Kansanliikkeiden tutkijat käyttävät toisinaan esittävän taiteen tutkimuksen käsitteistöä analysoidessaan liikkeiden toimintaa. Esitystaiteesta ja taiteentutkimuksesta omaksutuilla käsitteillä voidaan hahmottaa muun muassa julkisen protestin esityksellistä luonnetta sekä sen ”narratiivisia” elementtejä mieltä osoittavista protagonisteista vastustettaviin antagonisteihin. Taiteen tutkimuksen käsitteistön pohtiminen auttaa myös hahmottamaan erilaisia liikkeiden sisällä eläviä taiteellisia ja taiteesta vaikutteita saaneita prosesseja.
Kenties kuuluisimpia ”esityksellisen protestin” teoretisoijia, Charles Tilly, lainaa taiteentutkijalle tutuista käsitteistä erityisesti repertuaaria ja performanssia (Tilly 2014, Juris 2014). Näillä hän kuvaa liikkeissä käytössä olevaa keinovalikoimaa pamfleteista ja boikoteista katusulkuihin ja marsseihin sekä protestin luonnetta julkisena argumentointina, jossa protestin sisältö viestitään muille erilaisilla performatiivisilla keinoilla. Tillyn hahmottelema esityksellisyys ymmärretään usein Judith Butlerin hengessä performatiivisuutena, jossa erilaisella käyttäytymisellä ja toistolla rakennetaan subjektiutta. Arkielämässä tällainen performatiivisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka ihminen ilmentää omaa identiteettiään vaikkapa feminiininä, maskuliinisena tai muunsukupuolisena. Julkisen protestin kontekstissa tähän identiteetin ja subjektiuden performatiivisuuden merkitykseen yhdistyy taiteesta tuttu esityksellisyys. Tämän tapaista tosielämän ja fiktion välillä häilyvää performatiivisuutta tavataan tavallisesti esittävissä taiteissa, joissa voidaan erottaa toisistaan esiintyjän oma persoona (identiteetti, se kuka olen ihmisenä), sosiaalisessa maailmassa performoitu minä (esimerkiksi roolini työelämässä tai ystävyyssuhteissa) sekä esiintyvän taiteilijan kuten muusikon tai näyttelijän esiintymislavalla omaksuma hahmo (Auslander 2009).
Mielenosoituksissa protestien draama on usein tuttua ja odotettavissa olevaa. Riippuen siitä, ollaanko Pride-kulkueessa, vappumarssilla tai 612-soihtukulkueessa, mielenosoitusväki osaa yleensä odottaa vaikkapa tietynlaista tunnelmaa, sovittua kävelyreittiä, sopivaa äänimaisemaa ja tietynsävyisiä puheita. Voimakkaan esityksellisissä protesteissa nämä tavanomaiset protestin askelmerkit voivat saada rinnalleen taiteesta tuttuja kerronnan keinoja. Viime vuosina erilaiset koreografiset, puvustukselliset, symboliset ja retoriset keinot ovat lisääntyneet osana suomalaista protestikulttuuria ja muodostaneet toisinaan koko protestin argumentatiivisen ytimen.
Musiikki kulttuurihistoriallisena ankkurina
Mielenosoituskulttuurin musiikki on tyypillisesti yksi käytetyimmistä julkisen protestin dramatisoivista elementeistä. Teatteritaiteen, musikaalin tai oopperan tapaan protestikontekstissa kuultu musiikki on usein suunniteltu viemään julkisen protestin narratiivia eteenpäin – kuten säestämään ihmisten siirtymistä paikasta toiseen – tai rakentamaan tietynlaista tunnelmaa, jolloin voidaan viestiä vaikkapa mielenosoituksessa tai kansanliikkeessä kulloinkin olevaa poliittisen eetoksen luonnetta.
Yksi tällä hetkellä suomalaisen mielenosoituskulttuurin keskeinen musiikillinen ensemble on Elokapinan Kapinaorkesteri. Verkostoa kutsuttiin aluksi vaihtelevasti ”Elo-orkesteriksi” ja ”Kapinaorkesteriksi”. Vuonna 2025 orkesterissa mukana olevien piti ilmoittaa Saku Soukan Kapina elämän puolesta –dokumenttielokuvaa varten verkostolle jokin nimi. Tuolloin nimeksi päätettiin ”Elokapinan Kapinaorkesteri” käytössä olleen pikaviestisovellusryhmän nimen mukaan ja erotukseksi Remu Aaltosen vuonna 2017 perustamasta Kapinaorkesterista (haastattelu Korpelainen 12.2.2026).[1]
Elokapinan Kapinaorkesteri ei ole suljettu tai perinteinen yhtye siinä mielessä, että siinä olisi vakiintuneet jäsenet. Pikemminkin kyse on verkostosta, johon kuka vain voi halutessaan liittyä. Kapinaorkesteri muistuttaa myös Elokapinan kaltaista horisontaalista ja johtajatonta kansanliikettä siten, ettei orkesterilla ole niin sanottua bändinjohtajaa, taiteellista johtajaa tai maestroa, vaan sen sisällä fasilitointivastuu vaihtuu mahdollisuuksien mukaan aina aktiivilta toiselle.
Verkoston perustamisajankohdasta ei ole varmuutta, mutta moni mainitsee vuoden 2020 Syyskapinan ja Senaatintorilla portailla järjestetyn aktion yhtenä varhaisena orkesterin esiintymisenä. Tuolloin alkoi hahmottua myös verkoston musiikillinen repertuaari, joka järjestyy tänä päivänä muutaman toistuvan esitettävän kappaleen varaan. Orkesterissa jo pidempään soittanut Lukas Korpelainen muistelee Senaatintorin aktiota ja sitä, kuinka orkesteri soitti erästä melodiaa kirkon portaiden sivussa olevalla tasanteella. Muut aktioon osallistuvat ihmiset liikkuivat hitaasti portaita alas ja huusivat samalla ”katoaa”. Vimma-yhtyeen kosketinsoittajan Aino Kallion osana opintojaan säveltämä melodia on tunnettu sittemmin Siltalauluna. Kappale soitettiin muun muassa Pitkälläsillalla vuonna 2021 ja samassa paikassa jälleen syksyllä 2022. (Mononen 2023.)
Korpelainen kuvaa musiikin merkitystä lokakuun 2021 Pitkänsillan aktiolle:
Mietin, millainen tilanne olisi ollut ilman musiikkia. Paikalla oli poliiseja valmiina kantamaan ihmisiä putkabussiin. En muista tarkkaan oliko paikalla vielä vastamielenosoittajia, mutta noihin aikoihin hekin saattoivat olla lähistöllä huudattamassa kaiuttimista marssimusiikkia. Musiikki rauhoitti sillalla tilanteen ja rakensi aktivistien ympärille rauhallista tunnelmaa.
Rauhallinen musiikki yhdistyy Elokapinassa usein kansalaistottelemattomuuden etiikkaan. Korpelainen puhuu siitä, kuinka kaunista musiikkia soittavat aktivistit voivat osoittaa olevansa kauneuden puolella. Yhtäältä musiikki on turvallisuuskysymys: Elokapinan väkivallattomuuden periaatteeseen kuuluu muun muassa se, että katusuluissa käyttäydytään rauhallisesti. Toisaalta rauhallisuus ja rauhanomaisuus on myös osa protestin narratiivia. Se kuvaa poliittista positioitumista rauhanomaisuuden, rakentavuuden ja kulttuurisen jatkuvuuden puolelle hajottamista, tuhoamista ja aggressiota vastaan. Elokapinan kohdalla mainitaan usein Mahatma Gandhin vaikutus liikkeen kulttuurihistoriallisena viitepisteenä. Gandhin satyagraha onkin yksi tunnetuimmista ympäristönsuojeluun ja rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen liittyvistä esimerkeistä.
Yhtä hyvin voidaan puhua myös muiden väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta edustavien ikonisten ajattelijoiden vaikutuksesta. Keskeinen esikuva kansainväliselle Extinction Rebellion -liikkeelle on mustien kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King, jonka ajattelussa väkivaltaan ja sortoon vastattiin rauhanomaisuudella ja rakkaudella (Williams 1990). Rakkauden yhteys oikeudenmukaisuuteen ja etiikkaan löytyy myös muun muassa John Rawlsin ajattelusta, jota on liitetty niin ikään Elokapinaan. (Rawls 1971, Markkanen 2023.) Tästä kulttuurihistoriallisesta jatkumosta käsin tarkasteltuna voidaan huomata, kuinka musiikin luoma tunnelma voi olla myös ainakin osittain tietoinen argumentti ja tapa positioitua poliittisesti. Samalla musiikki heijastaa Elokapinan sisäistä kulttuuria, jossa korostuvat jo sloganinkin tasolla kaksi liikkeen keskeistä poliittista affektia, rakkaus ja raivo.
Uutta musiikkia
Protestimusiikin historiassa lauluille on annettu pitkään valtavirtainen asema. Elokapina astuu tästä traditiosta sivuun käyttämällä runsaasti instrumentaalimusiikkia. Säveltäjä ja esiintyjä Mikko Sarvanne kuvaa, kuinka instrumentaalimusiikki edustaa hänelle uuden sukupolven protestimusiikkia. Hän kuulee muun muassa mielenosoituksissa usein soitettavassa rummutuksessa nuoremman sukupolven keskeistä protestimusiikillista ilmaisua. (Haastattelu Sarvanne 27.2.2026.)[2]
Sarvanne on säveltänyt Elokapinan Kapinaorkesterille musiikkia kesän 2024 Myrskyvaroitus-kampanjaa varten. Kampanjan mukaan nimetty Myrskyvaroitus valmistui Kauppatorin liepeillä, korkeimman oikeuden rakennuksen edessä esitettävään tanssiperformanssiin. Siinä elokapinalaiset tanssivat paikalle tuodun veneen kannella ja ympäristössä Sarvanteen musiikin tahtiin. Vene-performanssia voidaan pitää taiteellisesti hiukan pidemmälle vietynä versiona kansainvälisessä Extinction Rebellionissa nähtyjen symbolisten ja esityksellisten aktioiden jatkumossa vakiintuneille veneperformansseille. Esimerkiksi Britanniassa perustetun Extinction Rebellionin ”läpimurtohetkenä” pidetään usein Lontoossa syksyllä 2018 järjestettyä suurta mielenosoitusta, jossa vaaleanpunainen vene tuotiin keskelle Oxford Circusta (We were the boat 15.4.2020). Elokapinalaiset toivat puolestaan kirkkoveneen Mannerheimintielle kesällä 2025 (Ilta-Sanomat 9.6.2025).
Myrskyvaroitus-kampanjan vene muistutti muodoltaan pientä jollaa. Siinä oli masto, jota vasten tanssijat saattoivat tanssia ”tankotanssia”. Aktion näyttämö levittäytyi veneeltä sen ympärillä olevalle katualueelle. Tanssijoiden tueksi sävelletty teos oli muodoltaan selkeästi etenevän melodisuuden sijaan muodoltaan vapaampaa. Sarvanne sävelsi teokseen erilaisia tunnelmia, jotka kuvaavat vaihtuvaa säätilaa. Näitä ilmentävät muun muassa teoksen nuottiin kirjoitetut esitysmerkinnät: ”calm sea”, ”storm approaches”, ”FULL STORM” ja ”calm down”. Ne ohjeistavat soittajien eläytymistä ja täydentävät veneen symboliikkaa säveltaiteen historiassa suositulla luontoaiheella, vesimaisemalla (Heinonen 2016). Sävellys rakentuu muutaman tahdin blokkien varaan. Nuottikuvan seuraaminen edellyttää soittajalta ainakin jonkinlaista nuotinlukutaitoa ja kykyä pysyä mukana vaihtuvissa tahtilajeissa. Sarvanne kertoo, kuinka teokseen sisälle pääseminen vaatii tavallisesti ohjeistusta. Parien treenien jälkeen kappaletta voivat kuitenkin soittaa monen tasoiset soittajat. Kappaleen kuulokuva vaihtelee sen mukaan millaisilla soittimilla se satutaan esittämään. Myrskyvaroituksessa oli mukana viulu, klarinetti, kehärumpu, laulu, kitara, kannel ja melodika, jonka haitarimainen äänenväri nostatti ja laski teoksen ”aallokkoa”. (Haastattelu Sarvanne 27.2.2026.)
Myös Lukas Korpelaisen säveltämää musiikkia on kuultu Elokapinan Myrskyvaroitus-kampanjassa. Korpelaisen Kapina-anthem ”Huomenna alkaa jälleenrakennus” esitettiin kampanjan päätöspäivän aktiossa. Senaatintorilla järjestetty aktio on tallennettu osin Saku Soukan Kapina elämän puolesta –dokumenttielokuvan loppukohtaukseen. Kohtauksessa nähdään Kapinaorkesteri soittamassa maahan die in -aktioon asettuneen mielenosoitusväen edessä. Orkesterin lähellä liihottelee mustiin asuihin pukeutunut Oil Slicks -katuperformanssiryhmä, jonka esitys mukaili ajoittaisilla huudoilla petolinnun kirkunaa.
Korpelainen kertoo, että hänen tavoitteenaan oli säveltää kappale, jossa myös aloittelijat voivat soittaa mukana ja joka ilmentäisi tunnelmaltaan yhtä aikaa iloa ja melankoliaa. Valtioneuvoston linnan edustalla toteutettu aktio muistutti syksyllä 2021 samassa paikassa toteutetusta aktiosta, josta pidätettiin useita elokapinalaisia. Myrskyvaroituksen aikaan elokapinalaisten mahdollista osallisuutta julkisrauhan rikkomiseen käsittelevät oikeuskäsittelyt olivat vielä tuloillaan. (Elokapina 16.8.2024, Yle 19.8.2024.) Musiikki kehysti aktiota emotionaalisen ristiriidan ja kognitiivisen dissonanssin ilmentymänä, jossa surumielisyys hahmottuu erimielisyytenä kulttuurin valtavirtaisia luontoarvoja ja oikeudenmukaisuuskäsityksiä kohtaan.
Draaman esittäminen
Elokapinassa esitettyjen protestien suhde julkisuuteen on kaksitahoinen. Siinä missä aktiot on suunniteltu huomattaviksi, niissä esiintyvät aktivistit jättäytyvät usein mielellään sivuosaan eivätkä tuo omaa persoonansa näkyvästi esiin. Puolianonyymiys liittyy tyypillisesti haluun kiinnittää huomiota oman persoonan sijaan aktioiden viestiin. Toisaalta Elokapinan kaltaisiin johtajattomiin ja horisontaalisiin kansaliikkeisiin liittyy ajatus kansanvallasta ja kollektiivisesta (anonyymistä) toiminnasta karismaattisten johtajayksilöiden seuraamisen sijaan. Siinä missä elokapinalaiset eivät esimerkiksi naamioidu mielenosoituksissa, ja liikkeen somessa aktivistit esiintyvät omilla kasvoillaan, liikkeen henkeen kuuluu vahva kollektiivisuuden ajatus yksilökeskeisyyden sijaan.
Erityisesti leimallisesti taiteellisen ilmaisun varaan rakentuva mielenosoituskulttuuri ilmentää kuitenkin, kuinka yksilöllisyyttä on mahdotonta häivyttää kollektiivisesta toiminnasta kokonaan. Elokapinassa versova taiteellinen luomisvoima kuvaa liikkeen sisällä olevaa luovaa kulttuuria ja monipuolista osaamista, joka tulee liikkeeseen osin eri luovien alojen ammattilaisilta ja osin taiteesta ja kulttuurista muutoin kiinnostuneiden ihmisten mukana. Korpelaisen ja Sarvanteen tavoin monet aktiivit tuovat omaa erityisosaamistaan liikkeeseen säveltämällä, soittamalla, käsikirjoittamalla ja puvustamalla taiteellisia protesteja. Osa tekijöistä on mukana kertaluontoisesti, toiset toimivat liikkeen piirissä pidempään ja osa aktivisteista nivoo taiteellista toimintaansa vahvasti elokapinalaisuuteen.
Toisinaan liikkeessä toimiminen voidaan ymmärtää instituutiokriittisenä tekona. Näin oli muun muassa viulisti Eriikka Maalismaan (1980–2024) kohdalla. Joulukuussa 2024 äkilliseen sairaskohtaukseen menehtynyt Maalismaa oli mukana myös Elokapinan Kapinaorkesterissa ja hänet nähdään Soukan elokuvan loppukohtauksessa soittamassa viulua. Maalismaa toi elokapinalaisuuttaan avoimesti esiin. Hän myös arvosteli taidemusiikkikenttää muun muassa sukupuolien välisestä epätasa-arvosta ja kulttuurisesta ilmapiiristä, joka ottaa tyypillisesti viileää etäisyyttä moniin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Elokapinassa toimimisen lisäksi Maalismaa järjesti muun muassa aktivismia, tiedettä ja taidetta yhdistävää Vieraslajit-klubia yhdessä Kaisamaija Uljaan kanssa (haastattelu Uljas 7.3.2025) ja uudisti taidemusiikkikenttää organisoimalla kollegoidensa kanssa vaihtoehtoisia taidemusiikkitapahtumia. Hän innosti ammattimuusikkotuttujaan mukaan Elokapinan aktioihin ja ideoi niissä soitettavaa musiikkia. Maalismaa vaikutus kuului myös muun muassa syyskuussa 2024 Musiikkitalolla järjestetyssä aktiossa, jossa Elokapinan Kapinaorkesteri soitti Jean Sibeliuksen Andante Festivon (1922/1938)ja Frédéric Chopinin Marche Funèbren (Hautajaismarssi, 1840). (Haastattelu Maalismaa 27.1.2026.)
Maalismaan, Korpelaisen ja Sarvanteen työ kuvaa, kuinka vaikutteet voivat kulkea taidekentältä kansanliikkeiden pariin ja takaisin. Vastaavaa liikehdintää on nähty Suomessa aiemmin muun muassa populaarimusiikkikentällä, jossa liikkeiden esillä pitämät teemat kuuluvat keikkakulttuurissa, sekä visuaalisen taiteen instituutioiden kohdalla, joissa näyttelysaleissa on nähty jo pitkään aktivismin keinovalikoimaa varioivia teoksia. Elokapinan Kapinaorkesteri on esimerkki siitä, kuinka taideinstituutioiden ja aktivismin välinen suhde voi tiivistyä liikkeiden kontekstissa omaksi alakulttuurikseen, jossa tieteen, taiteen ja aktivismin väliset kytkökset muovautuvat kenties instituutioiden lavoilla esitettävää taidetta näkymättömämmäksi, mutta toisinaan myös suuria massoja liikuttavaksi ja näin ollen yllättävänkin muutosvoimaiseksi poliittisen taiteen muodoksi.
Teksti: Sini Mononen
Kuvat: Satu Söderholm
Teksti on osa Mustekalan Aktivismi ja taide -juttusarjaa. Sarjan on toimittanut Sini Mononen ja sarjan leiman on suunnitellut Suvi Suitiala. Juttusarja toteutetaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella.
Lähteet
Auslander, Philip. ”Musical Persona: The Physical Performance of Popular Music.” The Ashgate Research Companion to Popular Musicology, toim. Derek B. Scott. Ashgate, 2009, 303–315.
Elokapina 16.8.2024. Lehdistötiedote: Elokapinan kiisteltyä valtioneuvoston linnan mielenosoitusta käsitellään käräjäoikeudessa 19.–20.8.
https://elokapina.fi/news/press-release/2024/08/16/elokapinan-kiisteltya-valtioneuvoston-linnan-mielenosoitusta/ (sivuilla vierailtu 23.2.2026)
Heinonen, Yrjö. Vesi ja vesimaisemat musiikissa. Musiikki ja luonto: Soiva kulttuuri ympäristökriisin aikakaudella, toim. Juha Torvinen ja Susanna Välomäki, Utupub 2016, 307–338.
Ilta-Sanomat 9.6.2025. Poliisi otti kiinni 130 ihmistä Elokapinan mielenosoituksessa – myös Rajavartiolaitos antoi virka-apua
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011288715.html
Juris, Jeffrey S. 2014. Embodying protest: Culture and performance within social movements. Conceptualizing Culture in Social Movement Research, toim. Britta Baumgarten, Priska Daphi, & Peter Ullrich. London: Palgrave MacMillan, 227–247.
Markkanen, Hanna 2023. Elokapina vs. Rawls: Elokapinan kansalaistottelemattomuus John Rawlsin kansalaistottelemattomuuden teorian viitekehyksessä. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta.
https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/65692/Markkanen_Hanna.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Mononen, Sini. ”Engaging emotions? Music and sound as affective transformative communication in the artivism of the Extinction Rebellion Finland”. Musiikki 53(3) 2023, 10–35.
Rawls, John 1999 (1971) A Theory of Justice. Cambridge: Harvard University Press.
Tilly, Charles. Contentious Performances. Cambridge University Press, 2014.
We were the boat: The inside story of an April icon. Extinction Rebellion UK –blogi. 15.4.2020.
https://extinctionrebellion.uk/2020/04/15/we-were-the-boat-the-inside-story-of-an-april-icon/
Williams, Preston N. An Analysis of the Conception of Love and Its Influence on Justice in The Thought of Marin Luther King Jr. The Journal of Religious Ethics 18 (2) 1990, 15–31.
Yle 19.8.2024. Poliisi pidätti valtioneuvoston linnalla mieltään osoittaneet elokapinalaiset – oikeudessa riita perusoikeuksista
https://yle.fi/a/74-20105458
Haastattelut
Kaisamaija Uljas, Helsingissä 7.3.2025, haastattelijana Sini Mononen.
Reeta Maalismaa, Helsingissä 27.1.2026, haastattelijana Sini Mononen.
Lukas Korpelainen, Helsingissä 12.2.2026, haastattelijana Sini Mononen.
Mikko Sarvanne, Helsingissä 27.2.2026, haastattelijana Sini Mononen.
Viitteet
[1] Olen haastatellut elokapinalaisia osana tutkimushanketta Muutoksen äänet: musiikki kansalaistoiminnan välineenä suomalaisessa ilmastoliikkeessä 2000-luvulla (Suomen Akatemia 9/2024–8 /2028). Olen haastatellut tähän mennessä 29 aktivistia.
[2] Rummut ovat usein Rhythms of Resistance -rumpuverkoston soittamia.