23.3.2009 Terhi Varonen
Hetki
Galleria Jangvassa on 11.–29.3 2009 esillä Sonja Suomisen Transition – siirtymiä -näyttely, joka koostuu kahdeksasta kamerapuhelimella otetusta valokuvasta ja yhdestä lyhyestä videoteoksesta. Taiteilija korostaa lehdistötiedotteessa kuvaustekniikan luonnetta, jolla onkin suuri rooli töiden tunnelmassa. Kamerapuhelimella otetuissa kuvissa pikselit suurentuvat maalauksenomaiseksi pinnaksi, joka hämärtää kuva-aihetta eritoten läheltä katsottaessa. Pikselipinta tuo mieleen Vesa-Pekka Rannikon muutaman vuoden takaiset teokset; joissa pikselimäisyys toimi toisinpäin; veistosmaisissa töissä pikselipinta oli siveltimellä maalattu.
Kaikissa Suomisen teoksissa pääosassa on pieni punapäinen tyttö. Kuvat ovat hyvin viehättäviä, ei vähiten siksi, että lapsuuden tunnelmat on töistä helppo tavoittaa. Suominen kirjoittaa lähtökohdan teoksilleen olevan äitiyden ja olemisen pienen lapsen kanssa. Hän sanoo halunneensa pysytellä erossa ”triviaaleista äiti-lapsi tuntemuksista ja tehdä kiinnostavia, maalauksellisia kuvia pienen lapsen elämästä.” Tässä Suominen onnistuukin. Kuvat uppoavat lapsuuden maailman mystisyyteen kaiken arkitoiminnan keskellä. Lapsen toimissa, kävelyretkessä kesätiellä, automatkassa takapenkillä tai hienon uuden mekon sovittamisessa on läsnä jotain sadunomaisen merkityksellistä ja ainutlaatuista. Kuvissa tavoitetaan aikuiselle tavallisten asioiden uutuus ja kokonainen mielikuvitusmaailma, jossa lapsi liikkuu.
Lapsen elämän salaperäisyyttä ja tiettyä vierautta aikuisen arkitodellisuudeksi muovautuneeseen elämiseen nähden korostaa taustalla pyörivän lyhyen videon soittorasioista tuttu joutsenlampi- melodia. Sen mukanaolo vaikuttaa näyttelyn tunnelmaan. Soittorasian joutsenlampi on muodostunut jonkinlaiseksi symboliksi lapsuudelle, niin usein siihen on törmännyt esimerkiksi elokuvien lapsuuskuvausten yhteydessä. Samalla melodia on pelottava. Sitä on käytetty yhteyksissä, joissa melodia yhdistyy muutokseen tai kuolemaan, jonkin loppumiseen.
Lapsen muotokuva
Suomisen kuvissa lapselle on jätetty tilaa olla itsenään, leikkiä, miettiä ja seikkailla. Samalla valokuvamuoto muistuttaa kuitenkin kuvasta poissaolevasta tarkkailevasta, huolehtivasta ja tässä tapauksessa myötäelävästä aikuisesta. Lapsuusmuistoissa meille 1970- luvun loppupuolella syntyneille taitaa olla paljon yhteistä. Suominen mainitsee esittelytekstissään kuviensa heikon kuvanlaadun muistuttava ”lapsuuteen liitettyjä huonolaatuisia kuvia menneisyydestä.” Kuvat henkivät 1970-luvun loppua ja -80 luvun alkupuolta; pienellä tytöllä on ”Lapsen muotokuvassa” jopa ruskea valkoraidallinen poolopaita, joka voisi hyvin olla äidin peruja. Se, kuinka tutuilta kuvatut hetket tuntuvat, saa miettimään millaisia ovat ne lapsuuskuvat joita 2000-luvun lapset myöhemmin katsovat nostalgisina. Teknisiltä ominaisuuksiltaan ja kuvanlaadultaan jotakin aivan muuta. Historiallisuus ja jatkuvuus nousevat väistämättä nekin näyttelyn teemoiksi; jatkuvuuden ajatusta on lapsikuvia katsoessa tietysti vaikea välttää. Teknisen välineistön kehittyminen muuttaa katsomista ja kuvamuistoja, mutta voi toisaalta palauttaa myös vanhaan – kuten Suomisen kamerakännykkä-kuvat tekevät.
Rinne
Linkkejä