Teksti: Tuomas Tiainen
Miten yksinkertainen idea – kuvista muodostuu tarina – ja miten monta erilaista sovellusta!
Tämä tiedetään: modernin sarjakuvan katsotaan syntyneen Joseph Pulitzerin kustantamassa New York World -sanomalehdessä ilmestyneen Richard Felton Outcaultin The Yellow Kid -sarjan myötä vuonna 1895 – siis vain hieman yli sata vuotta sitten. Keltaiseen mekkoon verhoutunut pallopää ei kenties ollut ensimmäinen sarjakuvakuvasankari eikä The Yellow Kid maailman ensimmäinen sarjakuva, mutta koska ihmisluontoon kuuluu mittaaminen ja järjestäminen, on jonkinlainen lähtöpiste asetettava. Ja helpompihan The Yellow Kidistä on tehdä kuluttajille myytävä tuote kuin Trajanuksen pylväästä (113), joka myös kertoo tarinan kuvin ja on sitä paitsi erittäin paljon vanhempi.
Tai siis: Joonas Rinta-Kannon Fok_It oli ensimmäinen – ehkä myös ainut – sarjakuva, joka on ollut luettavissa Teksti-TV:ssä. Vuonna 2012 Teksti-TV:n sivulla 526 julkaistiin ”vierailevan graafikon” Joonas Rinta-Kannon kolmen ruudun strippi miehestä, joka on jäänyt vangiksi Teksti-TV:hen.
Myöskin: varsin suosittu lännensarjakuva Tex Willer ilmestyy Suomessa tällä hetkellä neljässä eri muodossa. Tex Willer -lehden (8+1 numeroa) voi tilata edullisesti tarjoushintaan, jonka jälkeen tilaus jatkuu kestotilauksena 12 kk:n laskutusjaksoissa. Tex Willer -kronikoissa julkaistaan 30 vuoden takaisia klassikkosarjoja. Kahdesti vuodessa ilmestyvät Tex Willer Maxi Texit sisältävät pitkiä Tex Willer -seikkailuja. ”Keräilijöiden himoitsemat” Tex Willer -suuralbumit sisältävät ”yli 240 sivua jännittäviä lännenseikkailuja ja taidokkaasti piirrettyjä sarjakuvia”. Lehtipisteestä.
Sitä paitsi: suomen sana sarjakuva on informatiivisuudessaan ja neutraaliudessaan hieno ja käyttökelpoinen. Kaikkialla ei vastaavaa ole. Ei siis ihme, että mestari Will Eisner kehitti (1) tankean termin sequential art – suomeksi tismalleen yhtä jäykkä joskaan ei onneksi koskaan käytetty sarjallinen taide (2) – korvaamaan pelkkään viihdehassutteluun viittaavaksi luultavan comicsin. Tästä on jo melkein syytä tuntea suurta kansallista ylpeyttä tänä tärkeänä vuonna – siitäkin, että auktoriteettien mukaan ”[s]arjakuva elää ja voi hyvin Suomessa”. (3)
Lopuksi: muistatko Kalman – tai tarkemmin sanottuna tämän Semicin julkaiseman kauhulehden neljä ensimmäistä numeroa (1990–1991)? Aivan vuosikymmenen alussa lehtipisteisiin ilmestynyt varsin makaabereilla kansilla ja sisältämillään kauhunovelleillaan lapsia kiihottanut lehti mainosti ensimmäisen numeronsa takakannessa omaa itseään mustaan taustaan kävelevän miehen kuvalla ja kehotuksella: ”Toista hiljaa mielessäsi: se on vain sarjakuvaa.” Toistin, mutta ei se auttanut. Kauhu oli kouraissut enkä sinä yönä saanut unta.
***
Mustekalan ensimmäinen sarjakuvan teemanumero käsittelee taiteenalaa viiden artikkelin ja kolmen sarjakuvan myötä. Tietokirjailija, toimittaja Ville Hänninen kirjoittaa parikymppisenä suoraan huipulle nousseen Joakim Pirisen pitkästä urasta. Ruotsalaistaiteilijan tuotantoa voi nyt tarkastella riittävän etäältä erottaakseen niin nousut, laskut ja tasangot kuin kiinnostavat väliteoksetkin.
Kirjallisuustieteen jatko-opiskelija ja Helsingin sarjakuvafestivaalien tuottaja Onni Mustonen käsittelee esseessään ”Ecce Homo Superior!” supersankareiden kehollisuutta. ”Sarjakuvahahmon kehoa”, Mustonen kirjoittaa, ”hallitsee outo jännite, joka ei ole läsnä missään muussa taidemuodossa.” Lähtökohtana on, itseoikeutetusti, vuonna 1938 Action Comics -lehden ensinumerossa trikoourhojen kultakauden käynnistänyt Teräsmies.
Tohtorikoulutettavat Aura Nikkilä ja Anna Vuorinne raportoivat viime kesän Skotlannin kansainvälisestä sarjakuvakonferenssista. Viisipäiväisessä tapahtumassa itsekin esitelmöineiden kirjoittajien mukaan ala kukoistaa tutkijoiden tarttuessa rohkeasti uusiin näkökulmiin.
Kirjallisuustieteen väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Leena Romu pohtii artikkelissaan Hanneriina Moisseisen Kannas-sarjakuvassa kuvattujen eläinten suhdetta teoksen dokumentaarisuuteen ja historiallisuuteen. Kesän 1944 Karjalan evakuointia kuvaavassa teoksessa lehmä ja muut kotieläimet ovat väylä inhimillisen tragedian kohtaamisessa, Romu argumentoi.
Numeron päätoimittaja Tuomas Tiainen kartoittaa suomalaisen sarjakuvapienkustantamisen lähimenneisyyttä ja tulevaisuudennäkymiä. Olemme nyt tilanteessa, jossa moni merkittävä ulkomainen nykysarjakuvateos uhkaa jäädä julkaisematta suomeksi. On aika tehdä tilannekatsaus ennen eteenpäin siirtymistä.
Luettavaksi on myös sarjakuvaa. Jyrki Heikkisen ”Hilma ja Rudolf” on pieni tarina antroposofisesta metsänhoidosta ja kohottamista vaativista pullista. Miissa Rantasen lohdullinen ”Kalevan kisat” tarjoaa tuokiokuvan viherkasveista ja verhojen takaa paistavasta valosta. Hannele Richert puolestaan pohtii nukkumiseen soveliaita materiaaleja.
(1) Eisner, Will 1985: Comics & Sequential Art. Tamarac: Poorhouse Press.
(2) McCloud, Scott 1994: Sarjakuva – näkymätön taide. Helsinki: The Good Fellows.
(3) Hänninen, Ville & Römpötti, Harri 2011: Päin näköä! 16 suomalaista sarjakuvataiteilijaa. Helsinki: Like.