Kiilan Äänipäivät on äänitaiteilija Antti Tolvin ja Lau Nau-taiteilijanimellä tunnetun säveltäjä Laura Naukkarisen vuosittain järjestämä kokeelliseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma. Äänipäivät on järjestetty yli kymmenen vuoden ajan Kemiönsaaressa, missä järjestäjät myös asuvat. Tänä vuonna taiteilijoita on viisi ja illalla, ohjelman jälkeen on mahdollisuus ujuttautua grillin ääreen ja puusaunan löylyihin.
Tapahtuman kattaus vaihtelee vuosittain ainakin siinä määrin, että taiteilijoiden julkistamista odottaa pienellä kutkutuksella – ilman varmuutta siitä, mitä järjestäjät ovat keksineet paikalle. Noin 200 hengen joukkio seuraa esityksiä rauhaisissa ulkotiloissa, jotka sijoittuivat asuintalojen, Kiilojen talon sekä pienehkön pellon keskelle. Kokeellinen musiikki ja äänitaide on tuonut paikalle jo yhdentoista vuoden ajan monenlaisia arvostettuja tekijöitä Suomesta ja muualta.
Äänipäivien lippujen hintataso on kohtuullinen. Tapahtumassa myydään myös ruokalippuja, jolla saa lämpimän lounaan. Edullisuus palvelee myös tapahtumasta aiheutuvia matkakuluja. Kiilaan sekä ylipäätänsä etäisempiin sijainteihin saapuminen vaatii resursseja tai vähintään järjestelyjä. Kuitenkin kaupunkielämältä kaukaiset, pienikokoiset festivaalit ja tapahtumat ovat saaneet suosiota, joihin kuuluvat muun muassa festivaalit Mitäs mitäs mitäs, Soiva metsä sekä Retriitti.
Olemme täällä kuuntelemassa kuuntelemista [1]
Kiilan Äänipäivillä korostuu yhdessäolo, niin pääkaupunkilaisesta näkökulmasta erikoisen ja etäisen sijainnin kautta kuin hiljaisen olemisen ja jaetun tekemisen myötä. Tähän liittyy vahvasti myös äänitaiteen eetos yhteisestä, jaetusta kokeilevuudesta sekä ylipäätänsä ihmettelystä. Paikalle saapuminen vaatii eräänlaista herkistymistä, valmiutta lähestyä äänten koko tilannetta uusin silmin ja korvin [2].
Yhteistä olemista on vaikeampaa havainnoida tai tunnustaa kaupungin vilskeessä. Tosiasiassa kuitenkin jaamme tiettynä aikavälinä kyseiselle hetkelle erityistä äänten kokonaisuutta toistemme kanssa jatkuvasti: jopa bussimatka on monen hälyn tuotosta, jos sitä vain pysähtyy kuuntelemaan. Yksi kokeellisen musiikin lähtökohdista on suunnata huomio arkipäiväistyneen hälyn monimuotoiseen yltäkylläisyyteen. Elämme aikaa, jossa hälyä on enemmän kuin koskaan ennen.[3]
Äänipäivien ohjelma käynnistyy kuvanveistäjä Rie Nakajiman esityksellä, jossa pienet, miltei eleettömät viritelmät levittäytyvät pienoiselle puutarha-alueelle. Laitteet muistuttivat puutarhaan eksyneitä, mutta tervetulleita lajeja. Vajaan tunnin mittaisen esityksen aikana oliot sulauttavat itsensä alueelle herkällä tavalla kätkeytyen jo valmiiksi monimuotoisen ja oletettavasti tarkkaan harkittuun puutarhaan.
Installaatioon kuuluu myös performatiivinen osuus taiteilijan aika ajoin korjatessa ja asentaessa (tai toisin sanoen istuttaessa) puutarhaan uusia laitteita. Pitkälti arkisista esineistä kootut laitteet asettuvat puutarhaan muodostaen oman kasvien rinnalla toimivan kokonaisuuden, joka kasvien lailla vaatii myös ylläpitoa ja hoivaa.
Kokonaisuuden osana soi herätyskello. Rasittavaksi koettu ja jopa pakokauhua herättävä ääni muuttuu puutarhan lomaan istutettuna. Herätyskellon äänen on tarkoitus lakata, mutta sen soidessa vapaana käsitys äänestä muuttuu täysin. Hälytys ei enää muistuta välittömästä toiminnasta ja valppaudesta, vaan hitaammasta hoivaa, ihmettelyä sekä keskittymistä vaativasta prosessista.
Puutarhassa ilmenneet oliot ja toimijat elävöittävät äänensä lisäksi ympäristöä. Ne muistuttavat Tanja Tiekson määrittelemää ääniobjektia (tai tarkemmin Pierre Schaefferin käsitystä soivasta objektista[4]), jolla kuvaillaan muutosta äänen lähteen havainnoimisessa tai tarkemmin kaikkea sitä, mikä asettuu musiikkikonvention ulkopuolelle. Esityksen myötä korostuu, kuinka hiljaiseksi mielletty puutarha koostuukin äänistä, kimalaisten sekä muiden hyönteisten pienistä surinoista.
Jo 1920-luvulla kokeellisen musiikin hahmottelemisessa pohdittiin sitä, onko sitä ylipäätään mahdollista kutsua musiikiksi. Kokeellinen musiikki osallistaa sävelmäänsä kaiken sen muulloin häiriöksi mielletyn äänen lankeamatta siihen illuusioon, että se olisi täysin poistettavissa. Siispä musiikista pois pyrkivää määritelmää on pyritty säveltäjien joukosta nimittämään eri tavoin. Todenmukaisempi käsite voisi esimerkiksi olla Edgard Varèsen rajaus organisoidusta hälystä [5] tai John Cagen hahmotelma äänten organisaatiosta [6].
Kokeellinen musiikki ehdottaakin nurinkurista tarkastelua, kääntöpuolen asettamista valokeilaan. Eräs tälle vastakohtaisuudelle keskeinen asia on hiljaisuuden hahmottaminen sekä sen todellisen luonteen myöntäminen. Ääntä ei voi koskaan päästä pakoon ja jos vain uskaltaisimme kohdata äänimaiseman yltäkylläisyyden, ymmärtäisimme sen kantautuvuuden. Tämä havainto konkretisoituu kaupungin hälyissä, mutta Nakajiman esityksen myötä esille tulee myös puutarhaan kätketyt äänet.
Pitkän uran tehnyt performanssitaiteilija Roi Vaara esiintyy Äänipäivillä ruokatauon jälkeen. Tolvin johdattamana yleisö lähestyy autiota nurmialuetta, jossa Vaara näkyy kaukaa kastelukannu päässään. Sateen ropinan säveltämä äänimaisema täydentyy askel askeleelta, kun yleisö johdatetaan autiolle nurmialueelle piilotettujen erilaisia nauhoitteita soittavien ääniobjektien luokse.
Ihmisjoukko muodostaa kehän Vaaran ympärille, jossa hän liikehtii hitaasti sekä arvaamattomasti ja paikoittain skannaten yleisöä varautuneen oloisesti luoden jopa ahdistavan jännitteen Vaaran ja yleisön välille. Kyseessä on kokemus nähdyksi tulemisesta, vaikka katsekontakti taiteilijan kanssa ei täysin toteudu Vaaran silmien ollessa erottumattomissa kastelukannuun leikattujen reikien takana.
Kokeellisuus ja valtavirta
Musiikin kokeellisuuden yleistyminen on ollut myös kytköksissä siihen, millä tavoin nauhurien käyttö on yleistynyt 1960-luvulta alkaen. Tämä edesauttoi jo esitysten muodossa toteutettuja kokeiluja sekä niiden käytön jatkomahdollisuuksia, jossa äänitettyä nauhaa on pystynyt muovaamaan jälkikäsittelyssä, joka tuli ajan saatossa saavutettavammaksi teknologian kehityksen myötä. Laajentuneet äänten kanssa työskentelyn mahdollisuudet vaikuttivat osaltaan myös muutokseen ympäristön äänimaiseman havainnoimisessa.
Nakajiman ja Vaaran esitysten seuraaminen saa ajattelemaan kaupunkiympäristön ja puutarhojen yhtäläisyyksiä. Molemmat näyttäytyvät prosessien kehtona, joiden hälyt eivät olisi olemassa ilman erilaisia asioita ja rakenteita ylläpitävää hoivaa.[7] Kaupungin sekä muiden ihmislajin rakentamien infrastruktuurien olemassaolo synnyttääkin väistämättä paljon ääntä. Tämän muutoksen havainnointi ja sen taltioinnin mahdollistuminen on muuttanut samalla käsitystä siitä, mitä musiikki voisi olla. Kokeellisen musiikin vaikutus populaarimusiikkiin on väistämätöntä, oli tämä vaikutus sitten musiikin tekijöille tietoista tai ei.
Kokeellisen musiikin kaanonista noise, ambient ja drone ovat vaikuttaneet nykymusiikkiin perustavanlaatuisesti. Näiden kokeellisen musiikin ponnistusten parissa ovat työskennelleet muun muassa yhdysvaltalainen säveltäjä John Cage, yksi italialaisen futurismin keskeisistä ajattelijoista Luigi Russolo sekä kreikkalainen säveltäjä ja arkkitehti Iánnis Xenákis.
Yksi esimerkki kokeellisuuden ilmentymästä valtavirtamusiikissa on elektronisen musiikin tuottaja Skrillexin eli Sonny Mooren vuonna 2010 julkaisema kappale Scary Monsters and Nice Sprites. Kappaleen kliimaksina toimii metallinen, räikeä-ääninen ja päällekäyvä droppi[8], joka lankeaa tietämättömälle yllätyksenä kauniin ja nostattavan, mutta omalla tapaa melankolisen tuntuisen alun jälkeen. Tämän kliimaksin äänimaailman luomisen ajatus on tavallaan verrattavissa Russolon manifestin toimintakehotukseen “laajentaa ja rikastaa sävelten kenttää”, joka ei toteudu muuten kuin “lisäämällä hälyä ja korvaamalla sävelet niillä”[9].
Vaikka Moore ei välttämättä ole ensimmäinen, joka on hyödyntänyt tällaista ääntä Russolon taiteellisessa merkityksessä, onnistuu hän kuitenkin asettamaan ajalleen hyvin kokeellisen kuuloisen äänimaailman festivaali- ja populaarikontekstiin. Scary Monsters and Nice Sprites saavutti suhteellisen suuren suosion epäkonventionaalisuuteensa nähden: kappale nousi 69. sijalle yhdysvaltalaisen Billboard-lehden Hot 100 -listalla.
Kokeellisuuden ja valtavirtaisen ilmaisun välinen suhde voi kuitenkin toimia myös käänteisesti. Kulttuuriviitteitä hyödynnetään Vaaran esityksessä tietyn ironian kanssa[10], joka toimiikin hyvänä esimerkkinä kokeellisen musiikin kyvystä rikkoa musiikin virheettömyyttä ja vakavuutta ylläpitäviä konventioita. Ironia toi esityksen ahdistavuudelle vastapainoa samalla luoden hajanaisen tilan, jonka epäselkeys voimistui siitä, että esittäjä oli samanaikaisesti ihminen sekä puutarhan väline.
Ironia on myös vahvasti läsnä Rättö ja Lehtisalo -duon (Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo) esityksessä, joka koostuu vauhdikkaista eleistä, kauppakassista ja tanssiliikkeistä.[11] Esitys sisältää niin tämänvuotisia kappaleita kuin vanhempiakin sävellyksiä. Monet esityksen elementit ovat luonteenomaisia vuonna 1991 perustetulle Circle-yhtyeelle, jonka jäseniä Rättö ja Lehtisalo ovat. Porilaisduo on ehtinyt toimia yli kolmenkymmenen vuoden ajan sekä ristiin että samanaikaisesti lukuisissa kokoonpanoissa Circlen lisäksi.
Satunnaisuus ja häiriö
Äänipäivillä sataa paikoittain jopa rajusti, joka johti esitysten siirtämiseen sisätiloihin. Koho/Koskenlahti -esiintyjäduon esityksen kohdalla siirtyminen sisätilaan vaikuttaa myös äänen kokemiseen. Kuusi esiintyjää kokeilevat äänien mahdollisuuksia heittämällä vuoroittain noppaa. Syntynyt äänimaisema mukailee myös arkeen piiloutunutta äänien satunnaisuutta, johon kuuluvat härpäkkeet ja koneet luovat pieniä kolahduksia tai muita vastaavanlaisia usein taka-alalle jääviä metelin palasia.
Esityksellä on vahva yhteys stokastisen musiikin perinteeseen. Stokastisella musiikilla tarkoitetaan musiikkia, joka hyödyntää satunnaisfunktioita eli tiettyjä matemaattisia malleja, jotka johtavat erilaisiin lopputuloksiin ja sävellyksiin. Iánnis Xenákis on ollut yksi merkittävimmistä stokastisen musiikin kehittäjistä, vaikka toisaalta satunnaisuutta on hyödynnetty musiikkiteoksissa jo aiemmin.[12]
Satunnaisuutta sekä tiettyjä ohjeita noudattavat teokset ovat vakiintuneet Fluxus-taidesuuntauksen myötä, jonka tunnetuimpia vaikuttajia on John Cage. Hän on ensimmäinen, jonka tiedetään hyödyntäneen kokeellisen musiikin termiä nykyisessä muodossaan. Cagen vaikutusvalta näkyy myös siinä, että hänen määritelmänsä kokeellisesta musiikista on edelleen keskeisin. Siinä korostuu lopputuloksen yllättävä luonne sekä niin sanottu tarkoituksellinen tarkoituksettomuus.[13]
Niin fluxuksessa kuin kokeellisessa musiikissa on oleellista taiteilijaneromyytin purkaminen. Kiilan Äänipäivillä ei ole myöskään ollut tavatonta osallistaa yleisö performanssin osaksi, missä viimeistään konkretisoituu ajatus yhteisestä kokeilusta. Kiilan Äänipäivien esitykset purkavatkin omilla tavoillaan hienovaraisesti sitä, mitä ja miten esityksen aikana tapahtuu.
Alttoviulun äänen erilaisia ja erikoisia mahdollisuuksia tarkasteleva Julia Eckhardtin säveltämä ja esittämä kappale Blanca muistuttaa eniten kokeellisen musiikin vastaparina pidettyä klassisen musiikin soolokonserttia. Kappaleen koostavat kahdeksan lyhkäistä osiota, jotka ovat lähteneet liikkeelle Eckhardtin kävelyistä residenssissä pienessä espanjalaisessa kaupungissa, johon viitataan myös esityksen nimessä.
Viulun käsittely ja sarjallisuus muistuttavat tilannetta, jossa sanaa toistetaan loputtomiin asti: äänen ja sanan merkitys hajoaa eikä alkuperäinen sana taikka soittimen ääni ole enää tunnistettavissa. Klassisesti katsoen soitinta kuuluu soittaa mahdollisimman “puhtaasti”, mikä tarkoittaa usein kirkkaan ja selkeän äänen tuottamista. Soittimen merkityksen kadotessa ääni ja sen kokeminen muuttuu myös kokonaisvaltaisemmaksi soittimen ykseyden sekä esineellisen autonomian hälventyessä.
Toisaalta asiayhteys itse soittimen ja soivan äänen välillä myös häviää, mikä tavallaan mykistää alttoviulun ja muovaa soivasta äänestä hälyä, eli häiriötä tai “häiritsevää”. On hyvä huomioida, että emme tarkoita häiritsevää suoranaisesti epäsuotuisana piirteenä. Sen sijaan häiriö (eli tässä tilanteessa soittimelle määrätyn “oikean” käyttötavan häiritseminen) voidaan mieltää välttämättömänä osana soittimeen entuudestaan liittyvän sekä ylipäätänsä musiikkiesityksen käsityksen purkutyötä, sillä aiemmin mainittuun hälyyn voidaan myös viitata häiriönä.
Ehkä Kiilan Äänipäivät eivät itsessään rajaudu pelkästään vuosittaiseen viikonloppuun Kemiönsaaressa[14] vaan ovat jokapäiväinen tapahtuma, mikäli ympäristöä uskaltaa lähestyä eri tarkastelukulmasta käsin. Arkeen piiloutuneen äänen mahdollisuudet ovat loputtomat, Russolon sanoin: Meidän täytyy puhkaista tämä puhtaiden sävelten rajallinen piiri ja valloittaa hälysävelten loputon monimuotoisuus.[15]
Teksti: Erika Ryppieva & Oula Haapala
Kuvat: Jussi Virkkumaa
Tekstin julkaisua on tukenut Oskar Öflunds Stiftelse.
Viitteet
[1] Tanja Tiekso, Todellista musiikkia (Helsingin Yliopisto, 2013), 183.
[2] Sama, 115.
[3] Toteama pohjautuu huomioihin, joita on tarkasteltu akustisen ekologian piirissä. Huomioita hälystä on Tiekson mukaan tarkasteltu myös “oireina uudenlaisen ympäristötietoisuuden heräämisestä.” Tiekso, Todellista musiikkia, 179.
[4] Ranskaksi l’objet sonore. Suomentanut Tanja Tiekso teoksessa Todellista musiikkia.
[5] Tiekso, Todellista musiikkia, 173.
[6] Sama.
[7] “Yleisesti ottaen hoivaa voidaan tarkastella kaikkena lajin toimintana, minkä teemme voidaksemme ylläpitää ja korjata maailmaamme sekä varmistaa, että voimme elää siinä mahdollisimman hyvin.” Berenice Fisher ja Joan C. Tronto, ”Toward a Feminist Theory of Caring” teoksessa Circles of Care: Work and Identity in Women’s Lives (Albany: State University of New York Press, 1990), 40. Kirjoittajien suomennos.
[8] Käsite “drop” viittaa EDM-musiikille tyypilliseen rakenteen osaan, joka toimii kappaleen kohokohtana.
[9] Russolo, Luigi. Hälyjen taide. (Tutkijaliitto, 2018), 30. (Alkuteos julkaistu 1916.) Suomentanut Tanja Tiekso.
[10] Esimerkkejä tästä ovat mm. ote Josef Rheinbergerin Cantus Missae -messun neljännen osan alusta sekä Amen break, joka on yksi populaarimusiikin käytetyimmistä sampleista.
[11] Avaavana esimerkkinä tästä toimii vuonna 2018 julkaistun kokoelmalevyn oheinen kuvaus, kuinka duon alkuperäinen tavoite oli “omaksua popin kielenkäyttö ja tuhota se.”
[12] Kts. Marcel Duchamp, Erratum Musical, 1913.
[13] Eng. Purposeful purposelessness. Suomentanut Tanja Tiekso teoksessa Todellista musiikkia.
[14] Kiilan Äänipäivät ovat toteutuneet myös vuoden 2024 joulukuussa Helsingissä Yö Galleriassa sekä marraskuussa one century abc -tapahtuman muodossa Taiteen Talolla Turussa.
[15] Russolo, Hälyjen taide, 25.