Rasismitutkijat Joe R. Feagin ja Hernan Vera kertovat syrjinnälle ominaista olevan valtaväestön empatian ja solidaarisuuden tunteiden puuttuminen syrjittyä ihmisryhmää kohtaan (1985, 16). Draaman seuraamisen prosessissa muodostuva katharsis tarjoaa sen katsojalle tai lukijalle mahdollisuuden kokea näitä tunteita – olipa kyseessä sitten aristoteelinen empaattinen eläytyminen tai brechtiläinen poliittinen oivaltaminen. Mutta mikä osuus katharttisella draamalla voisi olla syrjinnän murtamisessa ja ihmisten kohtaamisessa teatterinäyttämön ulkopuolella? Käsittelen seuraavassa asian yhtä mahdollista sovellusaluetta.
Mielenterveysongelmaiset muodostavat yhteiskunnassa usein syrjityn marginaaliryhmän. Jos läheisemme käyttäytyy yhteisten sääntöjemme vastaisesti tai muuten oudosti, on vastauksemme hänelle usein emotionaalinen hylkääminen (Middleton 2015, 180). Kuitenkin, kun joko valkokankaalla tai näyttämöllä seuraamamme draaman päähenkilö hetkellisesti horjuttaa oman miljöönsä järjestystä ja ihmissuhteita, eläydymme hänen tilanteeseensa myötätuntoisesti (Babbage 2004, 50). Vireillä olevan tutkimukseni tarkoitus on selvittää, olisiko draamalle ja katharsiksen puhdistavalle vaikutukselle sijaa myös mielenterveystyössä, etenkin psykoosipotilaiden kohtaloiden syvemmässä ymmärtämisessä.
Empatia ja aristoteelinen tragedia: emotionaalinen katharsis
Vaikka antiikin Kreikassa filosofina tunnettu Aristoteles ei itse kirjoittanut tai ohjannut yhtään näytelmää, hänen kirjoittamassaan Runousopissa esittämä draaman kaava on säilynyt länsimaisen teatterin, tv-draaman ja elokuvien maailmassa. Aristoteleen kuvaamien tuolloin pääasiassa tragedioiden yleisönä oli yleensä ylempien yhteiskuntaluokkien etuoikeutettuja jäseniä. Heille nämä teatterikappaleet tarjosivat henkisen puhdistautumisen kokemuksia, kun he seurasivat itsensä kaltaisten päähenkilöiden traagisia kohtaloita empatian tuntein. Keskeistä draamassa on sen päähenkilön ja toisten roolihenkilöiden tai hänen ympäristönsä välisten ristiriitojen eli konfliktien jonkinlainen ratkeaminen (Marx 1961, 26–28). Tämän seurauksena on juuri emotionaalinen puhdistautumisen kokemus eli katharsis.
Empatian tunteen pohjana on samaistuminen sen kohteena olevaan henkilöön ja tämän elämäntilanteeseen tyyliin: “jos minä olisin tuossa tilanteessa, niin..”. Draaman lisäksi se on tärkeä väline terapiatyössä, jossa myös terapeutille on tärkeätä eläytyä terapoitavan henkilön kokemusmaailmaan. Tällöin empatiassa samaistuminen on ennemminkin lähtökohta kuin päämäärä.
Solidaarisuus ja brechtiläinen teatterikäsitys: älyllinen ja poliittinen katharsis
Eeppisen eli kertovan teatterin luoja Bertolt Brecht vastusti aristoteelista empatian käsitettä ja siihen liittyvää teatterikatsojan ”hypnotisointia” (1974, 78), joka hänen mukaansa esti tätä kriittisesti ymmärtämästä draamaesitystä ja sen sanomaa. Brechtiläisessä ei-aristoteelisessa ja myöhemmin eeppisessä teatterissa tämä lähtökohta johti kaikenlaisten ns. tuttuuden ja katsojan mielikuvitusta ruokkivien elementtien poistamiseen. Perinteisen lavastuksen tilalle tulivat mm. diaprojektorit, laulut sekä näyttelijöiden tunneperäisen ilmaisun korvannut vieraannuttavan näyttelemisen tekniikka, jossa näyttelijä oli mieluumminkin kertoja kuin tunteiden välittäjä. Brechtiläisen teatterin päämääränä oli katsojan älyllinen aktivointi, niin että tämä esitystä seuratessaan oivaltaisi sen poliittisen ulottuvuuden ja siihen sisältyneen muutoksen tarpeen. Brechtille tämä muutos oli luonteeltaan maailmanvallankumouksellinen. (Babbage 2004, 44.)
Poliittisen oivaltamisen osana voidaan pitää solidaarisuuden tunteen kehittymisen draaman päähenkilöä kohtaan, sekä ymmärryksenä tämän sosiaalisesta tilanteesta että haluna muuttaa sitä, etenkin jos kyseessä olisi yhteiskunnan marginalisoima henkilö. Tällöin voitaisiin puhua sekä älyllisestä että poliittisesta katharsiksesta.
Tutkimukseni
Tämä kirjoitus ja teoksessa Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus (Jäntti, Heimonen, Kuuva & Mäkilä 2019) julkaistu artikkelini “Draama, katharsis ja kohtaaminen vainopsykooseista selviämisen kertomuksissa” (mt., 133–158) pohjautuvat laajempaan tutkimukseeni, jota varten pyysin mielenterveyskuntoutujilta psykoosikertomuksia ilmoituksessa Mielenterveyden Keskusliiton (MTKL) jäsenlehti Revanssissa maaliskuussa 2013. Pyyntöni julkaistiin myöhemmin myös MTKL:n jäsenyhdistyksille suunnatun sisäisen tiedottamisen verkostossa. Kirjoituspyyntöni keskiössä oli psykoosin kokemus, niin psykoosiin joutuminen kuin siitä selviäminenkin. Tähän viittasi myös kirjoituspyyntöni otsikko: ”Oletko kokenut psykoosin?”
Tutkimukseni aineisto koostui alun perin 19 psykoosista selvinneen mielenterveyskuntoutujan kirjoittamasta kertomuksesta. Näiden kirjoittajista kahdeksaa olen myös syvähaastatellut. Kirjassa julkaistua artikkeliani varten valitsin neljä kirjoitusta ja syvähaastattelua, joissa kaikissa toistui lajityypiltään lähinnä trilleriä muistuttava vainon kokemisen kerronta. Seuraavassa esitän esimerkkeinä tätä artikkelia varten kahdesta niistä kokoamani tiivistetyt kertomukset, joiden päähenkilöitä kutsun nimillä Pilkattu ja Seurattu. Nimet kuvaavat sitä, millaisen vainon kohteeksi henkilöt itsensä kokivat.
Tarkastelemalla näiden kahden henkilön psykoosikokemusta jälkikäteen reflektoivien kertomusten muodossa suon myös lukijalle mahdollisuuden eläytyä heidän elämäntilanteisiinsa empatiaa ja/tai solidaarisuutta heitä kohtaan kokien. Tämän mahdollistaa hänen toimimisensa yleisönä heidän jännitystarinoilleen heidän psykoosiin joutumisestaan aina siitä selviämiseen ja psykoottisuudesta irti pääsemisen suomaan katharttiseen helpotukseen saakka. Ratkaisevana katharttisena käänteenä kertomuksissa on hetki jolloin niiden päähenkilöt löytävät itselleen ymmärtävän, luotettavan ja turvallisen hoitokontaktin.
Pilkattu
Pilkattu kertoi olleensa lapsuudessaan koulukiusattu. Työelämässä häntä voisi luonnehtia perfektionistiksi, lääkäreiden määritelmän ollessa “vaativa persoonallisuus”. Hän teki paljon ylitöitä, muttei ollut koskaan tyytyväinen työsuoritukseensa, vaikka muut sitä arvostivatkin. Viimein hän sanoutui irti työstään ja alkoi pikkuhiljaa eristäytyä muusta maailmasta alkoholin ja huumeiden myötävaikutuksella. Nämä tarjosivat aluksi keinon paeta syyllisyydentunteen ja häpeän luomaa ahdistusta, mutta lopulta vain ruokkivat sitä lisää. Pilkattu ei koskaan etsinyt uutta työtä eikä pitänyt yhteyttä ystäviinsä. Epäluuloinen suhde ulkomaailmaan sai hänet välttelemään tuttujaan hänen harvoina ulkona liikkumisen hetkinään, ettei kukaan pääsisi pilkkaamaan häntä. Häpeän tunne ja eristäytymisen tarve kasvoivat.
Vuokraisännän ilmoitettua Pilkatulle myyvänsä tämän asunnon piakkoin hän koki senkin omaksi syykseen. Seurasi kolme itsemurhayritystä, joiden epäonnistumisista hän myös syytti itseään. Viimein hänen huolestuneet vanhempansa saapuivat hänen asunnolleen ja veivät hänet lääkäriin. Sieltä matka jatkui psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle, jossa hänelle annettiin rauhoittavaa, mutta samalla toimintoja hidastavaa lääkettä. Diagnoosiksi kirjattiin “psykoottinen masennus”
Suljetulla osastolla Pilkattua pelottivat paitsi hänen uhkaavina kokemansa potilastoverit myös hänelle mielivaltaisina näyttäytyneitä pakkokeinoja, kuten lepositeitä, käyttäneet hoitajat. Kerran hän yrittikin paeta osastolta aikeenaan tehdä itsemurha ulkomaailmaan päästyään, mutta yksi hoitajista sai hänet suostuteltua jäämään osastolle. Pelkotilat jatkuivat Pilkatun käydessä osaston psykologilla arvioitavana. Viimein kaksi hoitajaa sai häneen kontaktin luottamusta herättäneellä, turvalliselta tuntuvalla ja hänen oikeudenmukaiseksi kokemallaan käytöksellä. Toinen hoitajista sanoikin hänen olevan “turvassa”, vaikkei hän tätä uskonutkaan.
Ajan oloon Pilkatun lääkitystä kevennettiin, ja viimein hän pääsi pois suljetulta osastolta. Hänen siskonsa oli järjestänyt hänelle uuden asunnon, jonne hän muutti. Hän sai myös hoitokontaktin, ensin poliklinikalle ja myöhemmin sairaalan päiväosastolle. Hän joutui kuitenkin palaamaan suljetulle osastolle uusiutuneiden itsetuhoajatusten vuoksi, josta hänet kotiutettiin kolmen viikon päästä. Sitten hoito jatkui ensin päiväosastolla ja sen jälkeen poliklinikalla, jossa hän sai masennustaan lieventänyttä sähköshokkihoitoa. Hänen vointinsa parannuttua hänelle alettiin järjestellä paluuta työelämään uudelleenkoulutuksen avulla. Vielä toivuttuaankin hän välttelee tuttujensa kohtaamista, jottei joutuisi puhumaan sairastumisestaan, jota hän yhä häpeää.
Pilkatun kertomus herättää lukijassaan empatian tunteita tämän seuratessa hänen häpeäntunteensa kasvamista ja sen luoman hänen ja ympäristönsä välisen konfliktin eskaloitumista aina itsemurhayrityksiin saakka, jotka onneksi epäonnistuivat. Varsinainen katharttinen käänne kertomuksessa tapahtui kuitenkin sairaalassa, kun Pilkattu viimein kohtasi nuo kaksi hoitajaa, joita hän saattoi pitää oikeudenmukaisina, turvallisina ja luottamuksen arvoisina, mistä alkoi hänen ja ympäristönsä välisen suhteen korjautuminen. Älyllisen katharsiksen ja solidaarisuuden tunteen lukija saattaisi saavuttaa analysoidessaan hänen pilkatuksi joutumistaan koulukiusaamisen uhrina, mikä on luonut pohjan hänen häpeäntunteelleen ja pilkatuksi tulemisen pelolleen ja sitä kautta eristäytymiselleen ulkomaailmasta. Solidaarisuutta lukija saattaa lisäksi kokea paitsi hänen sairaalakokemuksiensa pohjalta myös nähdessään hänen yhä kokevan aiheetonta häpeää yhteiskunnan mielisairaaksi leimaamana henkilönä.
Seurattu
Seurattu toimi alussa epäpätevänä opettajana aikuisoppilaitoksessa ja suoritti samalla opettajan tutkintoa. Työ oli hektistä ja vaativaa, vastuuta annettiin koko ajan lisää. Pätkätyöläisen asema ei esimiehen lupauksista huolimatta muuttunut. Seurattu teki pitkiä päiviä, jolloin ystävyyssuhteetkin hoituivat lähinnä sähköpostitse. Nettichatissä tavattu miesystävä painosti seksiin, mutta Seurattu ei halunnut irtosuhdetta.
Nähtyään toistuvasti tutun tietynmerkkisen farmariauton liikenteessä ja eri parkkipaikoilla Seurattu alkoi uskoa, että häntä seurataan. Tästä alkoi hänen psykoosinsa, aluksi satunnaisina ajatuksina, jotka kuitenkin kasvoivat viimein jokapäiväisiksi. Lopulta hän koki seuraamisen tapahtuvan kaikilla mahdollisilla kontrollivälineillä, kuten turvakameroilla, kaiuttimilla ja niin edelleen. Aluksi hän uskoi seuraajansa olevan nettichatissä tapaamansa miehen, vaikka oli asettanut sinne henkilötietojensa turvakiellon. Hän näki myös entisiä päihdeongelmaisia asiakkaitaan hoitotyössä olonsa ajalta ja alkoi pelätä näillä olevan hänelle asiaa. Pelkojensa kasvaessa Seurattu alkoi vältellä ihmiskontakteja. Töissä oli ristiriitaa hänen itserakkaana ja omahyväisenä pitämänsä työtoverin kanssa, jonka hän pelkäsi yrittävän savustaa hänet ulos työpaikastaan. Yöunet jäivät vähiin ja hän linnoittautui kotiinsa muutaman viinilasillisen ääreen.
Viimein ohjauskäynnillä opiskelijansa työharjoittelussa Seurattu näki taas saman farmariauton seuraavan häntä ja mainitsi siitä yhdelle kenttäohjaajista, jonka vähättelevän vastauksen hän tulkitsi valheeksi. Hän päätti matkustaa iltabussilla vanhempiensa luo turvaan saadakseen nukkua rauhassa. Vanhemmat olivat ihmeissään hänen ilmestyttyään heidän luokseen ja kyselivät, mitä oli tapahtunut, epäillen hänen olevan päihteiden vaikutuksen alainen.
Nukuttuaan yönsä hyvin Seurattu tunsi yhä, että häntä seurattiin ja että häneltä haluttiin jotain kostomielessä. Vanhemmatkaan eivät ymmärtäneet häntä hänen kerrottuaan heille peloistaan. Hänen päihdealalla työskentelevä siskonsa epäili hänen olevan huumeissa. Seuraavat päivät kuluivat oleillen.
Muutaman päivän jälkeen, eräänä yönä Seuratun kädet, jalkapohjat ja päänahka alkoivat kipristellä, joten hän päätti pestä hiuksensa. Hänen äitinsä huomautti kellon olevan 11 yöllä ja kehotti häntä menemään nukkumaan. Samassa makuuhuoneesta tuli hänen isänsä, jolla hän näki olevan siniharmaan pässinpään ja kädessä välkkyvän kellomaisen hänen seurantalaitteeksi tulkitsemansa esineen.
Seurattu vaihtoi yöpaitansa arkivaatteisiin ja yritti karata isänsä vastusteluista huolimatta. Hän itki ja huusi apua. Hänen äitinsä soitti paikalle poliisin ja ambulanssin. Paikalle tulleita poliiseja hän piti auttajien sijasta valehenkilöinä, jotka halusivat satuttaa häntä. Pihalla paljain jaloin seisoessaan hän ei huolinut isältään sukkia ja kenkiä uskoen niiden olevan myrkytettyjä.
Päivystyksessä ollessaan Seurattu pelkäsi joutuvansa tapetuksi, kunnes lääkäri saapui ja passitti hänet paikallisen psykiatriakeskuksen suljetulle osastolle. Osastolla ollessaan hän vain teeskenteli ottavansa lääkkeensä, koska myrkytyspelot jatkuivat. Hoitajat hän jakoi mielessään hyviin ja niihin pahoihin, joiden hän uskoi haluavan myrkyttää hänet. Tästä johtuen hän ei myöskään syönyt mitään mitä nämä ”huonot” hoitajat hänelle antoivat.
Jouluaattona Seurattu pyysi ja sai keskusteluajan sairaalan pastorille, johon hän luotti, koska mielsi tämän osaston ulkopuoliseksi. Hän kokikin tämän rohkaisevaksi jo ensitapaamisesta lähtien. Pastori onnistui hälventämään hänen pelkojaan, kuten myrkytysharhaa, ottamalla sen vakavasti, mutta silti pysymällä todellisuudessa sanoen, että osaston ruoka tulee keittiöltä eikä hoitajilla ole siihen mitään osuutta. Eräänä iltana Seurattu uskaltautui myrkytyspeloista huolimatta kokeilemaan lääkkeensä ottoa ja tunsi sen rauhoittavan sekä nukahti pian sen jälkeen.
Seurattu koki myös hänelle määrätyn omahoitajan turvalliseksi tehden tämän kanssa arkipäivän askareita, kuten pyykinpesua ja kaupassa käyntiä. Hänellä oli hyvä olla tämän ihmisen kanssa, joka oli läsnä niin kukkia kastellessa kuin televisiota katsellessakin.
Neljän viikon suljetulla osastolla olon jälkeen Seurattu siirrettiin avo-osastolle, jossa tämä päätti jättää pahimmat harhat taakseen. Näin myös kävi, paitsi että seuraamispelko kiusasi häntä vielä ajoittain. Avo-osastolla ollessaan hän tapasi myös aikoinaan vihollisiinsa kuuluneen entisen osastonhoitajansa, johon suhtautui nyt eri tavalla. Avo-osaston lääkärikontaktikin tuntui hyvältä.
Avo-osastolta kotiuduttuaan Seurattu siirtyi hoidettavaksi poliklinikan puolelle. Uuden terapiapsykologinsa hän koki hyväksi, jämptiksi ja suoraksi ja työskenteli hänen kanssaan kolmen vuoden ajan. Tämä sai hänet kuntoutustuella elettyään motivoitumaan kuntoutumaan ja pyrkimän takaisin työelämään. Haastatteluhetkellä hän oli käynyt valmentavia kursseja ja ollut kahden viikon ajan työharjoittelussa.
Seuratun vaikea asema jatkuvana pätkätyöläisenä ja hänen myöhempi pyrkimisensä takaisin työelämään herättävät lukijassa solidaarisuuden tunteita, samoin kuin hänen kontrolliyhteiskunnan pelkonsa turvakameroineen, ja niin edelleen. Myös hänen asteittainen eristyneisyytensä sekä uupumisensa työtaakan alle ja näiden osuus seuranneiden riittämättömyyden tunteiden kääntymisessä vainoharhaksi ruokkivat älyllisen katharsiksen muodostumista analyyttisesti suuntautuneelle lukijalle – empatiaa kuitenkaan unohtamatta. Empatia myös panee lukijan seuraamaan jännityksellä hänen tilanteensa kehittymistä aina siihen katharttiseen käänteeseen, jolloin hän kohtasi luotettavan hoitokontaktin sairaalan pastorissa ja suostui ottamaan lääkkeensä ensi kertaa, mistä alkoi myös hänen ristiriitansa asteittainen korjautuminen ulkomaailman kanssa.
Yhteenveto
Psykoosi havaitaan ja diagnosoidaan usein vasta sen myöhemmässä vaiheessa, kun henkilö on jo ehtinyt miltei täysin eristäytyä omaan psykoottiseen maailmaansa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kuitenkin jokaisella psykoosilla on syntyhistoriansa ja vasta henkilön ymmärrettyä ja käsiteltyä sen hänellä on mahdollisuus siitä toipumiseen (Rudegeair & Farrelly 2008, 311). Psykoosien tarkasteleminen draamoina alkuineen ja loppuineen lisää paitsi ymmärrystä niitä kohtaan myös toivontunnetta siitä, että niissä esiintyvä yksilön ja ympäristön välinen konflikti on ratkaistavissa monologin kääntyessä jälleen dialogiksi hyväksyvässä ja kuuntelevassa terapia- ja hoitoympäristössä (Haarakangas & Seikkula 1999). Tämän käänteen tarkastelussa katharsiksen kokemisella – niin emotionaalisella kuin älylliselläkin – on myös oma osuutensa.
Antamalla äänen ja näkyvyyden marginalisoidun ihmisryhmän jäsenten kokemukselle draama voi toimia voimaannuttavana tekijänä vähentäen yhteiskunnan ennakkoluuloisesti heihin lyömää leimaa eli stigmaa. Lukijan tai katsojan eläytyessä heidän elämäntilanteeseensa emotionaalisesti ja/tai analyyttisesti ja kokiessa empatian ja/tai solidaarisuuden tunnetta sekä lopulta katharttista helpotusta tilanteen kääntyessä positiiviseen suuntaan lisää mahdollisuutta kohdata heidät vapaana heihin muutoin lyödyistä typistävistä leimoista tai stereotyypeistä. Tekemällä heidän kokemuksestaan yleisinhimillisesti ymmärrettävän ja samaistuttavan draama ja siinä koettu katharsis voivat lähentää heitä yhteiskunnan valtavirran kanssa ja edesauttaa dialogin kehittymistä näiden kahden välille.
Jari K. Kokkinen
Lähteet
Babbage, Frances (2004) Augusto Boal. London: Routledge.
Brecht, Bertolt (1974) On theatre: the development of an aesthetic. Engl. käännös Willett, John (toim.) London: Methuen.
Feagin, Joe R. & Hernan Vera (1995) White racism: the basics. New York: Routledge.
Haarakangas, Kauko & Seikkula, Jaakko (1999) ”Avoin dialogi akuutin psykoosin hoidon foorumina”. Teoksessa Haarakangas, Kauko & Seikkula, Jaakko (toim.) Psykoosi – uuteen hoitokäytäntöön. s. 172–186. Tampere: Kirjayhtymä.
Jäntti, Saara, Heimonen Kirsi, Kuuva Sari & Annastiina Mäkilä (2019) (toim.) Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus. Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 125. Jyväskylä: Nykykulttuuri.
Marx, Milton (1961) The enjoyment of drama. New York: Appleton-Century-Crofts.
Middleton, Hugh (2015) Psychiatry reconsidered: from medical treatment to supportive understanding. Basingstoke: Palgrave MacMillan.
Rudegeair, Thomas & Susie Farrelly (2008) “Pharmacotherapy in the collaborative treatment of trauma-induced dissociation and psychosis”. Teoksessa Moskowitz, Andrew, Ingo Schäfer & Martin J. Dorahy (toim.) Psychosis, trauma and dissociation. s. 307–318. Chichester: Wiley-Blackwell.
Kuvalähteet
”Delfoin vaununajaja, yksityiskohta, n. 478–470 eaa., pronssia, Delfoin arkeologinen museo”
Kuva: Marko Gylén
”Agamemnonin tytärtä Ifigeneiaa viedään uhrattavaksi, yksityiskohta freskosta, Traagisen runoilijan talo, Pompeiji, 1. vs. jaa., Napolin arkeologinen museo”
Kuvalähde: Wikimedia Commons
Kuvaaja: Marie-Lan Nguyen
Muokkaus: Marko Gylén
