Pirkko Holmberg 8.5.2013
Kohun, joka nousi tulevaisuusselonteon kilpailuttamattomasta myöntämisestä Pekka Himasen työryhmälle, olisi odottanut aiheuttavan peruuttamattomia vaurioita pääministeri Kataisen uskottavuudelle. Hallitus kuitenkin kompuroi eteenpäin ilman merkkejä hymyn hyytymisestä. Sen sijaan tutkimuksen poliittinen ohjaus kiristyy ja korkeakoulutuksen uusjako etenee kuin kiitojuna. Taidekoulutusta karsitaan, lakkautusuhan alla ovat Tampereen amk:n taidelinja sekä Kankaanpään taidekoulu, Lahden taideinstituuttia ollaan jo lopettamassa.
1990-luvun lama syrjäytti duunareita ja yrittäjiä, nyt laidan yli viskataan taiteilijat ja älymystö.
Uusliberalistinen paradigma hallitsee taustaoletuksena nykyistä julkista keskustelua ja päätöksentekoa, ja se kummittelee varsinkin suurimpien sanomalehtiemme uutisoinnin taustalla. Britannian oma Matti Apunen, Harvardin historian professori Niall Ferguson ehti jo ”värikkäästi” pitää J.M. Keynesin homoutta ja lapsettomuutta syypäänä nykyiseen talousahdinkoon. Tähän on todettava, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Keynes kumosi uusliberalistisen talousteorian jo 1930–40 -luvuilla. Nyt tämä kumoaminen on, ironista kyllä, tehtävä uudelleen. Vanhat virheet on todettava uudelleen virheiksi kantapään kautta, kiitojunan manuaali on kaivettava esiin moottorin pysäyttämiseksi – mikäli meillä enää on aikaa siihen.
J.M. Keynes (oik.) ja taidemaalari Duncan Grant
Harvoin esiintuotu piirre hyvinvointivaltion taustateoreetikon Keynesin ajattelussa on hänen läheinen suhteensa taiteeseen, varsinkin oman aikansa avantgardeliikkeisiin kuten Bloomsburyn ryhmään. Tätä piirrettä tuotiin esille Suomen sosiaalifoorumissa, Mustarinda ry:n 20.4.2013 järjestämässä Kriittisessä kulttuurikeskustelussa, jossa pohdittiin uusliberalismin vaikutusta kulttuuriin ja ihmiskuvaan ja keynesiläisyyden mahdollisesti suomia vaihtoehtoja. Puhumassa olivat Antti Majava ja Paavo Järvensivu Mustarindasta, Minna Sirnö Taiteen edistämiskeskuksesta, kirjallisuuden professori emeritus Pertti Karkama sekä kuvataiteilija ja kuratoinnin ja taideteorian opiskelija Jussi Koitela.
Uusliberalistinen tai neoklassinen taloustiede pohjautuu yksinkertaistettuun oletukseen ihmisestä rationaalisena olentona, homo economicuksena, joka kaikessa toiminnassaan tavoittelee omaa etua ja valitsee sen kannalta parhaat vaihtoehdot. Keynes, jonka Antti Majava korosti olleen ennen kaikkea filosofi ja vasta toissijaisesti talousteoreetikko, ei hyväksynyt rationaalista ihmiskäsitystä, vaan totesi tunteiden ja alitajunnasta ja kulttuuritaustasta nousevien arvostusten ja yllykkeiden ohjaavan ihmisen käyttäytymistä siinä määrin, että sitä on äärimmäisen vaikeaa ennustaa. Monet ihmiselämän keskeiset alueet yksinkertaisesti jäävät markkinataloudellisen rationalismin ulkopuolelle, siksi näille alueille on turvattava yhteiskunnan tuki.
Voimakas valtiojohtoisuuden korostaminen on yksi Keynesin ajattelun kohta, joka kenties kaipaisi päivittämistä: demokratian turvaaminen vaatisi enemmän luottamusta ihmisten oma-aloitteisuuteen. Toisaalta valtioinstituutioiden toiminnan varmistaminen voi toimia turvana tulevaisuuden radikaalia epävarmuutta vastaan. Aiheemme kannalta keskeisempi on kuitenkin ajatus, että talous ei ole itseisarvo, vaan väline tärkeämpien, ei-taloudellisten asioiden mahdollistamiseen. Toimiminen taiteen parissa vahvisti Keynesin ajatuksia hyvinvointivaltion perusperiaatteista. Tämä johti hänet mm. perustamaan British Arts Councilin, joka on toiminut myös oman taiteen tukijärjestelmämme esikuvana.
Juuri tämä ei-taloudellisten asioiden tuki ja niiden ymmärrys nyky-yhteiskunnastamme on katoamassa, mistä merkkejä ovat esimerkiksi kulttuurivaihdon kutsuminen kulttuurivienniksi, taidetoimikunnan muuttuminen taiteen edistämiskeskukseksi tai se, että suunnitelmien sijaan on puhuttava visioista ja brändeistä. Korkeakoulutuksen tukea sidotaan tuottavuuteen, minkä vuoksi se uhkaa keskittyä niille, joilla menee jo ennestään hyvin. Taiteen sisältöjä ohjaillaan rahoituksen keinoin, mutta se, millaisia sisältöjä toivotaan, jää epämääräiseksi, lukuun ottamatta avoimen taidevihamielisiä populistipuheenvuoroja. Jussi Koitela totesi, että hylätessään jonkin hankkeen, rahoittavat tahot vetoavat aina rahan puutteeseen. Siitä, miksi joku hanke oli sisällöltään kannatettavampi kuin joku toinen, ei oikein enää suostuta puhumaan.
Toimintoja, joista aiemmin vastasivat viralliset tahot, on ulkoistettu kaikenkarvaisille konsulteille. Nämä ajavat omaa taloudellista etuaan, minkä seurauksena on kaikkea muuta kuin rationaalisuuden lisääntyminen. Esimerkiksi käyvät Antti Majavan kertomat kokemukset Mustarindan taiteen ja ekologian suhteita tutkivalle toiminnalle sopivan valtiollisen tukimuodon etsimisestä. Lähimmäksi tukimuodoksi löytyi ”kulttuurin matkailulliseen tuotteistamiseen” suunnattu tuki. Kun Mustarinda pyysi lisätietoja tästä tukimuodosta, kulttuuriministeriöstä tuli kehotus ottaa yhteyttä tiettyyn manageriin. Kertoman mukaan kyseinen manageri vastasi myös tukimoduulien muotoiluista, ja kuinka ollakaan, 80 % itse tuesta oli varattu manageritoimiston palkkioon.
Keskustelupaneelin puhujat kokivat uusliberalistisen, yrittäjyyteen perustuvan ihmiskuvan rajoittavana ja peräänkuuluttivat holisitisempaa ihmiskäsitystä. Yleisöstä esiin noussut Esa Kirkkopelto kritisoi tätä posthumanismin näkökulmasta. Illuusio rajoittamattomasta ihmisyksilöstä on ekologiselta ja sosiaaliselta kannalta yhtä tuhoava kuin talouden rajoittama, sen sijaan tulisi pyrkiä yksilöllisyyden vapaaehtoiseen rajoittamiseen, tuoda yhden rajoittuneen ihmiskäsityksen tilalle toisella tavoin rajoittunut. Olisi kuitenkin paitsi valheellista, myös nähdäkseni vahingollista, rajata taide edistämään jotakin yksittäistä ihmiskäsitystä. Koska ihminen on erehtyväinen, pluralismin edistäminen on eräänlainen varokeino: moniin eri suuntiin pyrkivät pienet ihmisryhmät tuottavat todennäköisesti vähemmän vahinkoa kuin vain yhteen suuntaan sokeasti etenevät laajat ihmisjoukot.
Sosiaalifoorumin yhtenä tausta-ajatuksena on toimia kansalaisyhteiskunnan yhteentuojana ja toimintaelimenä sekä yhteiskunnan taloudellisen ja poliittisen eliitin vastavoimana. Sikäli on oireellista, että tämänvuotisen Suomen sosiaalifoorumin lukuisista tapahtumista ainoastaan yksi käsitteli taidetta ja kulttuuria, ja sekin talousteorian näkökulmasta. Rahasta on nykyään äärimmäisen vaikea olla puhumatta millä tahansa elämänalueella. Olisikin turhaa väkisin yrittää olla puhumatta rahasta. Jo se, että talouspuheen kaikenläpäisevyys ja mielettömyys nostetaan tietoisuuteen, asettaa ensimmäisiä kapuloita kiitojunan raiteille.
Linkkejä:
http://anttimajava.blogspot.fi/2013/04/keynes-taide-ja-talouden-ihmiskuva.html
http://www.guardian.co.uk/books/2013/may/04/niall-ferguson-apologises-gay-keynes
http://yle.fi/uutiset/tutkimuksen_poliittinen_ohjaus_kiristyy/6513384
http://www.taiteilijalehti.fi/taiteen-ja-kulttuurin-edistamisesta