Teksti: Tuomas Tiainen 7.1.2016
Kuvat: Marko Turunen
Monipuolinen ja tuottelias Marko Turunen (s. 1973) tunnetaan omaelämäkerrallisista sarjakuvistaan, joissa arkipäivän mundaani yhdistyy vieraannuttavaan surrealismiin. Ristisointuisesti resonoivaa yhdistelmää maustetaan popkulttuurihahmojen yllättävillä cameorooleilla ja parhaimmillaan valokuvamaisen tarkasti kuvatuilla puitteilla sekä aidoilla tapahtumapaikoilla.
Suomessa harmillisen pimentoon jääneeltä mutta ulkomailla noteeratulta Turuselta tuntuu ilmestyvän kirja kerran vuodessa. Päättyneenä syksynä niitä saatiin kaksi kappaletta. ADHD-Sheikki 1 edustaa uutta tuotantoa, Ufoja Lahdessa summaa vanhoja sarjoja.
Muurin takaa
ADHD-Sheikki 1 kokoaa verkossa julkaistua sarjakuvaa ihastuttavan heleänvärisiin kansiin. Alkuun sarjaa sai lukea ilmaiseksi, myöhemmin pienestä maksusta. Sarjakuva maksumuurin takana lienee ollut meillä ensimmäinen laatuaan, mutta tuskin valtava taloudellinen menestys. Internet-ympäristössä Turunen saattoi kokeilla myös liikkuvan kuvan ymppäämistä sarjakuvakerrontaan.
Sarjan nimikkohahmo on yhteiskunnan reunamilla elelevä hedonistinen ja väkivaltainen roikale, joka ei epäröi käyttää kättä pidempää tai juoda, jos tarjolla on. Sheikin tarina alkaa ronskisti tämän ilmaantuessa ase kourassa vanhan koulunsa pihalle. Syy on onneton: opettaja piti pikku-Sheikkiä silmätikkunaan ja syytti kaikesta, aiheesta ja aiheetta. Liekö tässä yksi syy Sheikin elämän suistumiseen raiteiltaan? Toisin kuin Turusen aiemmissa suurissa sarjakuvaprojekteissa (Ufoja Lahdessa, Marko Turusen elämä), päähenkilö ei tällä kertaa liene tekijänsä alter ego.
Turusen tyyli on yhtä verraton kuin ennenkin. Ohuella terällä piirretyt kuvat tuntuvat hieman aiempaa ilmavammilta, Sheikissä Turunen kun on vaihtanut ylenmääräisen mustan käytön helakanvihreään lisäväriin. Ratkaisu toimii oivana kontrastina Sheikin hersyville pyssy-, pano- ja pissatoilailuille.
Kirja koostuu lyhyistä episodeista, joiden ei välttämättä ole tarkoituskaan muodostaa suurempia kaaria tai tarjota kiteytystä viimeisessä ruudussa. Pisin kokonaisuus kertoo Sheikin ja tämän yritteliään kumppanin tuottoisasta kansankodin-turneesta. Ohessa saadaan käytännön vinkkejä automurroista ja hississä virtsaamisesta.
Tulevaisuus näyttää, minne Sheikin tiet vievät ja millaisiin mittoihin hahmo kasvaa. Ensimmäinen kokoelma tuntuu johdannolta, mutta Turusen tuntien luvassa on todennäköisesti vielä kosolti sivuja ja syvyyttä. Suurien odottaminen ei ole hulluutta.
Kivimaan ufo
Jos Sheikin seikkailujen ensikirja on alku jollekin vielä kasvavalle, summaa Ufoja Lahdessa -kokooma erään vaiheen Turusen taiteilijanuralla tyhjentävästi ja hengästyttävän runsaasti. Jykevä, yli 500-sivuinen kirja kokoaa yksiin viime vuosikymmenellä julkaistuja teokset Rakkautta viime silmäyksellä (2000), Pohja (2003) ja Kuolema kulkee kintereillä (2004) sekä Ufoja Lahdessa -lehdet (2008–10). Laajimman kokonaisuuden muodostama Ufoja Lahdessa ilmestyy nyt kokonaan suomeksi.
– Sinulla oli eilen hyvä erektio. – Kiitos.
Kirjan päähenkilö on Turusen omakuva, piskuinen Muukalainen. Yhtä tarinaa lukuun ottamatta mukana seikkailee Muukalaisen kumppani, parimetrinen supersankari R-Rautanainen. Ensialkuun kaksikko vaikuttaa mielikuvitusmaailmassa, mutta ajan myötä painotus siirtyy arkeen ja tapahtumapaikat vaihtuvat tutunoloisiin kadunpätkiin ja kerrostalokoteihin. Kymmenelle vuodelle ajoittuva kokoelma paljastaa, kuinka tekijän tyyli on kehittynyt ja hienostunut. Turusen tapa käyttää kahta samankokoista ruutua per sivu on sen sijaan säilynyt tähän päivään saakka.
Oman tapansa kertoa Turunen löysi kirjassa Kuolema kulkee kintereillä (2004). Siinä nuoripari muuttaa kerrostalokaksioon Lahden Kivimaalle ja elää normaalinoloista elämää iloineen ja karikoineen. Graafisesti tarina on tumminta Turusta. Väkevillä mustan vedoilla piirretyt kuvat on kauttaaltaan ympäröity mustalla. Arjen ilojen ja kipuilujen lomaan hiipii synkempääkin. Koskettavassa kohtauksessa Muukalainen pelaa jalkapalloa menehtyneen lapsuudenystävänsä J-Catin kanssa. Ruumisarkuksi kuvattu kuollut ystävä torjuu maalinsuulla Muukalaisen laukomia vetoja.
…ja kasvoi vain
Suomessa vuosina 2008–2011 neljänä lehtenä julkaistu ja Saksassa ja Ranskassa yhdeksi niteeksi koottu Ufoja Lahdessa muodostaa kokoelman eheimmän osan. Näillä sivuilla Turusen kerronta on kehittynyt huippuunsa. Lahtelainen betoniarkkitehtuuri ja muut tavanomaiset miljööt toimivat näyttämönä taiteilijan vierauden verhoon puetulle omalle elämälle. Muukalainen ja R-Rautanainen elelevät elämäänsä kuten me kaikki, mutta mukana on enemmän kuin ripaus absurdia ja surreaalia.
Oudon yhdistäminen arkipäiväiseen ei ole uusin kertomisen keino, mutta Turunen saa yhtälön toimimaan. Venäjältä matkustetaan kotiin Brion puujunalla. Muukalaisen äiti on uskonnollisesti suuntautunut, ikuisessa liekissä leimuava Palava Pensas. Joulukinkku villin lännenmiehen tapaan on vieraasta sikalasta varastetun Putte Possun koipi. Kirjakaupan myyjän kassalla tilaama kirja osoittautuu kaksi kertaa niin kalliiksi kuin itse kirjakaupan verkkosivuilta tilattu. On siis järkevää lähettää postitse saapunut kirja takaisin ja tilata verkosta uusi halvemmalla. Todellisuus on joskus kreisikomediaa.
Ufoja Lahdessa päättyy raskaisiin tunnelmiin Turusen kertoessa yksityiskohtaisesti kumppaninsa syövän etenemisestä. Tuntuu melkein tirkistelyltä päästä näin lähelle seuraamaan vakavan sairauden kehittymistä aina kuolemaan saakka. Arkielämälle ylistystä laulava Ufoja Lahdessa olisi suomalaisen sarjakuvakerronnan mestariteos ilmankin. Vereslihaisen rehellisenä sairaskertomuksena se nousee vieläkin korkeammalle.
Kokoelma on hajanainen, epätasainenkin. Tämä on ymmärrettävää, koostuuhan se vuosikymmenen aikana julkaistuista erillisistä teoksista, Turusen mittavan tuotannon leijonanosasta. Pois jääneistä olisi Tiskipäiväkirjan (2002) suonut olevan mukana. Pariskunnan likaisten tiskien esittely olisi asettunut oikeaan kontekstiin. Ja kaikki muu onkin jo paljastettu.
ADHD-Sheikki
Marko Turunen
Daada, 96 s.
Ufoja Lahdessa
Marko Turunen
Daada, 512 s.