24.2.2009 Pirkko Holmberg
Eeva-Leena Eklundin ja Milla Toivasen näyttely ”Vihreä kuu Yö on eläin” Galleria Forum Boxissa 6.2.-1.3.2009
Johdantona näyttelykokemuksilleni haluan kertoa eräästä toisesta esteettisestä elämyksestä: kävin lauantaina Uffissa. Eurolla sieltä irtosi toinen toistaan häkellyttävämpiä muodin huipentumia sähkönsinisistä olkatoppauspaidoista glitter-vöihin ja tirolilaislakkeihin. Kirppisretki paitsi tikahdutti nauruun, asetti minut kaikkea muuta kuin itsestään selvien valintatilanteiden eteen: mikä on campia, mikä on mauttomalla tavalla tyylikästä ja mikä on jo niin mautonta, ettei se sovi mihinkään kokonaisuuteen? Kun halvalla saa, on tekosyy ostaa, ja mukaan lähti monia jäljittelemättömiä hirveyksiä.
Mitä jos samanlaisen valintatilanteen kohtaa taidenäyttelyssä? Söpöyden rakastajille haluan huomauttaa olevani itse hieman askeettinen vakavikko. Rock-keikalla tai kahvilassa kiiltokuvamainen söpöily toimii. Astuessani jylhään, kontemplointiin kutsuvaan Forum Boxin tilaan minun on vaikeampi suhtautua siihen, että vakavia teemoja yritetään lähestyä kliseitä kaihtamattomalla lapsekkuudella.

Miten katsella Bambi-maalausta, mitä sanoa siitä? Löytyykö koristeellisen pinnan alta syvällisempää kommentointia ajastamme? Oheisessa mustekalan Kitsch, glitter ja luksus -numerossa Kati Heljakka pohtii valkohäntäpeurahahmon asemaa haavoittuvan ihmisyyden symbolina. Eeva-Leena Eklund on valinnut Bambi-hahmon maalaustensa tuntomerkiksi ja eräänlaiseksi alter egoksi. Aiemmin Eklund on leikitellyt söpön ja raadollisen vastakkainasettelulla maalaamalla rupisia ja ahdistuneita bambeja. Nyt jäljellä on enää söpöyden ajoittainen liiallisuus, jossa koetetaan myös tavoitella melankolista tunnelmaa. Kuluneet lelut ryytyvät sateissa ja myrskyissä, mutta söpöys voittaa aina kuitenkin lopulta.
Eklundin bambit kommentoivat hieman surumielisesti ihmisyyttä ja tunteita, jotka pysyvät aitoina ja naiiveina viattomuuden menetyksestä huolimatta. Näyttelyn nimiteoksessa Vihreä kuu (2008) bambi on tavoitettu vallan übersöpösti, mikä on taidonnäyte sinänsä. Eklundin maalauksissa ei kuitenkaan ole pelkkiä heleitä karkkivärejä vaan myös murrettuja sävyjä. Bambien lisäksi Eklund on maalannut muunmuassa postikorttimaisen söpöjä kukkakimppuja ja maisemia. Ihmisen ikuinen lapsuus saa vatsaakääntävän ällistyttävän ilmauksensa maalauksessa Äidinpäivä-sarjasta no. 1 (2009). Mitä on ajateltava pinkkiposkisesta pojasta nalleineen neonsateenkaaren alla ? Mikä on herättänyt maalarissa tarpeen ja kyvyn maalata näin?

Milla Toivasen mystiset ja värimaailmaltaan vähäeleiset työt samassa näyttelyssä sekoittavat pakkaa entisestään. Maalausjälki on kaikissa töissä reipasta ja lennokasta, mikä muodostaa hämmentävän ristiriidan sisäistyneiden ja pohdiskelevien aiheiden kanssa. Kaksi maalausta Yö on eläin I ja II (2008), joissa synkkä kaniaihe on juuri erotettavissa, erottautuvat muiden teosten aihemaailmasta, joissa ihmisen katoavaisuutta käsitellään suoraan, vailla eläimellisiä symboleja.
Maalauksessa Vanitas (2008) vanha tuttu pääkallo pöydällä on saanut uuden vauhdikkaasti sohaistun tulkintansa. Kauhun tasapainossa (2008) katse erottaa lopulta saarnastuoliin kiipeävän luurankohahmon, mutta pysähtymätön maalausliike aiheuttaa lievää merisairautta. Hiljennetyn kuvan (2008) valkoisella maalattu kirkkointeriööri luo kiemuraisen ja vauhdikkaan sivellintyöskentelyn takia levottoman ja kaikkea muuta kuin pysähtyneen tunnetilan. Toivanen tavoittelee teoksissaan jumalallisuutta ja pyhien kuvien henkistynyttä tunnelmaa. Tästä syystä olisi voinut toivoa, että hän olisi antanut töidensä syntymiselle hieman enemmän kiteytymisaikaa. Tai sitten hän olisi voinut päästää katsojan helpommalla valitsemalla muita aiheita.
Poistuessani näyttelystä vatsassani kiertää hämmennyksestä. Mitä minulle oikein yritettiin sanoa? Kohtasin tunteita, joita en kyennyt sanallistamaan, mutta se ei johtunut mystisestä kohoamisesta vaan näyttelyn aiheiden ja ilmiasun hiertävästä järjenvastaisuudesta. Ehkä koko näyttelyn tarkoitus onkin ristiriitaisia vaikutelmia aiheuttamalla kyseenalaistaa heittäytymisemme niin pinnallisesta söpöilystä nauttimiseen kuin modernistiseen pyhyyden kokemukseenkin.
