Teksti ja kuva: Tanja Parkkonen 9.6.2015
Osallistuin Pohjoismaiseen estetiikan NSAE2015: Aesthetics, Contemporaneity, Art -konferenssiin Tanskassa, Århusissa 28.5.–30.5. Esitykset käsittelivät omaa aikaamme katsottuna taiteen kautta. Yksi kysymys ylitse muiden oli, mitä oma-aikaisuus taiteessa tarkoittaa. Aika löysi merkityksensä useista moniulotteisista aiheista kuten ajassa olemisesta, muuttuvasta taideteoriasta ja vaikeudesta tunnistaa aikalaistaidetta sekä nimetä sitä oikein ismein. Digitaalisuutta, internetiä ja muita nykyajan ilmiöitä käsiteltiin myös.
ARoS Aarhus Kunstmuseum #AROSRAINBOW
Toisaalta teknologian merkitysten pohtiminen jäi mielestäni kokonaisuutena luvattoman vähäiselle huomiolle, vaikka maailmaa katsotaan nyt monesti juuri teknologian ja erilaisten välineiden kautta sekä niiden avulla. Mietin syitä tähän kommentoinnin vähäisyyteen. Ehkä teknologian aihepiiri on juuri sellainen aikamme ismi, jonka nimeäminen ei vielä onnistu. Meidän on saatava enemmän etäisyyttä, jotta pystyisimme näkemään aikamme teknologian todellisen merkityksen. Puuttuvat esitykset kertoivat hiljaisuudellaan siitä, miten vaikeaa aiheeseen on löytää tarttumapintaa ja näkökulmia. Toisaalta aihetta kyllä käsiteltiin ja ehkä laatu korvasi tässä tapauksessa määrän – se, mitä todettiin, oli asiaa syvimmillään.
Ajattelemisen aihetta teknologian tiimoilta antoi esimerkiksi Christian Ulrik Andersenin esitys Vector Space – The aesthetics of contemporary interface culture. Hän pohti teknologian, ohjelmoinnin ja tietokoneiden vaikutusta siihen, mitä ajassamme havaitaan, aistitaan ja muistetaan. Käytännössä muistien sisältöjä kirjoitetaan aina yhä uudelleen. Uudelleenkirjoituksessa tieto muuttaa muotoaan ja liikkuu paikasta toiseen. Toisaalta aikamme maailma koostuu paljolti juuri tietokoneiden ja niiden ohjelmistojen avulla jäsennetystä tiedosta. Näillä viittauksilla Andersen toi esille sen, miten oleellista on ymmärtää, miten aikamme tieto käytännössä muodostuu.
Andersen totesi, että tiedosta on muodostunut uusi hyödyke. Tiedon kautta katsottuna oma-aikaisuus tarkoittaa ennen kaikkea kommunikointia. Hän pohti Wendy Hui Kyong Chun kirjoituksien avulla, miten tietoa tulisi käsitellä, jotta sen olomuotoa voidaan tutkia, tunnistaa ja käsitellä. Chun näkee, että ollakseen olemassa tiedon on oltava konkretisoitua ja ruumiillistettua (embody information). Ajatus on äärettömän mielenkiintoinen ja jäin pohtimaan, miten tiedon embodyment käytännössä tehtäisiin. Ehkä koskettelisimme tietoa ja kuvailisimme tuntemuksiamme muille tiedon äärellä olijoille. Kirjoittaisimme muistiin, millaisia tuntemuksia ja kokemuksia läsnä oleva tieto saa meissä aikaan. Lopulta ehkä sulkisimme silmämme tiedon näyttelyssä ja liikkuisimme tiedon tilassa käsi kädessä muiden tietoon osallistujien kanssa. Mielikuviani katsellen jäin miettimään kuvitteellista tilannetta hiljaa hymyillen.
Andersenin esityksen yksi kantava sovellus tiedon maailman käytännöistä oli Big Data. Kyseessä on hassulta muotitermiltä kuulostava sana, jonka sisältöä ja merkitystä ei ole helppo hahmottaa. Uusien ja usein juuri teknologiaan liittyvien sanojen merkitykset jäävät helposti sumeiksi ja vaativat täsmennystä sen suhteen, mitä ne ylipäätään tarkoittavat. Käytännössä olemme liikkeidemme ja olemisemme kautta jokainen osa Big Dataa eli rakenteetonta tietoa. Erilaisista lähteistä kerättyä tietoa on ympärillämme valtavat määrät. Toisaalta data sinänsä tarkoittaa vain tiedon yksikköä eli tietokoneiden kielellä nollia ja ykkösiä. Data ei siis ole sellaisenaan ihmisen aistein ymmärrettävissä ja hyödynnettävissä. Vasta informaatio ihmiskielen sanoina, josta on edelleen jalostettu ymmärryksen kautta tietoa, voi olla aidosti merkitsevää ja vaikuttavaa. Kysymys kuuluu, miten vellovaa ja määrittämätöntä datapilveä oikein hallitaan ja hyödynnetään niin, että siitä saataisiin tulokseksi tietoa. Vastauksia etsiessä voidaan valita lukuisia lähestymistapoja ja yksi mahdollisuus on miettiä yksinkertaisesti vain käyttötarkoitusta.
Andersenin yksi lähestymistapa oli käsittää Big Data välineeksi, jolla ennakoidaan tulevaisuutta. Ihmisten liikkeitä ja toimintaa voidaan ennakoida keräämällä suuria määriä tiedon yksiköitä – näin ainakin väitetään. Juuri oikean tiedon löytäminen ja työstäminen on kuitenkin käytännössä helpommin sanottu kuin tehty. Tulevaisuuden ennakointi ajatuksena antaa kuvitelman, että jossakin joillakin ihmisyksilöillä olisi kristallipallo, johon kurkistamalla saadaan vastauksia lähes millaisiin kysymyksiin ja ongelmiin tahansa. Näin ajatellessa kuitenkin helposti unohdamme, että jokainen kurkistus tietoon vaatii taustalle ohjelmoidun tavan käsitellä dataa tai ymmärryksen siitä, mitä ollaan etsimässä. Joudumme vääjäämättä pohtimaan, mistä saisimme lähtökohdan jäsentää ja ymmärtää jotain, joka on lähtökohtaisesti järjestämätöntä ja rakenteetonta. Tiedon perimmäinen luonnehan on loppujen lopuksi melko epämääräinen, katsoo sitä miltä kannalta tahansa.
Tavoite saada aikaan määrittelemättömästä aineksesta näkemyksellinen ja merkityksellinen kokonaisuus sisältää paljon mielenkiintoista pohdittavaa. Datan näkeminen hyödykkeenä ja työstettävänä materiaalina auttaa hahmottamaan, miten tiedon konkretisointia voitaisiin käytännössä tehdä. Muotoilemalla ja tutkimalla datasta saadaan merkityksellistä tietoa, jonka avulla voidaan mahdollisesti ennakoida tulevaa ja muodostaa mielekkäitä tietokokonaisuuksia. Näin ikään kuin taiteen keinoin tiedon kuvaa voidaan luonnostella, mukauttaa, määrittää, lokeroida ja järjestellä. Voimme työstää tietoa samalla tavalla kuin taideteosta tehtäessä valitaan maalaukseen oikea siveltimen koko, grafiikanvedokseen toimiva tekniikka tai kollaasiin oikean väriset paperit. Kaikkien valintojen perustana on taiteilijan näkemys.
Näin ajateltuna tiedon olomuoto esittäytyy ehkä juuri sellaisena ruumiillistettuna ja konkretisoituna tuotoksena kuin pitäisi. Data, informaatio ja merkityksellinen tieto taideteoksen materiaaleina avaavat eteemme uusia mahdollisuuksia ja myös uhkia. Missä esimerkiksi piilee totuus, jota tietoon pyrkiessämme tavoittelemme? Voiko taiteen tekniikoin mitenkään muokata tietoa niin, ettei se muuttuisi valheelliseksi tai jonkin edun tavoitteluksi? Kyllä tai ei, mutta kenties vain vankan näkemyksen kautta muokattu tieto voi olla niin lähellä totuutta kuin maailmassamme on mahdollista. Big Data oppivine koneineenkaan tuskin sellaisenaan antaa meille apua totuuden tavoitteluun – vasta näkemyksellinen tiedon käsittely ja järjesteleminen muovaavat sen hetken totuuden aivan kuten taiteenkin sanotaan kykenevän tekemään. Oma-aikaisuus on kommunikointia ja osallistumista, joten voinemme päätellä, että tieto parhaalla mahdollisella tavalla esitettynä on kuin taideteos. Vai olisiko tietomateriaalin käsittelystä tuloksena saatu tuotos osuvammin nimitettynä tietoteos?
Lähteet:
Andersen, Christian Ulrik 2015: Vector Space – The aesthetics of contemporary interface culture. Esitelmä Århusissa, Tanskassa 29.5.2015.
Chun, Wendy Hui Kyong 2013: Programmed Visions. MIT Press, UK.