Mäkelänrinteen lukio sai esittää kolme toivomusta Yleisradiolle – ja sai enemmän kuin pyysi
Helsinkiläinen Mäkelänrinteen lukio kunnostautui koulujen välisessä Kulttuurin laajakaista -hankkeessa tutustumalla jokaiseen mukana olevaan yhdeksään kulttuurilaitokseen. Tästä syystä Yleisradion, Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin Kulttuurikunto-hanke halusi lokakuussa 2009 palkita lukion Kulttuurikunnon kunniakirjalla sekä mahdollisuudella esittää Yleisradiolle kolme kulttuuritoivomusta, joista yksi luvattiin toteuttaa. Ainoana rajoitteena toivomuksille oli, että niiden piti mahtua Yleisradion budjettiin.
Yksi lukiolaisten toivomuksista oli saada pieni Radion sinfoniaorkesterin kamarikokoonpano soittamaan koulun ylioppilasjuhliin. Se ei aikataulusyistä onnistunut, mutta onni oli lukiolaisten puolella: kamariorkesterin sijaan Mäkelänrinteen lukio saa vieraakseen koko sinfoniaorkesterin!
Toivomuksen tuloksena Radion sinfoniaorkesteri esittää W.A. Mozartin sinfonian nro 31 “Pariisilainen” KV 297 koululla tiistaina 27.4. klo 12.30. Konsertista nauttimisen jälkeen koululaiset saavat perehtyä orkesterin työhön ja sen vaatimuksiin.
RSO Mäkelänrinteen lukiossa
Mäkelänkatu 47, Helsinki
ti 27.4. klo 12.30
W. A. Mozart: Sinfonia nro 31 “Pariisilainen” KV 297
Jukka Rautasalo, kapellimestari
Kulttuurin laajakaista – kansalliset kulttuurilaitokset
Hankkeessa ovat mukana Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen kansallismuseo, Suomen Kansallisooppera, Suomen Kansallisteatteri, Svenska litteratursällskapet i Finland, Svenska Teatern i Helsingfors sekä Valtion taidemuseo (Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma, Sinebrychoffin taidemuseo ja Kuvataiteen keskusarkisto). Yhteistyössä on mukana myös Opetushallitus.
http://www.kulttuurinlaajakaista.fi
Kulttuurikunto – Hanki parempi elämä
Kulttuurikunto on Yleisradion, Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin valtakunnallinen yhteishanke, jonka tarkoituksena on innostaa suomalaiset kulttuurin pariin ja kokeilemaan uusia kulttuurimuotoja.
http://kulttuurikunto.fi
http://kulturkondis.fi
Lisätiedot:
Mäkelänrinteen lukio: lehtori Laura Nyyssönen, 050 343 2514, laura.nyyssonen (at) marsky.fi
YLE Kulttuuri, Kulttuurikunto: projektipäällikkö Marjaana Mykkänen, 0400 850 210, marjaana.mykkanen (at) yle.fi