20.11.2007 Hanna Etholén
Harri Kalha (toim.) 2007: Pornoakatemia!. Eetos, Turku. 424 s.
Puhutaanpa pornosta! Voisitko kuvitella heittäväsi tällaisen keskustelunaiheen ilmoille istuessasi kahvikupposen ääressä ystäviesi, työtovereittesi tai vaikkapa vanhempiesi kanssa? Porno on nykyään kaikkialla, sillä viimeistään internetin myötä se ei ole enää ollut mustissa takeissa hämyisiin kauppoihin hiippailevien miesten salaisuus. Pornon kuvastoihin voi törmätä jopa kadulla: bikinimainoksen naisen huulet kiiltävät ja silmät ovat kutsuvasti puoliavoimet. Miksi pornosta on sitten niin vaikea puhua? Miksi se on tabu?
Pornoakatemia! –teos tarttuu kysymykseen pornosta reippaasti ja kainostelematta. Teoksen lähtökohtana on, että porno on kulttuurimme osa-alue, jota voi ja pitääkin tutkia. Pornoakatemia! lähestyy aihettaan kiihkottomasti ja analyyttisesti. Elokuvia tutkitaan. Miksei siis myös pornoelokuvia?
Pornoakatemia! kuljettaa lukijan monia eri teitä pornon ihmeelliseen maailmaan. Teoksen lukeminen on mieltä avartava kokemus jokaiselle, sillä analyysin kärki osoittaa valtavirtapornon ulkopuolisiin genreihin ja toisenlaiseen pornoilmaisuun. Artikkelit käsittelevät mm. miehistä masokismia, klitoriksen historiaa, japanilaisia naisten pornosarjakuvia ja narttuilevia naisräppäreitä.
Ilta-Sanomat uutisoi vuoden 2004 lopussa näyttävästi Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimushankkeesta – Pornoakatemiasta. Skandaalihakuisen lehtijutun taka-ajatuksena oli osoittaa, kuinka veronmaksajien rahoja käytetään pornotutkimukseen. Ilta-Sanomien artikkeli lietsoi moraalista paniikkia, ja tutkimusrahoituksesta tehtiin lopulta välikysymys eduskunnassa. Pornoakatemia tutkimushankkeena sai julkisuutta.
Pornoakatemia! –teoksen ensimmäisessä artikkelissa Harri Kalha tarttuu Ilta-Sanomien tapaukseen selittääkseen, miten pornografian logiikka toimii: pornon käsite sisältää paitsi kielletyt kuvat myös puheen näistä kuvista. Pornoa katsotaan tirkistellen ja ahnaan uteliaisuuden vallassa, ja samalla paljastuvat käsitykset sopivaisuudesta ja sopimattomuudesta. Suhtautuminen pornoon vaihtelee houkutuksen, torjunnan, mässäilyn ja moralismin välillä.
Porno monitieteisenä tutkimusprojektina
Pornoakatemia on monitieteinen tutkimusprojekti, jossa tutkijat mm. elokuva- ja mediatutkimuksesta, taiteen ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta, kirjallisuustieteestä, estetiikasta, oikeustieteestä sekä antropologiasta käsin tarkastelevat pornografian käsitettä. Pornoa halutaan katsoa välttäen puolesta tai vastaan -asetelmaa. Tutkijat osallistuvat teoreettisten puheenvuorojen kautta tukemaan ja täydentämään keskustelua nykykulttuurin pornoutumisesta.
Pornoakatemia! –teoksen toimittanut Harri Kalha esittelee teoksen ensimmäisessä artikkelissa teoreettisia lähtökohtia ja käsitteitä, joilla kirjoittajat lähestyvät aiheitaan. Jo alusta asti on näkyvissä, että teoksessa ei paheksuta tai kauhistella eikä mikään pornon muoto ole niin vieras, etteikö siitä voisi asiallisesti puhua. Kalha kääntää tämän asetelman kuitenkin paikoittain päälaelleen: pornoa lähestytään ihmettelevän lukijan näkökulmasta ja pyritään tarjoamaan vastauksia siihen, miksi porno herättää niin voimakkaita reaktioita.
Pornoakatemia! –teoksen alkupäätä leimaa mielestäni lievä puolusteleva asenne. Porno on täynnä ristiriitoja: Se konnotoi irstauden ja lian kanssa niin hyvässä kuin pahassa. Mikä toista kiihottaa, saattaa toista inhottaa. Vaikka teoksen teoreettinen perusta on vahva ja monipuolinen, rivien välistä paistaa oletus lukijan epäluulosta. On hyvä perustella, miksi pornoa kannattaa tutkia, mutta kaikki lukijat eivät toki suhtaudu pornografiaan pelonsekaisin tai epäilyksen tuntein.
Pornoakatemia! onnistuu kymmenessä artikkelissaan purkamaan niitä kulttuurisia hierarkkisia vastakkainasetteluja, joiden kautta ihmisillä on tapana käsitteellistää koko maailmanjärjestys. Pornon paikka alimmista alimmaisena, ”aidon” rakastelun vastakohtana, saa Kalhan kynästä riemastuttavan ilmauksen ”halu ja hali”. Teoksen artikkeleista nousee paljon loistavia oivalluksia pornografian kyvystä sotkea rajanvetoja ja kyseenalaistaa kulttuurisia ihanteita. Kalhan uskalias esimerkki tästä on, että ns. pehmoporno on jähmeämpää ja vaarallisempaa kuin rankinkaan s/m- tai eriteporno, sillä niiden suhde haluun on paljon mutkikkaampi.
Tutkiessaan pornon paikkaa rivouden vertauskuvana moni kirjoitus tukeutuu ajatukseen matalasta halusta. Käsite on lainassa Sigmund Freudilta. Sitä ei kannata säikähtää, sillä vanhaa partasuuta sikareineen ei tässä teoksessa lueta kieli poskessa, vaan pikemminkin kriittisesti ja huumorilla, mutta toki antaen arvoa hänen oivalluksilleen. Ne osoittautuvat varsin käyttökelpoisiksi nykyajan seksuaalisen kulttuurin tutkimiseen ja halun käsitteen avaamiseen. Freudin ajatukset esitetään teoksessa harvinaislaatuisen ymmärrettävästi. Lukijan ei tarvitse itse olla psykoanalyysin asiantuntija pysyäkseen kärryillä. Esimerkiksi Kalhan ja Annamari Vänskän artikkeleissa teksti soljuu hauskasti eteenpäin ja lukuisat esimerkit ja kirjoittajan omat pohdinnat tekevät lukemisesta nautinnollisen kokemuksen.
Kokemuksia pornosta sitä tutkittaessa
Pornoakatemia! on poikkeuksellinen akateemisen kirjoittamisen perinteessä, koska kirjoittajat määrittelevät asemansa suhteessa tutkimusmateriaaliinsa hyvin konkreettisesti: he kertovat kokemuksistaan, joita analysoitavan materiaalin kerääminen synnytti.
Pia Livia Hekanaho muistelee käyntiään lontoolaisessa pornokaupassa, jossa tutkimusaineisto – masokistimiehiä ja dominoita kuvaava materiaali – oli kätketty syvälle kaupan uumeniin. Annamari Vänskä kuvailee sähköistä tunnelmaa, joka vallitsi elokuvateatterissa vuoden 2005 Rakkautta & Anarkiaa –festivaaleilla, kun siellä esitettiin 70-luvun kohupornoelokuvaa Syvä kurkku. Jenny Kangasvuo pohtii avoimesti omaa suhdettaan erilaisiin pornosarjakuvan muotoihin samaistumiskohteina. Merja Lind puolestaan pamauttaa esiin ärtymyksensä tutkimuskohteenaan olevasta mainoksesta. Pornoakatemia! nostaa esiin kysymyksen nykykulttuurin pornoutumisesta: pornon kuvastot ovat esillä lähes joka paikassa, monen mielestä väärässä paikassa ja liian julkisesti. Aiheeseen tarttuvat uusista ja rohkeista näkökulmista Antu Sorainen ja Juulia Jyränki.
Sorainen kirjoittaa tämän hetken arimmasta aiheesta – lapsesta ja seksuaalisuudesta – josta halutaan jo lähtökohtaisesti vaieta. Artikkeli nostaa esiin kysymyksiä siitä, mitä vaikuttimia on halulla suojella lapsia ”pahalta” ja ”turmeltumiselta” ja mitä tapahtuisi, jos lapsi miellettäisiinkin aktiiviseksi toimijaksi.
Myös Jyränki käsittelee toimijuutta artikkelissaan pro ana –ilmiöstä, anoreksiasta elämäntapana, ja yhdistää anorektisen ruumiin niin haluun, nautintoon, politiikkaan kuin rikosoikeuteenkin.
Nämä kaksi artikkelia ovat teoksen poleemisimmat, mutta vain aihevalinnoiltaan. Kirjoittajat käsittelevät ilmiöitä vakavuudella ja hienon rauhallisesti, huolellisesti perustellen ja teoretisoiden. On virkistävää lukea ilman moralismin kytköksiä aiheista, joista julkinen keskustelu puhuu yleensä vain ahnaasti kauhistelevaan ja tuomitsevaan sävyyn.
Pornoakatemia! –teoksen lukeminen oli minulle hieno kokemus. Teos on uraauurtava ja ainutlaatuinen suomalaisessa akateemisessa maailmassa, joten olisin luullut sen tarttuvan ensikertalaisena ”perinteisimpiin” aiheisiin kuten vaikkapa juuri siihen yllätyksettömään valtavirtaheteropornoon. Lajityyppiä käytetään teoksessa kuitenkin lähinnä vain peilaamaan muunlaisia ilmiöitä. Sanna Härmä kirjoittaa naisten rap-pornosta, jossa itseään arvostavat naistähdet ja –räppärit haltuunottavat naisiin kohdistuvat alentavat stereotypiat ja solvaukset ja kääntävät ne voiman lähteeksi.
Porno ja katsominen
Olisin toivonut saavani lukea artikkelin, jossa syvennyttäisiin katsojuuteen. Vaikka Pornoakatemia! käsitteleekin katsojana olemista, tapahtuu se tavalla, jossa tutkija katsoo tutkimuskohdettaan ja tulkitsee sitä, ottamatta juurikaan eksplisiittisesti kantaa katsomiseen sinänsä. Esimerkiksi Merja Lind tarttuu artikkelissaan pornoisiin mainoskuviin ja pohtii omaa katsojuuttaan vain kuvien herättämien mielleyhtymien ja tulkintojensa kautta.
Pornoakatemia! on teoksena hyvin vakuuttava. Samalla asiantuntemuksella olisin kuitenkin halunnut käsiteltävän ristiriitaa, joka syntyy, kun katsoja tai feministi, joka tiedostaa naisen alisteisen aseman sukupuolijärjestelmässä ja pornon stereotyyppisissä konventioissa, kiihottuu pornosta ja tuntee siksi syyllisyyttä. Vai pidetäänkö kysymystä jo niin loppuun kaluttuna, vanhanaikaisena ja toivottomana, ettei siihen kannata enää paneutua? Porno on fantasiaa, mutta mikä on naisen paikka tuon fantasian sisällössä, tuottamisessa ja kuluttamisessa.
Pornoakatemia! antaa kuitenkin myös toivoa. Rivon kutkuttavassa pornossa saattaa olla jotain, joka nyrjäyttää paikaltaan piintyneitä asenteita ja ihanteita, joiden kautta sukupuoli ja seksuaalisuus nähdään pornomaailman sisällä, mutta ehkä myös sen ulkopuolellakin. Esimerkiksi japanilaiset pornosarjakuvat asettavat Jenny Kangasvuon tulkinnassa naislukijan halun heteronormatiivisen kontekstin ulkopuolelle.
On sarjakuvia, joissa naisen orgasmin hetkellä mieshahmo häviää ja kuvat keskittyvät naisen nautintoon. Miesten ejakulaatiota ei välttämättä kuvata lainkaan. Eräs sarjakuvien laji keskittyy naisten väliseen seksiin. Annamari Vänskä esittää myös kiinnostavan tulkinnan nähdessään Syvä kurkku –elokuvan feministisenä: se tuo keskiöön naisen nautinnon ja klitoriksen, joiden merkitys valtavirtaheteropornossa sivuutetaan useimmiten täysin.
Teoksen kirjoittajilla on selkeä queer -tutkimuksellinen ote: itsestään selvinä pidettyjen merkitysten, näkemysten ja vastakkainasettelujen horjuttaminen ja nyrjäyttäminen sekä johonkin uuteen, ei vielä olemassa olevaan tähtääminen. Artikkelit haluavat osoittaa, että pornosta ei voi eikä tarvitse antaa lopullista tuomiota.
Teos jää kokonaisuutena hieman epäyhtenäiseksi, mutta tuo aiheiden vapaa ja selittelemätön virta pakottaa lukijan ajattelemaan itse. Pornoakatemia! ei tarjoa valmiita vastauksia. Teos rikkoo myös akateemisen kirjoittamisen rajoja: missä muualla voisi nähdä tutkijan käyttävän sanoja ”kulli” ja ”pimsloora”!
Kirjoittaja opiskelee Kristiina-instituutissa Helsingin yliopistossa