7.7.2009 Pirkko Holmberg
Lapin: Molotov-Ribbentrop I, 1989
Turun Wäinö Aaltosen museossa on meneillään virolaistaiteilija Leonhard Lapinin retrospektiivin ohessa näyttely Ympyrä, viiva, piste – venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista. Otso Kantokorpi toi Kauppalehdessä 17.6. ilmi epäilyksen, että nimettömänä pysyttelevän turkulaisen keräilijän kokoelmista kootut teokset olisivat väärennöksiä. Nyttemmin näyttelystä on poistettu viisi teosta lähempää analyysiä varten.
Olivat poistetut teokset tahallisia tai tahattomia väärennöksiä tai eivät, näyttelyn työt ovat enimmäkseen luonnoksia tai muuten hyvin suttuisia, kuluneita tai vähäpätöisiä töitä. Teosten attribuointia voisi kutsua ”mielenkiintoiseksi”. Useimpien töiden yhteydessä tekijänimen perään on laitettu kysymysmerkki. Tapauksissa, joissa työstä puuttuu puumerkki, on saatettu lisätä perään suluissa ”Malevitshin tyylinen” tai ”Rodtshenkon tyylinen”. Eräs ”Kandinskyn tyyliseksi” väitetty maalaus kismittää minua erityisesti. Se ei ole nimittäin lähelläkään Kandinskyn Venäjän vuosien (1914 – 1921) tyyliä ja maalauksellista käsialaa. Korkeintaan maalauksen suttuiset ja tökerösti asetellut pallukat ja värikentät olisivat saattaneet olla lähellä Kandinskyn Pariisin vuosien (1933 –1944) leikillisempää tyyliä, mutta silloinkaan Kandinsky ei olisi edes unissaan eikä vasemmalla kädellä maalannut moista sontaa.
N.M. Sujetin: Suprematismi, 1924
Näyttelykatalogin tekstit ovat 79-vuotiaan venäläisen taidehistorioitsijan Paola Volkovan käsialaa. Lukukokemus on kiusaannuttava ja tekstin informaatioarvo melko vähäinen. Tekstissä kerrotaan juhlalliseen neuvostotyyliin avantgarden historian suurta kertomusta ja luodaan naiivisti suurennellen nerokulttia. Näyttelykatalogien edes siedettävään tasoon verrattuna täytyy sanoa, että tekstin hajanaisuus ja totaalinen johtolangan puuttuminen on puistattavaa. Eikö Suomesta tosiaan löytynyt omasta takaa Volkovaa parempaa venäläisen avantgarden asiantuntijaa?
Kysymys suomalaisten taidehistorioitsijoiden asiantuntemuksesta tai sen täydellisestä puutteesta kääntää ikävästi huomion pois pääasiasta eli Leonhard Lapinin näyttelystä. Olisi ollut perustellumpaa asettaa näytteille muutama valokuvajäljennös keskeisimmistä Malevitshin ja muiden avantgardistien teoksista esimerkiksi Lapinin saamista vaikutteista. Tämän näyttelyn teoksista hän nimittäin tuskin on vaikutteita saanut.
Lapinin tuotanto on mielenkiintoinen sekoitus syvällisyyttä ja popia. Varhaistuotannon sirpit, vasarat, hakaristit ja pornoaiheet eivät ole sisällöltään kovinkaan vaikeasti avautuvia. Pikkuhiljaa Lapinin teosten monitulkintaisuus lisääntyy. Sanattoman alueelle päästään jo 1970-luvun kone-organismi-aiheisissa maalauksissa, jotka koostuvat ympyrä-pisteistä ja viivoista. Itseäni kosketti eniten 1970-luvun lopun Merkit-sarja, jossa symbolisuus antaa tilaa puhtaalle visuaaliselle kauneudelle. Kuviot häipyvät utuisilta reunoiltaan elegantisti rajattomuuteen. Uusimmissa viivakoodimaalauksissa ympyrä tavallaan sulkeutuu, yksinkertainen kuvio saa kantaakseen koko universumin informaatio- ja merkityssisällön.
Lapinin näyttely olisi mielestäni toiminut yksinkin. Nyt suttuiset ja epämääräiset ”avantgarde” -teokset vain pahoittavat mielen, kun näyttely parhaimmillaan olisi voinut olla matka universaaliin kuvakieleen.
Näyttelystä ”Ympyrä, viiva, piste” poistettiin heinäkuun aikana useita teoksia tutkittaviksi lähemmin. Näyttely suljettiin kokonaan 30.7.2009 ”teosten tekijyyteen kohdistuneiden jatkotutkimusten vuoksi” ja sen järjestäminen syksyllä Hämeenlinnan taidemuseossa päätettiin myös peruuttaa.