On kulunut kaksi vuotta tapahtumista, jotka järisyttivät etenkin Euroopan taide- ja museokenttää ja jotka herättivät paljon julkista keskustelua ja yleistä harmistusta ihmisten keskuudessa. Kuten tämän tekstin otsikosta voi arvata, viittaan tietenkin ilmastoaktivististen järjestöjen vuonna 2022 toteuttamiin lukuisiin protesteihin, jotka kohdistuivat merkittäviin taideteoksiin. Elintarvikkeiden heittäminen taulujen suojalaseihin ja käsien liimaaminen teosten kehyksiin tulivat tutuiksi uutiskuvien ja sosiaalisessa mediassa kiertävien videoiden kautta. Paljon mediahuomiota niin kansainvälisesti kuin täällä Suomessakin saavuttanut aktivismi herättää edelleen keskustelua.
Perehtyäkseni syvemmin tähän aktivismin, taiteen ja museoiden väliseen dynamiikkaan lähdin maisterintutkielmassani tarkastelemaan vuoden 2022 taiteeseen kohdistuneiden ilmastoaktivististen tekojen uutisointia suomalaisessa mediassa. Muistan itse lukeneeni ilmastoaktivistien taideteoksiin kohdistuneista teoista ja kummastelleeni tapahtunutta. Ensilukemalta oli hankala tajuta, miksi ihmisten rakastamia maalauksia päin heitettiin tomaattikeittoa. Teot olivat erikoisia, räväköitä ja hieman järjettömiä. Tällaisen kuvan ainakin itse sain uutisia lukiessani. Tämä sai minut miettimään, välittyykö ilmiöstä uutisten kautta vain yhdenlainen kuva, jossa taide on hyvää ja aktivismi pahaa.
Lähdin etsimään vastauksia ilmiötä käsittelevistä uutisista koostuneesta aineistosta siihen, miten ilmiöstä on suomalaisessa mediassa uutisoitu, miten siihen on suhtauduttu ja mitkä asiat uutisjutuissa ovat erityisesti korostuneet.
Media aktivismin elinehtona
Vuonna 2022 taideteoksiin kohdistetut ilmastoaktivistiset teot olivat näyttäviä ja poikkeavia ja vetivät juuri tämän vuoksi puoleensa paljon mediahuomiota, joka on kaikelle aktivismille erittäin tärkeää muutoksen aikaansaamisen vuoksi.[1] Aktivismi ja media kulkevat tänä päivänä käsi kädessä – jos vain media on aulis kättään tarjoamaan. Tämän mediahuomion saavuttamiseksi aktivistien toimintatavat ovatkin muuttuneet yhä mielikuvituksellisemmiksi ja mielenosoitukset vastaavasti suuremmiksi. Provokatiivisuus ja performatiivisuus ovat vastaavasti yleistyneet uudempien yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnassa.[2] Medialla on valtaa ja aktivistit tiedostavat tämän seikan hyvin.
Ilmiötä tarkastellessa on otettava huomioon median suuri rooli. Se on tiedonvälittäjä, mutta samalla se on taho, jolle ilmastoaktivistien teot nimenomaan kohdistettiin. Jos aktivismin näkyminen uutisissa vaatii nykyisin mielikuvituksellisuutta, draamaa tai suurta kokoluokkaa, on tomaattikeittopurkin tai kermakakun heittäminen Mona Lisaa päin todellakin sitä – ja ylittää uutiskynnyksen. Aktivismin kohdistaminen kulttuurihistoriallisesti merkittäviin teoksiin lisää vastaavasti tekojen uutisarvoa.
Media luo tiedonvälityksen ohessa käsityksiä aiheista, ihmisistä ja ilmiöistä sekä tuo esiin erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Uutiset eivät siis täysin heijasta todellisuutta, vaan ne tuottavat siitä tietynlaista kuvaa tai esitystä eli eräänlaista representaatiota.[3] Tarkastelin tutkielmassani uutistekstien luomaa mediakuvaa taiteeseen kohdistuvasta ilmastoaktivismista, sillä media sekä heijastaa että myös tuottaa yhteiskunnan arvoja ja käsityksiä ja toisaalta taas vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Median kautta saa siis hyvän kuvan siitä, miten ilmiöön suhtaudutaan yhteiskunnassa ja millaisena ilmastoaktivismia ja taidetta pidetään. Vastaus tähän kysymykseen tuli selvästi esiin aineistossani.
Ääliöiden aktivismia vai keskustelun aloittaja?
”Taidemuseoiskut ovat ääliöiden aktivismia.” Näin kirjoitetaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 29.10.2022. Ehkä ei ole ollenkaan yllättävää todeta, että taiteeseen kohdistuneeseen ilmastoaktivismiin ei uutisissa suhtauduta kovinkaan positiivisesti. Päinvastoin uutisten sanavalinnat ja tavat tuoda ilmiö esille ovat kriittisiä ja paheksuvia.
Yleisesti taiteeseen kohdistuneen ilmastoaktivismin uutisoinnissa keskitytään protestitapahtumien kuvaamiseen. Uutisiin tuodaan myös museolaitosten edustajien ja aktivistien haastatteluja, kerrotaan teoista seuranneista oikeudenkäynneistä ja liitetään paljon vaihtelevaa kontekstitietoa niin taiteesta kuin aktivismistakin. Aktivismi ja taide, tai kenties paremmin sanottuna kulttuuriperintö, korostuvat ilmiön uutisoinnissa. Muita selvästi erottuvia teemoja ovat aktivistien toiminnan laittomuus sekä ilmastonmuutos. Oleellista kuitenkin on, että aktivismin ajama ilmastonmuutoksen asia jää uutisoinnissa selvästi taiteen arvon korostuksen ja tekojen kulun kuvauksen jalkoihin.
Taiteeseen kohdistunut ilmastoaktivismi esitetään uutisissa pääasiassa uhkaavana tai vahingollisena toimintana ja oikeudellisesti tuomittavina tekoina. Niissä aktivistit ”hyökkäsivät” teosten kimppuun, ”töhrivät” maalauksia ja ”iskivät” arvotaiteeseen.[4] Se, että teokset on suojattu turvalaseilla eikä teosten vahingoittaminen ollut aktivistien tarkoituksena jää useammassakin uutisessa mainitsematta. Vain harva uutisjuttu rakentaa ilmiöstä kuvaa muutoksenajajana tai tuo positiivisemman näkökulman ilmiöstä uutisointiin.
Taiteeseen kohdistunutta ilmastoaktivismia on uutisissa kutsuttu monilla nimillä, joista mainittakoon muun muassa liima-aktivismi, protestiperformanssi, taidevandalismi ja terrorismi. Äärimmäiset nimitykset ovat kuitenkin harvassa. Aktivismin kohdetta puolestaan nimitetään uutisissa taideaarteiksi, arvotaiteeksi ja maailmankuuluiksi teoksiksi, joiden rahallinen arvo on miljoonia. Ei toki ilman syytä, ovathan monet ilmiöön liittyvistä teoksista merkittäviä, länsimaisen taidehistorian kaanoniin kuuluvia maalauksia. Silti ilmiön uutisoinnissa taide on hyvää, taide on arvokasta ja taide on haavoittuvaista, kun taas ilmastoaktivistien toiminta nähdään uhkana kaikelle tälle.
Ilmiön uutisoinnissa taide nostetaan selvästi esille ja siihen liitetään tärkeitä arvoja erityisesti sanavalintojen kautta. Painottamalla teoista seuranneita vahinkoja ja taiteen merkittävyyttä ilmastoaktivistien protestit kyseenalaistetaan. Onko toiminta, joka aiheuttaa vahinkoja teosten kehyksille ja vaivaa museohenkilökuntaa sekä -yleisöä, ollenkaan järkevää? Etenkään silloin, kun ilmastonmuutos ei näennäisesti millään tavalla liity arvotaiteeseen.
17.10.2022 Ylen uutisjutussa haastateltu Kansallisgallerian pääjohtaja Kimmo Levä toivoo aktivistien ymmärtävän, ”että he ovat mahdollisesti tuhoamassa korvaamattoman arvokkaita teoksia ja sitä kautta korvaamattomia arvoja”. Museoiden edustajien mielipiteet ilmiöstä näkyvätkin erityisen vahvoina uutisoinnissa. Tällaisessa asetelmassa on ymmärrettävää, miksi taidetta ja sen arvoja painotetaan ja aktivistien toiminta kyseenalaistetaan. Museoillahan on tilanteessa tavallaan eniten menetettävää, vaikka taide sinänsä kuuluisikin kaikille.
Vaikka moni voikin jakaa Levän ja museoiden näkemyksen ilmiöstä, on puhe taiteen tuhoamisesta hieman liioiteltua. Ilmastoaktivistit ovat itse todenneet, että tekojen tarkoituksena ei missään nimessä ollut teosten tuhoaminen, vaan ne tehtiin tietoisena maalauksien suojana olevista laseista. Protestien pohjimmainen tarkoitus oli huomion herättämisessä ja keskustelun aloittamisessa. Ainakin vuoden 2023 Museoalan teemapäivillä keskusteltiin ahkerasti museoista, aktivismista ja vaikuttamisesta – sekä ilmastonmuutoksesta. Keskustelu siis lähti kuin lähtikin liikkeelle, eikä se kuulosta pelkältä ”ääliöiden” aktivismin aikaansaannokselta.
Uusia näkökulmia ja toisinajattelua
Vaikka yksittäinen uutisjuttu ei kerro kaikkea taiteeseen kohdistuneesta ilmastoaktivismi-ilmiöstä, sai uutisjuttuihin enemmän perehtymällä kiinni aktivistien tekojen motiiveista ja tarkoitusperästä. Ymmärrän uutisten luonteen tiedonvälittäjänä ja sen, etteivät uutiset voi kertoa pelkästään aktivistien motiiveista, tavoitteista ja toimintatavoista tai syistä tekojen takana. Toisaalta medialla olisi mahdollisuus tuoda erilaisia näkökulmia esiin. Huolimatta siitä, että ilmastoaktivisteillekin annetaan puhesijaa, ilmastoaktivistien toimintaa pääasiallisesti vain kritisoidaan ja taiteen ”vahingoittaminen” tuomitaan. Taiteen arvo sekä tekojen laittomuus ja niiden aiheuttamat vahingot korostuvat tärkeän ilmastonmuutoksen asian kustannuksella.
Uutisten ja median kautta on helppo tuomita taiteeseen kohdistuvan ilmastoaktivismin kaltainen ilmiö. Jos siitä muodostuva mediakuva on negatiivinen eikä erilaisia näkökantoja tuoda tarpeeksi paljon esille, on ihmisen hankala muodostaa toisenlaista käsitystä ilmiöstä. Ehkä vähitellen lisääntyvä keskustelu museoiden ja aktivismin suhteesta tuo tulevaisuudessa uudenlaisia näkökulmia niin mediaan kuin julkiseen keskusteluunkin. Taiteen ja museolaitosten kulttuurihistoriallisen arvon tiedostaminen uutisissa on tietenkin kannatettavaa, mutta vastakkainasettelu taiteen ja aktivismin välillä tuntuu tarpeettomalta.
Jopa satoja vuosia vanhat aktivistien kohteiksi valikoituneet teokset ovat osa historiaa, osa länsimaista kulttuuria. Vuoden 2022 aktivistiprotesteissa teokset eivät kuitenkaan kehyksiään lukuun ottamatta vahingoittuneet ja ilmastoaktivistiset järjestöt saivat julkisuutta asialleen – pääosin negatiivista, mutta julkisuutta joka tapauksessa. Vaikka taiteeseen kohdistuneen ilmastoaktivismin yhteiskunnalliset vaikutukset ovat vielä selvittämättömiä, toteutettiin teot siten, etteivät vanhat öljymaalaukset tuhoutuneet. Kyllä aktivisteilla järkeä on, vaikka uutisissa toisin sanottaisiinkin. Taiteella on muitakin uhkia, ja tämän ilmastoaktivistit halusivatkin teoillaan tehdä näkyväksi.
Teksti: Kaisa Aarnos
Kirjoittaja on vastavalmistunut filosofian maisteri.
Kuva: Alonzo Heino
Viitteet
[1] Bethwaite, 2022. Taidemuseot ja ilmastoaktivismi: huomiopääomasta ympäristöpääomaksi.
[2] Konttinen ja Peltokoski, 2010, 14. Verkostojen liikettä.
[3] Juppi, 2004, 82. “Keitä me olemme? Mitä me haluamme?”: Eläinoikeusliike määrittelykamppailun, marginalisoinnin ja moraalisen paniikin kohteena suomalaisessa sanomalehdistössä.
[4] Ks. esim. HS 19.10.2022, YLE 24.10.2022 ja HS 24.10.2022.