15.2.2008 Otto Pietinen
Marja Kanervo: Veistoksia
Galleria Sculptor
Kiinalaisessa perinteessä sanojen ja merkityksen suhteen määritteli pitkäksi aikaa myyttisen kulttuuriheeros-keisari Yaon lausumaksi oletettu väite, jonka mukaan ”sanat eivät voi ilmaista merkityksiä tyhjentävästi” . Marja Kanervo on taiteessaan samoilla linjoilla, joskaan hänkään tuskin allekirjoittaa Yaon semanttista näkemystä, tarkoittaisihan se oman taiteen tuomitsemista muille käsittämättömäksi. Sanat, merkitys ja niiden yhteydet ovat kuitenkin hänen töidensä ytimessä.
Näyttelyn ainoa ennen näkemätön teos Pöytä (2007) on suorasukaisin ilmaus semanttisen aiheen pohdinnasta: se koostuu jakkarasta ja pöydästä, jonka pinnasta on leikattu irti kirjaimia, jotka muodostavat sanan ’sanat’ uudelleen ja uudelleen.
Luin Pöytä teosta metaforana hieman myöhäisemmän ja sofistikoituneemman kiinalaisajattelijan Wang Bin (200-luku jkr.) semantiikasta. Hänen mukaansa, vaikka sanat eivät sinällään voi sisältää merkityksiä täydellisenä, ovat ne kuitenkin käypä kommunikaatiotyökalu, sillä niitä voidaan käyttää kuvien selittämiseen. Selitys ei kuitenkaan ole itse kuva, sen tarkoituksena on tehdä itsensä tarpeettomaksi ja Wang kirjoittaakin, että tehtävänsä tehtyään sanat on hylättävä, jotta kuvan voi käsittää; kuvasta taas tapahtuu samanlainen siirtymä merkitykseen. Sanat toimivat kommunikaatiossa samanlaisen apukeinona kuin Wittgensteinillä, joka myös oli sitä mieltä että kun on kiivennyt ylös asti, niin tikapuut eli sanat täytyy heittää pois.
Kanervon töistä välittyy samanlaista ambivalenssia kieltä kohtaan. Pettävinä ja epämääräisinä kieleen kohdistuu jatkuvaa epäilyä. Koska mitään parempaakaan ei ole näkyvissä, sanoja on pakko käyttää, mutta tietoisena niiden mahdollisesta hauraudesta. Pöydässä varsinainen teksti on putoillut sekasotkuksi lattialle, mutta kirjoitusakti on kuitenkin tehnyt mahdolliseksi viestin ymmärtämisen. Ylhäältä lankeava valo tuo esiin sanoman olemattomasta, joka on tullut esiin kirjoituksen sivutuotteena.
Oleva ja olematon on toinen sekä Kanervon taiteessa että kiinalaisessa filosofiassa vahvasti esillä oleva käsitepari. Daolainen ajattelu on pohtinut näiden kahden suhdetta alusta alkaen ja Wang Bin aikoina se oli älymystöpiirien kuumimpia kiistakysymyksiä. Kiinalaisessa filosofiassa olematon on otettu yleensä perustavampana kuin oleva. Näennäisestä järjettömyydestään huolimatta tämä on looginen näkemys, eihän olemassaoloa voi kuvitella ilman alkua ja loppua, ja mitä muuta kuin ”ei mitään” voi olla ennen ja jälkeen olevan? Olemattomuus muodostaa siis perustan, jolle kaikki oleva voi rakentua ja siten sisältyä siihen.
Kanervo työstää materiaaliaan poistamalla siitä osia ja kuten Pöydän tapauksessa näimme, on tämä jonkin poissaolo juuri se, mikä antaa jäljelle jäävälle merkityksensä. Näyttelyssä esillä oleva video on äärimmäinen esimerkki tästä. Se jättää itse teoksen kätköön, siitä nähdään vain yksityiskohtia ja luonnospiirustuksia, läsnä sen sijaan on taiteilija työskentelemässä.