kuvataide

Sivusilmä

Metamodernistiset vaikutteet Nastja Säde Rönkön teoksessa Survival Guide for a Post-Apocalyptic Child

”Metamodernistisen tuntemusrakenteen yleistymisen taustalla on kyllästyminen negatiivisuuteen. Sitä ei pidetä tarkoituksenmukaisena, koska yhteiskunnallinen polarisaatio, ilmastonmuutos ja ympäristökriisit kohdistavat taiteeseen uusia odotuksia. Dekonstruktio ja kritiikki ovat tärkeitä, kun epäkohtia tuodaan esille, mutta ainoina työkaluina ne ruokkivat negatiivisuuden kierrettä. Metamodernistisessa taiteessa halutaan esittää myös toivoa, joskaan siinä ei useinkaan tarjota selkeitä ratkaisuja.”

Kirsi Uusitalo
Kritiikki

Kostautuiko oveluus? 13. Berlin Biennale

”Berlin Biennalen maskottina kettu on tietynlainen metafora taiteen tekemisen ja taiteellisen ilmaisun oveluudesta ja liikkuma-alasta. Miten tehdä teoksia, jotka muodostavat oman toimintalogiikkansa? – – Jos näyttelyä pohditaan ilmaisunvapauden näkökulmasta, niin taiteilijoilla on valtiosta riippuen hyvin erilaiset edellytykset sen harjoittamiseen. Tällöin myös tarvitaan taktikointia ja ”ketun oveluutta” esimerkiksi erilaisten merkitysten piilottamiseen.”

Joonas Pulkkinen
Kritiikki

Keith Tyson vastaan kaikki

”Artikkelissaan Rod Mengham asemoi Tysonin yhtäältä tekijyyden kieltäväksi, tai ainakin persoonallisen ilmaisun kieltäväksi ja siten omasta egostaan luopuneeksi, mutta toisaalta täysin ylivertaiseksi renessanssihahmoksi: Keith Tysonin taiteessa ”maailmaa ei nähdä niin kuin taiteilijat tavallisesti sen näkevät”. Sitä, mitä tavanomainen näkeminen sitten on, tai keitä ne tavanomaisemmat taiteilijat ovat, ei kirjoittaja välitä sen kummemmin eritellä. Tysonin taiteellisen tuotannon asettaminen vastatusten ’muun nykytaiteen’ kanssa pitää toki sikäli paikkaansa, että taiteilija mesenaatteineen ja lähipiireineen asemoituu maailman rikkaimpien ihmisten äärimmäisen kapeaan kärkeen.”

Savu E. Korteniemi
Sivusilmä

Ainutkertainen ja ohimenevä ei voi koskaan lakata olemasta – Lygia Clarkin taiteen perintö

”Lygia Clarkin taiteellisen ajattelun ydin oli yksilön luovan potentiaalin vapauttaminen. Hän toi esiin taiteen mahdollisuuden operoida vastoin vallitsevia kulttuurisia käytäntöjä. Rolnik ei kehota kopioimaan Clarkin metodeja, vaan kysymään, kuinka taiteen poliittinen voima tulisi käyttöön: miten luoda uudenlaisia näkymiä tulevaisuuteen yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla?”

Eija Hirvonen
Kritiikki

Hauraus on kokonaisvaltaista ja mutkikasta

”Ihmisten rakentamia monumentteja on pystytetty, ja pystytetään, konkreettiseksi muistuttajaksi oletetusta tärkeydestä. Niiden avulla on haluttu ohjata huomiota historialliseen henkilöön tai tapahtumaan ja toisaalta myös monumentin pystytysalueeseen; maisemaan ja arkkitehtuuriin. Tällaiset spesifit kansallismonumentit ovat historiallisesti kohdentaneet huomionsa juuri kansallisten aatteiden ja mahtavuuden esilläpitämiseen. Kansallista muistia määrittää kuitenkin rakenteellisesti poissulkevuus nostettaessa jalustalle tiettyjä henkilöitä ja tarinoita ja unohdettaessa aktiivisesti toisia. Ristiriitaisuus tulee monesti näkyväksi juuri kohtaavan subjektin ja teoksen välillä, kun julkinen tila, siellä sijaitseva ja tapahtuva monumentti ja eri yleisöt eivät kohtaa yhtenäisellä tavalla.”

Eero Karjalainen ja Tuija Huovinen
Kritiikki

Grönlund-Nisunen ja aistimisen pitkä oppimäärä

”Ambivalenssi, moniselitteisyys, ulkoa tulevien ratkaisumallien puute. Voisi ajatella, että mitään terveellisempää ei voisi ajassamme tapahtua kuin tällaisten kokemisen tapojen uudenlainen oppiminen. Tilanteet, joissa on kerrankin pakko kokea jotain yksin ja olla vastuussa siitä, mitä minussa ja minulle tapahtuu. Aistit kun eivät ole passiivinen valkokangas, jolle todellisuus räimii kuviaan, vaan alati elävä, muutettavissa oleva mahdollisuuksien voimakenttä, jonka rikastaminen ja syventäminen on elinikäinen ilo ja haaste.”

Petteri Enroth
Kritiikki

Piste päättää tauon

”Piste tavoittaa hyvin ajan hengen sekä näyttelyiden käsitteessä ja kokemisessa tapahtuneen muutoksen. – – Claire Bishop kirjoittaa museosta harmaana alueena, joka ei ole enää katseen kautta tarkasteltaville teoksille omistettu valkoinen kuutio eikä myöskään aikasidonnaiselle kokeelliselle teatterille ja esitystaiteelle tarkoitettu black box, vaan jotakin näiden väliltä. Teokset ovat koettavissa moniaistisesti, niillä on tapahtumallinen ja aikaan sidottu ulottuvuus, mutta toisaalta myös kestollinen, tapahtuma-ajan ylittävä olemus. Lisäksi teokset ovat olemassa lukemattomilla näytöillä, joiden läpi niitä katsotaan tallentamisen hetkellä ja tallenteena.”

Anna Jensen
Kritiikki

Väsyneiden vuosikymmen – Dialogikritiikki Hereillä mutta mihin hintaan – Nykytaiteen millenniaaliantologia -kirjasta

”Yhtenä isona teemana jäi mieleen kummittelemaan tuo kirjan nimessäkin esiintyvä yleinen väsähtäminen. Vaikka teksteissä vihjataan, että juuri taiteesta voi löytää valonpilkahduksia, ei 2010-luku näyttäydy tulevaisuususkoisena aikana, ei edes välttämättä hirveän transgressiivisena kriisiaikana, vaan jonkinlaisena ristiriidoissa jumittavana ja vellovana aikakautena.”

Saara Karhunen ja Jaakko Uoti