1.11.2007 Anna Jensen
MANN, Jessie, 2004
Sally Mannin näyttely Tennispalatsissa 17.10.2007 – 6.1.2008 esittelee valokuvaajan töitä 1980 – luvulta lähes tähän päivään. Vanhimmissa, Perheeni, lähimpäni teoksissa Mann on kuvannut perhettään ja lapsiaan, yhtälailla lavastamalla kuin vangitsemalla satunnaisia hetkiä perheen arjesta. Uusimmissa, kuolemaa käsittelevissä Mitä jäljelle jää – sarjan kuvissa aihetta lähestytään niin elävien kuin kuolleiden kautta. Näiden lisäksi esillä on Mannin kotiseutua, Yhdysvaltojen syvää etelää, esittäviä maisemakuvia.
Sally Mannin teokset ovat kauniita ja vangitsevia. Miksi Mann sitten on niin kohuttu taiteilija? Aiheet, kuten luonto, lapset ja kuolema, eivät ole taiteessa poikkeuksellisia, eikä esitystapakaan ole ainakaan raaka tai rivo. Ehkä poikkeuksellista onkin juuri Mannin toteava tyyli kuvata.
MANN, Candy Cigarette, 1989
Niin lapset kuin kuolemakin esitetään sellaisena, kun se sillä hetkellä näyttäytyy, Mann kuvaa kauniisti mutta kaunistelematta, tai kauhistelematta. Mahdollinen kauheus on katsojan silmässä (tässä näyttelyssä myös katsojan katsominen onkin kiinnostavaa).
MANN, Jessie at 5, 1987
Ehkä Manniin kohdistettu paheksunta liittyy myös äitiyteen ja lapsuuteen kohdistettuihin odotuksiin: ’hyvä äiti’ hakee kameran sijasta esiin nenäliinan ja jäitä jos lapselta tulee verta nenästä. ’Hyvä äiti’ ei nyljetytä perheen rakasta vinttikoiraa sen kuoltua, eikä varsinkaan kaiva sitä puoliksi maatuneena haudasta malliksi. Kunnollinen äiti ei aseta alastomia lapsiaan alttiiksi vieraille katseille. Lasten, etenkin omien lasten, kuvaamiseen on totuttu yhdistämään naiiviutta, kiltteyttä ja söpöyttä, ei sitä röyhkeyttä ja itsetietoisuutta, jota Mann kuvaa lapsissaan.
Kiehtovaa Mannin tavassa kuvata on myös kuvien ajattomuus – kuvat eivät, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, sitoudu eivätkä viittaa mitenkään tähän aikaan, sen paremmin kuin menneeseen tai tulevaan. Kymmenien vuosien ero ei näy kuvissa, paitsi ehkä juonteina mallien silmien ympärillä. Kuvatut ja ympäristö voisivat olla yhtä hyvin nyt tai sata vuotta sitten, valo ja tunnelma säilyisivät silti samana.
Mann viittaa taiteen historiaan, kuitenkin alleviivaamatta ajallista eroa. Mann kuvaa ympäristöään kunnioittaen; Syvä Etelä näyttäytyy unenomaisena ”paratiisina”, joka kylpee iltapäivän lämpimässä valossa, ja jossa lapset kasvavat ympäristöönsä kiinni. Kuvissa tyttökin on pienestä pitäen todellinen southern belle, kiharoita ja röyhelöitä myöten, historiallinen ja ajaton.
What Remains – Mitä jäljelle jää – sarjassa Mann kuvaa kuolemaa eri tahoilta. Lainattu materia –kuvissa Mann seuraa kuoleman jälkeisiä tapahtumia, niin rakkaan Eva –koiran jäännösten kuin ihmisruumiiden kautta. Mannin kuvaamat ruumiit kuuluvat Tennesseen yliopiston tiedeprojektiin, jossa seurataan ruumiiden maatumista luonnossa. Kuvissa ruumiit tuntuvat palaavan takaisin maaksi, osaksi ympäröivää luontoa, häviävän siihen.
MANN, Jessie, 2004
Viimeisessä Mitä jäljelle jää -osassa kuvat eivät ole ainoastaan kuolleiden kuvia, vaan myös Mannin omien lasten kuvia. Kuten Mann sanoo: ”Kuolema on väkevä. Kuolemaan kannattaa ehkä suhtautua niin, että sen ansiosta osaa täydemmin arvostaa elämää. Siksi näyttely päättyy kuviin elävistä ihmisistä, omista lapsistani. Koko kuvasarjan tarkoitus on kiittää.”
Lähikuvat kasvoista, osassa kuvattuna silmät kiinni, muistuttavat kuolinnaamioita, vanhoja valokuvia kuolleista rakkaimmista. Kasvot haihtuvat, muuttuvat vuosi vuodelta utuisemmiksi. Siinä missä lapsena kuvatuissa kaikki on täydellistä, eheää ja varmaa, tulee kuviin nyt mukaan virheitä ja epätarkkuuksia: kasvot ovat muutakin kuin juuri sillä hetkellä näkyvää, ne ovat muistoja, tulevaa ja unohtunutta. Jotakin, mitä ei enää täysin pysty hallitsemaan tai tavoittamaan.
MANN, Virginia
Tämän kuvaamiseen Mannin käyttämä 1800 – luvulla kehitetty märkälevytekniikka sopii hienosti. Samaa tekniikkaa on käytetty vanhoissa sotakuvissa, samoissa maisemissa joita Mann kuvaa, mikä ehkä osittain selittää kuvien ajattomuuden tunnetta. Kuviin jää jännittävää rosoisuutta, ja Mann sanookin pelkäävänsä päivää jolloin oppii tekniikan täydellisesti.
Anna Jensen