Saara Hacklin 18.10.2013
Suomalainen taiteilija Pilvi Takala (s. 1980) sai Lontoossa järjestettävien Frieze-taidemessujen Emdash-palkinnon. Uutisten mukaan Takalalle antaa valtaosan 10 000 punnan palkintosummasta ryhmälle lontoolaisia lapsia, jotta nämä voisivat yhdessä päättää mitä tehdä summalla. Mitään sääntöjä ei ole siitä, mihin rahat pitäisi käyttää. Takala työskenteli itälontoolaisen nuorisotilan 8–12-vuotiaiden lasten kanssa, jotta nämä saavuttaisivat yhteisymmärryksen käyttökohteesta. Itse prosessi dokumentointiin ja lasten projekti julkaistiin taidemessuilla.
Taide & messut
Rahan ja taiteen suhde on perinteisesti ollut läheinen – ja hyvin jännitteinen. Taiteen toivotaan olevan talouden kentästä itsenäinen, mutta kuten taiteilijat hyvin tietävät, teosten tekemiseen tarvitaan useimmiten jonkinlaista rahoitusta ja elääkin pitäisi. Vaikka taiteilijat voivat myös tietoisesti pyrkiä välttämään rahaa (valmistamaan teoksia, joissa tuotantokulut ovat olemattomat, teoksia, joita ei voi myydä jne.), on useimmille kysymys rahasta jatkuva huolenaihe.
Taidemessut ovat kasvattaneet viime vuosikymmenenä suosiotaan. Siellä taiteen ja rahan liitto on ilmeinen, eikä sitä tarvitse juuri piilotella. Frieze-messujen palkinto nuorelle taiteilijalle on osa taidemaailman logiikkaa, jossa etsitään uusia, kiinnostavia nimiä taidekentälle ja määritetään heille konteksti, jossa pääsevät esiintymään – julkisuutta satelee niin tekijöille kuin rahoittajillekin.
Sääntöjen mukaan Emdash-palkinto annetaan ulkomaalaiselle nuorelle taiteilijalle. Palkintoon kuuluu kolmen kuukauden residenssi Gasworks-taidekeskuksessa sisältäen matkakulut, majoituksen ja päivärahat, 10 000 puntaa teostuotantoon sekä 1000 punnan taiteilijapalkkion.
Takalan ratkaisu ei siis ole antaa pois hänelle tarkoitettua palkkiota, vaan kyse on teostuotantoon tarkoitettujen rahojen, tarkkaan ottaen 7000 punnan, siirtämisestä lapsille. Takala on haastatteluissa kuvannut, kuinka häntä tässä teoksessa kiinnosti antaa valtaa ihmisryhmälle, joka ei yleensä saa päättää – ei ainakaan budjetista. Samalla Takala halusi haastaa taidemessujen sisäänpäin lämpiävää tunnelmaa.
The Committee -teos nostaakin kiinnostavalla tavalla keskiöön kysymykset rahasta ja vallasta. Tietyssä mielessä Takala onnistuu kääntämään taidemessujen asetelman edukseen – projektin äärellä katsoja voi hetkeksi huokaista helpotuksesta: ei tarvitse teeskennellä, etteikö kyse olisi rahasta.
Mahdoton raha
Kurt Vonnegutin romaanissa Siniparta (Bluebeard, 1987) kuullaan menestyneen taidemaalari Rabo Karabekianin elämästä. Armenialaistaustainen taiteilija pääsee uransa alkuun kun pyrkii varhaisvuosinaan maamiehensä Dan Gregoryn, menestyneen taiteilijan oppiin.
Karabekian kertoo entisen opettajansa elämäntarinaa. Gregory, alunperin Gregorian, pääsi pienenä orpopoikana herra Beskudnikovin oppiin. Mestari kaiversi Venäjän keisarikunnan obligaatioiden ja seteleiden painolaattoja. Gregorian kehittyi oppipoikana nopeasti. Beskudnikov haastoi oppipoikansa valmistamaan setelin, jonka torikauppiaatkin hyväksyisivät. Mestarin ensin hylättyä kaksi seteliväärennöstä oppipoika näyttikin opettajalleen oikeaa seteliä, jolla kävi saman tien ostamassa sikarilaatikon. Mestari oli teosta kauhuissaan – ei tämä tosissaan ollut halunnut saattaa väärää rahaa markkinoille.
”Vaikka seteli oli aito, itse asiassa hänen omaa käsialaansa, se oli näyttänyt hänestä väärennökseltä, koska sen oli ojentanut hänen nuori ja nerokas oppipoikansa.” (s. 99) Oppipoika viimeistelee huijauksen antamalla järkyttyneelle mestarille väärentämänsä rahan, jolla tämä voi kiireesti käydä lunastamassa vääräksi luulemansa setelin takaisin kauppiaalta. Näin setelintekijän pajasta lähtee lopulta väärä raha kiertoon, eikä siitä kuulla enää koskaan.
Vonnegutin Siniparrasta voi jäljittää eri teemoja. Tämä yksittäinen kohtaus tuntuu tiivistävän jotain taiteen ja rahan suhteesta sekä statuksesta. Antiikin myyteissä taiteilijan haluttiin tekevän jotain, joka sekoittuu todellisuuteen – tarinat kertovat linnuista, jotka luulevat viinirypäleitä aidoksi, ja verhosta, jota maalarikollega luulee oikeaksi. Siniparrassa tuo kopioinnin kohde ei ole luonto vaan raha, joka itsessään muuttuu läpinäkyväksi. Kohtauksessa korostuu myös sosiaalinen asema: tilanne, jossa esine ojennetaan, määrittää sen ”aitouden”. Oppipojan tekemänä teos ei mestarin silmissä voi käydä aidosta.
Taide nousee otsikoihin usein juuri rahan takia. Millä summalla mikin mestariteos on myyty? Tai toisin päin: voiko Detroitin taideinstituutti myydä teoksiaan maksaakseen kaupungin velkoja? Länsimaisen yhteiskunnan historiassa taide ja raha ovat kietoutuneet yhteen. Moni taiteilija on ollut kiinnostunut tästä kytköksestä ja halunnut tutkia sitä teoksissaan.
Taide toimii joillekin hyvänä sijoituksena. Robert Morrisia kiinnosti mahdollisuus sijoittaa rahaa. Hänen teoksensa Money (1969) sisälsi ehdotuksen, jossa Whitney museo rahoittaisi pienellä summalla taideostoja – teokset myytäisiin välittömästi voitolla Euroopassa. Museon johtokunta ei halunnut suostua hankkeeseen, ellei Morris voi taata, että hanke olisi varmasti riskitön. Itse teos koostuu kirjeenvaihdosta museon johtokunnan kanssa.
Rahalla voi myös ostaa palveluksia ja mitata inhimillisyyden rajoja, kuten Santiago Sierra, jonka teoksissa keskeistä on nimenomaan palkkioiden maksaminen. ARS 01 näyttelyssä hän kaivatti kuopan Kiasman pohjoispäätyyn ja maksoi asunnottomille minipalkkaa kuopassa istumisesta.
Vallattoman halu
Takalan The Commitee -teoksessa lapset saavat päättää, mitä rahoilla tehdään. Hanketta voi ajatella karnevalistisena väärän kuninkaan päivänä. Ryhmä lapsia pitää taideyleisöä jännityksessä. Kerrankin se, joka yleensä saa vain kuunnella selityksiä siitä, miten rahaa ei yksinkertaisesti ole siihen tai tuohon, saa hallintaansa huomattavan summan. Epäilemättä tietysti tässäkin hankkeessa on käyty läpi sitä, mihin ei oikeasti ole rahaa. Summan hahmottaminen onkin oma haasteensa. Se kertoo myös suhteellisuudesta. Paljonko on paljon sinulle? Name your price!
Haastatteluissa Takala on verrannut päätöksentekoprosessia taiteellisen työskentelyyn. ”Juuri niin kuin taiteilijat ovat aina työskennelleet: jotkut ideat vain ovat liian kalliita, joten on mietittävä jotain, joka olisi halvempaa ja yhtä hyvää ellei parempaa. On löydettävä idean ydin.”
Takalan teoksessa keskeistä on paitsi teoksen käsitetaiteellinen ele myös itse prosessi. On päästävä käsiksi johonkin, josta kaikki ovat yhtä mieltä. Nähdäkseni teos pureutuu yhteisötaiteen ytimeen. Yksi yhteisötaiteen kysymyksistä liittyy valtasuhteisiin ja taiteilijan rooliin. Kuka päättää ja millä ehdoilla?
The Committee-teoksessa taiteilija on hyväntekijä, joka toteuttaa lapsuuden ”mitä tekisit, jos saisit…” haaveen. Samalla se synnyttää yhteisön. Mutta miten yhteisö saavuttaa yhteisymmärryksen? Ketä kuunnellaan ja kellä on valta? Taidehistorioitsija Tiina Purhonen on kirjoittanut siitä, miten yhteisötaide ”…tutkii yhteisöllisyyden ja identiteettien diskursseja. Samalla yhteisötaide on yleensä tavalla tai toisella poliittista – tarkoituksena joko emansipoida tai tuottaa kriittistä ajattelua.”
Takalan teoksessa ”komitean” työskentelyssä on varmasti ollut omat haasteensa. Raha toimii kuitenkin motivaattorina: jotta haaveista tulisi totta, on päästävä yhteisymmärrykseen, jotta rahat voidaan käyttää.
Mitä lapset sitten halusivat? Taidemessuyleisö sai kuulla, että 7000 puntaa käytetään siisteimpään mahdolliseen eli piereskelevään pomppulinnaan, joka pystytetään Itä-Lontoon Victoria-puistoon. Pomppulinnaa myös vuokrataan ja varoja kerätään lasten nuorisokerholle ja hyväntekeväisyyteen. The Committee -teoksen lopputulos on mielikuvituksellinen ja toivottavasti elämyksellinen monille lapsille, mutta varsinainen teos, se on jossain muualla.
Lähteet
Frieze Foundation, Emdash Award
Karila, Juhani: Taiteilija antoi jättisumman lapsille: “Jos he haluavat ostaa koko summalla karkkia, se on ok.” Helsingin sanomat, 17.10.2013
Perlson, Hili: ”Pilvi Takala’s ”Whatever” Art Challenge for Kids”, Sleek
Purhonen, Tiina (2009): ”Yhteisötaide ja taidekritiikki. Keskustelijoina Lea Kantonen ja Tiina Purhonen”
Rojas, Laurie: A Bouncy House that Breaks Wind”, The Art Newspaper
Siegel, Katy & Mattick, Paul (2004): Money. Art Works. New York: Thames & Hudson.
Vonnegut, Kurt (1988): Siniparta. (Bluebeard, 1987), suom. Erkki Jukarainen. Helsinki: Tammi.