Onnellisin Paikka Maailmassa – Lisää Camille Rose Garcian taiteesta 24.7.2007

Irmeli Hautamäki

Tämän vuoden ensimmäisessä Mustekala.infon numerossa kirjoitin Camille Rose Garcian taiteesta arvioidessani hänen tuoretta kirjaansa ”The Magic Bottle” (Katso artikkeli ’Mustekalan kyyneleet’). Olen törmännyt Camillen taiteeseen täällä Bay Arealla pariin otteeseen sen jälkeenkin, viimeksi käydessäni äskettäin San Josen taidemuseossa, jossa on parhaillaan esillä hänen näyttelynsä nimeltä ”Tragic Kingdom”. Nimi viittaa Disneylandiin (’Magic Kingdom’), jonka lähettyviltä etelä kalifornialainen Garcia on kotoisin.

Näyttelyssä on esillä suuria, lähes seinänkokoisia maalauksia, joiden tyyli on tuttu sarjakuvien maailmasta. Erityisesti Garcia käyttää Walt Disneyn tavaramerkiksi muodostunutta kitsch –tyylikkyyttä ja –sulokkuutta, jonka hän yhdistää kriittiseen, poliittiseen tietoisuuteen. Garcian kuvamaailmaan kuuluvat myös unet ja tiedostamaton, joilla populaarikulttuuri toimii ja joihin se katsojissa vetoaa. Disneyn satukirjoista tutut retro pop hahmot: bambit, prinsessat, noita-akat ja kääpiöt saavat aivan uuden elämän Garcian töissä, jossa ne seikkailevat monenmoisten mörköjen ja hirviöiden, erityisesti mustekalojen seurassa. Disney worldin tyylikkäät pastellivärit sointuvat hyvin mustaan, jota Garcia käyttää runsaasti. Kaikkialla valuvat kyyneleet ja erilaiset muut nesteet, kuten saasteiset joet, tihkusateet, myrkyt ja musteet tekevät kuvista levottomia. Garcian taiteessa ollaan pettävällä pohjalla todellisessa huvipuisto suossa. Garcian tyyliä, joka on peräisin Los Angelesin undergound maailmasta, kutustaan täällä Pop Surrealismiksi.

Camille Rose Garcia: The Tragic Kingdom

Maalausten ohella Garcia käyttää seinätekstejä, jotka tuovat esiin oman vahvan viestinsä taulujen viereen asetettuina. Mistä sanotte seuraavasta johdannosta?

”Onnellisin Paikka Maailmassa

Disneylandia mainostetaan ”Maailman onnellisimpana paikkana” koska siellä voi jättää taakseen kaikki elämän, työn ja perheen kauhut ja vetäytyä fantasiamaailmaan, joka on täynnä huvituksia ja hämmästyttäviä asioita. Kasvoin Disneylandin vieressä olevassa lähiössä ja minusta se oli enemmänkin ”Surullisin Paikka Maailmassa”: täynnä huumeiden käyttöä, rikkoutuneita perheitä ja yleistä levotonta lähiö ikävystyneisyyttä. Tähän sarjaan kuuluvat maalaukset yrittävät tavoittaa vastakohdan, joka liittyy satumaailmassa elämiseen, joka oikeastaan onkin paha, narsistinen jätemaa. Minua ovat aina kauhistuttaneet kapitalismin väärät lupaukset samoin kuin kaikki ne ahneet, kauheat asiat, joita suuryritykset tekevät hallitusten tuella hedonistisessa elämäntyylissämme. Haasteena on kuvata näitä arkipäivän kauheuksia tavalla, josta voi pitää ja joka on kuolettavan kiva (agonizingly cute).”

Garcia todella onnistuu tavoitteessaan, sillä rankka kriittinen näkökulma menee perille tyylillä, joka käyttää hyväkseen sadun ja populaarikulttuurin keinoja, jotka miellyttävät ja viehättävät.

Ovatko oheistekstit sitten välttämättömiä? Amerikassa kaikenlainen suostuttelu, persuation, on niin yleistä ja taitavaa, että taiteilijan on mahdotonta saada sanomaansa perille luottamalla pelkästään taidemaailman virkailijoihin. Varsinkin kun taiteilija tulee Low brow – kulttuurista kuten Garcia, on vaarana, että High brow –museovirkailijat hävittävät taiteen kriittisen kärjen sivistyneellä kielenkäytöllään. (Kuinkahan paljon potentiaalista kriittisyyttä tuhotaan huonosti ymmärretyllä Derridalla ja vastaavalla jargonilla, joita Suomessa harrastetaan?)

Garcian kritiikki on suoraa ja amerikkalaisittain selkeäsanaista. Garcian taide tuo mieleen Suomesta Teemu Mäen, kummankin kriittinen maailmankuva on lähellä toisiaan. Mäki pelaa taiteessaan kuitenkin enemmän populaarikulttuurin raaemmalla kuvastolla eli väkivallalla. Mikään ei ole ”kuolettavan kivaa” Mäellä. Ihmiset näytetään niin raadeltuina ja vieraantuneina kuin ikinä kyetään. Vaikka Mäkikin käyttää hyväkseen vastakohta-asetelmaa kirkkaiden värien muodossa: ihmisethän loistavat Mäen muotokuvissa kaikissa mainosten moniväreissä, vaikutelma on aina luotaantyöntävä ja etäännyttävä. (Katso artikkeleita Mustekalan numerossa 2/ 07) Tämä tekee paradoksaalisesti Mäen taiteesta tyypillistä High brow taidetta, jota täytyy osata lukea adornolaisen modernin koodiston avulla. Se mikä on miellyttävää, ei voi olla arvokasta. Tätä miehistä koodia Camille Rose Garcia uhmaa todella taitavasti.