22.12.2007 Anna Jensen
salin,Unmade
Salla Salin: Under An Impression, Installaatioita, Galleria Jangva 7.-30.12. 2007
Salla Salin tavoittelee installaatioissaan sitä, mikä ei näy, mikä on pintaa syvemmällä. Näyttely koostuu tutuista arkipäivän esineistä, joilta on riisuttu ulkokuori: räsymatosta uupuvat kuteet, teddy-nalleista teddy, ja peitosta ja tyynyistä on jäljellä höyheniä. Pinnan ja ulkokuoren ajatellaan yleensä toimivan esineitä koossapitävänä voimana, mutta Salinin töissä sisältö pysyy tiukasti muodossaan; vaikka ulkokuori puuttuu, muoto säilyy kaikesta huolimatta. Tuoleillaan yksinään istuvat pehmolelut säilyttävät ryhtinsä. Täytteet eivät valu, eivätkä repsota ja silmät tapittavat kirkkaina nyljetyistä päistä. Yksi nalleista katsoo jopa leikkisästi kieroon ja näyttää kieltään (ellei kyseessä sitten ole tuskan vääntämä naama). Höyhenet eivät leviä sängyllä, ja siisteissä riveissä kulkevat loimilangat luovat maton lattialaudoille.
Salin on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa Elokuva- ja Lavastustaiteen osastolla, ja näyttely muistuttaakin lavasteista: teokset on sijoitettu tilaan niin, että tuntuu kuin niiden välistä puuttuisi vain tarina tai kertomus, johon esineet viittaavat. Jotakin lienee tapahtunut tai on tapahtumassa, katsojan on vain vaikea tavoittaa sitä. Ehkä tämä on juuri se pintojen maailma, johon Salin viittaa Havaintoja olemassaolon ulottuvuuksista tekstissään. Muodostamme ensivaikutelmamme pintojen mukaan, mutta kun ensivaikutelmana on pintojen puuttuminen, seuraa hämmennys.
Toisaalta puuttuva pinta korvautuu aina uudella pinnalla, joka on yhtä todellinen kuin aiempi, vaikkei ehkä vastaa totuttua.
Salin kertoo teostensa tutkivan olemassaolon mekaniikkaa ja esittävän kysymyksiä havainnon merkityksestä kokemuksen syntyyn sekä todellisuuden ymmärtämiseen. Entäpä havainnon jälkeen? Jos ainoa, mitä löytyy, kun mennään pintaa syvemmälle, on lisää samaa muotoa toistavia pintoja, niin miten se vaikuttaa kokemukseemme ja havaintoomme? Riittääkö ilmiön rakenteen ajattelemiseen esineen kerroksellisuuden paljastaminen, vai rakentaako Salin näyttämölleen jotakin laajempaa?
Salinin näyttelyssä tutut esineet muuttuvat oudoiksi, mutta muoto ja tilalliset ratkaisut estävät niiden muuttumisen todella vieraiksi, vaikka jonkinlaista uhkaavuutta outous tuottaa.
salin,Unmade installaatio
Vaikka näyttelyn teemana onkin esineiden rakenteen ja pintojen hahmottamisen tutkiminen, on näyttelyssä jotakin läpeensä inhimillistä. Esille pannut esineet ovat käyttöesineitä, joihin käyttäminen jättää jälkensä. Kaikki esineet ovat sellaisia, joiden merkityksellisyys myös korostuu käytössä. Pehmoeläimet muuttuvat ajan myötä turvallisemmiksi ja rakkaammiksi. Sänky on yhtä aikaa arkipäiväinen ja intiimi esine, se näkee kaikkein yksityisimmät hetket. Räsymattoon puolestaan kudotaan se, mikä on jo käytettyä, värejä ja muistoja.
Näyttely on magrittemaisen unenomainen, ja sopii pimeään ja sateiseen joulukuuhun, jolloin kaikki valaistut tilat muistuttavat näyttämöitä ja materian ja materiaalisuuden kysymykset nousevat muutenkin pintaan.
Kirjoittaja opiskelee estetiikkaa Helsingin yliopistossa