Mikä on taiteen merkitys?

J: Alkuun voisin sanoa jokusen sanan omasta suhteestani taiteeseen. Tulen tavallisesta työläisperheestä, kotona oli Hellaksen piano ja lapset pakotettiin pianotunneille.

L: Minulla on hyvin samankaltainen tausta, pakollisine pianotunteineen. Meillä ei kotona koskaan puhuttu taiteesta, korkeintaan kummasteltiin vähän huvittuneeseen sävyyn. Sitä kyllä arvostettiin, että ihminen on sivistynyt ja lukenut.

J: Tunnistan tuon. Pianotunneissa oli hyvätkin puolensa, vaikka olivat aikanaan jopa traumaattisia. Populaarikulttuuri kuitenkin oli se taidemuoto, joka tuntui omalta jo nuorena. Kiinnostuin taiteista toden teolla vasta yliopistoaikoina.

L: Minä olin lukutoukka lapsesta asti, luin kaiken mitä käsiini sain. Teini-iässä lukemiseen tuli kuitenkin katkos, en oikein löytänyt lastenkirjallisuudesta eteenpäin. Eikä oikein ollut ketään opastamassakaan.

J: Minäkin olin ahkera lukija, mutta luin lähinnä jännäreitä. Kävin ylä-asteen Ruotsissa ja kerran äidinkielen opettaja lätkäisi jokaiselle oppilaalle käteen jonkin kirjan ja käski lukemaan. Minulle sattui Vilhelm Mobergin Raskens, kertomus köyhistä torppareista. Olin aivan järkyttynyt kun pidinkin siitä.

L: Hauska kuulla. Minulla on ollut myös yksi käänteentekevä kirjallisuuskokemus. Etsin nuorena jotain uutta elämääni. Menin kirjastoon kuljeskelemaan ja käteeni osui Bo Carpelanin Lennän, uneksin -novellikokoelma. Sitä lukiessa ihmettelin, voiko tällä tavalla kirjoittaa, voiko tällaisiakin kirjoja olla – se avasi minulle uudelleen lapsuuden jälkeen umpeutuneen tien kirjallisuuteen.

Kulttuuria kaikille?

J: Kirjaston merkityksestä instituutiona voisi puhua monta tuntia. Se on valtavan tärkeä paikka ja onneksi tämä on tiedostettukin. Se on myös ainoa pakollinen kulttuuripalvelu, joka kuntien on järjestettävä.

L: Suomessa on ensiluokkainen kirjastoverkosto, minkä tajusin viimeistään Ranskassa asuessani. Kirjasto johtaakin keskusteluun taiteen ja kulttuurin tasa-arvoisuudesta. Olemme Helsingissä aivan eri asemassa kuin vaikkapa Suomussalmella. Kuntien kulttuuripalveluihin käyttämissä asukaskohtaisissa summissa on valtavia eroja. Asukasmäärä vaikuttaa tietenkin tähän, mutta kuntien kulttuuritahdoissa on myös eroja.

J: Samaan aikaan taidetta ja kulttuuria kuitenkin löytyy jokaiselle lähes joka niemessä ja notkelmassa, jos vaan kiinnostaa ja jaksaa hakea. On kirjastot, todennäköisesti jonkinlainen kulttuurikeskus ja kaikenlaista.

L: Eikä kannata unohtaa Yleisradion toimintaa. YLE:n tehtävä kulttuurin parissa on todella merkittävä.

J: Mitenkähän ihmisten kiinnostusta kulttuuria ja taidetta kohtaan saisi ruokittua?

L: Minulle tulee mieleen ainakin kolme tärkeää kohtaa. Kulttuurikasvatus, eli se miten ihmiset kasvatetaan peruskoulusta lähtien kulttuurista nauttimiseen ja sen ymmärtämiseen, on todella tärkeää. Toiseksi, laadukasta ja kiinnostavaa kulttuuria on oltava saatavilla. Ja kolmanneksi, on kiinnitettävä huomiota myös siihen, miten tarjonnasta kerrotaan ja miten tiedotus toimii.

Pitääkö kaikkien rakastaa taidetta?

J: Kaikki eivät kuitenkaan ota osaa kaikenlaiseen kulttuuriin, saati taiteeseen. Onko se ongelma?

L: Ainakin se on sääli. Oopperafanit voisivat saada paljon rokista, ja rokkarit oopperasta. Mutta kyse on pitkälti siitä, miten on oppinut käyttämään ja vastaanottamaan sitä kieltä, jolla kyseinen taidemuoto toimii. Jos jostakin taiteenlajista ei ole mitään kokemusta, voi olla todella vaikea ykskaks alkaa nauttia siitä.

J: Monella tuntuu olevan esteenä se, että taide on hankalaa eikä sitä välittömästi ymmärrä. Ihmisiä häiritsee se. Nakertaako tämä taiteen asemaa?

L: Tunnistan kyllä tuon uhkakuvan mutta luulen, että samoja asenteita on ollut aiemminkin. Kaikkien ei tarvitse rakastaa taidetta tai käydä vaikkapa nimenomaan taidenäyttelyissä, mutta jokaisen olisi hyvä saada joitakin kokemuksia taiteesta.

J: Miten taide sitten pystyisi perustelemaan asemansa? Itse uskon, että ihmiset innostuvat taiteesta nimenomaan hyvien ja kiinnostavien teosten kautta.

L: Mutta ne on myös tuotava ihmisille tarjolle, joskus pienempiinkin paloihin annosteltuina. Ei kukaan voi tykätä vaikkapa ostereista, jos ei ole koskaan saanut niitä maistaa. Painotan peruskoulun ja vapaan sivistystyön asemaa sekä yleisötyötä – kaikkia keinoja, joilla taiteesta tehdään vähän lähestyttävämpää.

Mikä sitten on taiteen merkitys?

J: Istumme tässä ennen kaikkea siksi, että meillä tuntuu olevan jonkinlainen huoli taiteen tulevaisuudesta. Onko se aiheellista? Ainakin Taiteen edistämiskeskus on huolissaan, hehän ovat antaneet meille rahaa, jotta voisimme tehdä asialle jotain.

L: Totta. Kun näimme TAIKE:n hakuilmoituksen taiteen edistämisen kampanjasta, tunnistimme NVL:ssa heti tarpeen tehdä jotakin; tuntui vahvasti, että nyt pitää puhua taiteesta ja sen merkityksestä. Mikä huolen sitten aiheuttaa? Taide tuntuu menettäneen oman suvereenin alueensa. Kulttuurilla on nykyisin liian usein merkitystä vain talouden veturina, terveysvaikutteisena yleislääkkeenä tai jostakin muusta hyötynäkökulmasta. Edelliset on hyvä tunnistaa ja tunnustaa, mutta ulkoisten tavoitteiden jalkoihin ei saa jäädä taiteen oma merkitys.

J: On tosiaan paljon näyttöä siitä, että taiteita harrastavat ihmiset elävät pidempään ja voivat paremmin. Mutta eihän kukaan kuitenkaan käy konserteissa tai maalaa sen vuoksi, että joka kerrasta saisi muutaman minuutin lisää elinaikaa.

L: Ei. Siinä on jotain muuta. Taiteessa on imua.

J: Suomalainen kasvatustieteilijä, professori Waldemar Ruin kirjoitti yli sata vuotta sitten: ”Taiteellinen katsomus on eläytymistä esineeseen itseään kadottamatta, se on runsastuneemman elämän voittamista, samalla kun esineelle annetaan täysintä elämää omassa sielupeilissä, se on sitä kun että, samalla kuin pääsee mitä läheisimmin perehtymään kaiken elävän kohtaloon, niin hyvin sen iloon kuin tuskaan, yhtämittaisesti itse kasvaa ja onnellistuu tuntiessaan paisuvaa suuruutta, elämän syleiltyä rakkautta. ”^[1]

L: Saman voisi sanoa nykyaikaisemmin ja moni allekirjoittaisi sen. Olen viimeaikoina puhunut monen kanssa tästä, samoja asioita nousee esille. Taiteen kautta voi kokea jotain itseään suurempaa, voi eläytyä toisenlaisiin elämiin, saa uusia ajatuksia, saa merkitystä elämäänsä.

J: Ruin kirjoittaa, että kun sukeltaa taiteeseen, sieltä saamiaan oppeja voi soveltaa omassa elämässään. Taiteesta oppii, miten kohdata toinen ja miten tulla paremmaksi ja moraalisemmaksi ihmiseksi.

L: Taide tekee yhä sitä. Se opettaa ymmärtämään toista ihmistä ja antaa empatiakykyä, auttaa kohtaamaan vieraita kulttuureja.

Suomalaiset taiteen äärellä

J: Vilkaistaanpa Suomen Kulttuurirahaston julkaisemaa tutkimusta suomalaisten taide- ja kulttuurikäsityksistä.^[2] Tässä on esitetty 12 väitettä taiteesta ja ehkä hieman yllättävästikin lähes jokainen väittämä on saanut enemmistön tuen. Nämä väitteet voisi yleistää käsittelemään hyvää ja laadukasta elämää.

L: Onpa hauskaa, että vain pieni vähemmistö näyttää olevan sitä mieltä, että taiteen tehtävä on tuottaa lisäarvoa.

J: Enemmistö suomalaisista ilmeisesti kokee, että taide antaa heille ainakin jotakin tärkeää. Mikä toinen hallinnonala voi väittää tuottavansa yhtä monipuolisesti hyvää elämää kuin kulttuuri? Sosiaalipolitiikalla ehkä pyritään samaan?

L: Ihminen ei hakeudu sosiaalipolitiikan ääreen, jos hän haluaa tulla viihdytetyksi ja paremman elämän. Sosiaalipoliittiset asiat liittyvät elämän konkreettisempaan hyvinvointiin, siihen että kaikilla on katto pään päällä ja jokainen pääsee lääkäriin.

J: Kun tätä tutkimusta tarkastelee, herää kysymys, pitäisikö Opetus- ja kulttuuriministeriön muuttaa nimensä Hyvän elämän ministeriöksi?

L: Sekin oli edistystä, kun Opetusministeriö muuttui Opetus- ja kulttuuriministeriöksi vasta muutama vuosi sitten.

Pirstaloitunut taidekenttä

L: Millä mielin sinä lähdit mukaan tekemään tätä kampanjaa?

J: Innostuin heti, kun kuulin samassa lauseessa sanat ”taide” ja ”politiikka”. Keskivertosuomalainen on mielestäni vähän vieraantunut niin taiteesta kuin politiikastakin. Poliitikot ovat saattaneet vieraantua taiteesta, mutta samaan aikaan myös monet taiteilijat ovat vieraantuneet politiikasta. Itse toivon, että taide palvelisi yhteiskuntaa ja haluaisi vaikuttaa siihen eikä eristäytyä. Onko taiteilijoilla tai taideinstituutioilla sinun mielestäsi syytä itsekritiikkiin?

L: Peiliin katsomisen paikka voisi olla siinä, että taidekenttä on jakautunut pieniksi blokeiksi. Esimerkiksi taiteen rahoituksesta on puhuttu pienissä alakohtaisissa ryhmissä. Taidekentän poliittinen lobbaus on olematonta verrattuna muihin intressiryhmiin, nyt olisi aika yhdistää voimat. Nekin, jotka nykyisellään lobbaavat taidekentän osalta, edustavat todella kapeaa sektoria. Niissä keskusteluissa ei taiteen ytimestä varmasti paljon puhuta. Taidekenttä on harvoin ollut yhdessä rintamassa kertomassa yhteisestä asiastaan. Siksi tämän kampanjan puitteissa onkin ollut niin mahtavaa todeta, että niin moni taho on juuri nyt laajemminkin kiinnostunut puhumaan ja toimimaan taiteen aseman ja merkityksen puolesta.

J: Voisiko tämä nyt virinnyt into johtua siitä, että yhteiskunta on pirstaloitunut ja jatkuvassa myllerryksessä? Se, mikä meidät voi vielä pitää kasassa ja antaa meille yhteisiä merkityksiä, on juuri kulttuuri ja taide. Kun kaikki muu kaatuu ympäriltä, on entistä tärkeämpää, että on juuret – ja ne juuret ovat ennen kaikkea kielessä ja kulttuurissa. Taiteella voisi olla aika hienokin tulevaisuus?

L: Kyllä. Taide auttaa tajuamaan murroksen hetket ja pääsemään niistä yli. Taide antaa myös keinoja käsitellä kriisejä – niin yksilön kuin yhteiskunnankin kokoluokassa.

J: Jos haluamme pysyä kasassa kollektiivina, meillä on pakko olla jonkinlainen yhteinen käsitys menneisyydestämme ja tulevaisuudestamme. Suomalaiset mieltävät itsensä usein sisukkaiksi ja itsepäisiksi. Usein käytämme itsestämme ”Talvisota”- tai ”suo, kuokka ja Jussi” -vertauskuvia. Nämä ideathan kumpuavat taiteesta, kirjallisuudesta ja elokuvista, siis fiktiosta; kuitenkin miellämme ne aivan tosiksi ja ne ovat meille perustavalla tavalla tärkeitä.

Kohti jakamista ja puhetta?

L: Ihmiset kokevat joskus taiteesta puhumisen hankalaksi. Populaarikulttuurista, vaikkapa elokuvista, tuntuu olevan helpompi puhua, niitä voi suositella ja peukuttaa. Johtuuko se siitä, että taidetta on hankalampaa suositella?

J: Toisaalta voisi olla hyvä, että taiteestakin voisi vain tykätä avaamatta kokemusta sen enempää. Sanoa toiselle, että tämä oli tosi hyvä juttu, käy katsomassa. Jos edes sen saisi sanottua, niin ehkä jonkinlainen keskustelun mahdollisuus olisi avattu. Jos törmää mielenkiintoisiin taideteoksiin, miksei niistä voisi haluta myös puhua.

L: Facebook on tosi hyvä vinkkaamiseen ja suositteluun. Se voisi madaltaa kynnystä taiteesta keskustelemiseen.

J: Taiteen ei sittenkään pidä pelätä peukutuskulttuuria? Sen armoilla koen, että tämä meidänkin kampanjamme pääosin toteutuu. Oma toiveeni on, että kampanjan videot toimisivat pieninä taide-tapaksina, maistiaisina, joita olisi kiva peukuttaa ja jakaa edelleen. Toivon todella paljon, että muutkin kuin taideväki innostuu niistä. Ja poliitikot tietenkin – ja miksei koko maailma!

L: Minä toivon, että erilaiset taiteilijat tapaavat kampanjan kautta ja luovat uusia yhteistyökuvioita. Toivon myös, että saisimme aikaan hyvää meininkiä. Tarkoitan, että yleisö innostuisi ja että taiteilijat kokisivat tehneensä jotakin tärkeää.

TAIDE 2015 -kampanja käynnistyi 4.2.2015 ja jatkuu eduskuntavaaleihin asti. Tarkoitus on herättää keskustelua taiteen merkityksestä ja nostaa taiteen arvostusta. Keskusteluun halutaan mukaan ennen kaikkea poliitikot. Kampanja haastoi kaikki istuvat kansanedustajat vastaamaan lyhyesti kysymykseen “mikä on taiteen merkitys?”. Runsaasta 50 saadusta vastauksesta 30 vastausta annettiin kotimaisille taiteilijoille nimettöminä. Taiteilijat oli valittu niin, että he edustavat kattavasti koko taidekenttää. Taiteilijoilla oli vapaat kädet tuottaa haluamansa teosta vastausten pohjalta. Kampanja toimii yhteistyössä Yle kulttuurin kanssa, joka kuvaa taiteilijoista Kulttuurin välikysymys-minidokumentteja. Minidokumentit ovat vapaasti jaettavissa kampanjan kotisivuilla ja Ylen Kulttuurin välikysymys-teemasivulla.

Teksti: Jan Liesaho

Kuvat: Marko Gylén, Risto Viitanen

Jan Liesaho on helsinkiläinen teatterituottaja ja maanviljelijä. Hän on myös kiinnostunut politiikasta ja TAIDE 2015 -kampanja yhdistää luovasti taiteen ja politiikan.

Laura Serkosalo on Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja. Nuoren Voiman Liitto on valtakunnallinen kirjallisuusjärjestö, joka haluaa edistää kirjallisuuden ja muiden taiteiden näkyvyyttä ja asemaa. NVL järjestää kirjoittajakoulutusta ja monitaiteisia kirjallisuustapahtumia sekä julkaisee kahta kulttuurilehteä.

Viitteet:

^[1] Kuistama, Oiva ja Riikonen, H.K. (toim.) 2005. Estetiikan syntysanat, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
^[2] Suomen Kulttuurirahaston tutkimukset Kulttuuritutkimus ja