Tää piirtäis nyt ipadilla – David Hockney Louisianassa

27.6. 2011 Silvia Hosseini
David Hockney

Tanskan Louisiana-taidemuseon kesässä on esillä valtava arkkitehtuurin ja kuvataiteen rajoja hahmotteleva Living. Näyttely on yhteiskunta- ja ympäristöpoliittisesti kiinnostava, mutta kärsii laajuudestaan ja hukkuu osittain omaan pedagogiseen tekstitulvaansa. Sen vastapainona museossa on kuitenkin jotain aivan muuta: David Hockneyn digitaalisia piirroksia esittelevä, pieni ja kummallinen me draw on ipad.

David Hockney (s. 1937) on brittiläinen, pitkän uran tehnyt taidemaalari ja valokuvaaja, joka tunnetaan parhaiten ehkä uima-allasaiheisista maalauksistaan. Louisianan näyttelyssä on niin ikään teoksia arkisista aiheista, mutta iphonen ja ipadin Brushes-sovelluksella piirrettyinä. Työt on esillä pimeän näyttelytilan seinille kiinnitettyjen 20 iphonen ja 20 ipadin näytöllä. Lisäksi on kaksi valkokangasta, joista toisella nähdään Hockney itse piirustamassa ja toiselle on heijastettu yhden muotokuvan piirustusprosessi. Kuvan synty – se kuinka eriväriset viivat ilmestyvät vuorotellen näytölle ja muodostavat vähitellen kuvan – näytetään myös parissa ipad-teoksessa. Se on ainakin piirustustaidottomalle kiinnostavaa katsottavaa.

Teokset ovat esittäviä, värikkäitä, lapsenmielisiä. Ne muistuttavat rasvaliitupiirroksia tai akryylimaalauksia, mutta “oikeiden” piirustusten tai maalausten pinnan tuntua niissä ei tietenkään ole. Sen sijaan laitteet, jolla työt esitetään saavat kuvat hohtamaan ihmeellisesti pimeässä näyttelytilassa.

David Hockney

Näyttely korostaa teknologian merkitystä niin häpeämättömästi, että se toimisi aivan erinomaisesti Apple-yhtiön mainoskampanjana. Puuttuu vain, että museokaupasta voisi ostaa iphonen tai ipadin – en epäile, etteikö tällaisesta mahdollisuudesta ole keskusteltu. Toisaalta teoksissa itsessään ei ole mitään kaupallista, vaan Hockney vaikuttaa vilpittömän innostuneelta uudesta työvälineestään. BBC:n artikkelissa (2.11.2010) hän sanookin: “You know sometimes I get so carried away, I wipe my fingers at the end thinking that I’ve got paint on them.”

Taiteilijan innostus käy ilmi jo näyttelyn lapsekkaasta nimestä ja välittyy kuvista. Taide on kaikenlaista, mutta melko harvoin näin avoimesti kivaa, hauskaa ja elämäniloista. Tuntuu, että Hockney on nykyaikaisesta välineestään huolimatta samanlaisten perusasioiden äärellä kuin esi-isämme luolien seinille maalatessaan tai lapsi piirustuksia tehdessään. Mitä Hockney on sitten piirtänyt? No tietenkin päärynöitä, ystävänsä Johnnien vaasiin asettelemia kukkia, kahvikuppeja, tuhkakuppeja, moottoriteitä, lippalakin, sakset, olohuoneen, erilaisia ikkunasta avautuvia maisemia – ja sen sellaista.

Hockneylle piirtäminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan katsomista, ympäröivän todellisuuden hahmottamista. “It’s a luminous medium and very good for luminous subjects”, Hockney toteaa iphonesta ja aiheistaan esittelytekstissä. Jotain salaperäistä ja valovoimaista teoksissa onkin, vaikka aiheet ovat niin ilmeisen tavanomaisia. Arkisten asioiden katsomisesta tulee mukava olo. Enkä ole koskaan ollut näyttelyssä, jossa ihmiset olisivat tarkastelleet teoksia niin hiljaa ja keskittyneesti. En tosin ole varma olivatko näyttelyvieraat viehättyneitä teosten yksinkertaisesta kauneudesta vai lumoutuneita teknologiasta – onhan Applen myymälä New Yorkissa turistikohde, jonne jonotetaan siinä missä museoihinkin.

David Hockney

Entä mitä Hockney tuumaa teoksistaan taiteen digitaalisen uusinnettavuuden aikakaudella? Esittelytekstin mukaan hän oli ehdottanut ystävilleen iphonen ja myöhemmin ipadin hankkimista, jotta hän voisi lähettää kuviaan heille “säilytykseen”. Hockneyn mukaan digitaalisesti jaettu kuva ei ole jäljitelmä, sillä se on täsmälleen identtinen kuin, no, alkuperäinen. Koska kuvien tulostaminen “teoksiksi” tuhoaisi niiden alkuperäisen idean ja visuaalisen hohdon, Hockney ei vielä ole keksinyt keinoa, joilla piirustuksista voisi saada rahaa. Tämä näkökulma tuodaan yllättäen esiin avoimesti, toisin kuin taiteen yhteydessä on yleensä tapana. Rahalla ei Hockneyn mielestä kuitenkaan ole tällä hetkellä merkitystä. Pääasia hänen nimittäin on, että kuvat tekevät hänen ystävänsä iloisiksi! Iloa jaetaan myös muille: näyttelyesitteestä ja Louisianan internetsivulta kuka tahansa voi ladata QR-koodin, jolla voi saada älypuhelimeensa oman Hockneyn – onnistuu muillakin kuin Applen tuotteilla.

Hockney kertoo näyttelyn esittelytekstissä, että hän piirtää laitteilla, koska se on käytännöllistä – ei tule sotkua, edes sängystä ei tarvitse nousta ylös, ja toinen käsi jää vapaaksi vaikkapa tupakoimiseen, koska niin on “helpompi keskittyä”. Ollaan melkoisen kaukana teoreettisesta taidepuheesta. Mieleeni muistuu Henri Matissen ehdotus, että taiteen pitäisi olla kuin hyvä nojatuoli, jolla levätä. Ehkä tämä pätee myös sen tekemiseen. Luomisen tuska näyttelystä ei ainakaan välity, sisäistyneestä, analyyttisestä ajattelusta puhumattakaan. Kyse on vain tekemisen riemusta ja helppoudesta. Tietysti tulee mieleen, onko taiteilija aivan tosissaan esittäessään tällaisia perusteluja. Onko Hockney vilpittömän innoissaan siitä, että “puhelin on tuonut takaisin piirtämisen” vai onko kyseessä keisarin uudet vaatteet -tyyppinen vedätys tai pila, jolla taiteilija protestoi taiteen vaikeaselkoisuutta ja käsitteellisyyttä vastaan?

Samantekevää kai, tää ainaki tykkäs, ja päärynät oli varsinkin ihania.

(Suomessa ipad-taiteilijana debytoi muuten seuraavilla Juhlaviikoilla Mikko Ijäs, jonka teokset toimivat Sofi Oksasen käsikirjoittaman Kertomuksia keittiöstä -musiikkinäytelmän lavasteina.)

“me draw on ipad” Louisianan taidemuseossa Tanskassa 28.8. asti; Living-näyttely 2.10 asti.

BBC:n artikkeli David Hockneysta