Raija Maukola 29.5.2015
Jarmo Mäkilän (s. 1952) näyttelyn öljyvärityöt kuvaavat jo melko isoksi venähtäneitä valkopaitaisia poikia erilaisissa riittimenoja muistuttavissa leikeissä. Välillä ollaan sisätilassa, välillä rämeisessä metsässä. Töissä on mukana lapsuuden muistoja ja tunteita, tiedostamatonta, unimaailmaa ja vertauskuvia.
Poikaporukoiden leikit tuntuvat tutuilta 1950-luvulla lapsuuttaan eläneille. Pojilla ei ole kiire minnekään. Leikkikaluina toimivat tavaramerkiksi käyneiden rumpujen lisäksi pitkät karahkat ja pääkallo. Koirat saattavat seurata mukana touhuissa. Pojat leikkivät usein metsämaisemissa, joissa udun takaa hohtaa salaperäinen valonhämy. Tässä jännittävässä maailmassa pojat samoilevat päämäärättömästi, heittelevät kiviä, löytävät pääkallon, häätävät kepakoilla hirveksi muuttunutta kaveriaan.
Jarmo Mäkilä: Suljettu tila, mielikuvitusvankina (2015)
Unenomainen teos Suljettu tila – mielikuvitusvankila (2015) antaa tilaa pohtia lapsen sisäistä maailmaa. Katseleeko kuvan etualan lapsi oman isä-poika-suhteensa muuttumista? Ovatko laatikosta kurkottavat kädet ahdasmieliseen kotiin teljetyn pojan avunhuuto? Onko punanenäinen ja sarvipäinen pikku-ukko isä, jonka toruvaa kättä ei enää tarvitse pelätä, koska karhuntaljaan pukeutunut poika on saanut ukosta yliotteen? Kuvaavatko kahden pikkumiehen häpeävät ilmeet pojan tunteiden myllerrystä?
Ehkä ajankohtaisin, ja eniten katsojan mielikuvitukselle aineksia antava työ on Europa, Europa (2014). Onko tämä vain poikien leikkiä, vai taiteilijan kannanotto Euroopan poliittiseen tilanteeseen? Onko Euroopan kartan edessä rumpua hakkaava isokokoinen poika veli Venäjä, verenhimoisesti syöksähtelevät koiran sen valtakoneisto? Ovatko katonrajassa vaarallisen näköisesti tasapainotellen keppitappelevat pojankoltiaiset Itä-Euroopan maita, jotka luovivat itäisen naapurin ja Länsi-Euroopan välisessä ristitulessa? Parvekkeella tuliseipäillä sohivat pojat yrittävät häätää uhkaa; yksi, erityisen kiltin näköinen poika ei oikein tiedä, miten kepakkoa pitäisi. Kuvaako se Suomea? Harmiton pikkupoika tynnyrin takana on jätetty rauhaan, onko se kiltisti kohtaloonsa tyytyvä naapurimaa?
Jarmo Mäkilä: Europa, Europa (2014)
Mäkilän öljyväritöiden maalaustekniikka ja jälki on hyvin mielenkiintoista, välillä maalipinta nousee jopa reliefimäisen paksuksi.
Näyttelylle on antanut nimensä pientä poikaa esittävä pronssiveistos, Peilineuroni (2015). Lasivitriiniin suljetun pojan yksinäisyys peilautuu taitavasti katsojan omaan alitajuntaan.
Jalustalla makaavat kaksi savimuottia, Suljettu tila – mielikuvitusvankila (2015), tuovat mieleen egyptiläiset muumiot. Muottien sisään on kätketty pikkumiehiä esittävät pronssiveistokset. Vankilassa ovat, ikuisesti. Teoksen taustalla ovat taiteilijan omat lapsuudenkokemukset, pienenä sairastettu polio, johon myös kaveri sairastui, eikä siitä koskaan toipunut.
Mielenkiintoista oli seurata vajaa kaksi vuotta vanhan seuralaiseni reaktioita näyttelyssä. Pojanviikari totesi, että ”pelottaa” tarkastellessaan teosta Hirveksi muuttunut poika salaisuuksien portilla. Ilkeän näköiset koirat ja karhuntaljat eivät sen sijaan aiheuttaneet pelkoa. Jarmo Mäkilä on selvästikin osannut kuvata taitavasti pienten poikien tunnetiloja.
Kirjoittaja osallistui Helsingin avoimessa yliopistossa keväällä 2015 pidetylle taidekritiikkikurssille.
Jarmo Mäkilä: Peilineuroni
Galerie Forsblom
31.5.2015 asti