Koska saapuu Immanuel?

Pirkko Holmberg & Sampsa Pirtola

Seuraavassa Mustekalan haastateltavana on ”maailman tuntemattomimman supertähden”,
I-Landin presidentin ja Folk´n roll artistin – Immanuelin manageri Sampsa Pirtola. Keskustelu polveilee taiteen ja yhteiskunnallisuuden kautta Immanuelin mysteerien täyteiseen elämään. Mukana on myös kuva- ja videokooste Immanuelin toiminnasta.

Pirkko Holmberg: Kuka on Immanuel? Mistä hän on peräisin?

Sampsa Pirtola: Tämäpä on melko syväluotaava kysymys. Monet meistä identifioivat itsensä tiettyyn ikään, sukupuoleen, nimeen, yhteiskunnalliseen statukseen, elämänkatsomukseen jne. Juuri siinä kohtaa kun määrittelemme itsemme joksikin, suljemme kaiken muun tämän määritelmän ulkopuolelle. Näin ollen olen erittäin varovainen Immanuelin määrittelemisessä, sillä hän on osoittanut taiteellisella työllään ja muulla toiminnallaan, että hän tekee ja toimii usein juuri päinvastoin suhteessa hänestä luotuihin mielikuviin tai määritelmiin.

Immanuelin alkuperästä tiedetään yleisesti melkoisen vähän. Los Angelesilaiselta hip hop -artistilta MC Matrelta kuulin että Immanuel on asunut lapsuudessaan Melrose Avenuella – lähellä Hollywoodia, missä hänen äitinsä rakettimainen ura mm. elokuvatähtien, sekä muiden kuuluisuuksien omistamien kiinteistöjen puhtaanapidon piirissä alkoi. Immanuel pitää melkoisen tiukasti omana tietonaan, mitä hänen lapsuutensa ja sen välillä kun tapasimme ensimmäisiä kertoja, on tapahtunut. Nykyään Immanuel asuu omassa maassan I-Landissa, mutta viettää lähes kaiken aikansa maailmaa kiertäen.

Missä Immanuel nähtiin ensi kerran?

Kuulin Immanuelista ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2005 jolloin olin töissä Valtion Taidemuseolla Kiasmassa ja Ateneumissa. Vapaa-aikanani harrastin taidetta ja sävelsin musiikkia. Muusikkoystäväni Mikael Hakkarainen (vaikuttanut mm. Mikael H. & The Siberians- sekä Kaspar-yhtyeissä) pyysi minut kerran soittamaan hänen keikkansa yhteyteen Reilun Kaupan puolesta ry:n pikkujouluihin. Olin takahuoneessa valmistautumassa keikkaan, kun kuulin hillitöntä huutoa ja naurua esitystilan puolelta. Olin kuitenkin niin keskittynyt omaan esitykseni valmistautumiseen, että en mennyt kuuntelemaan mistä häly johtui. Lopulta kun Mikael tuli hakemaan instrumenttejaan, kuulin että paikalla oli ollut joku Immanuel ja yleisö oli kuumana ja tulkitsin, ettei lämmittelyartistia enää tarvittu… Eli oikeastaan voin sanoa että Immanuel ”varasti” toistaiseksi viimeisen soolokeikkani.

Aloin vähitellen kyllästyä lähinnä toimistotyötä käsittävään työnkuvaani ja aloin etsimään työtä, missä voisin luoda uraa yhdessä jonkun taiteilijan kanssa. Aloin kuulemaan aina vain enemmän Immanuelista ja hänen eriskummallisista ja yllätyksellisistä esiintymisistään ja kiinnostukseni artistia kohtaan kasvoi. Lopulta Mikaelin kautta sain yhteyden häneen ja niin meillä alkoi tiivis kirjekyyhkyjen vaihto (Immanuel ei käytä sähköisiä viestimiä – hän kutsuu käyttämäänsä viestimisen muotoa Imail – kommunikaatioksi) ja siitä se yhteistyö pikkuhiljaa sitten alkoi kehkeytyä.

Yhteistyössämme on mielenkiintoista se, että en oikeastaan ole koskaan itse nähnyt Immanuelin esiintymisiä, vaikkakin olen kyllä toiminut hänen henkilökohtaisena managerinaan jo vuosikausia. Jotenkuten hän aina ehtii tulemaan lavalle kun en ole paikalla. En siis ole tavannut häntä henkilökohtaisesti myöskään lavan ulkopuolella. Mutta olemme tämän työsuhteen eriskummallisista piirteistä huolimatta silti pystyneet luomaan paljon taidetta yhdessä. Pikkuhiljaa vuosien varrella olen täysin työllistynyt hänen kiertueidensa, elokuviensa, levytysten ja muiden projektien organisoimisen kanssa.

Ehkä on tosiaan hyvä alleviivata tässä kohdin, että koska Immanuel pitää itsensä melko hyvin piilossa minulta, se tarkoittaa käytännössä sitä että kaikki mitä hänestä tiedän, on toisen (ja erittäin usein kolmannen) käden tietoa, mikä tarkoittaa sitä että en ole ihan täysin varma, pitääkö kaikki tämä paikkansa. Useimmat ”huhut” kuulostavat ainakin minun korviini melkoisen yliampuvilta, mutta kiinnostus Immanuelia kohtaan saa minut jatkamaan tätä työtä hänen managerinaan. En koe että hän pahantahtoisesti pitää itsensä salassa minulta – uskon ja usein koen vahvasti että työsuhteemme perustuu Immanuelin tietoisesti ylläpitämään sosiaaliseen hygieniaan. Emme juurikaan joudu konflikteihin, koska välillämme on niin paljon tilaa.

Immanuelin äiti oli siis siivooja. Olen kuullut, ettei hän antanut poikansa koskaan käyttää harjaa eikä moppia, mikä aiheutti hänelle traumoja. Lakaisun, puhdistamisen ja veden elementit toistuvat myös usein Immanuelin performansseissa.

Mieleen tulee toinenkin taiteilija, joka on käyttänyt teoksessaan hyväksi siivoamista. Suomen ensimmäisessä verkkoperformanssissa Puhdas/Ren vuodelta 1995 siivouspalvelu puhdisti ensin galleriatilat, jonka jälkeen Jan-Erik Andersson käytti koko näyttelyn ajan taistellakseen likaa vastaan ja jakoi verkkosivuille tunnelmiaan kuvina ja teksteinä. Lattiaa luututessa hän pääsi kuulemma aika meditatiivisiin tunnelmiin. Mikä merkitys siivoamisella tai laajemmin vedellä on Immanuelille?

Niin, olen kysynyt Immanuelin Henkivartijalta Pilippipp’piiltä, onko Immanuelin siivoaminen jonkunlaista symbolista toimintaa, ja hän kiisti tämän ja ilmaisi että kyseessä on nimenomaan erittäin konkreettista toimintaa. Eli siivoaminen on Immanuelille häneltä lapsena kielletyn toiminnan toteuttamista.Mutta niin kuin MC Matre asian ilmaisee: ”I´ve never seen anyone holding a dust pan like that!” – eli ilmeisesti hän ei kuitenkaan pysty erottamaan estetiikkaa toiminnasta, sillä hän on kuitenkin lähtökohtaisesti taiteilija. Olen kuullut Immanuelin äidin vanhalta ystävältä, alun perin saksalaiselta Marlenelta taas sellaisen tarinan että Immanuel ei koskaan saanut tehdä muuta kuin taidetta – että hänen täytyi aina vain treenata musiikkia, runoutta, kuvataiteita, näyttelemistä jne. Marlene kertoi että Immanuel piti pientä harjaa ja kihveliä salaisesti piilossa äidiltään. En ole itse täysin ymmärtänyt tämän käyttäytymisen pedagogista logiikkaa. Sen verran Marlene kuitenkin asiasta kertoi, että Immanuelia pidäteltiin siivoamisesta aina 21. ikävuoteen asti. Tämän jälkeen hän on sitten pikkuhiljaa tullut ulos ”siivouskaapista”.

Mitä Anderssonin teokseen tulee, niin toki lukuisat taiteilijat ovat osoittaneet kiinnostusta siivoamista kohtaan. Pidän itse sitä melko luonnollisena seurauksena – onhan taiteen tekeminen itsessään eräänlaista siivoamista – asioiden järjestelemistä kaaoksesta liikkeen kautta muotoon. Immanuelin päämäärä on maailman siivoaminen, ja kuulopuheiden ja videodokumenttien perusteella hän on jo siivonnut ainakin kolmella mantereella. Onko vedellä erityisesti jotakin suhdetta Immanueliin, en osaa sanoa… Luulen että kyllä siinä mielessä, että Immanuelilla on voimakas suhde asioiden virtaamiseen, sitä hän minulle toitottaa viesteissään – että virtaa tarvitaan lisää. Minulla on henkilökohtaisesti välillä taipumus jumahtaa lukuisten käytännön asioiden alle, jolloin ei jotenkin aina huomaa, missä se Immanuelin peräänkuuluttama virtaus menee.

Immanuel on I-landin presidentti ja tiettävästi myös sen ainoa kansalainen.
Hänen valtionsa on kolmijäsenteinen. Miten tämä näkyy käytännössä?

I-landissa tapahtuu vallankumous joka päivä. Kuinka yhteiskunta voi säilyä toimivana ilman jatkuvuutta ja vakautta?

Kyllä, näin I-landista puhutaan että siellä on tiukka vääntö koko ajan päällä. Ja ne vallankumoukset ovat vieläpä joka päivä erivärisiä… Niin no, tämähän ilmeisesti on juuri tämän kolmijäsennyksen ideaalin problematiikka… Se on kaunis idea, mutta sen käytäntöön tuominen on haasteellista. Tämähän tosiaan nähtiin myös aikoinaan Ranskassa, mistä sanonta ”vallankumous syö lapsensa” – juontaa juurensa. I-landissa elää kuitenkin immanuelischiksi sanonta ”inner evolutzioni leaditsi to an outeritsi revolutionichi”. Tämänhän voi ymmärtää tietenkin monella eri tavalla, mutta oma tulkintani on siinä että aina kun jotakin uutta ja merkittävää tapahtuu I-landissa, se ei enää ole sama kuin ennen ja vallankumous on ikään kuin jonkinlainen muutoksen juhlistamisrituaali.

Immanuelin kappaleessa ”Ilandia” hän laulaa tästä teemasta, samoin kuin kappaleessa ”Faceboogie-woogie in-na Aer”, mitkä molemmat käsittelevät mm. Ilandian suurta luovaa potentiaalia ja suuria haasteita maan sisäisen tasapainottomuuden takia. Maassa kuuluu tosiaan olevan suuria vaikeuksia mm. yksityisyyssuojan väljyyden, median manipulaation, sekä vallan monopolin ja diktatuuristen piirteiden myötä. Kuitenkin kappaleissa ilmenee myös vahva toivo ja usko siihen että eräänä päivänä Immanuel voi todella palata ja asua jälleen I-landissa. Nythän hän kiertää omien sanojensa mukaan maailman ympäri n. 80 vuodessa, mutta uskon että jos hänen maahansa saadaan rauha, niin hän palaisi sinne välittömästi. Kyllä hän siellä vierailee, mutta inkognitona ja todennäköisesti väärennetyllä passilla.

Immanuelin kehittämällä omalaatuisella kielellä ilandischilla ei ole tiettävästi muita puhujia maailmassa. Kuitenkin kaikki tuntuvat esitystilanteissa ymmärtävän sitä. Vai onko perusteltua puhua ”ymmärtämisestä”? Millaisia periaatteita tai rakenteita ilandisch noudattaa?

Niin, Immanuelisch, ilandisch ja inglish, kielellä on monia murteita ja nimiä. Immanuelin vanha tuttu, saksalais-suomalainen ja Hampurissa vaikuttava elokuvaohjaaja Juha Hansen ilmaisee yhdessä Immanuelin kanssa ohjaamassaan elokuvassa The Birth Of The Transmodern (joka kertoo Immanuelista itsestään), kuinka kieltä ymmärtääkseen ei tarvitse osata sanastoa tai kielioppia, vaan kyse on enemmän kielen tunteenomaisesta, intuitiivisesta ymmärtämisestä. Mikael Hakkarainen taas kertoo samassa elokuvassa kuinka Immanuel oppi kaikki maailman kielet ja loi niiden pohjalta omansa. Itse uskallan epäillä, onko tämä käytännössä edes mahdollista. Samalla Mikaelin tarina tuntuu käytännössä olevan totta, sillä Immanuelin yleisö niin Skandinaviassa, Keski-Euroopassa, Aasiassa kuin Yhdysvalloissakin tuntuu ymmärtävän häntä suvereenisti ilman tulkkausta. Ehkäpä hänen kohdallaan on kyse jonkunlaisesta soul-body languagesta – eli siitä että hän saa tuntemaan sen mitä hän tarkoittaa, vaikka ei ymmärtäisi sanojen merkityksiä käsitteellisesti. Eli kyse ei olisi siten vain ruumiin liikuttamisesta, vaan eräänlaisesta koko olemuksen liikuttamisesta.

Immanuelin Pohjois-Amerikan kiertueesta kertova elokuva In Car Nation on esitetty 12 kertaa ja jokaisella esityskerralla leikkauspöydältä on lähtenyt erilainen versio. Päijät-hämäläisillä Hannes-filmifestivaaleilla syksyllä 2012 elävä kuva vieläpä sekoittui elävään todellisuuteen ja Meinert Steensenin reaaliajassa veden, värin ja valon avulla aikaansaamat efektit sekoittuivat elokuvaesitykseen ja lopulta korvasivat sen.

1980-luvulla toiminut performanssiryhmä Jack Helen Brut hioi ja muunteli esityksiään esitystilanteesta toiseen, mutta kun esitys oli saavuttanut lopullisen muodon, sitä ei ollut tekijöiden mukaan mielekästä enää toistaa. Itseäni on häirinnyt usein esimerkiksi Joseph Beuysin museoitujen teosten, ehkä enemmän kuin kenenkään muun kohdalla, että ne eivät enää ole tekijänsä välityksellä yhteydessä orgaaniseen elämän virtaan ja nykyhetkeen. Tekijän vielä eläessä oli ehkä toisin.

Onko Immanuelilla ”valmiita”, museoitavia teoksia? Miltä näyttäisi Immanuelin retrospektiivi?

Niin, tuo mainitsemasi elokuva tosiaan palasi jokaisella esityskerralla muuntuneena yleisön eteen. Toisinaan yleisö oli osittain sama, mutta elokuva ei. Lopulta tosiaan ymmärsin että kun elokuva vihdoin oli ”valmis”, eli sitä ei enää näytetty. Onhan tämä tosiaan tehty aikaisemminkin, mutta en tiedä, onko sitä tehty samasta syystä? Olen ymmärtänyt että Immanuelille mainitsemasi ”valmiit” teokset ovat lähinnä hautakiviä luovasta prosessista, jolle on annettu nimi ja Immanuelin taidekäsityksen mukaan – niiden kuolinvuosi. Immanuel-retrospektiivi olisi siis todennäköisesti jotakin sen näköistä kuin kyseenomainen elokuva ja useimmat hänen esityksistään: nehän haastavat katsojan ja vastaanottajan itsensä vastuuseen luovuudesta. Siitähän tuo elokuvakin osittain kertoo: vanhojen instituutioiden romahtamisesta ja siitä että meistä jokainen lopulta kuitenkin luo todellisuuden jossa elämme – olimme siitä tietoisia tai emme. In Car Nation -elokuvaa tehdessään Immanuelhan tosiaan kävi niin New Yorkin Occupy Wall Streetillä juuri kun se tapahtui, sekä länsirannikon Burning Man -taidefestivaaleilla, missä keskellä Nevadan aavikkoa poltettiin valtava puusta rakennettu temppeli osana yhteisöllistä taideteosta. Molemmissa ilmiöissä kyse on samasta: vanhojen rakenteiden kyseenalaistamisesta ja todellisuuden luomisen kollektiivisesta vastuun ottamisesta. Se mitä itse olen oppinut tästä eriskummallisesta toimestani, on että niin pitkään kuin takerrumme taiteessa ja laajemmin käsitettynä luovuudessa materiaan, kadotamme suhteen siihen immateriaaliseen virtaan, mitä Immanuel niin paljon peräänkuuluttaa.

Loppujen lopuksi luulen siis että Immanuelin retrospektiivi näyttää hautajaisilta. Mutta niin kuin Balilaisessa kulttuurissa hautajaiset on suuri ilon aihe (sillä heidän maailmankatsomuksensa mukaan sielu pääsee materian kahleesta ja se on hyvä juttu), samoin uskon että Immanuelin hautajaiset olisivat iloinen tapahtuma, joissa vaikkakin teos kuolee, niin luovuus elää!

Mitä Immanuel on tehnyt viime aikoina? Entä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Kenen kanssa hän on tehnyt ja tekee yhteistyötä? Missä hänet on nähty ja nähdään?

Jaa-a en suoraan sanottuna tiedä mitä Immanuel todella on tehnyt juuri viime aikoina. Hän tuntuu aina katoavan hetkeksi näköpiiristäni. Keväällä olimme Ruotsissa, missä järjestin hänelle esityksen kansainväliseen Initiative Forum -tapahtumaan, missä hän teki kriisissä olevan organisaation vuoksi ritualistisen esityksen kerraten yhteisön biografiaa. Sitä ennen hän esiintyi Nicanor Perlasin järjestämillä Liwanag-maailmanfestivaaleilla Davaossa Filippiineillä ja esitteli I-Landin pankkia, jota hän on alkanut kantamaan mukanaan. Maallikolle tuo pankki näyttää ihan normaalilta penkiltä, mutta Immanuelille tuo esine on todella hänen maansa pankki. Hänhän on ”The Chairman of the Bank of I-Land” Hän puhuu paljon luovasta kapitaalista ja siitä että meidän ei tulisi vain istua sillä vaan pistää se liikenteeseen. Kuulemma sen luovan kapitaalin liikkeelle laittaminen luo korkoa, ei sen päällä istuminen.

Filippiineillä I-Landin pankki oli täytetty narunkeriltä näyttävillä, eräänlaisilla luovilla ”lainoilla”, jotka Immanuel heitti yleisön sekaan luoden luovuuden verkoston: Creativity Networkin. Langat olivat sidottuina pankkiin, mutta lopuksi hän leikkasi ne ja peräänkuulutti omalla kielellään: ”No stringsi attachi intoa Banki offichi I-Landichi” Ennen Filippiinejä hän oli Belgiassa, missä hän oli erään väliaikaisen yhteisön vieraana ja laittoi yhdessä saksalais-puolalaisen puusepän ja tarinankertojan Sebastian Wittstockin kanssa yhteisön ensiksi purkamaan maailman valtarakennetta edustavan kivihierarkian ja sen jälkeen käänteisesti kerjäämään, eli antamaan kadun kulkijoille rahaa, joka löytyi kivihierarkian päällä seisovasta possupankista. Viimeksi olimme Upstate New Yorkissa Art Converge -tapahtumassa, missä Immanuel harjoitteli tuleviin Ilympicseihin pelaamalla Threennistä, joka on yleisöä osallistava ja mobilisoiva versio tenniksestä. Pelissä lyödään I-Ball nimistä palloa.

Kaikki nämä esitykset ovat osia I Manual – kiertueesta, jonka nimissä kierrämme paraikaa. (Immanuelin kiertueet ovat aina vain puoliksi suunniteltuja, siksi en tiedä vielä tarkkaan minne päin maailmaa myöhemmin syksyllä joudun/pääsen.) Odotan siis mielenkiinnolla uusia Imaileja, jotta osaan orientoitua tulevaan. Olen kyllä saanut hieman vihiä että hän tahtoisi olla luomassa Helsinkiin väliaikaista luovuusklinikkaa, joten tästä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä suoraan minuun. Internetistä Immanuelista löytyy hyvin vähän, sillä hän on virtuaalikammoinen. Yritän myös tehdä parhaani että ”maailman tuntemattomimman supertähden” titteli pysyy hänellä!

Mitä yhteistyöhön tulee, Immanuel on tehnyt töitä jo satojen ihmisten kanssa koska hän esiintyy missä vain kissanristiäisistä kansainvälisiin festivaaleihin. Yhteistyö Immanuelin kanssa yleensä avaa melkoisia elämänalueita, joita ei välttämättä entuudestaan tiennyt olevan olemassakaan. Tiiviimpää yhteistyötä hän tekee kaikkien kanssa, jotka todella haluavat auttaa Immanuelia hänen kulttuurinsa hedelmien levittämisessä. Uskon että monet tämän tekstin lukijat tietämättään tai tiedostaen jo työskentelevät paraikaa hänen kanssaan. Ei häntä turhaan kutsuta maailman tuntemattomimmaksi taiteilijaksi ja supertähdeksi!