11.4.2008 Silvia Hosseini:
Maija Santala ja persialaiset miniatyyrit Taidesalongissa (Bulevardi 3 B) 23.4.2008 asti.
Muistan lapsuudestani ihastelleeni kotonamme ollutta Koraania. Kirja oli suurikokoinen, ja siihen oli persiankielisten lauseiden alle kirjoitettuna alkukieliset arabialaissäkeet. Vaikka uskonnolla ei ole ollut elämässäni minkäänlaista roolia, rakastin tuota kaunista kirjaa ja rakastan yhä: siinä oli ornamentein koristellut sivut, väreinä tummansinistä ja kultaa, joka äitini mukaan oli aitoa. Kirjan sivuja piti käsitellä varoen. Niitä ei saanut sivellä kädellä, mutta joskus tein niin salaa ja hämmästelin kiellettyä ihmettä: kullasta hohtavaa kämmenen ihoa.
Tämä muisto monien muiden ohella tuli mieleeni Maija Santala ja persialaiset miniatyyrit -näyttelyssä, joka esittelee Santalan värikkäiden maalausten ohella persialaisten tekstien kuvituksia 1800-luvulta.
miniatyyri: polvistuva
Santala on tuotannossaan kiinnostunut värien vuorovaikutuksesta ja niiden psykologisesta merkityksestä. Santalan öljyvärimaalausten värit rauhoittavat, kiihottavat, ärsyttävät, virkistävät ja tekevät katsojansa hyvin merkillisellä tavalla onnelliseksi. Uskon, että syynä on värien assosiaatioita synnyttävä ominaisuus ja mikä mielestäni tärkeintä – niiden muistoja herättävä vaikutus.
Maalauksissa luotetaan värin voimaan: ne eivät esitä mitään, paitsi värin täydellisimmillään. Teokset on nimettykin niissä olevien värien mukaan. Maalauksissa on laajoja vaaka- tai pystytasossa olevia väripintoja, jotka on siveltimellä työstetty eläväisiksi. Pinnat kerrostuvat ja sekoittuvat toisten, yhtä dynaamisten, värien kanssa.
Eri värien päällekkäisyys ei kuitenkaan synnytä epämääräisiä murrettuja sävyjä, vaan ne pysyvät puhtaina ja kirkkaina. Maalausten pinnat ovat syviä ja sävykkäitä. Erityisen herkullisia värit ovat galleriatilan viimeisen huoneen mehukkaissa ja hedelmäisissä teoksissa.
santala: oranssia ja vihreää
Impressionistien oppi värin tärkeydestä on teoksissa ikään kuin pelkistetty äärimmilleen. Näyttelyä onkin melkein mahdotonta olla vertaamatta Espoon modernin taiteen museon impressionisteja esittelevään näyttelyyn. Santalan maalauksissa tuntuu olevan viittauksia esim. Claude Monet’n vesi- ja lummeaiheisiin kuviin: ”Sinivihreäpunaisessa” voi hyvin nähdä tummansinisen veden ja tummien lumpeenlehtien yksinkertaisimmillaan: pelkkänä värinä.
Monet näyttelyn teokset, kuten ”Vaaleanpunainen” ja ”Keltavalkopunainen”, viittaavat niin ikään EMMA:ssa esillä oleviin Ellen Thesleffin Toscana-maisemamaalauksiin, niiden hehkuvaan väriskaalaan.
santala: tummankeltainen
Santalan töiden oheen on ripustettu persialaisia miniatyyrimaalauksia. Ensi näkemältä töiden rinnastus tuntuu itsetarkoitukselliselta. Santalan maalauksissa pääasia on värien dynaaminen vuorovaikutus; miniatyyrien teho perustuu kuvan ja tekstin tarinaa luovaan yhteisvaikutukseen. Vaikka miniatyyreissakin väreillä on merkittävä rooli, niiden sävyt ovat seesteisempiä ja eteerisempiä kuin Santalan töissä.
Toisaalta sekä vanhat persialaiset kuvat että Santalan maalaukset esittelevät värin kauneimmillaan ja puhtaimmillaan. Molemmissa kiinnostavaa on myös pinnan vaaka- ja pystyjaottelu. Santalan töissä värien jäsentyminen pintaan vaikuttaa väreistä syntyviin tunteisiin ja assosiaatioihin; miniatyyreissä kuva jaetaan osiin tarinan tapahtumien järjestyksen perusteella. Lisäksi monissa Santalan maalauksissa on paikoin samaa kullan hohtoa kuin miniatyyreissä.
Noin puolet näyttelyn miniatyyreistä on Ferdousin kirjoittaman Iranin kansalliseepoksen, Shahnamen eli Kuningasten kirjan, kuvitusta. Kuvissa myyttinen Rostam-sankari surmaa valkoisen paholaisen ja tekee muita urotöitä. Viehättävin kuva on kuitenkin Omar Khaijamin (n. 1021–1121) runon kuvitukseksi tehty ”Maljaa ojentava mies”, joka sopii näyttelyyn sikälikin, että Khaijamin runoudessa on samaa voimakasta tunnetta ja energiaa kuin Santalan maalauksissa.
Khaijamin lempiaiheita ovat viinin nauttiminen ja yön ja päivän vaihtelu. Runoissa näillä aiheilla on symbolisia merkityksiä, kuten tässä ”rubaissa” eli nelisäkeessä: ”Kun sinen enteily ja aamun koi/ kajona kautta taivaan karkeloi/ ja viisas liet, niin sieppaa malja, jota/ jalo ja puhdas viini purppuroi.” Khaijamin runoissa kehotetaan nauttimaan viiniä ja tarttumaan hetkeen, sillä elämä on lyhyt kuin vuorokauden kierto. Moni Santalan tunteita herättävistä voimakkaan sinisen ja punaisen sävyisistä maalauksista sopisi kuvitukseksi Khaijamin säkeisiin.
Santalan maalauksilla ja vanhoilla miniatyyreillä on kuin onkin kiinnostavia yhtäläisyyksiä. Niiden vuorovaikutusta ei kuitenkaan tue teosten asettelu: Santalan töiden rinnastusta persialaiseen taiteeseen olisi voitu korostaa ripustuksella. Nyt miniatyyrit on sijoitettu huolimattomasti syrjään, eivätkä nuhjuiset pleksit niiden edessä tee kuville oikeutta. Ymmärrän, että Santalan teokset on haluttu pitää näyttelyssä pääosassa, mutta rohkeampi ripustus tuskin olisi vienyt niiltä tehoa.
Omar Khaijamin runo on Toivo Lyyn suomentamasta kokoelmasta ”Omarin malja”, teoksessa ”Teltantekijä ja Viisaan viini”, 1981.