18.10.2010 Aki Turunen
Nina Roos Galerie Anhavassa 7.–31.10.2010
Shades II (After the Image)
Nina Roos (1956) ohjasi lopputyötäni Kuvataideakatemiassa maalauksen laitoksella, ja ajattelin, että olisi hauskaa kirjoittaa hänen lokakuun 2010 näyttelystään Galerie Anhavassa. Nina Roosin taide puhuttelee minua, sillä hän maalaa mitä haluaa. Arvostan Roosin rohkeutta muuttua työssään. Tälläkin kertaa aihe on muuttunut. Haluan myös itse toimia kuvataiteilijana muutoksia pelkäämättä. Taidekentällä kuulen usein valitusta, että kerran esiinnyttyään on tekemistään hankala muuttaa. Onko tuolla toteamuksella helppo vapauttaa itsensä uusista kutkuttavista ponnistuksista jotka pelottavat? En moralisoi tai hätyytä taiteilijoita toimimaan tietyllä tavalla. Pikemminkin ihmettelen ja samalla kannustan taiteilijoita ottamaan kokonaisvallan teoksistaan. Se on mahdollista, varsinkin maalauksessa, jonka pitkä perinne ja yhteiset välineet auttavat teosten luentaa.
Jos Roosin taiteessa ei ole kysymys maalausten tehtailusta, niin mistä siinä on kysymys syksyn 2010 näyttelyssä? Karkeasti tiivistettynä Roosin töiden sisällön muodostavat maalaus sinänsä ja jonkin aiheen käsittely. Ajattelen, että maalauksessa ylipäätään nämä kaksi asiaa ovat melko kaukana toisistaan ja sekavassa suhteessa keskenään, mutteivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Roos onnistuu näitten osasten yhdistämisessä. Hän totesi minulle kerran osuvasti, että taiteilijan työ on ajatuksen saattamista näkyvään muotoon kunkin välineen ehdoilla. Tässä näyttelyssä kysyn: mitä ajatuksia on ja mitä näkyy?
Ensi huomioni liittyy Roosin töiden maalauksellisuuteen. Kun katson maalausten muotoja, havaitsen, että niissä esiintyy välineelle tarpeeksi yksinkertaista kuvallisuutta ja pyöreitä, maalauksellisia hahmoja. Kuvien muoto on joustavaa, eli maalari voi maalata kuvan melkein miten tahansa, ja silti katsoja tunnistaa muodon tarkoitetuksi kuvaksi. Tämä käy ilmi työssä Shades I (I Am Here), jossa on tyynyjä. Mieleeni muistuu ajoittain Philip Gustonin teosten maalauksellisuus. Roosin maalausten värillisyys sen sijaan on hienoviritettyä, ja se kutsuu katsomaan, syventymään teoksiin. Ajattelen värillisyyden myös puolustukseksi monenlaisten värillisyyksien puolesta ja räikeää väriä vastaan. Näyttelyn yhtenäinen värillisyys antaa tilaa teosten aiheiden käsittelylle, ja se on ansio. Vaikka emme katso pelkkiä värimaalauksia sinänsä, voimme kuitenkin halutessamme lähestyä teoksia sen pohjalta miltä ne näyttävät, ja se on antoisaa. Tämäkin on mielestäni ansio ja palvelus minulle katsojana. Työ on viety tarpeeksi loppuun saakka. Pelkkä pinta, käsitteellinen lause tai ehdotelma ei minulle riittäisikään.
Shades IV (seeing the film again)
Roos havainnoi maalauksissaan esineellistä maailmaamme. Hän sekoittaa ymmärtääkseni erinäisiä havaitsemisen tapoja, muistamista ja ulkoisen havaintoaineksen katsomista. Roos tuo mutkattomasti esiin oman maailmassa olon kokemuksensa maalatessaan havainnosta. Ilahdun tästä otteesta. Kutsun sitä läsnäoloksi, lihallisuudeksi tai tunteeksi maalauksessa. Roosin maalauksissa hänen katseensa, kehonsa ja eleensä ovat olleet liikkeessä. Niissä korostuu ajatus, että ne ovat ihmisen tekemiä. Tässä yhteydessä mietin kamalaa klassisen virtuoosimaalauksen vaatimusta, joka on vuosisadat alistanut maalarit tietynlaisen jäljen tuottamiseen. Klassisella virtuoosimaalauksella ei mielestäni ole juurikaan tekemistä maalaamisen kanssa, tai vain kapeasti. (Vai onko sittenkin?) (Asia kiehtoo minua suunnattoman paljon.) Ajattelen, että Nina Roosin työt läsnäolollaan koskettavat maalaamisen haurasta sydäntä. Näyttelyssä on esillä maalaamisen hienoa kypsyyttä ja rohkeutta: oman rajallisuuden ja todellisuuskokemuksen hiljaista vaalimista. Roos ei esiinny maalauspohjalla, vaan paljastaa itsensä. Roos on siksi taitava maalari.
Maalaukset on nimetty englannin kielellä sarjaksi Shades, jonka perässä on yksittäisen työn tarkempi nimi. Nimeäminen avaa teosten aiheet ja laajentaa niitä. Sanakirjani mukaan ”shade” tarkoittaa varjoa, valon läpi pääsemättömyyttä, viileyttä, jonkin asian aiempia kaikuja tai värin määrää. Maalausten aiheet avautuvat tästä. Maalaukset on viritetty haasteellisiksi, ja niitä on vaikea ottaa haltuun. Pidän siitä. Mukavaa, että taiteilija arvostaa katsojaansa.
Shades I (I am here)
Tartun muutamaan maalaukseen: Shades II (After the Image) kiinnostaa. Kuvattuna on omaan tilaansa rajattu kirjan aukeama, jonka päälle lankeaa varjo. Kirjan vasemmassa reunassa on käsi. Tämä tila kirjoineen on rajattu erillisen tilan sisään, ikään kuin kirjan kuvaksi, siten että maalauspohjasta muodostuu sivu. Katsonko kirjan sivua vai olenko kirjan sivussa? Mitä tapahtuu ja kuka tekee? Onko kysymys siitä, että katsoja heittää varjonsa kirjan sivulle, on maalauksen päähenkilö ja on poistanut kirjan sivun kuvan, vai toivooko katsoja maalauksen kirjan sivulle esittävää kuvaklönttiä? Onko maalauksen kuvatilan käsi kuvitteellinen minun käteni vai jonkun muun henkilön? Katsonko kuitenkin tätä kaikkea kuten kirjan sivua, etäältä? Onko kyse jännitteestä, maalauksesta maalauksen sisällä ja näitten tasojen tapahtumien samanaikaisuudesta?
Huomioin, että näyttelyssä suora esittävä kuvallisuus on karsitumpaa kuin Roosin työssä hieman aikaisemmin, ja siitä tulee sisältö. Perinteisesti on jostain syystä tulkittu, että taidemaalarit olisivat kamppailleet esittävää kuvaa vastaan. Näen asian toisin. Esittävyyteen on kaipuu, ja sitä on yritetty mahdollistaa maalauksissa pitkän aikaa. Ehkä myös yksi Roosin Shades II (After the Image) -teoksen pointeista on uusi ehdotelma, miten maalaus voisi olla suoraan kuvallisesti esittävä. Maalaus ehkä esittää esittävän kuvan toivomista. Vähät välitän, onko kysymys esittävästä kuvallisuudesta uusi tai muodikas. Se on maalauksen peruskysymyksiä.
Shades I (I Am Here) esittää huonetilaa, jonka oikealla laidalla on pino tyynyjä. Huoneen lattialla olevan kaistaleen tulkitsen matoksi. En ole siitä kuitenkaan ihan varma. Avaako se uuden tilan tai jonkin tapahtuman? Pohdin teoksen nimeä. Onko teos kaiku henkilön tilassa olemisesta? Mietin teoksen aikamuotoa: preesens. Oleminen on käynnissä. Käsitteleekö teos muistoa ja muistamista olemisesta, joka maalattuna on jatkuvasti olemassa nykyisyydessä? Kiinnostavaa on, että katsojana olen maalauksen päähenkilö ja muodostan maalaukseen sen nimen kautta siteen. Astun tilaan ja muistoon, johon minulla ei ole osaa. Maalaus haluaa tuottaa minulle muiston jota minulla ole. Voiko taideteos tuottaa minulle muistia?
Shades VIII (Moment of Madness)
Shades VIII (Moment of Madness) kiehtoo. Tulkitsen olevani jonkin tai jonkun kehon sisällä. Näköhavaintoni maailmasta on sumea, ja näen epäselvästi jotain muotoja ja kohteita. En näe ympäristöäni silmieni läpi, vaan ikään kuin jostain muusta kehon kohdasta. Ovatko silmäni tippuneet kainalokuoppiini? Vai olenko sittenkin jossain huonetilassa, verhon takana? Onko hulluuden hetki sitä, etten voi katsoa maailmaa silmieni kautta, ja havainnon paikka on epäselvä? Onko hulluuden hetkellä jotain tekemistä sillä, mitä näkyy, vai onko hulluus enemmän sitä, että katse ja maailman havainnointi on muuttunutta? Teos tarjoaa minulle tästä kuvitteellisen muistuman. Se tuntuu vastuulliselta ja antoisalta tavalta käsitellä tällaista aihetta. Aihe säilyy tarpeeksi kepeänä ja on helposti lähestyttävissä.
Näyttelyn katsottuani olen pohtinut, mikä Nina Roosia motivoi jonkin aiheen käsittelyyn. Mistä aiheet kumpuavat? Roosin töitten aiheitten käsittely tuntuu ihmeellisen luontevalta. Uskon, että taiteilija on oikeasti ollut kiinnostunut aiheistaan. Tämä on ilahduttavaa, sillä välillä taidenäyttelyissä aiheen käsittely tuntuu pakonomaisen velvollisuudentuntoiselta ja päälle liimatulta. Toisaalta Roosin taiteessa yhtä vahvalta motiivilta vaikuttaa hänen halunsa maalata ja maalaamisesta nauttiminen. Teokset saavat minut ajattelemaan, että mahdollisuus tuoda ilmi maailmassa olemistaan on edelleen maalaamisen hienointa vahvuutta. Kaikkiaan olen kiitollinen näistä maalauksista, sillä niissä tuntuu olevan koko paketti: maalauksen välineen huomiointi, tekijän todellisuuskokemuksen esille tuominen, havainto maailmasta, jonkin aiheen käsittely ja onnistunut esittäminen. Menkää katsomaan!
Kirjoittaja on maalaustaiteen maisteriopiskelija Kuvataideakatemiassa.