Viime vuosilta tuttuun tapaan Mustekalan uusi vuosi käynnistyy katsauksella menneen vuoden kulttuuritarjontaan ja -kokemuksiin. Ohessa mustekalalaisten valintoja perusteluineen!
Jutta Tynkkynen (kulttuuriyhdistys Mustekalan puheenjohtaja)
Peder Balke – Arktisen lumo (näyttely, Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki, 21.9.2023–14.1.2024)
Romantiikan vahva läsnäolo tai jopa sen jonkinlainen ”uusi tuleminen” tuntuu kulkeneen tänä vuonna punaisena lankana merkittävimpien kulttuurikokemusteni läpi. Vuoden aikana sain syventyä aiheeseen Tukholman Romantiken – ett sätt att se -näyttelyssä sekä Ateneumin upeassa Gothic Modernissa (joka myös päätyi ansaitusti vuoden kohokohtieni joukkoon). Vuoden aloitin kuitenkin Sinebrychoffin taidemuseossa norjalaisen Peder Balken (1804–1887) arktisten maisemien äärellä.
Balken maisemien vähäeleisyys ja luonnon mahtipontisuus herättää voimakkaan tunteen luonnonvoimien ihailusta ja niiden herättämästä levottomuudesta, jopa kauhusta, ylevästä, joka on romantiikan ytimessä. Samalla teokset resonoivat kipeän voimakkaasti nykyhetkessä. Niiden sanoma ihmisen pienuudesta luonnonvoimien edessä on tuntunut erityisen ajankohtaiselta vuotena, joka jälleen kerran rikkoi mittaushistorian lämpöennätyksiä ja toi mukanaan sään ääri-ilmiöitä.
Gothic Modern – Pimeydestä valoon (näyttely, Ateneum, Helsinki, 4.10.2024–26.1.2025)
Ateneumin Gothic Modern oli minulle vuoden näyttelytapaus, jota aloin odottaa heti ennakkotiedotteen luettuani. Näyttely onnistuu yhdistämään modernin taiteen syntyaikojen dramaattiset synkät vivahteet pakahduttavaan kauneuteen sekä tuomaan esiin teemoja, jotka resonoivat nykykatsojassa.
On vaikuttavaa ja koskettavaa, miten suurella uteliaisuudella ja hellyydellä taiteilijat ovat lähestyneet kysymyksiä kuoleman, identiteetin ja modernin elämän ristiriidoista. Näyttelyssä on monia ainutlaatuisia lainateoksia vierailulla, mm. Arnold Böcklinin Omakuva (1872) sekä Vincent van Goghin Tupakoiva luuranko (1886), mutta minulle pelkästään saksalaisen Käthe Kollwitzin riipaisevat grafiikantyöt, joita näyttelyssä on esillä useita, ovat jo yksinään peruste suositella vierailua.
Elina Merenmies – Kaikki näkyy (näyttely, Turun taidemuseo, Turku, 4.10.2024–12.1.2025)
Myös taidemaalari Elina Merenmiehen maalaukset ja tussipiirrokset huokuvat romantiikan teemoja: luonnon helmaan piiloutuvia hahmoja, sumussa uiskentelevia kasvoja, virnistäviä mätäneviä pääkalloja sekä unenkaltaisia näkyjä tosimaailman ja houreiden rajoilta. Näen näissä paljon samaa Caspar David Friedrichin metsiä tai hautausmaita kuvaavien teosten kanssa.
Merenmiehen teoksista lumoavimpina koin vierailuni hetkellä, talven lyhimpänä päivänä, öljyvärimaalaukset, joissa ihmishahmot sulautuvat osaksi maisemaa. Näyttelyn nimikkoteoksessa Kaikki näkyy (2023) kaikkialle kurotteleva risukko kätkee sisäänsä tapahtuman, jossa ihmiskeho antautuu luonnon voimille ja alkaa säteillä valoa metsän sydämessä. Prosessi vaikuttaa samaan aikaan ekstaattiselta ja kivuliaalta.
Nautin myös valtavasti Merenmiehen kädenjäljestä, enkä malttaisi olla kävelemättä aivan liki nähdäkseni jokaisen hiuskiehkuran pään ja oksan pienimmän haarautuman.
Athanasía Aarniosuo (hallituksen jäsen)
Tracey Emin: I Followed You to the End -näyttely (White Cube Bermondsey, Lontoo, 19.9.–10.11.2024) ja Strangeland-muistelmateos (Lontoo: Sceptre, 2005)
Tracey Emin ei ole pelkästään vuoden 2024 paras vaan yksi kaikkien aikojen minuun eniten vaikuttaneista taiteilijoista, ja koen itseni todella etuoikeutetuksi, että pääsin kokemaan hänen läsnäolonsa ja tunteensa yksityisnäyttelyssä White Cube Bermondseyssa Lontoossa syyskuussa. Odottelin myöhästynyttä veljeäni kolme tuntia gallerialla itkien. Ihailen yli kaiken Eminin avoimuutta, välittömyyttä ja rehellisyyttä, jotka tuntuvat vain eskaloituvan hänen ikänsä karttumisen myötä.
Gallerian kaupasta nappasin mukaani vielä Eminin Strangeland-muistelmateoksen.
Rough Trade East, levyt ja levysoitin
Niin yksinkertainen asia kuin levysoittimen ostaminen on tuonut elämääni suhteettoman paljon onnellisuutta. Olen alkanut pitkästä aikaa taas todella kuunnella vinyylejä ja saatan pyörittää samaa levyä joskus koko päivänkin.
Tästä innostuneena kävelin veljeni kanssa Lontoossa verestämään muistoja Rough Trade East -levykauppaan, missä vietimme tunteja. Katselimme nuorisoa, joka notkui kaupan portailla aivan kuin me parikymmentä vuotta takaperin. Levyhankintojen (Blurin Blur, Kurt Vilen Watch My Moves ja Brian Enon Here Come the Warm Jets) lisäksi muistoksi jäi perinteinen automaatilla otettu kaverikuva.
Lisäksi olen raahannut kotiini levyjä lapsuudenkodistani, keikoilta, Kierrätyskeskuksesta ja kirpputoreilta. On melkeinpä sama, mikä levy soi; koen suurta iloa joka tapauksessa.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali (19.–29.9.2024)
Nuorena tapasin joka vuosi ostaa R&A-lipun, jolla pääsi kaikkiin elokuviin. Nyt en ollut kuitenkaan käynyt festareilla vuosiin lapsiperhekiireiden sun muun vuoksi. Olen todella kiitollinen, että työyhteistyökuvioiden myötä minulle tarjottiin mahdollisuus nähdä jälleen muutama elokuva! R&A-festareilla voi käydä ennakkoluulottomasti katsomassa elokuvia, joita ei helposti muualla näkisi, luottaen niiden laatuun. Tänä vuonna minuun vaikutuksen tekivät eritoten elokuvat Mother, Couch – äiti sohvalla, The Outrun, Blur: To the End ja Kyuka – Before Summer’s End.
The Jesus and Mary Chainin konsertti Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella (22.8.2024)
Ainoa syy, miksi en mainitsisi The Jesus and Mary Chainin Tampereen-keikkaa tällä listalla on se, että mainitsin saman yhtyeen jo viime vuoden listallani. Mutta Tampereen keikka oli edellistäkin parempi! Ja uusi levykin ilmestyi vuoden 2024 maaliskuussa.
Tanja Becher (hallituksen jäsen)
Chaillot – Théâtre national de la Danse / Rachid Ouramdane: Corps extrêmes (Tanssin talo, 24.–25.9.2024)
Tanssin talon ohjelmistossa oli tänä vuonna kansainvälisenä vierailijana esitys, joka yhdisti elävästi ja lempeästi nuorallakävelyn, kiipeilyn ja ryhmäakrobatian urheiluna, taiteena ja elämäntapana. Pelkistetty valkoinen skenografia yhdistyy värikkäisiin vaatteisiin ja rytmillisiin liikkeisiin. Taustan muodostava valkoinen kiipeilyseinä toimii samaan aikaan valkokankaana ja apuvälineenä koreografialle. Esitys etenee kolmen tarinan kautta, joita kerrotaan koreografian, liikkuvan kuvan ja ääniraidan keinoin. Henkilökohtaiset kertomukset välittävät sen, mitä laji merkitsee kyseiselle nuorallakävelijälle, kiipeilijälle ja akrobaatille.
Corps extrêmes eli suomeksi “äärimmäiset kehot” ei tuonut Tanssin taloon yltiömäisen hurjia temppuja, vaan pitäytyi koreografiassa, joka korosti sen sijaan esiintyjien välistä luottamusta, huolenpitoa ja ammattitaitoa. Esitys toi saliin luonnon ylevyyttä, ihmisten välistä yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä sille, mitä nämä lajit voivat niitä harjoittaville tarkoittaa.
Tanssin talo järjesti esitykseen liittyen myös boulder-kiipeilytyöpajan Salmisaaren Kiipeilyareenalla. Pajaa ohjasi esiintyjä-kiipeilijä Camille Doumas yhdistäen nykytanssin, sirkuksen ja kiipeilyn elementtejä. Esityksessä ja pajassa eri taide- ja urheilulajit kietoutuivat toisiinsa muodostaen elämää itseään muistuttavan kokonaisuuden.
Minttu Pyykkönen: Varjokaupunki (Kalasataman Vapaakaupunki, 1.8.–1.9.2024)
Redin kauppakeskuksessa ihan länteen johtavan metron liukuportaiden vieressä sijaitsee Kalasataman Vapaakaupunki, jossa on kuukausittain montakin näyttelyä samaan aikaan. Elokuussa muraali- ja maalaustaiteeseen erikoistunut taiteilija Minttu Pyykkönen esitteli maalauksia, piirustuksia, keramiikkaa ja syanotypiaa eli valolla tuotettua jälkeä. Pyykkösen usein unenomaisia teoksia tunnetaan myös suurikokoisina seinämaalauksina. Koosta riippumatta Pyykkösen teokset luovat nostalgis-lumoavia tilanteita, joissa yhdistyvät ihmis- ja eläinhahmot sekä urbaani ja luontoympäristö.
Varjokaupunki-näyttelyssä esillä oli pienempiä teoksia, joihin unohtaa itsensä hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa. Varjokaupungin sävyt ovat sinistä, harmaata ja näiden takaa taianomaisesti pilkistäviä pastellisävyjä. Ne kertovat yksilön rikkaasta sisäisestä elämästä ja koettujen hetkien muistoista, jotka välähtävät esiin nopeasti ohitse lipuvan arkisen kaupunkielämän keskellä.
Linus Riepler: NO ISLAND IS AN ISLAND (HIAP Open Studios, 2.11.2024)
HIAP Open Studios on yleisölle avoin tapahtuma, jossa HIAPin (eli Helsinki International Artist Programme) residenssitaiteilijat esittelevät Suomenlinnassa teoksia, joita he ovat työstäneet Helsingissä oleskelunsa aikana. Itävaltalainen taiteilija Linus Riepler oli tänä vuonna yksi näistä residenssitaiteilijoista.
Riepler on erikoistunut puusta ja kierrätysmateriaalista rakennettuun interaktiiviseen tilataiteeseen. Näin myös syksyn HIAP Open Studiossa esillä olevaan NO ISLAND IS AN ISLAND pystyi kokijana astumaan sisään ja leikinomaisesti tutkimaan teosta sen eri puolilta. Installaatio oli kapea kolmiomuotoinen tila, joka oli rakennettu studioon. Kolmion ulkopuolelle Riepler oli luonut Suomenlinnan ulkovalojen kopion. Sisälle astuessa kokija tuli pienen pöydän äärelle, jonka takana pyöri video merestä. Jos uskalsi vetää seinällä roikkuvasta valosta, pystyi vaikuttamaan installaation valoihin sisä- ja ulkopuolella.
Rieplerin teos käsittelee Suomenlinnan historioiden ja nykypäivän todellisuuksien tasojen kerrostumia. Meri erottaa Suomenlinnan saaret mantereesta, mutta Suomenlinnan menneisyys ja nykyisyys ovat vahvasti osa suomalaista ja kansainvälistä kulttuuria ja historiaa. Vaikka kokija tunteekin itsensä eristäytyneeksi ahtaassa installaatiossa, hänen toimintansa vaikuttaa suoraan muiden kokemukseen ja ympäristöön.
Helmi Saukkoriipi (päätoimittaja)
Liisa Akimof
Liisa Akimofin kappaleet ovat arkisia tarinoita, joissa huumorin kautta avautuu tietynlainen tenhoava elämänfilosofia. Syntetisaattorin rytmikäs syke yhdistyy Akimofin anteeksipyytelemättömään asenteeseen. Akimof hurmasi minut musiikillaan Laajasalon Saari Festival -paikallistapahtumassa.
Kappaleessa ”Ajatus tulee, ajatus menee” kannustetaan malttamaan, sillä suurin osa ajatuksista menee ohitse, kuten ne ovat tulleetkin: ”Kun tänä yönä sä mietit että / jätät kaiken kokonaan / niin minä sanon / odota vielä.”
”Esim. matalapaine” -kappaleessa retki vesijuoksemaan saa yllättävän käänteen painostavan ilman myötä: ”Tänään menenkin vesijuoksemaan / nivelet tykkää joo / samalla kunto nousee. / Mutta tuntuu kuin / ilma ois jotenkin nihkee…”
”Vain miehet osaa grillata” näpäyttää kesäiseen ruuanlaittoon liittyville sukupuolirooleille: ”Koska mulla on kapasiteettii. / Se ärsyttää sua. / Ihan muuta kompetenssii. / Siinähän grillaat.”
Kuuntelulistalle kannattaa ottaa myös muun muassa ”#lesbohuora”.
Anish Kapoor – Unseen (Arken museo, Kööpenhamina)
Intialais-brittiläisen kuvanveistäjä Anish Kapoorin (s. 1954) teokset ovat näyttävää wow-taidetta. Teokset hyödyntävät massiivista kokoa, intensiivisiä monokromaattisia värejä, heijastavia peilipintoja ja tilallisia illuusioita. Jotenkin teokset kuitenkin humauttivat. Etenkin Descension (2015) imaisi tarkkailemaan itseään. Teos on suuri pyöreä aukko lattiassa täynnä mustaa nestettä, jossa raivoaa liikkuva pyörre. Pyörteen intensiivinen ääni vetää puoleensa jo ennen kuin itse teos on näkyvillä. Teosta siivittää varoitus pysyä kaukana teoksen reunasta: ”The experience is at your own risk.”
Imatran Valtionhotelli
Imatran Valtionhotelli on vuonna 1903 valmistunut valtavan kaunis jugendlinna. Usko Nystömin suunnittelema rakennus on edelleen hotellikäytössä, vaikkakaan sen kulttuurihistoriallista arvoa ja tarinaa ei tunnuta osaavan hyödyntää täydellä tenholla. Osasyynä tähän lienee, että yhtenä Suomen hienoimmista luonnonihmeistä tunnettu Imatrankoski on valjastettu energiateollisuuden käyttöön. Kanjonimaisen padotun kosken reunalla voi edelleen kuvitella veden pauhun, joka siitä alati aikoinaan lähti. Hotellin tarinaan liittyvät myös muun muassa aavetarina koskeen heittäytyneestä neidosta ja vaaralliset nuorallatanssinäytökset kosken yllä. Yöpyessä kannattaa varmistaa, että varaa huoneen linnasta lisärakennuksen sijasta.
Nippanappa listan ulkopuolelle jäivät Gotlannin Fårön Sudersandsbiografen-elokuvateatteri sekä Luca Guadagninon ohjaama Challengers-elokuva.
Alonzo Heino (päätoimittaja)
Wälder – Von der Romantik in die Zukunft (Deutsches Romantik-Museum, Frankfurt, 16.03.–11.08.2024)
Huikea näyttely varhaisromanttisen luonnonfilosofian ja ylipäätään saksalaisen romantiikan suhteesta metsään. Näyttely esitteli romantiikan ajan ajattelijoiden sekä taiteilijoiden näkemyksiä ja kokemuksia metsästä rinnakkain metsäteollisuuden historiallisen kehityksen kanssa. Katsaus ulottui aina nykypäivän metsänsuojeluliikkeisiin asti hyödyntäen historiallisten ja dokumentaaristen materiaalien lisäksi myös aihepiiriin kytkeytyviä nykytaideteoksia. Myös lukuisia kiinnostavia artikkeleita sisältävä näyttelyjulkaisu ansaitsee maininnan. Jokin kotimainen museo voisi tuoda tämän näyttelyn Koneen Säätiön Metsän puolella -rahuleiden suosiollisella myötäavustuksella Suomeen!
Lisäksi on syytä nostaa esille myös museon perusnäyttely, joka esittelee saksalaisen romantiikan filosofiaa ja taidetta eloisasti. Frankfurtin museon (jonka sisätilatkin on tunnelmallisesti suunniteltu) otteessa on jotakin samaa kuin varhaisromantiikan pääkallopaikan Jenan piskuisessa Romantikerhausissa, mutta huomattavasti suuremmalla budjetilla.
The Bear -sarjan jakso ”Tomorrow” (ohj. Christopher Storer)
Yhdyn huippuravintolamaailmaa kuvaavan The Bear -sarjan ylistäjiin. Vaikka sarjan kolmas tuotantokausi ei minusta aivan ylläkään kahden edellisen kauden tasolle, niin kolmossesongin avausjakso on huikea ja tunnelmaltaan väkevä. Katkelmallisen teoksen nivoo yhteen Trent Reznorin ja Atticus Rossin yksinkertainen mutta tehokas musiikki. (Sama kaksikko teki hienoa musiikkia myös Helmin mainitsemaan Challengers-elokuvaan.)
Adam Guettel: Days of Wine and Roses (Original Cast Recording)
Musikaalisäveltäjä Adam Guettelin ensimmäinen täyspitkä tuotanto sitten upean ja palkitun The Light in the Piazza -musikaalin vuodelta 2005. Samannimiseen klassikkoelokuvaan perustuvassa Days of Wine and Rosesissa Guettel palaa yhteen niin ikään The Light in the Piazzassa työskennelleiden käsikirjoittaja Craig Lucasin ja näyttelijä-laulaja Kelli O’Haran kanssa. Toisen pääosan näyttelee ja laulaa Brian d’Arcy James. Sekä O’Hara että d’Arcy James ovat äänitteellä hyvässä vedossa.
Guettel yhdistelee sävellyksissään jälleen omaperäisellä tyylillään elementtejä musikaaliperinteestä, klassisesta musiikista ja jazzista. Kertalaakista päähän jääviä korvamatoja ei kannata tältä pläjäykseltä odottaa, mutta yllättävien sävelkulkujen, värikkäiden harmonioiden, harkittujen sovitusten sekä sanan ja sävelen välisen leikittelyn ystäville äänite tarjoaa kosolti iloa.