Mustekalan käsillä olevan uuden teemanumeron teemana on väline. Teemanumero koostuu joukosta esseitä, jotka eri tavoin lähestyvät taiteen ja välineen tematiikkaa. Kutsuimme neljä eri aloilla toimivaa taiteilijaa kirjoittamaan ajatuksistaan ja suhteestaan välineisiinsä ja välineen käsitteeseen. Numeron päätoimittajina ovat toimineet Mustekalan päätoimittajat Nuppu Koivisto ja Jaakko Uoti sekä dramaturgi Elina Minn. Teemanumeroon ovat kirjoittaneet esseitä Karoliina Hellberg, Maija Muinonen, Nuppu Koivisto, Jaakko Pallasvuo ja Eeva Rönkä.
Miksi väline? Taiteessa työskentelyn välineet voivat tuntua niin tekijästä kuin kokijasta pintapuolisesti ajateltuna ilmeisiltä, mutta niiden tarkempi pohdinta voi avata taiteilijan työskentelyä. Kysymys siitä, mitkä ovat taiteilijan välineet, kääntyi kirjoittajien käsissä laajentuneeksi kysymykseksi siitä, mitkä asiat ovat taiteellisen työn edellytyksiä, välineitä, joiden avulla päästään ajattelun ja työn äärelle. Näitä voivat olla esimerkiksi aika, merkityksellisyyden kokemus, tunne, työtila, mielentila, raha, yhteisö, ajattelu. Usein taiteilija itse on väline, joskus teos itsessään väline ja alusta viestille. Välineitä on useita, ne asettuvat jonoihin ja verkostoihin, suhteessa toisiinsa.
Kirjailija Maija Muinonen kirjoittaa esseessään kirjoittamisesta, fiktiosta ja tanssista. Teksti alkaa konkreettisten välineiden, muistiin merkitsemisen ja merkin jättämisestä, kokemuksesta ja liikkuu pohdintaan kirjoittamisesta ja fiktiosta välineinä. Kirjoittamisen hajanaisen ja pakenevan, ajoittain tuskallisen prosessin kuvaus kertoo samalla siitä, millaisia epävarmuuksia taiteilijan itsenäiseen ja yksinäiseenkin työhön kuuluu.
Taiteilija Jaakko Pallasvuon proosaesseessä kuvataan nykyajan prekaarin ja mobiilin taiteilijasukupolven kosmopoliittista ja verkottunutta, mutta samalla eriytynyttä elämää ilman työtiloja ja pysyvyyttä. Lopuksi tekstin kertoja päätyy kahden jo edesmenneen taiteilijan elämäntöiden äärelle Parikkalan patsaspuistoon ja Villa Mehuun, paikkoihin, joita “kuvaillaan jotenkin ‘ulkopuoliseksi’ taiteen maailmasta, vaikka taiteen läsnäolo on tiheämpi täällä kuin nykytaiteen apeissa keskuksissa”.
Taiteellisen työn puitteiden merkitystä pohtii myös kuvataiteilija Karoliina Hellberg, jonka tekstissä liikutaan työskentelyn konkreettisista työvälineistä, maalista ja materiaalista, tutkimaan taidemaalarin työtiloja, taiteellista ajattelua ja traditiota. Erilaiset työn mahdollistavat välineet ovat elintärkeitä, jotta itse työlle jää tilaa. Työhuone velvoittaa, mutta myös vapauttaa.
Musiikkihistorian tutkija Nuppu Koiviston essee tuo teemanumeroon historiallista näkökulmaa. Koivisto luo katseen taidemusiikin ja naismuusikoiden kehojen ja heidän instrumenttiensa suhteeseen. Erilaiset taiteen ideaalit luovat ilmeisiä ja ei-niin-ilmeisiä arvostelmia liittyen muusikoihin, tapoihin työskennellä, tapoihin olla sekä tapoihin katsoa ja kuunnella.
Muodin, muotoilun ja taiteen välimaastossa työskentelevä Eeva Rönkä käsittelee omassa tekstissään kankaita ja sitä miten ne linkittyvät paikkoihin ja aikoihin, luokkaan, rahaan ja traditioon. Tärkeä väline Röngän omassa työssä on materiaalien merkityksien tutkiminen ja sanallistaminen: sanat ja kankaat välineinä kulkevat käsi kädessä.
Haluan lämpimästi kiittää kaikkia teemanumeron kirjoittajia mukaan heittäytymisestä ja anteliaista, ajatuksia liikkeelle laittavista pohdinnoista. Teemanumeron tekstit ovat sukelluksia välineen vaikeisiin kysymyksiin, jotka avaavat ajattelua ja taiteilijan työskentelyä ja luovat, toivottavasti, uusia näkökulmia tuttuihin välineisiin ja taiteellisen työskentelyn edellytyksiin.