Teksti: Taina Riikonen
Kuva: Helsingin Energia
On helmikuu, seison Helsingin Suvilahdessa Hanasaaren B-voimalan edessä ja kuuntelen sen vaimeaa jyminää. Voimala tuottaa kivihiilestä sähköä 220 megawattia ja lämpöä 420 megawattia. Se mahdollistaa koko teollisen elämäntavan: kaikenlaisen rakentamisen, kuluttamisen, laajenemisen ja kiihtymisen. Suljen silmät ja antaudun tasaiselle, oudon mattapintaiselle kumulle. Ääni on niin sileää ja laakeaa, että se tuntuu pysähtyvän. Tajuan ajattelevani, että nyt on aivan hiljaista.
Kuuntelen Hanasaaren voimalan ääntä tässä tekstissä öljyn kokemuksen filosofian innoittamana. Antti Salminen ja Tere Vadén hahmottelevat kirjassaan Energia ja kokemus. Naftologinen essee (2013) öljyn kokemuksellisuutta, joka syntyy öljyn poikkeuksellisten ominaisuuksien yhtyessä historiallisiin yhteiskuntajärjestyksiin, psykologioihin ja mieliin (2013, 18). Öljyn olemassaolo ja sen läpitunkevuus teollisessa elämänmuodossa tuottaa tietynlaista kokemuksellisuutta, ja minua kiinnostaa tuon kokemuksellisuuden suhde tiheiden kaupunkitilojen äänimaisemiin ja niiden kuunteluun.
Hanasaaren B-voimala hohkaa tummanruskeaa mammuttimaisuuttaan keskellä urbaania muutosta, rakenteilla olevan Kalasataman alueen kyljessä. Seuraavan viidentoista vuoden aikana tuohon ympäristöön nousee useita tuhansia työpaikkoja ja asuntoja kymmenille tuhansille ihmisille. Voimalaitos sen sijaan on määrä sulkea vuonna vuoteen 2024 mennessä. Fossiilisen polttoaineen aika on ohi.
Salminen ja Vadén kirjoittavat öljyn ajan totalitarismista. Heidän mukaansa sitä määrittää kaksi tunnuspiirrettä: koko elämänkokonaisuuden kiihdyttäminen liikkeeseen ja tuon liikkeen suuntaaminen ainoastaan yhden tavoitteen tai ideologian tarpeisiin (2013, 41). Tämä kiihtymisen liike ja sen pistemäinen suuntaaminen tehdään olemassaolevaksi fossiilikoneella, fossiilikapitalistisen tuotannon perusrakenteella, jota ei voisi olla ilman fossiilisia polttoaineita. Salminen ja Vadén huomauttavat, että fossiiliset polttoaineet eivät ole ihmisten valmistamia, vaikka ne vaativatkin usein jalostamistoimenpiteitä. Ne ovat kertaluonteinen löytö, joka tulee tuotantokoneen käyttöön raaka-aineena.
Fossiilikone tarvitsee toimiakseen henkiset ja sosiaaliset olosuhteet, teknologian eli välineet ja mainitun raaka-aineen itsensä. Fossiilisten polttoaineiden vaatima työ on yhteiskunnassamme tunnistamatonta ja se on eräässä mielessä myös äänetöntä. Kun kirjoitan tätä tekstiä koneellani, joka on kytketty sähköverkkoon, en kuule sähkön tuottamisen prosessien ääntä mistään. Salmisen ja Vadénin sanoin: ”fossiiliset polttoaineet […] mahdollistavat niin pitkät napanuorat, niin suuret välimatkat ja niiden korkeat hierarkiat, että lähellä oleva ei näytä liittyvän kaukaiseen, vaikka se on olemassa vain kaukaisen takia.” (2013, 54).
Atomisaation värähtelytaajuuksilla
Hanasaaren B-voimala on paitsi kaupunkivoimala, myös ns. yhteistuotantovoimala, joka tuottaa sekä sähköä että kaukolämpöä. Kaupunkivoimaloiden rakentamista perustellaan usein putkiverkoston rakennuskustannuksilla eli vedotaan siihen, että voimala on taloudellisesti edullisinta rakentaa mahdollisimman lähelle kulutuksen keskittymää (ks. Pirvola 2016, 60). Yhteistuotannosta puhutaan suomalaisessa mediakeskustelussa usein myönteisesti, tehokkuutta ja hyötysuhteita korostavaan sävyyn. Yhteistuotantovoimaloiden ja chp-verojen [”Combined Heat and Power”] suhde sekä mahdolliset valtiontuet herättävät kuitenkin vilkasta keskustelua (ks. esim. 2015, artikkeli Talouselämä-lehdessä; 2016, tiedote Bioenergia ry.:n sivuilla). Energia ei ole millään tavoin neutraalia luonnonvoimaa.
”[Hanasaaren B]-v]oimalaitos on hiiltä pääpolttoaineena käyttävä vastapainevoimalaitos ja täydellä teholla hiiltä kuluu noin 100 t/h yhteensä molemmilla blokeilla. Kivihiilen rinnalla poltetaan puupellettejä seospolton osuudella 5–10 %. Pellettijärjestelmä koostuu molemmilla kattiloilla seuraavista osista: 500 m3 pellettivarastosiilot, kuljettimet siiloilta voimalaitoksen sisälle sekä syöttösiilot kattilahallissa ja syöttölinjat hiilenjakajaan. Sähköteho on suurimmillaan yhteensä 236 MW ja kaukolämpöteho 420 MW. Hanasaari B on varustettu rikinpoistolaitoksella ja low-NOx -polttimilla.” (Hanasaaren B-voimalan turvallisuustiedote, 2015).
Varastosiilot. Kuljettimet siiloilta voimalan sisälle. Syöttösiilot. Syöttölinjat. Rikinpoistolaitos.
Öljy ja kivihiili ohjailevat elämäämme pinnan alta, huomaamatta. Ne vieraannuttavat ja katkovat aineellisia asiayhteyksiä, vaikeuttavat syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä. Vadénin ja Salmisen mukaan ”öljyn muunneltavuus, alkemistinen sopivuus kaiken raaka-aineeksi ja polttomoottorin avulla kaiken liikuttajaksi, hajottaa tunnistettavat alueet, olivat ne sitten luonnonympäristöjä, kulttuureja tai taitoja. […] Kun esimerkiksi hiilidioksidipäästöt, muut jätteet ja raaka-aineiden tuotanto ovat liian kaukana kulutuspaikasta, ne siirtyvät sokeisiin pisteisiin” (71-72).
Oma lukunsa on se, että vaikka tuotanto sijaitsisi kaupungin keskellä, se muuttuu näkymättömäksi. Joskus myös äänettömäksi. Pelletin kuljettamista syöttösiilolta kattilahallista syöttölinjalle hiilenjakajaan ei kuule muutaman sadan metrin päässä liikennevaloissa Sörnäisten rantatiellä.
Kun Kalasatamaan ajaa sähköenergialla kulkevalla metrolla ja astuu ulos asemalta, voimalaitos näkyy ensin vain tummana, maisemaa hallitsevana möhkäleenä. Äänimaisema on kakofoninen sekoitus liikenteen ääniä sekä rakennustyömaan kolketta ja räminää. Polttomoottorit soivat. Itäväylän jäädessä etäämmälle Kaasutehtaankadun tuntumassa äänimaisema leikkautuu toisenlaiseksi. Liikenteen äänet vaimenevat taustakohinaksi; tunnistettavat ajoneuvotyypit tai erilaiset ajamisen tavat kaasutuksineen ja jarrutuksineen liukenevat olemattomiin. Äänimaiseman etualalle kohoaa voimalan humina, jonka ydinääni koostuu keskitaajuuksien seinämästä. Äänen pintaan erittyy korkeampi ylätaajuus, jonkinlainen tehdasmainen ujellus. Kun seison voimalan rauta-aidan takana, lähellä pääporttia, tuo korkea ujellus sekoittuu tuulen kohinaan ja voimalan yleishuminaan. Liikenteen äänet kuuluvat enää vaimeasti, kuin puolikuvitteellisena matalana pohjaresonanssina.
En silti missään vaiheessa ajattele kuuntelevani kivihiilen palamisen ääntä. Kivihiili, saati fossiilisen polttoaineen tuntu ei ole tässä huminassa läsnä, sitä ei hahmota. Palaminen, kattilat, masuunit, kemialliset prosessit, aineen muuttuminen toiseksi – ne ovat vieraita ja etäisiä tälle patsasmaiselle äänelle, jota kuuntelen tuulen vaimean kohinan ympäröimänä. Alueellinen atomisaatio lohkoo kuuntelukokemustani: voimalan operatiivisuus on abstraktia, melkein fantasmaattista vierautta keskeneräisen teollisuusympäristön liepeillä.
Keskeistä tälle humisevalle äänelle on sen äänettömyys. Kuuluu – tai oikeastaan tuntuu – ainoastaan möyheä kumu, joka pysyy paikallaan. Se höyrystyy ilmaan kuin savu, jota tupruaa voimalan piipusta. Ei ole mitään lineaarista liikettä, mitään toistuvaa äänellistä organisoitumista, jonka imuun voisi tempautua. Ei ole erillisiä äänieleitä, joiden kosketukselle voisi antautua. Pistemäisessä patsasmaisuudessaan voimalan ääni on kuin kaasua, äänettömänä kaikkialle leviävää. Ekokriisin aikakaudella, antroposeenin kakofonisessa puristuksessa tuntuu hurjalta ajatella, että kivihiili, tuo satojen miljoonien vuosien kuluessa maakerrosten väliin puristukseen jääneiden kasvien kiteytymä leijailee nyt mykkänä ilmassa. Kuuntelun faasimuutos kiinteästä juoksevaan, ja juoksevasta edelleen kaasuun (vrt. Salminen & Vadén 2013, 92) on korvinkosketeltava.
”Öljyn ajan kokemukseen kuuluu paitsi kaikkien pysyviksi kuviteltujen siteiden haihtuminen ilmaan, myös tämän haihtumisen tahdin kiihtyminen.” (mts. 91).
Tuotantoketjun hiljaisuus
Kattilaitos. Turbiinilaitos. Generaattori. Muuntoasema. Kaukolämmitys. Huippulämpökeskus.
Helsinkiläisistä kaupunkivoimaloista väitöstutkimuksensa kirjoittanut Ilkka Parvola on listannut termejä, joiden mukaan voimalan tuotanto etenee. Hän kirjoittaa:
”Tuotantolinja tai -prosessi on energian häviämättömyyteen ja olomuodon muutoksiin perustuva tuotantoketju. Siinä eri polttoaineiden sisältämä energia muutetaan kattilalaitoksessa korkeapaineisen höyryn sisältämäksi lämpöenergiaksi. Tämä korkeapaineinen höyry saa aikaan turbiinilaitoksessa pyörivän liikkeen eli muuttuu liike-energiaksi, joka puolestaan pyörittää generaattoria, jolloin liike-energia muuttuu sähköenergiaksi. Turbogeneraattorin tuottama sähköenergia johdetaan muuntoaseman kautta sähköverkostoja myöten kulutukseen sekä sähköntuotannosta yli jääneen ja tässä sähkön tuotantoprosessissa osittain jäähtyneen höyryn vielä sisältämä lämpöenergia johdetaan kaukolämmityksenä putkiverkoston kautta kuluttajille” (Pirvola 2016, 20).
Tuotantoketju on hiljainen voimalan ulkopuolelta kuunneltuna. Se on hiljainen myös silloin, kun kytken tietokoneeni kiinni pistorasiaan ja näen virtavalon vilkkuvan. Koneiden, moottorien, prosessien ja tuotantovoimien materiaaliset ja fyysiset syy-seuraus-suhteet eivät kolise tai rämise tavoilla, joissa erottaisin lihastyötä, voimankäyttöä tai paineensäätelyä. On vain vaimea sirinä, jonka ydintä ei lopulta kuule.
Kivihiili on maailman eniten käytetty sähköntuotannon polttoaine. Tuo satojen miljoonien vuosien takainen kivettymä keittää kahvimme, pesee pyykkimme, lataa mobiiliproteesiemme akut ja sytyttää lamppumme. Jokainen kuluttamamme sähköwatti on poimuuntuneen maanpinnan uumenissa syntynyttä kuumuutta, painetta ja hapettomuutta. Antrasiitti, geologiselta iältään vanhin kivihiililaatu hehkuu mattaharmaana antroposeenin vauhkossa ytimessä. Äärimmäisestä tiiviydestä jalostetaan energiaa, joka rispaantuu äärimmäisen läpikuultavaksi, länsimaiselle kuluttajalle itsestäänselvyydessään harsomaisen abstraktiksi värähtelyksi.
”Naftismi tekee juoksusta kohti kuilun reunaa normaalia politiikkaa.” (Salminen & Vadén 2013, 135).
Kaikki se, mikä on kivettynyt satoja miljoonia vuosia, kulutetaan sekunnin miljardisosassa.
Kaikki kulutetaan ennen kuin se on edes kunnolla syntynyt.
Kiihtymisen alati jyrkistyvä nopeusvektori.
Tässä ajattelussa on jotain läpeensä välineellistävää.
Salminen ja Vadén huomauttavat, että ajatus universaalista energiasta materian takana aiheuttaa helposti sen, että materiaa ajatellaan energian lähteenä, mikä puolestaan johtaa melkein kuin itsestään siihen, että fossiiliset raaka-aineet nähdään ensisijaisesti hyödynnettävinä resursseina (2013, 33). Luonnosta tulee resurssia, jota teknologia jalostaa elämän käyttövoimaksi. Näin ollen luonto ei ole kulttuurin tai tekniikan vastakohta, ”jonkilainen puhdas ja neitseellinen alue ihmisen keinotekoisten konstruktioiden takana”, kuten filosofi Susanna Lindberg kirjoittaa. Hänen mukaansa
”[l]uonto on olemassa kulttuurin ja tekniikan funktiona. Se on terminä olemassa, koska nämä kaksi muuta termiä määritellään suhteessa siihen. Tästä syystä luonto ei tule esiin ”sellaisenaan” vaan perustana, jonka kulttuuri ja tekniikka olettavat tuekseen (se on niiden resurssi), ja samalla epävarmuustekijänä, joka saa ne myös huojumaan perusteillaan (resurssit jäävät niukiksi, mutta samalla paljastuu, että luonto on paljon muutakin kuin resursseja, niin että jos todellisuutta katsotaan vain ihmisten projektien näkökulmasta, suuri osa siitä jää hyödyttömäksi, haitalliseksi ja mikä kaikkein tärkeintä tuntemattomiksi).” (Lindberg 2017, 93).
Resurssiajattelu kiihdyttää itseään yhä uusille kaiken optimoinnin produktivistisille kierroksille. Hyötysuhdeajattelu patinoituu ainoaksi toiminnan periaatteeksi. Maailma tukehtuu laskelmoimattomien oheisseurausten eli itse elämän puutteeseen ja ekokriisiin.
Kaiken tämän ympärillä kaasuuntuu eräs meluisimmista antroposeenin äänistä: fossiilikoneen autio äänettömyys.
Hanasaaren B-voimala humisee kaikesta irrallaan ja kaikkeen kytkeytyneenä.
Huminaa halkoo pystysuora hiljaisuus.
Lähteet:
Lindberg, Susanna. 2017. Jälkiä planetaan pinnalla, kuhinaa sen alla. Tiede & Edistys 1/2017, 91-97.
Pirvola, Ilkka. 2016. Urbaania energiaa. Suvilahden, Hanasaaren A- ja Vuosaaren voimalaitokset osana helsinkiläistä kaupunkiympäristöä. Väitöstutkimus, Turun yliopisto, Taiteiden tutkimus, taidehistorian oppiaine.
2015. ”Tänä päivänä ei Suomeen kannata rakentaa lämmön ja sähkön yhteistuotantoa”, Talouselämä. https://www.talouselama.fi/uutiset/tana-paivana-ei-suomeen-kannata-rakentaa-sahkon-ja-lammon-yhteistuotantoa/eee6a323-2dc1-3071-9195-bfd34924d6e1
2016. ”Suomi vaarassa menettää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa”. Bioenergia ry. https://www.epressi.com/tiedotteet/maatalous/suomi-vaarassa-menettaa-energiatehokasta-sahkon-ja-lammon-yhteistuotantoa.html
2015. Hanasaaren voimalaitoksen turvallisuustiedote.
https://www.helen.fi/globalassets/helen-oy/tietoa-yrityksesta/energiantuotanto/turvallisuustiedote-hanasaari.pdf
Salminen, Antti & Vadén, Tere. 2013. Energia ja kokemus. Naftologinen essee. Tampre: Niin & Näin.