Lapsuuteni sadepäivinä otin koulun jälkeen useasti sateenvarjon messiin ja pompiskelin iloisena parin korttelin päähän kirjastoon. Kirjaston hyllyjen välissä etsin käsiini kauniisti kuvitettujen lastenkirjojen lisäksi tietoa vaikkapa hyönteisistä, puutarhanhoidosta tai maantiedosta. Kun minusta tuli angstinen teini, kävin säännöllisesti aikuisten osastolla täydentämässä romaani- ja runorepertuaariani. Leena Krohnin koko siihenastinen tuotanto oli äkkiä luettu ja siirryin Tove Janssonin novelleihin, jotta voisin paremmin sulkeutua ulkomaailmalta. Lukion loppuvaiheessa aloin käydä Mikaelin kirjaston tietokoneilla tekemässä asunto- ja opiskelupaikkahakemuksia ja tarkistamassa ensimmäistä ihka-omaa sähköpostiani.
Myös koulumme lähellä oli kirjasto. Opettajat patistivat meidät usein tuntien välillä tai niiden jälkeen Martin kirjastoon hakemaan lähdemateriaalia kotiesseisiin ja esitelmiin. Joskus menin koulun jälkeen kirjastoon muutenkin vain, esimerkiksi etsimään leffoja videohyllystä. Lähistöllä oli kolme muutakin koulua, joiden oppilaita näkyi paljon kirjastossa. Matka kirjastoon tuntui ripaukselta vapautta keskellä rutinoitunutta koulupäivää, kun saimme ylittää ison kadun ihan itseksemme, keskenämme hälinöiden, ilman että kukaan välituntivalvoja tulisi valittamaan.
Sekä Turun Martin että Mikaelin sivukirjastot olivat auki viimeistä päivää 13. maaliskuuta 2009. Käydessäni Mikaelissa viimeisen kerran, siellä oli tavallista enemmän väkeä ja hälinää. Poistolaarissa oli myytävänä laadukasta kirjallisuutta. Menin lastenosastolle ja ihmettelin, miten pieneksi hyllyt olivat vuosien mittaan muuttuneet. Kuljetin kättäni vanhan kuluneen muovikartan yli tunnustellen Suomen pinnanmuotoja. Sitten minulla petti pokka. Aloin itkeä.
—
Muutin Turusta pois kuutisen vuotta sitten, koska en saanut opiskelupaikkaa kotikaupungistani. Lähtöni jälkeen sieltä on kuulunut kummia. Kuulemani mukaan tuossa merenrantakaupungissa, jota markkinoidaan sen verran persoonattomasti, ettei nimi helposti jää mieleen, on järjestetty ns. kulttuuritapahtumia. Italialaiset tähdet (jotka ovat tähtiä missä tahansa muualla paitsi Italiassa) ovat kuulemma konsertoineet akustiikaltaan välttävällä jäähallin Elysée-areenalla. Kun Euroopan kulttuuripääkaupunki-tittelistä vuodelle 2011 oli taisteltu kynsin hampain ja se oli lopulta saatu, Aurajoen alajuoksulle siirretyn läpimädän museolaivan edustalla järjestettiin ooppera-esitys. Lippuja kyseiseen näytäntöön oli saatavilla rajoitetusti 100 euron kappalehintaan. Minua harmitti, ettei kukaan mennyt paskantamaan aidoitetun lavan eteen.
Hienoista kulttuuripääkaupunkihaaveista huolimatta jatkuvat virhearvioinnit budjetissa ovat koitumassa kaupungin kulttuuritoimen kohtaloksi. Turun ammattikorkeakoulun alaisuudessa toimivat Taide- ja Musiikkiakatemia (entiset Turun Piirustuskoulu ja konservatorio) ovat jatkuvissa taloudellissa vaikeuksissa ja niiden toimintaa ajetaan alas. Taiteilijat menettivät työtilansa Jokikadun vanhassa tehdaskiinteistössä, joka jäi tyhjilleen. Kumma kyllä vanhaa Piirustuskoulun jugend-rakennusta Aurakadulla ei saatu purettua, vaan se peruskorjattiin nuorison toimintatalo Vimmaksi, jossa kuulemani mukaan järjestetään joskus toimintaa.
Vanhalla suurtorilla toimiva Kulttuurikeskus on lähellä vararikkoa ja saattaa menettää ainutlaatuiset, historialliset tilansa. Brinkkalan pihan vapaaehtoisvoimin toimivaa Kirjakahvilaa, josta saa kahvin ja pullan lisäksi ostaa pienkustantamoiden kirjoja ja lehtiä ja katsoa vaihtuvia taidenäyttelyitä, ollaan sulkemassa, ja sen tilalle tulee ravintola. Turkulaisen baarikulttuurin klassikko Cosmic comic café, jossa saa kohtuuhintaisen kaljan seuraksi lukea sarjiksia, puolestaan ajetaan pois HOK-Elannon omistamasta Forum-korttelista kohtuuttomilla vuokrankorotuksilla.
Jottemme itkisi verta, täytyy mainita, että pienkustantamoalalla menee hyvin. Sammakko ja Savukeidas ovat laajentaneet toimintaansa. Taidemuseokin saatiin lopulta remontoitua, minkä jälkeen se on profiloitunut entistä enemmän myös nykytaiteeseen. Muutamat galleriat ja pienteatterit ovat tasokkaita ja museonäyttelyiden taso pesee joskus Helsinginkin.
Turun taudin lyötyä lähtemättömän leimansa maanpäälliseen maisemaan, on alettu rakentaa maan alle. Taidemuseo-graniittilinnan remontti venyi, kun sen alle Puolalan peruskallioon räjäyteltiin Louhi-pysäköintihallia. Alueen muutkin arvotalot ratkeilivat liitoksistaan. Seuraaviksi vuosiksi Turku saa luopua kokonaan elävästä keskuksestaan, kauppatorista, kun sen alle rakennetaan S-etukortti-etuihin valjastettu Toriparkki. En ole ohikulkiessani juuri koskaan havainnut, että alueen kolme muuta parkkihallia olisivat täynnä.
Tarkkaavainen lukija on jo ehkä huomannut, että tekstissäni toistuvasti mainitaan HOK-Elanto ja S-etukortti. S-ryhmän edustajia istuu kaupunginvaltuustossa Turussa ja monissa muissa Suomen kaupungeissa. Heille annetaan jääviydestä huolimatta kohtuutonta kaavoitusvaltaa ja heillä on pelottavan paljon hallintaa kaupungin keskeisiin kiinteistöihin. Ongelma ei ole nähtävillä ainoastaan Turussa vaan kaikkialla. Moni varmaan tämän luettuaan mieluusti saksisi S-etukorttinsa, ellei olisi jo niin naimisissa S-liikkeen kanssa, että käyttötilikin on S-pankissa, ja koko elämä on S-elämää.
Viime keväänä kävin kiertoajelulla suurimmassa osassa Suomen isommista kaupungeista. Pelkkänä sushirajan ulkopuolelta kantautuvana kuulopuheena on vaikea huolestua osuustoimintaliikkeen lisääntyneestä vallasta. Mutta kun neljännen kerran jouduin aterioimaan Rossossa tai Amarillossa, koska muita ravintoloita ei kaupungissa ollut, minua alkoi jo oksettaa. Tunsin eläväni orwellilaisen homogenoidussa yhteiskunnassa, tässä ja nyt.
Hallinto on joka paikassa naimisissa samojen markkinoiden mahtitekijöiden kanssa. Politiikan ja markkinoiden logiikalla ei käytännössä katsoen ole enää minkäänlaista eroa. Siispä ei ole ihme, että mikä tahansa päättäjien taholta kulttuuriksi laskettava on järjestään kulttuurin uniformupukuista irvikuvaa. Eikä ole ihme, että jos Turussa on henkiinjäänyttä kulttuuria, se on olemassa päättäjien huomaamatta tai heidän vastustavia toimiaan uhmaten.
Turku kulttuuripääkaupunkina 2011 olisi todella hyvä vitsi, ellei se olisi niin surullinen.