Sokerimoskeijan muureilla

24.2.2008 Terhi Varonen

Adil Abidin Hypothesis MUU-galleria 13.2- 2.3 2008

Adil Abidinin MUU gallerian näyttelyssä on esillä neljä installaatiota,
jotka kaikki, välttämättä, tavalla tai toisella johtavat Abidinin irakilaiseen syntyperään.

Näinä päivinä irakilaisuus on hankala asia, fundamentalistien takia puolustautumaan on joutunut koko kansa. Adil Abidinin ääni- installaatio ”I´m sorry” (2008) kuvaa amerikkalaisten reaktiota
heidän kuullessaan keskustelukumppanin olevan Irakista. Teoksen nimi kertoo kaiken.

Viiden videon ”Caution” (2005-2008)- installaatio koostuu kanoja, ihmisiä, lehmiä, lampaita ja leluja kuvaavista filmeistä. Abidin itse kirjoittaa tiedotteessaan :

”Aluksi minulla ei ollut selkeää kuvaa siitä,
mikä on kuvasarjoja yhdistävä tekijä, kunnes erään
ystäväni kanssa käydyn
poliittisen väittelyn jälkeen molemmat totesimme,
että ainut asia josta
olimme yhtä mieltä oli se, että tavalla tai toisella olemme kaikki myytävänä.Niin ihmiset kuin eläimetkin ovat aina esillä, aivan kuin lelut.”

Videoissa kuvataan vielä elossa sätkivän kanan matka paistovalmiiksi torsoksi, lampaan ja lehmän
viimeiset hetket ennen teurastusta, Bratzien näköisten nukkien katutanssia sekä perhejuhlat.

Videoista löytää rinnastuksia, joiden voi taiteilijan kertoman perusteella päätellä olevan sattumanvaraisia.
Veitsi leikkaa lehmältä kurkun auki, veitsi leikkaa myös kakkua juhlapäivänä.
Katsoja alkaa kummasti miettiä kuolemaa, kaiken hetkellisyyttä ja viidakon lakeja. Kuollut kana nauta rinnallaan päätyy ihmiseläimen päivällispöytään, elämä jatkuu.

Perhejuhlaa kuvaavassa videossa pienet pojat katselevat televisiosta piirrossarjaa, jossa setelit lentävät ja nyrkit heiluvat. Omaa leikkitappelua käydään ruudun edessä tyyny aseena. Vieressä hytkyvät lantiohousuiset teininuket. Populaarikulttuurin hahmot, lelut ja piirrossankarit, sekoittuvat osaksi elämänmenoa, ihmisten yhteisyyttä ja ketjua, jossa raha on yksi välikappale. ”Caution” teos toteuttaa yhtä taiteen mahdollisista perustehtävistä; tarkkaan artikuloimatta ja tarkemmin määrittelemättä se äkkiä
näyttää välähdyksen ihmiselon kokonaisuudesta.

Videoinstallaatio ”Foam” (2007-2008) tekee vaikutuksen. Se on hiljainen ja kaunis, tosin taustalla mekastava ”I´m sorry” harmittaa vähän, mutta tilakysymykselle ei voi mitään.
Pienet parturioppilaat ajelevat harjoitusmielessä partavaahtoa ilmapallojen päältä eikä katsoja voi muuta kuin jännittyneenä odottaa, koska pallo poksahtaa. Jos on vähän säikky, saattaa pelästyäkin. Video on hieno vertaus fundamentalismin kanssa toimimisesta. Vaikka höylää käyttäisi kuinka hellävaroen, jossakin kohden virhe tapahtuu lähes väistämättä ja seuraukset ovat sen mukaiset.

Sama pätee tietysti muussakin ihmissuhdetoiminnassa.

”Tasty” (2008) – kahdesta videosta koostuva installaatio -on Abidinin mukaan tutkielma symbolien merkityksestä ja vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään.

”Teoksen taustalla on kysymys joukkoon kuulumisen ja ulkopuolisuuden välisestä suhteesta,” kirjoittaa Abidin.
Videoissa, jotka on heijastettu valkoisien laatikoiden päälle, muurahaiset kiipeilevät pitkin poikin sokerista rakennettua moskeijaa.

”Herääkin kysymys: kiinnostaako moskeija niitä niiden ritualististen taipumusten takia, vai onko kyseessä jokin alkukantainen rakentamisen tai tuhoamisen pakko,” pohtii taiteilija itse. Mieleni tekee vastata kysymykseen yksiselitteisesti termillä ”makeanhimo”, mutta tästä ei ehkä ole kysymys. Moskeija on islamilaisen uskon symboli ja pyhättö.

Mitä uskonto symboleineen ja merkityksineen lupaa ja antaa sen harjoittajille? Entä mitä kaikki tämä
merkitsee ulkopuolisille? Vaikka muurahaiset voivatkin olla röyhkeitä ja epäkunnioittavia, ovat ne sokerimoskeijan muureilla myös uteliaita ja tahtovat nähdä ja ymmärtää enemmän.