Outi Turpeinen 3.11.2013
Olin yllättynyt, kun löysin Lontoon British Librarystä intialaisten taiteilijoiden tekemiä luonnontieteellisiä piirroksia 1700- ja 1800-luvuilta. Odottamani värien runsauden ja ornamentiikan sijaan en erottanutkaan piirroksissa intialaisen taiteen tunnusmerkkejä. Piirrokset kuvaavat tyypilliseen eurooppalaiseen tapaan yksityiskohtaisesti kasvin tai eläimen ominaispiirteitä vaalealle taustalle eriteltyinä. Niissä ei ensisilmäyksellä näy mitään eroa vastaaviin eurooppalaisten taiteilijoiden samana aikakautena tekemiin piirroksiin.
Löytämäni piirrokset olivatkin brittiläisten kolonialistien teettämiä. He selvittivät niiden avulla itselleen tuntematonta intialaista luontoa. Mitä kaikkea näiden piirrosten taustalle kätkeytyy, kertoo paljastuesaan monimutkaisen vyyhdin kultturisia vuorovaikutuksia.
Britit maailmaa valloittamassa
Luonnontieteellisten piirrosten taustalta löytyy The East India Company, joka 1600-luvulla aloitti brittiläisen imperiumin Aasian valloituksen. East India Company kävi kauppaa Aasiassa vuodesta 1600 vuoteen 1834 toimittaen valtavilla laivakolonioillaan Eurooppaan pippuria, lääketieteellisiä rohtoja, hajuvesiä ja silkkiä. Kysyntää syntyi myös Euroopassa ennen tuntemattomille tuotteille: kahville ja teelle. Kauppa Aasiaan muokkasi Lontoon katukuvaa uusilla rakennuksilla, ja ´shoppailusta´ muodostui ylemmän ja keskiluokan vapaa-ajan harrastus.
The East India Company oli taloudellisen toiminnan ohella myös merkittävä brittiläisen ja intialaisen kulttuurin yhteensaattaja. Merenkulullinen kauppa Aasian ja Euroopan välillä oli yksi suurista historiallisista ilmiöistä, joka loi modernin globaalin maailman. Se oli yksi askel Euroopan maailman valloituksessa Pohjois-ja Etelä-Amerikan valloituksen ja Afrikan orjakaupan lisäksi, joita kaikkia rahoitettiin East India Companyn keräämillä varoilla. Kaupankäynnin seurauksena eurooppalaiset, ja erityisesti britit, onnistuivat saamaan taloudellisesti Aasian hallintaansa. Valistuksen aikana muotoutui kokonainen uusi, luokitteluun ja vallankäyttöön perustuva kulttuuri.
Luokittelun halu on vallan halua
Englantilaiset ylistivät kirjeissään löytämiään uusia intialaisia kasvi- ja eläinlajeja. Intian luonto avautui eksoottisena ja salaperäisenä brittiläisille virkamiehille ja siviileille. Oli tarpeen selvittää luontoa systemaattisesti eurooppalaiseen tapaan. Eläimiä pystyttiin säilyttämään täytettyinä, lakattuina tai alkoholiin upottamalla ja kasveja pystyttiin kuivaamaan ja prässäämään, mutta piirrosten avulla kyettiin osoittamaan luonnontieteellinen kohde elävästi ja todellisissa väreissään. Näin ollen piirrokset olivat aikanaan tarkin mahdollinen tapa luonnontieteellisten näytteiden siirtämisessä Intiasta Englantiin.
1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alkupuolella luonnontieteellisten piirrosten kerääminen oli sekä yksityishenkilöiden harrastus että `virallisten luonnontieteilijöiden` tieteelliseen tarkoitukseen tekemää työtä. Eurooppalaisten innostus kerätä luonnontieteellisiä piirustuksia liittyy yleisemminkin luokittelun lisääntymiseen 1700-luvun yhteiskunnassa.
Tieteen kehittyessä koko luomakuntaa haluttiin selvittää systemaattisesti. Ruotsalaisen Carl von Linnén (1707-1778) kehittämä luokittelujärjestelmä tarjosi tähän sopivat välineet. Luonnontieteellistä luokittelua sovellettiin yhtä hyvin luontoon kuin sosiaaliseen kulttuuriin. Seurauksena oli, että monimutkainen sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen järjestelmä pelkistyi yksiulottoiseksi taksonomiaksi.
Luonnon visuaalinen säännönmukaistaminen näkyi kasvitieteellissä puutarhoissa ja luonnontieteellissä kokoelmissa. Niiden systemaattisen järjestämisen taustalla oli halu määritellä totuus. Järjestämisen halu liittyyy hallitsemiseen. Se mikä on luokiteltu, on järjestelty loogisesti ajateltavaksi ja hallittavaksi. Luonnon luokittelun taustalla on halu ymmärtää luonnon mekanismeja, mutta myös halu hallita luontoa.
Luonnon esittäminen kokoelmina ei ollut uutta. Jo 1600-luvun eurooppalaisissa kuriositeettikabinetteihin kerättiin näytteille harvinaisia esineitä luonnosta sekä ihmisen tekemiä kuriositeetteja. 1700-luvun alusta lähtien alkoi ilmestyä oppaita kokoelmien perustajille. Esimerkiksi hampurilaisen kauppiaan latinan kielistä ”Museigraphica”- opasta levitettiin koko Euroopassa. Se jakoi kokoelmien esineet kolmeen eri luokkaan; jotka olivat naturalia, curiosa ja artificilia (luonnonesineet, harvinaisuudet ja ihmisen tekmät esineet). Kuriositeettikabinetteihin kuului siis yleisesti sekä luonnontieteellistä aineistoa että kuvataidetta.
Intialaisen taiteen tunnusmerkit
Millaista sitten on tyypillinen intialainen taide? Länsimainen katsoja odottaa näkevänsä kamasutramaisia eroottisia kuvia tai veistoksia, punaisia ja kultavärejä ja yhteenkietoutuneita jumalhahmoja. Eri puolilla Intiaa taiteen esteettiset muodot vaihtelivat alueittain, samalla tapaa kuin esimerkiksi Euroopassa maittain. Koko historiansa ajan Intiaa on valloitettu ja sen kulttuuriin on sekoittunut vaikutteita muista kulttuureista. Intialainen taide on imenyt vuosisatojen ajan vaikutteita Persiasta ja islamilaisesta kulttuurista.
Esimerkiksi mogulihallitsija Akbar hallitsi koko pohjois-Intiaa vuodesta 1556-1605 ja oli avoimempi kuin monet aikalaisensa kutsumalla jesuiittoja, brahmineja, jaisteja ja zoroastrianeja uskonnollisiin keskusteluihin. Hän myös rakasti maalauksia ja piti hovissaan maalareita, jotka tuottivat kuvitettuja käsikirjoituksia persialaisista klassikoist ja intialaisista teksteistä. Samoin hän teetätti myös kopioita eurooppalaisista painotuotteista ja eurooppalaisten tyyleistä ja puvuista. Maalaukset ovatkin sekoitus intialaista koristeellisuutta ja eurooppalaista tyyliä.
Kulttuurien välinen vuorovaikutus oli molemminpuolista jo eurooppalaisen renessanssin aikana. (Hyvä esimerkki intialaisesta taiteen ja kulttuurin estetiikasta oli Helsingin Kulttuurien museon näyttely ”Taiteilijan Aasia – Tero Kiiskisen kokoelma” (1.4.-26.10.2003). Näyttelyn esillepano ja esineiden valinta toivat hyvin esille aasialaista kulttuuria 1900-luvun loppupuolella eläneen länsimaisen keräilijän ja taiteilijan silmin. Näkökulma on hyvin erilainen kuin briteillä oli 1800-luvulla.)
Vallan estetiikka
Intian taiteen kuvaaminen on tapahtunut suurelta osin eurooppalaisten esteettisten teorioiden kautta kolonialistisen aikakauden aikana 1757-1947. Länsimaissa intialainen taide nähdään nykyään uskonnollisena, jo taiteen tekemisen prosessia pidetään rituaalisena. Toisaalta taiteen nauttiminen ja arvostaminen liittyvät `siirtymiseen`, jossa syvällinen tietämys taiteesta, varsinkin esittävästä taiteesta, nostaa katsojan irti omasta ajastaan ja paikastaan.
Itämainen estetiikka pohjautuu uskonnollisiin aiheiseen; erilaiset intialaiset sivilisaatiot hinduismista, buddhismista, jainismista islamiin ovat kehittyneet ja sekoittuneet yli neljä tuhatta vuotta vanhan kulttuurin myötä. Intian pitkästä historiasta johtuen on kuitenkin mielenkiintoista pohtia brittiläisen kulttuurin vaikutusta intialaiseen traditioon.
British Libraryn kokoelmissa olevien luonnontieteellisten piirrosten tekijät olivat intialaisia taiteilijoita, jotka työskentelivät joko yksityisesti brittiläisten oppineiden ja keräilijöiden palkkaamina tai virallisesti East India Companyn palkkaamina. Monet taiteilijat olivat aikaisemmin työskennelleet mogulien hoveissa miniatyyrimaalausten parissa. Intiassa 1800-luvulla vallinneen hallinnollisen kaaoksen seurauksena mogulien tuki kuitenkin väheni ja taiteilijat olivat valmiita ottamaan mitä tahansa työtä. He hankkivat töitä brittien hallinnollisista keskuksista, Tanjoresta ja Madrasista Etelä-Intiasta sekä Calcutasta Itä-Intiasta. 1770-luvulta lähtien innokkaat brittiläiset kasviston ja eläimistön kuvien keräilijät alkoivat palkata paikallisia taiteilijoita.
Ajatus palvelemisesta sopi hyvin intialaisten taiteilijoiden perinteiseen rooliin. Taiteilijat, muusikot, tanssijat, näyttelijät, maalarit ja kuvanveistäjät ymmärrettiin artisaaneina. Heidän työtään arvostettiin teknisen taituruuden, taiteellisen herkkyyden ja esteettisen ilahduttamisen takia, ja kuten muissakin esimoderneissa yhteiskunnissa, he toimivat palvelijoina niille, jotka pystyivät pitämään yllä hierarkioita. Monet perivät taiteilijan koulutuksensa kastijärjestelmän kautta. Monista British Libraryn kokoelmien luonnontieteellisistä piirroksista ei löydy taiteilijan nimeä.
Käytäntö on yleinen myös monien etnografisten museoiden esineistössä ja sitä onkin kritisoitu alan kirjallisuudessa. Käytäntö on kuitenkin viime aikoina alkanut muuttua, jolloin varsinkin nykytaiteen museot ja näyttelyt ovat alkaneet esitellä enenevässä määrin taidetta myös Aasiasta ja muista ei-länsimaista. Sellainen museo- tai näyttelykäytäntö, jossa ei-länsimaiseen kulttuuriin kuuluvien taiteilijoiden nimiä ei ilmoiteta, sisältää arvostuksia ja vallan käyttöä. Toisaalta nimien merkitseminen Aasiassa töihin ei ollut olennaista, sillä taiteen tekeminen on osa uskontoa. Tähän on tietysti lisättävä, että ennen 1900-luvulla arkeologian metodien kehittymistä brittimuseoihin 1700-1800-lukuvulla kerättyjen arkeologisten löytöjen ikää arvoa ja ei pystytty tunnistamaan.
Brittiläiset taiteilijat tilasivat paikallisilta intialaisilta taiteilijoilta nimenomaan länsimaisen estetiikan mukaisia piirroksia. Intialaisen taiteen silloinen tyyli ei tyydyttänyt brittejä, he halusivat selvittää Intian luontoa Linnén luokittelujärjestelmän mukaisesti. Niinpä intialaisen taiteen ominaispiirteenä oleva ´rituaalisuus` väistyi eurooppalaisen luokittelun tieltä.
Brittiläiset menivät Intiaan maailmanvalloitusasenteella ja jatkoivat omaa elämäntyyliään niin pitkälle kuin pystyivät. Luonnontieteellisten piirrosten keräämistä Intiassa voi verrata myös etnografiseen kenttätyöhön, jossa vieraassa kulttuurissa kerätään tietoa. 1800-luvulla brittiläinen ylimystö keräili luonnontieteellisiä kokoelmia täysin omista lähtökohdistaan muokaten jopa piirrosten tyylin omanlaisekseen. 1800-luvun lopulla syntynyt antropologia kehittyi saman läntisen tieteen mallin mukaisesti. – On paradoksaalista, että yleisö ja jälkimaailma pitää kyseisiä luonnontieteellisiä piirroksia ja kokoelmia autenttisina todistuskappaleina vieraasta kulttuurista, vaikka ne ovat vain oman kulttuurimme läpi syntyitä silmäyksiä toiseen kulttuuriin.
1700-1800-luvun intialaisia luonnontieteellisiä piirroksia säilytetään nykyään Lontoon British Libraryssä, jonne pääsee vain tarkkojen turvatoimien läpi. British Museumin henkilökunta valitsee aineistoon tutustujat, lähinnä akateemisten tutkijoiden joukosta. Luonnontieteelliset piirrokset eivät ole suuren yleisön kannalta kovinkaan trendikkäitä, kuten 100 tai 300 vuotta sitten. Luonnontieteelliset museot, kuten esimerkiksi Lontoon Natural History Museum, keskittyy nykyään tarjoamaan elämyksellisiä näyttelyitä suurelle yleisölle – alkuperäiset luurangotkaan eivät enää ole päänähtävyys. Luonnontieteellisiä piirroksia niissä ei juuri näe. Luonnontieteelliset piirrokset ovat siten nykypäivän kuriositeetteja, joita vain harvat ja valitut pääsevät katsomaan.
Vallan estetiikka on näkymätöntä
Kiinnostukseni intialaisiin 1800-luvun luonnontieteellisiin piirustuksiin synnytti Kiasman Studio K:ssa esillä olleen installaation nimeltä ”Erään brittiläisen aatelisrouvan kokoelmat 1800-luvun Intiasta” (26.9.-19.10.2003). Kyseessä oli fiktiivinen museoinstallaatio, joka esitteli keksityn aatelisrouva Lady Helen Mary Frogin (1848-1931) kuvitteelliset kokoelmat 1800-luvun lopulta. Hänen keräilykohteenaan olivat sekä luonnontieteelliset erikoisuudet että kolonialistiset esineet pääosin Intiasta. Installaatioon sisältyi maalauskabinetti, jossa tuntemattomien intialaisten taiteilijoiden luonnontieteellisiä piirroksia esiteltiin brittiläiseen 1800-luvun museaaliseen tyyliin.
Näyttely koostui ’aidoista’ esineistä ja niiden lasisista variaatioista sekä muokatuista luonnontieteellisistä piirroksista – aidon ja autenttisen käsitteitä kyseenalaistaen. Museon sijoittaminen jo olemassa olevan museon sisälle toimi muistutuksena museoiden historiasta ja toisaalta taiteen, taiteilijan, kuraattorin ja museon muuttuvista rooleista.
Intialaisuus ja brittiläisyys toimivat installaatiossa tarinana ja teemana, jonka avulla käsittelin vallankäytön estetiikkaa. Tarkastelin sekä Intiaa että Englantia ulkopuolisen silmin, vaikka olenkin perehtynyt molempiin kulttuureihin useiden vuosien ajan. British Libraryn luonnontieteelliset piirrokset 1700-1800-lukujen Intiasta toimivat minulle inspiraation lähteenä väitöstyössäni.
Näyttely oli kolmas ja viimeinen Taideteollisen korkeakoulun Visuaalisen kulttuurin osaston väitöstyöhöni liittyvä näyttely. Luomani museon fiktiivisyys on väittämä, joka kyseenalaistaa museoiden asemaa totuuden kertojana.
”Totuus” on jokaisen aikakauden mukana muuttuva näkökulma, johon vaikuttavat yhtä lailla tiede kuin taide. Tarkoituksenani on avata luonnontieteellisten piirrosten estetiikkaan kätkeytyviä valtarakenteita tarkasteltavaksi fiktiivisen tilakonstruktion kautta, jotta museoyleisö pääsee näkemään vallan estetiikan hienovaraisen rakentumisen.
Olennaista installaatioissani on pyrkimys jättää vihjeita lukijan ja katsojan omille oivalluksille. Installaationi luonnontieteelliset piirrokset olivat osittain muokattuja kopioita British Libraryn kokoelmista, osaa maalauksista olin muuttanut enenmmänkin. Esimerkiksi eräässä maalauksessa olin sekoittanut tosiinsa intialaisen jumalhahmon ja sammakon. Tässä yksityiskohdassa on avain näyttelyn ydinajatukseen, jossa keräilijä Lady Helen Mary Frogin Intia -kokoelmat viimeistään paljastuvat kuvitteellisiksi.
Sammakon yhdistäminen Intian kulttuuriin on kaukaa haettua ja juuri tämän kaltainen tietoinen irrationaalisuus paljastaa symbolisesti museolaitoksen puutteet. Toinen yksityiskohta on maalausten brutaali leikkaaminen kehyksiin sopiviksi, jolloin länsimaisen kulttuurin tarpeelliset arvostuksen välineet, kehykset, saadaan asetettua maalausten ympärille. Näin maalaus asettuu museokontekstiin arvostettuna ja merkittävänä.