Katriina Rosavaara
Miroslaw Balka: Signaalit / Signals. Kuva: Veikko SomerpuroVoiko taiteella vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen päätöksentekoon? Voiko taide välittää viestin ja mahdollistaa muutoksen?
IHME-tapahtuma kutsui vuoden 2013 taiteilijaksi puolalaisen Miroslaw Balkan. Vuosittaisten IHME-teosten ajatuksena on tarjota kansainväliselle taiteilijalle mahdollisuus kokeilla Helsingissä jotakin uutta. Balkan mukaan nykytaiteilijan tehtävä on luoda mahdollisuuksia mielipiteiden vaihtoon ja tarkastella yhteiskuntaa uusista näkökulmista. Häntä kiinnostavat myös taiteen mahdollisuudet tukea yhteiskunnallista muutosta ajattelun, kuvittelun ja tekojen kautta. Tilausteoksen taustalla onkin ajatus kommunikaation tärkeydestä. Balka halusi tuoda kaupunkilaiset kaikista ilmansuunnista yhteen keskustelemaan heille tärkeistä aiheista. Yhteisötaiteesta ammentava, lippuviittomin toteutettu Signaalit-teos vilkutti ja keskusteli huhtikuussa kahdeksalle kaupunginosayhteisölle tärkeistä asioista.
Miroslaw Balkan teoksissa ihminen on kaiken mitta. Historiaa, tilaa ja 1900-luvun totalitarismia tarkastellaan hänen teoksissaan suhteessa muistoihin, läsnäoloon ja kehoon. Signaalit-teoksessa Balka haluaa tarkastella muutoksen mahdollisuutta. Epävakaina ja taloudellisesti turvattomina aikoina selviytymiseen tarvitaan voimien yhdistämistä, yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Miten nyky-yhteiskunta toimisi kriisitilanteessa? Energiakriisin kohdatessa sähköinen kommunikaatioteknologia lakkaisi toimimasta. Miten välittää viestit ilman puhelinta, sähköpostia, twitteriä, sanomalehtiä ja radiota? Balka ehdottaa teoksessaan vaihtoehdoksi merenkulussa 1800-luvulla käytettyjä lippuviittomia.
Lippuviittomat toimivat lihasvoimin ja niiden vastaanottamiseen tarvitaan näkevät silmät. Lippuviittojalla on molemmissa käsissään lyhytvartiset liput, joiden keskinäisiä asentoja vaihtelemalla voidaan muodostaa aakkosten kirjaimisto ä:tä ja ö:tä lukuun ottamatta. Lippuviittomat mahdollistivat aikoinaan reaaliaikaisen viestinnän laivasta toiseen. Kommunikaatioteknologian kehityksen myötä lippuviittomat jäivät kuitenkin historiallisen kuriositeetin asemaan. Teoksen toteuttamista varten neljä helsinkiläistä tanssinopettajaa opetteli viittomat vanhojen ohjepiirrosten avulla, koska viestijärjestelmän aiempia osaajia ei enää löytynyt. Tanssinopettajien tehtävänä oli opettaa viittomat edelleen kommunikaatiopisteiden kaupunginosa-aktiiveille.
Punaliput liehumaan
Harjoituksissa joku huomautti, että suurin osa Balkan teokseen mukaan lähteneistä alueista on vanhoja työläiskaupunginosia, Malmi, Punavuori ja Arabia esimerkiksi. Se on kiinnostava huomio. Yhdistääkö näitä alueita nykyisin luova luokka, kulttuurimyönteisyys, työläistaustainen talkooperinne vai jokin muu? Entä pelästyttikö teoksen lippujen väri jotkut potentiaaliset teoksiin osallistujat pois? Eurooppalaisessa kontekstissa punaisilla lipuilla on vahva lataus, eikä punalippu ole vapaa voimakkaista historiaviitteistä meilläkään.
Miroslaw Balka: Signaalit / Signals. Kuva: Veikko SomerpuroMielenkiintoista on myös se, että punaisia lippuja teoksessaan käyttävä taiteilija tulee post-kommunistisesta Puolasta. Punainen väri kun koki yhdessä poliittisen järjestelmän kanssa Itä-Euroopassa varsin totaalisen inflaation Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Alkuperäisten lippuviittomisessa käytettyjen viestimien väristä ei ole tietoa. Punainen erottuu huhtikuisessa helsinkiläismaisemassa hyvin.
Suomi pitää itseään viestintätekniikan mallimaana, mutta entä jos käytössä ei olisi sähköä? Lippuviittomat tuskin ratkaisisivat koko kommukaatio-ongelmaa, mutta inhimillisessä kömpelyydessään ne muistuttavat turvallisilta ja toimintavarmoilta tuntuvien järjestelmien haavoittuvuudesta. Mahtoiko Balkalla teosta suunnitellessaan olla mielessä myös ”Nokia – Connecting people” ja matkapuhelinalan vaurastuttama maa? Akkunsa kuluttaneen kännykän ominaisuudet viestintäkäytössä ovat huomattavasti huonommat kuin vanhan viestilipun. Ehkä suurimpia kosketusnäyttöjä voisi välkyttää auringon valossa kuin peiliä?
Signals-teos on yhteiskunnallinen monella tasolla. Balkan mukaan myös demokraattisilla ja läpinäkyvillä yhteiskunnilla voi olla ongelmia, joita ei tuoda keskusteluun.
Kivinokalla on asiaa
Signaalit-teoksen aktiivisten kaupunginosien joukkoon mahtui myös Kivinokka eli Stenari, vaikkei alue virallisesti kaupunginosa olekaan. Kallioinen niemi Herttoniemen kupeessa tunnetaan stadilaisena kesäparatiisina. Kivinokan rannoilla Kallion, Sörnäisten ja Vallilan työläiset nauttivat kesästä jo sata vuotta sitten. Hellahuoneasunnot kun olivat ahtaita, eikä itäisen kantakaupungin alueella juuri puistoja ollut. Vuoroveneet kuljettivat teltoissaan ja pahvimajoissaan viihtyneet kesäasukkaat aamuisin töihin. Kivinokka tarjosi tilaa, luontoa ja vapautta. Sota-aika muutti kesämajat vähitellen kiinteiksi rakennelmiksi. Kun miehet olivat rintamalla, jäivät majat syksyllä purkamatta. Kesämajoja tarvittiin myös sodan jälkeen helpottamaan asuntopulaa. Löytömateriaaleista rakennetut mökit olivat monelle jonkin aikaa ainoa koti.
Kesämajailu jatkui, mökit laudoitettiin, maalattiin ja niiden ympärille alkoi ilmestyä keinuja ja pöytäryhmiä. Kesällä järjestettiin yhteiset juhannusjuhlat ja olympialaiset, molemmat perinteet jatkuvat edelleen. 1980–90-luvulla näytti hetken siltä, että aika oli ajanut Kivinokan ohi. Nousukausihype nosti mökkiunelmat uudelle tasolle, piti olla oma mökki omassa rannassa. Lama palautti kiinnostuksen palstaviljelyyn ja 2000-luku nosti lähimökkeilyn takaisin suosioon. Jossain välissä Kivinokka oli kuitenkin hukannut kansanpuisto-nimen ja virkistysalue-statuksen kaavassa, siksi alueen tulevaisuus on nyt epävarma.
Kivinokka on nykytaidemyönteinen paikka, vuosittainen ympäristötaidepolku lienee yksi maan ensimmäisistä. Myös punaisia lippuja on niemellä liehutettu ennenkin, työväenaate yhdisti alkuvuosikymmenten kivinokkalaisia. Nykyisin alueella kesäilee suloinen sekoitus kaikenlaisia ja kaikenikäisiä helsinkiläisiä opiskelijoista maahanmuuttajiin. Kivinokka on kaavoituskielellä selvitysaluetta ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto suunnittelee niemelle 12000 asukkaan asuinaluetta. Kesämaja-alueella on vuokrasopimusta jäljellä kahdeksan kesää. Jos suunnitelmat toteutuvat, vilkasta ja monimuotoista virkistysaluetta uhkaa vähimmillään kutistuminen, mutta suunnitelmia myös koko alueen rakentamisesta on väläytelty. Kivinokan pysyvä rakentaminen ei vaikuta järkevältä ratkaisulta pidemmällä aikavälillä. Missä esimerkiksi kaikki tulevan Kalasataman kaupunginosan asukkaat ulkoilevat?
Kivinokassa on ainesta Itä-Helsingin Kaivopuistoksi ja enemmäksikin. Kivinokan aluetta ollaan esittämässä Unescon aineettoman maailmanperinnön listalle juuri katkeamattomana jatkuneen kesämajaperinteen ansiosta. Vastaavaa, kaupungin puistotilassa toimivaa kesämajakäytäntöä ei muualta maailmasta löydy.
Miroslaw Balka: Signaalit / Signals. Kuva: Veikko Somerpuro
S-U-O-J-E-L-E M-I-N-U-A, S-U-O-J-E-L-E M-I-N-U-A
Signaalit-teoksen tarkoituksena on Balkan mukaan luoda kaupunkilaisille mahdollisuus tulla kuulluksi. Kivinokkalaisten huoli alueen tulevaisuudesta on suuri. Tammikuussa kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa lippuviittomaharjoituksiin Hertsikan Pumppuun. Lippuja ei vielä ollut, joten kirjainviittomat piirrettiin ilmaan opettajan lasten puuvärikynät käsissä. Meillä oli apuna kuva viitotuista aakkosista, mutta ne oli piirretty viestien lukemista varten, eli meidän oli osattava viittoa ne peilikuvina. Kävi selväksi, että tehtävä tulee olemaan vaikea. Lippuviittomien kirjaimet eivät muistuta mitään ennestään tuttua. Oli myös vaikea hahmottaa selkeitä yksittäisiä asentoja ja toistaa ne juuri samanlaisina. Kaikilla käsi ei noussut toivotusti tai selkä kremppasi, mutta totesimme että lippuviittomaharjoitukset toimivat myös niska-hartiajumppana.
Jotkut luopuivat urakasta heti kuultuaan teoksen vaatiman harjoitusmäärän. Se olikin paljon, kahdeksan maanantai-iltaa ja läpimenot päälle. Usein väsytti, kun olisi pitänyt lähteä treeneihin. Sohva ja telkkari vetivät puoleensa, eikä aina jaksanut vastustaa niiden vetovoimaa. Mutta muutamat aktiivisimmat taisivat olla paikalla joka ikisissä harjoituksissa, heillä aakkoset alkoivat sujua jo helmikuussa. Muille tuli paineita harjoitella lisää kotona.
Harjoitustilastamme aukesivat suuret näyteikkunat iltapimeälle Erätorille. Pystyimme tarkistamaan heijastuksista kuin peilistä, sujuvatko viittomat oikein. Välillä huidomme kaikki yhtä aikaa opettajan johdolla ja sitten taas omassa tahdissa tai parin kanssa. Miltä teoksen harjoitteleminen mahtoi näyttää ulospäin? Ainakin kerran sen verran kummalta, että autoilija meinasi lippuviittojia ihmetellessään ajaa risteyksessä päin lumipenkkaa.
Piti keksiä lopullinen, teoksessa käytettävä viesti, jonka sitten viestisimme lipuilla. Nopeasti oli selvää, että sen kannatti olla mahdollisimman lyhyt, koska silloin muistettavaa olisi vähemmän. Viesti-ideoista suosikiksi nousi ”Suojele minua”, koska Kivinokan alueen tulevaisuus virkistysaluekäytössä haluttiin suojella. Nimi viittasi myös pari vuotta sitten esitettyyn tv-sarjaan, jossa Kivinokkakin oli mukana. Ohjelman idea oli, että katsojat saivat ilmoittaa siihen paikan tai rakennuksen, jonka suojelua he toivoivat. Kun viesti oli valittu, vähensimme ryhmänä oppimistavoitettamme ja päätimme opetella viittomaan pelkästään oman viestimme kirjaimet kaikkien aakkosten sijaan. Niinkin viittoiltavaa tuntui olevan riittävästi opeteltavana.
Huhtikuussa oli aika siirtää viestiketju harjoitussalista oikeaan ympäristöön. Kun kokeilimme viittomareittiä Kivinokassa, kantomatka punaisin lipuin oli yllättävän pitkä. Kahdeksan viestijän ketjumme ylsi Kivinokan uimarannalta Kulosaaren kartanopihalle asti. Kartanossa sijaitsi Signaalit-teoksen 4. kommunikaatiopiste, jonka jaoimme herttoniemeläisten kanssa. Kukaan ei varmaan osannut odottaa että vielä teoksen toteutusvaiheessa lunta olisi vielä yhtä paljon. Yhdessä harjoitellut lippuviittomat asettuivat todellisessa ympäristössään ymmärrettäviksi. Olimme oppineet uuden kielen, tai ainakin osan siitä, ja osasimme käyttää sitä.
Kommunikaatiopiste
Lippuviittomien esittämisen voi nähdä myös väärinkäyttäytymisenä kaupunkitilassa. Liput tuovat heiluttelijalleen vähän turvaa, ne osoittavat olemassaolollaan, että ”jotain” tässä ollaan tekemässä, eikä vain seisoskella käsiä heilutellen muuten vain. On eri asia viuhtoa oudosti Iso-Roobertinkadulla kuin Kivinokan viljelypalstoilla, kadulla vaaditaan vielä enemmän pokkaa. Oli sovittu, ettei lippuviittomien kulkuaikana puhuta. Toisaalta keskustassa viestijöiden väliset matkat olivat lyhemmät ja edellinen ja seuraava liputtaja näkyivät todennäköisesti samaan aikaan, joten ajatus viestiketjusta oli helpommin ohikulkijan hahmotettavissa. Yksin keskellä tyhjää, lumista peltoa se saattoi jäädä siltä ainoalta ohikulkijalta hoksaamatta. Signaalit-teoksen hetkellisyys korostui Kivinokan maisemassa. Esitysjännitys väheni pilvien mukana ja yleisönä metsässä ja pelloilla oli lähinnä variksia ja rusakoita.
Lippuketju starttasi uimarannalta, Kivinokan sydämestä. Seuraavaksi oli vuorossa kävelytien risteys, pelto, parkkipaikka, rinne, mäenlaki ja kartanonpiha. Paikat oli katsottu tarkasti, yksi puu saattoi estää punaisten lippujen näkyvyyden, jota muuten harmaa-valkoisessa maisemassa riitti helposti satoja metrejä. Viestiketjun aloittajilla oli myös oma aikatauluhaaste, piti ehtiä juosta kartanolle viimeisen viestin aikana. Hangessa ja lumiliukkailla poluilla siinä olikin kirimistä, sillä vaikka Kivinokan viesti liputettiin kaksi kertaa peräkkäin, on uimarannalta kartanolle matkaa puolitoista kilometriä ja viestiketju matkasi reittinsä kymmenessä minuutissa. Teoksen esityksellisin kohta oli kartanon pihalla, jonne lippuviestit päättyivät ja ne kirjoitettiin tussitaululle yleisön luettaviksi. Kommunikaatiopiste oli syntynyt.
Kakkuja ja keskustelua
Viestiketjun jälkeen kokoonnuttiin kartanon saliin, jossa viesti viitottiin yleisölle vielä kerran ennen paneelikeskustelun alkua. Olimme pyytäneet kaikkia 
Miroslaw Balka: Signaalit / Signals. Kuva: Veikko Somerpuropaneelikeskusteluun kutsuttuja asiantuntijoita laatimaan oman luonnoksen Kivinokan tulevaisuusvisoista. Mukana oli kaksi kuntapoliitikkoa, virkamies ja kaksi arkkitehtiä. Oli yllätys, kuinka samansuuntaisia heidän visionsa olivat. Kaikkien mielestä Kivinokassa oli jo tarvittavat toimijat ja toiminnot, niitä pitäisi vain vahvistaa. Kukaan ei ehdottanut asuntorakentamista. Päinvastoin, ympäristön runsaan rakentamisen vuoksi viheralueen tarve oli alueella vain kasvanut.
Kivinokalle mahtuisi paljon lisää mökkejä ja niitä voitaisiin vuokrata kaupunkilaisille myös lyhemmiksi ajoiksi. Mökkejä on nyt jäljellä noin 600, parhaina aikoina niitä oli niemellä puolet enemmän. Yleinen rantasauna, hiihtoladut, metsäleikkipuisto ja ympärivuotinen kahvila toisivat alueelle lisää elämää ja uusia ystäviä. Kartanoon voisi perustaa lasten- ja nuorten yhteisötaiteeseen ja kaupunkiaktivismiin keskittyvän kulttuuritalon ja kirjaston. Kivinokkaan ovat tervetulleita kaikki. Vilkkaan keskustelun jälkeen juotiin kahvit ja maisteltiin Roihuvuoren ammattikoulun kondiittoriopiskelijoiden leipomat Kivinokka- ja Herttoniemi-kakut. Viesti oli välitetty, vai oliko?
On vaikea arvioida kuinka viestit välittyivät lippuviittomien avulla. Ohikulkijan ei oletettukaan niitä suoraan ymmärtävän. Signaalit-teokseen osallistui neljässä kommunikaatiopisteessä yhteensä noin kahdeksankymmentä vapaaehtoista lippuviittojaa. On mukava tietää, että ympäri kaupunkia toimii aktiivisia porukoita, jotka ovat valmiita tarttumaan töihin mukavamman Helsingin puolesta. Suuria, uusia yleisöjä ei siis teoksella ehkä tavoitettu, mutta puolen vuoden suunnittelu- ja harjoitusaika synnytti monenlaisia uusia yhteyksiä ja kontaktiverkostoja kaupunkiaktiivien ja muiden teoksen toteutukseen ja suunnitteluun liittyneiden ja teoksesta muuten kiinnostuneiden ihmisten välillä.
Panelisteista kaksi saa äänestää aikanaan Kivinokan uudesta kaavasta. Viesti kaupungin suuntaan tavoitti ainakin paneelissa mukana olleen virkamiehen, ja myös arkkitehdeillä on varmasti omat kontaktinsa kaupungin organisaatioissa. Yleisössä oli mukana monenlaisia aktiiveja, joista suurimmalla osalla oli todennäköisesti jo ennalta joku tuntuma aiheeseen. Saa nähdä kuinka Kivinokan käy, Helsingin kaupunginvaltuusto päättää alueen tulevaisuudesta todennäköisesti tulevana syksynä.
Teoksen signaalit
IHME-päivien keskustelutilaisuudessa Vanhalla Ylioppilastalolla Miroslaw Balka kertoi teoksestaan. Eräs katsoja kommentoi teosta dokumentoivan videon nähtyään, että lippuviittominen oli näyttänyt hänestä surulliselta ja toivottomalta. Se yllätti meidät mukana olleet, me kun olimme mielestämme olleet tekemässä jotakin aivan päinvastaista. Kertoneet meille tärkeästä asiasta toiveikkaasti ja jopa iloisina ja ylpeinä. Voisiko se mikä tälle katsojalle näyttäytyi toivottomuutena, olla juuri tuo kuva oudosti käyttäytyvästä ihmisestä kadulla? Ihmisestä joka ei näytä olevan missään kontaktissa ympäristön kanssa? Näyttäytyikö kommunikaatio lippuviittomin yksinäisyytenä ja kykenemättömyytenä kommunikoida toisten kanssa ymmärrettävästi?
Tämä on kiinnostavaa, sillä nykyisin sähköisessä kommunikaatiossa on kyse myös ihmissuhteiden hoitamisesta, ystävyydestä, läheisyyden tunteesta ja rakkaudestakin. Näiden kaikkien asioiden hoitaminen tuntuisi äkkiä vaikealta ilman läppäriä ja älypuhelinta. Signaali on vahva, me luotamme että yhteys säilyy, vaikka emme voi näitten laitteiden kautta koskettaa toisiamme. Mutta onko samalla unohtunut jotakin oleellista kanssakäymisestä toisten ihmisten kanssa reaalimaailmassa, kadulla tai kaupungilla?
Toinen katsoja ihmetteli sitä, etteivät ohikulkijat näyttäneet reagoivan lippuviittojiin mitenkään. Ja tottahan se on, ei ole tapana mennä kyselemään, kun kaiken voi tsekata myöhemmin netistä. Kaduilla yksinään puhuvia ihmisiä tavattiin ennen pitää mieleltään järkkyneinä, mutta nykyisin se on normaalia, eikä heistä tarvitse olla huolissaan, koska heidän voi olettaa puhuvan puhelimessa. Kommunikaatioteknologia muokkaa tapaamme kommunikoida, halusimme tai emme. Balkan kysymys siitä, kuinka viestiminen sujuisi ilman sähköä on hyvin ajankohtainen. Olisiko kuitenkin helpompi viittoa lipuilla kuin puhua tuntemattomalle?
Miroslaw Balka IHME-editio 2013 Vuonna 2013 toteutuvan Signaalit-teoksen lippuviittomat. © Miroslaw Balka Studio
Balkan teoksissa äärimmäisyydet, elämä, tuho ja kuolema ovat usein läsnä, samoin kuin ajatus muutoksen mahdollisuudesta. Taiteilijan keho osana teosta on vaihtunut tuoreemmissa teoksissa vaatimukseen katsojan kehollisesta läsnäolosta. Signaalit-teoksessa vapaaehtoisten aktiivinen osallistuminen oli teoksen toteutumisen välttämätön edellytys. Taiteilijan näkökulmasta tämä on vaativa alue, ihmisten elämässä kun on usein menossa niin paljon muutakin kuin vapaaehtoistyö taideteoksessa. On vain luotettava toisiin ihmisiin ja heidän sitoutumiseensa, muuten teos ei tapahdu.
Tässä ajassa on muodikasta kertoa lukevansa hiljaisia signaaleja. Lippuviittomat olivat niitä kahdessa merkityksessä: ne saattavat viestiä jotakin tulevaisuudesta, mutta olivat myös konkreettisesti ilman ääntä. Niin kuin olemme tottuneet kommunikoimaan tekstareilla, facebookissa, twitterissä ja sähkäreissä. Enää ei ole pakko puhua ääneen, voiko ääneen puhumisen taito siis unohtua? Tai yhdessäolo, miten käy sosiaalisille taidoille, kun niitä ei harjoiteta? Yhteisöllisyys ei ole juhlapuheissa loppuun kaluttua lääkettä yhteiskunnan jokaiseen harmiin, vaan työläs ja inhimillisen kömpelö yritys ottaa vastuuta omasta lähiympäristöstä toisia ihmisiä kunnioittaen. Signaalit-teoksen viesti palautuu vahvasti ihmisen pienuuteen. Yksinäisyys ahdistaa, mutta toiseen ihmiseen luottaminen tuntuu vielä pelottavammalta.
****
Syksyllä on Helsingissä luvassa Miroslaw Balkan uusi teos. Kiasma Hits -kokoelmanäyttely esittää Balkan komissiona Kiasmalle toteuttaman Touch me / Find me -teoksen. Teoksessa näyttelykävijää pyydetään taas luottamaan taiteilijaan ja nykytaiteeseen. Taide on paikalla, vaikkei sitä näy.
Kirjoittaja on kuvataiteilija ja Kuvataideakatemian Praxis-maisteriohjelman opiskelija.