan liukuhihnojen ja koneiden rytmikästä työskentelyä. Käsin tehtyjen keraamisten veistosten ja esineiden keskellä koneiden automatiikka pysäyttää. Esineellisyyttä sekä teollisen tuotannon ja käsin tekemisen välisiä jännitteitä käsittelevät myös kuvataiteilija Riitta Rönkön riemukkaat readymade-teokset, joissa posliinikupeista ja -astioista on koottu persoonallisia hahmoja.
Riitta Rönkkö: Kuznetsovin tyttö (2012)
Iänikuinen kädenvääntö siitä, voiko keramiikka – tai mikään muukaan taideteolliseksi luokiteltu ala – olla taidetta, ohitetaan näyttelyssä leikkisästi mutta varmasti. On hyvä, ettei teoksia ole yritetty jaotella mihinkään temaattisiin kokonaisuuksiin, vaan ne saavat elää omaa elämäänsä toistensa seurassa. Lyhyen alustustekstin lisäksi näyttelytekstinä seinillä kiemurtelee keramiikkaan liittyvien sanojen joukkoja. Näyttelykokemus on ilmava ja vapaa.
Keramiikkataiteilija Saana Murtti on töissään ikuistanut pysäytetyiksi veistoksiksi saven evoluution vaiheet muodottomasta möykystä välivaiheen kautta kengiksi tai asetelmaksi. Tai jos muutosta ajattelee toiseen suuntaan, palautuvat keraamiset kengät ja asetelma vähitellen luonnolliseen tilaansa, takaisin saveksi. Kun ajatus evoluutiosta on hiipinyt mieleen, se jää sinne vaikuttamaan. Niinpä koko näyttely alkaa vaikuttaa katsaukselta kotimaisen keramiikan evoluution tämänhetkiseen vaiheeseen. Näyttely esittelee laajan kirjon erilaisia keramiikan tekemisen käytäntöjä: teollisia, taiteellisia ja taideteollisia. Niillä on yhteinen alkuperä, mutta ne ovat menossa kukin omaan suuntaansa, kenties jopa muodostamassa kokonaan uusia lajeja.
Saana Murtti: Changing Perception (2011, kuva: Johnny Korkman)
Kiinnostavimpia tapauksia ovat erilaiset mutaatiot, kuten muotoilija Sami Ruotsalaisen savisiksi luonnoksiksi nimetyt kuppi ja kaadin. Kaksi mittakaavaltaan jättiläismäistä astiaa tai veistosta saa katsojan pohtimaan eroja käyttöesineen ja veistoksen välillä. Koon muutos on myös muutos esineen tarkoituksessa: näitä ei voi käyttää. Luonnosvaiheessa pohditaan mahdollisuuksia, tutkitaan materiaalia ja muotoa, mutta mitä tapahtuu luonnoksille kun tuote on valmis? Harvoin tämä vaihe asetetaan esille.
Toisena rajatapauksena mainittakoon keraamikko Soile Paasosen herkät kulhot, jotka ovat niin mestarillisen taidokkaasti tehtyjä, että niiden väittäminen joksikin muuksi kuin taiteeksi tuntuisi vähättelyltä. Mutta onko taiteeksi kutsuminen toisaalta jonkinlainen esineen sublimoiva itseisarvo? Eikö hyvin tehty ja kaunis riitä?
Näyttely kattaa monenlaisten taideteoriassa keskeisten kysymysten alan. Voiko massatuotettu olla taidetta? Mikä on tekijän merkitys taideteoksessa? Voiko taidetta olla esine, jolla on jokin käyttötarkoitus? Missä menee taiteen ja muotoilun välinen raja? Näyttely suhtautuu taidepuheessa vallitseviin rajoihin huumorilla, ilkikurisestikin. Tässä näyttelyssä ei ole kyse käsitteistä. Kaikki palautuu materiaaliin. Näyttely antaa keramiikalle itseisarvon vapauttaen sen jaotteluista, luokitteluista ja arvottamisesta.
Tämän näyttelyn perusteella kotimaisella nykykeramiikalla ei ole mitään yhtenäistä suuntaa, mikä ei ole lainkaan huono asia. Päinvastoin – diversiteetti takaa elinvoimaisuuden tulevaisuudessakin.
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa valokuvan ja materiaalisuuden välisistä suhteista nykytaiteessa Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa.
Keramiikka tilassa – Keramiikan tila -näyttely
Designmuseo 10.10.2014–11.1.2015
Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki
Avoinna ti 11–20, ke-su 11–18