Haruka Kashima Taidesalongissa 10.5.-31.5.2007
20.5.2007 Tiina Nevanperä
Haruka Kashima valmistui Kuvataideakatemiasta 1995 ja on siitä asti maalannut tinkimättömiä akvarelleja. Hänen maalauksensa ovat melko abstrakteja, mutta silti tiukasti kiinni maailman syrjässä, kuin hampaillaan kiinni pitäen. Akvarellien pigmentti on niin paksu, että se uhkaa tainnuttaa ja tukehduttaa paperin allaan: näistä akvarelleista on tullut kappaleita, joista näkee sisään teosten maailmaan.
Haruka Kashiman teoksissa on valoa mustalla, ei häikäisevää valoa, vaan valon tyyneyttä, pimeää valoa. Sinistä valoa. Näin herkän, ehdottoman ja vahvan akvarellitekniikan saavuttaminen ei varmaankaan ole ollut helppoa.
(Kuvia näyttelystä sivulla www.taidesalonki.com )
Värien kerrostumat ja rikkaiden, tiukkojenkin pintojen liike kertovat tapahtumista, jotka ovat jääneet kiinni tähän hetkeen, mutta joissa katoavaisuus ja särkymisen mahdollisuus muistuttavat meitä elämän silmänräpäyksistä. Näyttely raottaa ovea mahdollisuuden maailmaan, maailmaan, jossa elämä jatkuu hiomattomana virtana katastrofista huolimatta.
Kashiman akvarelleissa vitriini on toistuva metafora: paikka, jossa olla suojassa ja samalla näkyvillä, katseiden kohteena, eristyksissä ja yhteydessä ja samalla vain yhden iskun päässä särkymisestä.
Kashimalla on taito kuljettaa katsojaa ja paitsi vitriineistä, voin tarkastella maailmaa maalattujen kehysten tai verhojen takaa, kuin maalauksena maalauksessa, kuten teoksissa ”Verho ja maisema” ja ”Elokuvateatterissa”. Akvarellissa ”Teltta ja aurinko” voin seurata päivän kulkua teltan sisällä teltan ylle lankeavien valon ja varjojen kuvakudelman avulla.
Kashima muistuttaa meitä akvarelleissaan myös alkuperäisten asioiden tärkeydestä ja siitä, kuinka tärkeätä on pitää yhteys alkuperäiseen mieleen ja alkuperäisiin asioihin, aisteihin ja alkuaineisiin. Teoksissa ”Mineraalimuseo” ja ”Kiteet vitriinissä” ovat töitä, jotka esittävät huomautuksen kaiken alkuperäisen suojaamisen välttämättömyydestä.
Kashiman salaperäiset akvarellit viekoittelevat katsojan mukaansa. Niissä pitävät majaa pikkutarkkuus ja keskittyneisyys, jotka saattavat yhtäkkiä rikkoutua, irtautua valloilleen. Kashiman akvarellien maailmoissa mikään ei ole häikäisevän valaistua, mutta valo hänen akvarelleissaan valaisee varjot, hämärän ja elämään toisinaan liittyvän synkkyyden. ”Kattokruunu ja ikkuna” – teoksessa luonnonvalon ja sähkövalon vuoropuhelu rakentuu arvoitukselliseksi.
Kirjoittaja opiskelee TaiKin Porin yksikössä taiteen ja median osastolla