Teksti: Tuomas Tiainen 17.2.2016
Kuva: Aino Sutinen
Alafemma-kunniattomuuspalkinto (FEMSKT)
Euroopan suurin ja merkittävin sarjakuvafestivaali teki viime kuussa tuntuvan suhdetoimintamokan. Länsiranskalaisessa Angoulêmen kaupungissa vuosittain järjestettävä sarjakuvafestivaali joutui kurimukseen julkaistuaan miesvoittoisen ehdokaslistansa Angoulême Grand Prix -elämäntyöpalkinnon saajaksi. Ehdolla oli kolmekymmentä piirtäjää, joista miehiä oli – kolmekymmentä. Seurasi odotettu mielipidemyrsky, boikotteja ja yllättäviä käänteitä.
Vuodesta 1974 jaettu Angoulêmen Grand Prix on huikea arvostuksenosoitus, voittajaluettelo eräänlainen sarjakuvan Kuka kukin on. Palkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet esimerkiksi André Franquin (1974), Jacques Tardi (1985), Robert Crumb (1999), Lewis Trondheim (2006) ja Art Spiegelman (2011), mainitakseni yhden palkitun per vuosikymmen. Naisia 49 palkitusta – joinain vuosina on jaettu tavallisen Grand Prix’n lisäksi erikoispalkintoja – on tasan yksi, vuonna 2000 kunnianosoituksensa saanut ranskalainen Florence Cestac.
Mistä vinouma? Eihän vain ole niin, että suurin osa sarjakuvantekijöistä – ellei peräti suurin osa merkittävistä sarjakuvantekijöistä – olisi miehiä? Tuskin (voit luetella tähän kymmenen naissarjakuvapiirtäjää/sarjakuvapiirtäjätärtä, jotka mielestäsi olisi kuulunut noteerata). Kivettyneitä valtarakenteita on vaikea vavisuttaa, eikä linnoittautunut hevin ymmärrä kivien heittelijää. Onneksi verkottunut nykyaika on mitä on. Epäkohdat havaitaan herkästi ja niihin myös puututaan. Mikään ei ole PR-ihmiselle niin suuri pelote kuin julkinen teilaaminen.
Ensimmäisenä älähti ranskalainen seksisminvastainen sarjakuvajärjestö BD Égalité vaatien boikottia. Pian osa nimetyistä, muun muassa Cristophe Blain, Daniel Clowes ja Milo Manara, pyysi poistamaan nimensä listalta. Festivaali julkaisi vastineen, jossa tapahtunutta seliteltiin. Kolmenkymmenen miesehdokkaan jatkoksi lisättiin kuusi naista.
Festivaalin johtaja Franck Bondoux selitteli parhaansa mukaan. Le Monde -lehdelle hän kommentoi Angoulêmen Grand Prix’n olevan elämäntyöpalkinto tähdentäen ettei sarjakuvan historiassa valitettavasti vain ole riittävästi pitkän elämänuran tehneitä naistekijöitä. Ranskalaiselle Télérama-sivustolle antamassaan haastattelussa Bondoux totesi festivaalin kyllä rakastavan naisia mutta olemaan kykenemätön uudelleenkirjoittamaan historiaa. Ennen kuin ehdit sanoa ”Persepolis”, Bondoux huomautti Marjane Satrapin lopettaneen sarjakuvien tekemisen. Hieman kuin Bill Watterson, joka sai elämäntyöpalkinnon 2014, kaksi vuosikymmentä eläköitymisen jälkeen.
Huvittavana yksityiskohtana festivaaliorganisaatio lähestyi BD Égalitéta kysyen keitä heidän mielestään tulisi asettaa ehdolle. Ikään kuin nimettävät henkilöt valitseva kolmihenkinen Angoulêmen festivaaliorganisaattoreista koostettu esiraati ei olisi koskaan kuullutkaan sarjakuvia tekevistä naisista. Valitkaa te, kun nyt nostitte asian esille. Myöhemmin ehdokaslista poistettiin kokonaan ja alan ihmisistä koostuva asiantuntijaraati sai äänestää ketä hyvänsä. Kuulostaa paniikkiratkaisulta, mistä mahdollisesti onkin kyse.
Mutta osataan sitä miespanelointia Suomessakin, kuten Feministinen sarjakuvatoiminta -ryhmä viime viikonloppuna osoitti. FEMSKT jakoi Porvoon Å-fest-sarjakuvafestivaalilla Yläfemma- ja Alafemma-palkinnot. Yläfemma-kunniapalkinnon tasa-arvoisen sarjakuvan edistämisestä sai nyt toista kertaa vietetty Å-fest. FEMSKT perusteli valintaa seuraavasti:
”Paikallisten aktivistien aloittama sympaattinen festivaali osoittaa, että pienilläkin resursseilla voi tehdä asioita hyvin ja mietitysti. Å-fest on nyt kahden ensimmäisen vuotensa aikana tuonut vähemmistöjen ääniä esiin siitä numeroa tekemättä. Vieraina, puhujina ja näyttelyissä on ollut kiitettävästi naisia, maahanmuuttajia ja sukupuolivähemmistöjä. Myös esimerkiksi ruokavalikoimassa on huomioitu kivasti erilaiset ruokavaliot.”
Miehisestä emansipaatiorituaalista nimensä saanut Alafemma-kunniattomuuspalkinto jaettiin Kemin sarjakuvapäiville, legendaarinen tapahtuma kun on näemmä myös legendaarisen jämähtänyt. Kemissä jaettavia erilaisia Lempi-palkintoja on vuosien 1987–2013 aikana lähtenyt maailmalle yhteensä 68 kappaletta. Näistä kuusi (6) on mennyt naistekijälle. Arvostetuin Lempi Grand Prix -palkinto on jaettu 21 kertaa. Vain kerran (kerran) sen on saanut nainen, Kati Kovács vuonna 2004: vuonna 1988 palkinto myönnettiin Suomen sarjakuvaseuralle, joka on oikeushenkilö ja siksi sukupuoleton.
Kemissäkään tuskin kuitenkaan mennään niin alta riman kuin Angoulêmen palkintojenjakotilaisuudessa. Festivaalin ajan Angoulêmen kaupungin yllä vellonut paha karma huipentui koomikko Richard Gaitetin luetellessa lavalla hyvään tahtiin voittajien nimiä. Ne vain olivat kaikki vääriä, vitsi, huumoria! Tapaus on yhtä absurdi kuin se on epäoikeudenmukainen, huonosti ajoitettu ja nöyryyttävä. Festivaaliorganisaatio kiirehti puolustamaan koomikkoaan, mutta Gaitet itse julkaisi myöhemmin anteeksipyynnön, joka ainakin vaikuttaa vilpittömältä. Yhtä kaikki, Angoulême 2016 tullaan muistamaan kamalasta sotkusta, eikä sen maine korjaannu ilman oikeansuuntaisia toimenpiteitä.
Niin, vuoden 2016 Grand Prix muuten myönnettiin Herrman Huppenille. Nimimerkkiä Hermann käyttävä taiteilija tunnetaan muun muassa belgikollega Gregin kanssa tehdystä Bernard Prince -seikkailusarjasta, jossa valkotukkainen nuorukainen seikkailee merikävijä- ja laivapoika-ystäviensä kanssa kaukomailla. Suoseikkailu Rämeitten hurjapäät (ilmestynyt suomeksi 1980) on suosikkilukemistoani, varsin miehekäs selviytymistarina.